Sivut

20.2.2022

LOSKAA, OLYMPIALAISIA, YSTÄVIÄ... - PLUSSIA JA MIINUKSIA KULUNEELTA VIIKOLTA

Mooi, ja rentoa sunnuntaita!

Pohdin tämän viikon maanantaina, että haluaisin kirjoittaa jonkun arkisen tavallisen postauksen, mutta pelkistä kuulumisista ei tuntunut oikein irtoavan tekstiä. Niinpä päädyin listaamaan pitkästä aikaa plussia ja miinuksia, tällä kertaa kuluneen viikon varrelta. Arki on ollut koko alkuvuoden tosi tavallista, eli koostunut pitkälti töistä, opiskelusta ja treenaamisesta (josta olen tammikuun omalta kohdaltani hiljaisemman liikuntakauden jälkeen taas innostunut kunnolla). Jos kuitenkin pohtii päiviä tarkemmin (kuten esimerkiksi tätä postausta tehdessä väistämättä teki), niistä nousee esiin yllättävän paljon niin ärsyttäviä kuin ilahduttaviakin asioita ja kaikkea siltä väliltä.



+
viikko alkoi salilla kaverin kanssa, moni läheinen toivotti hyvää ystävänpäivää, pakkasessa oli valmiina ruokaa alkuviikoksi, herkulliset lounaspatongit, kaksi työvuoroa vaihtui omien aikataulujen kannalta parempiin, suomalaisten olympiamenestys ja ylipäätään kisojen seuraaminen, söpö vanhempien lähettämä postikortti, torstaiaamupäivän kahvitauko työkaverin kanssa Teamsin välityksellä, rauhalliset iltapalahetket, täydellisen rapea paahtoleipä, blogi-inspiraatio, Sitan Salmisen kaverihaku Instagramissa, viestittely kahden serkun kanssa, liikunnan jälkeinen hyvä olo, itse tehdyt vegehampurilaiset, sain vihdoin siivottua kunnolla (vaikka vähän jäikin tää urakka vielä kesken), Porisuhdeneuvoja-videot, ystävien neljän tunnin kyläily lauantaina, Tallipihan kahvilan laskiaispullat, pieneksi jääneiden vaatteiden saaminen eteenpäin, kivat lähitulevaisuuden suunnitelmat, terveenä pysyminen, puhelut isovanhempien kanssa





-
alkuviikon supermärkä sekä harmaa ja loskainen sää, paljon ruutuaikaa, opiskelujuttujen hidas eteneminen, ikuisuuksia tehtävälistalla roikkuvat pikkujutut maustepurkkien täyttämisestä screenshot-kuvien läpikäymiseen, en vieläkään tiedä ensi kuun aikatauluja (puhumattakaan loppukeväästä), vuorokauden tunnit eivät meinaa riittää kaikkeen siihen mitä haluaisi tehdä, aamupäivän tunnit silloin kun ne tuntuvat katoavan tuhkana tuuleen ilman että saa juuri mitään aikaiseksi, pakkausärsytys = pitää miettiä mitä kaikkea tarvitsee viikon Pori-reissulla ja raahata mm. kaksi tietokonetta oheishärpäkkeineen junaan


Mitä kivaa ja ei-niin-kivaa sun arkeen on kuulunut viime aikoina? 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa enemmän kuin uskotkaan <3 Muistathan kuitenkin pysyä asiallisena!

.sidebar { text-align: center; } .sidebar{ float: right; margin-right: -10px; }