Sivut

30.9.2015

INSPIROIVIMMAT INSTAGRAMIT

Moii! Mähän pyysin teitä elokuun alussa linkkaamaan teidän instagrameja ja tässä tulis nyt vihdoin nää mun lempparit. Linkkauksia tuli ihan hurja määrä blogin kokoon nähden ja ison määrän vuoksi myös tilien läpikäyminen vei melko kauan aikaa. Ja olihan tässä välissä nyt tää pieni tauko ja kirjoituksetkin... Yleisesti ottaen vois sanoa että tykkään sellasista ig-tileistä, joista löytyy vähän muutakin kuin sitä omaa naamaa. Mun maku on kuitenkin tässäkin asiassa aika vaihteleva, joten sen jälkeen kun olin saanut puolet tileistä karsittua pois, alkoi ilmassa olla jo todella isoa valinnanvaikeutta. Lopulta kuitenkin päädyin valitsemaan seuraavat 10 tiliä "voittajiksi". Haluun nyt kuitenkin ennen näiden tilien esittelyä kiittää vielä kaikkia, jotka oman tilinsä kävivät linkkaamassa! :)

HUOM! Tilit ovat satunnaisessa järjestyksessä.

@adaelina
Kauniita kuvia arjen pikku hetkistä. Nää sanat mulle tuli tästä tilistä ekana mieleen. Tykästyin tosi paljon kuvien harmoniseen värimaailmaan ja siihen että ihan tavalliset jututkin oltiin saatu näyttämään kuvauksellisílta.


@leabjornn
Lean tilissä mun huomion kiinnittivät upeat luontokuvat, joista tili pääasiassa koostuukin. Mukaan mahtuu kuitenkin myös kaupunkikuvia ja selfieitä. Tää tyttö osaa todellakin kuvata!


@ellanooran
Söpöjä selfieitä, maukkaita ruoka-annoksia, upeita kuvia mitä hienoimmiksi värjäytyneistä taivaista ja pilvistä... Ellanooran ig-tilissä ensimmäisenä kiinnittivat huomion juurikin nuo taivaskuvat ja toinen mihin tykästyin heti aluksi oli aitous.


@liisijarvelainen
Liisin feedi täyttyy upeista kuvista sekä ulkomailta että ihan täältä koti-Suomestakin. Kuvat ovat ihanan valoisia ja hyvälaatuisia ja mukaan mahtuu myös söpöjä kuvia ihan arkisistakin jutuista, hyvänä esimerkkinä noi viimeisen kuvan sukat. Tsekatkaa muuten myös Liisin toinen tili @liisijarvelainenphoto, josta löytyy myös mitä upeimpia kuvia!


@mariannnne
Cooleja ja inspiroivia asukuvia, raakaherkkuja ja ihan "normaaleitakin" herkkuja, upeita auringonlaskuja ja asetelmia. Tää ig-tili tosiaan pursuaa inspiraatiota erilaisiin juttuihin!


@tuppuraisenmartta
Tää feedi oli mun mielestä ihanan persoonallinen ja rakastuin kertaheitolla kuvien kuvateksteihin, esim. tän kollaasin ekassa kuvassa oli tekstinä: "Mutta tapahtuu mitä tahansa, voit olla varma, että joku on kirjoittanut siitä laulun."


@siljakivisaari
Luontokuvia, erityisesti kukkia ja selfieitäkin silloin tällöin. Tää tili oli edellisen tapaan musta kivan persoonallinen. Ja salaa tykkäsin tästä myös siksi, että oon addiktoitunut kukkien kuvaamiseen :D


@joannaemiliaa
Hyvää fiilistä, onnellisia hetkiä, tunteiden vangitsemista. Mulle tuli ainakin itselle esim. tosta kollaasin viimeisestä kuvasta tosi onnellinen fiilis, vaikken tiedä tietenkään mitään taustoja ton kuvan takaa. Mun mielestä tää feedi oli just siksi niin koukuttava, että nää kuvat sai mut tuntemaan niin erilaisia tunteita!


@inkanikki
Kauniita ja elämänmakuisia kuvia, joista huokuu onnellisuus ja huolettomuus. Tykästyin tässä tilissä juurikin tuohon, että kuvia katsellessa tulee niin hyvä fiilis.


@taruvanttinen
Viimeisenä muttei suinkaan vähäisempänä Tarun upea tili, joka täytyy toinen toistaan hienommista luontokuvista. Erityisen hienoa musta tässä feedissä on se, kuinka monipuolinen se on. On kesäisiä ja talvisia kuvia, usvaa, Lapin luontoa ja vaikka mitä muuta... Tämä tyttö tosiaan osaa käsitellä kameraansa!

Nyt sitten vaan kaikki katselemaan näiden upeiden tyttöjen kuvia ja seurailemaan heidän tilejä, jos innostuitte näistä yhtä paljon kuin minä! Löysittekö uusia lemppareita? Niin ja jos joku haluaa tsekata mun instan löydyn sieltä nimellä _jennykristiina_ : Jenny

27.9.2015

SAIPPUAKUPLIA

Mulle iski eilen ihan hirvittävä valokuvausinspiraatio ja päätettiin sitten siskon kaa toteuttaa operaatio saippuakuplien kuvaus, minkä piti kylläkin tapahtua jo kesällä. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan... Toi inspiraatio on kyllä oikeesti aika jännä juttu. Joskus kun haluis vaikka kirjoittaa jotain kivaa niin ei vaan onnistu. Sanoja kyllä pyörii päässä, mutta niistä ei millään meinaa muodostua järkeviä lauseita, saati sitten järkevää kokonaisuutta. Mielessä on vaan kaaos. Ehkä on liian stressaantunut tai väsynyt. Ehkä ei anna ajatusten liikkua tarpeeksi vapaasti. Ehkä mieleen tuleekin jotain muuta. Joskus taas se tulee aivan yllättäen. Inspiraatio leimahtaa liekkeihin kun viikonloppuaamuna makoilee sängyssä ja heräilee hiljalleen. Tai kun lenkkeilee yksin täydessä hiljaisuudessa peltotiellä kylmän syystuulen puhaltaessa. Tai kun miettii lämmöllä kaikkea hyvää elämässä. Inspiraatiota ei voi pakottaa. Se tulee jos on tullakseen.







Meitsi lähteekin tästä nyt vähän ulkoilemaan tonne ihanaan syyssäähän jos sitte jaksais taas vaikka avata ton matikankirjan ja laskea vähän laskuja... Mullahan on nyt koeviikolla vaan toi yksi matikankoe, niin yritän kerrankin panostaa siihen kunnolla kun on kerran aikaa! Ihanaa sunnuntain jatkoa kaikille :) : Jenny

24.9.2015

TOINEN LIEBSTER AWARDINI

Heissan taas! Mun postaustahti on noussut tässä viime päivien aikana ihan huippulukemiin, joten annetaan hyvän draivin jatkua niin kauan kuin se on mahdollista... Pidemmittä puheitta, täältä tulee mun toinen liebster award! Kiitos vielä haasteesta Liinu ♥

1. Lempparikuva sun lemppariartistista? (mielellään itse otettu)
Kesä 2013, Porispere ja Cheek ♥ Ois ollu niin monta muutakin kuvaa ihan huippulaulajista ja bändeistä et mulla oli kamala valinnanvaikeus, mut päädyin lopulta tähän ihan vaan sen takia että Porispere oli eka festari jolla oon ollut ja muistan ne fiilikset niin tarkkaan, mitkä sinä päivänä oli...


2. Kuka henkilö saa sut kaikkein onnellisimmaksi?
Vastaan ihan tän hetken fiiliksien mukaan et sisko

3. Elokuva mieluummin kotona vai elokuvateatterissa? Perustele.
Ehkä kuitenkin ennemmin elokuvateatterissa. Siinä on omanlaisensa tunnelma ja leffat tuntuu jotenkin vaikuttavimmiltakin isolta valkokankaalta.


4. Ensimmäinen fanituksen kohteesi?
Hmm.. Varmaankin TikTak ja PMMP joskus ala-asteella :D

5. Oletko ikinä värjännyt tukkaasi? Haluaisitko?
En oo, enkä kyllä oikeastaan haluiskaan.

6. Pahin pelkosi?
Että jollekin mun läheiselle tapahtuis jotain kauheeta.

7. Lempparikaupunki (Suomessa tai ulkomailla)?
Suomessa ainakin Tampere, ulkomailta sanoisin Berliini, vaikken oo siellä ikinä käynytkään.


8. Mikä oli pienempänä sun lempparilelu?
Mulla ei oo mun mielestä ollu mitään sellasta erityistä lempparilelua, toki jotkut tietyt pehmolelut on saattanut olla vähän "tärkeempiä" kuin toiset yms.

9. Mitä sosiaalista mediaa käytät eniten? Instagram, Twitter yms.
Instagramia! Myönnän olevani ehkä vähän koukussa...


10. Suurin haaveesi?
Tällä hetkellä se, että pääsis Tampereelle opiskelemaan viestintää ja journalismia ja sitä kautta joskus tekemään toimittajan töitä!

11. Muistatko mitään ensimmäisestä koulupäivästäsi 1lk? Kerro siitä.
Pakko kyllä myöntää että mulla ei oo mitään muistikuvia...

Mun viime päivät on kulunut matematiikan parissa, koska jouduin kirjoitusten takia olemaan poissa tunneilta. Ei todellakaan mitään herkkua yrittää kiriä kiinni muita ja vielä siinä vaikeimmassa mahdollisessa aineessa, mutta minkäs teet... Lohduttaudun sillä, että kun matikan koe on ohi, mulla on 5 päivän miniloma ja slloin on kerrankin ihan oikeesti vapaata eli ei tarvi miettiä seuraavia kokeita, kirjoituksia tai mitään muutakaan. Saa vain rentoutua. Mitä teille siellä ruutujen toisella puolella kuuluu? : Jenny

22.9.2015

365 KUVAA ~ SYYSKUUN ALKU

Mooi! Vitsit että mä rakastankaan tätä ja ens viikkoa koulun osalta! Mulla on paljon vapaapäiviä ja niinäkin päivinä kun koulussa oon, vietän siellä vain muutaman tunnin johtuen siitä että syksyn kirjoitukset tuli ja meni, eikä kertauskursseja enää pidetä. Koeviikollakin mulla on vaan yksi koe. Ihan kiva välillä kokea tälläistäkin sen perus puol ysistä neljään koulussa istumisen sijaan. Vihdoinkin aikaa mm. vähän lenkkeillä ja käsitellä kuvia, luksusta! :) Nyt kuitenkin tän päivän varsinaiseen aiheeseen, eli aattelin taas esitellä vähän mun 365 haastekuvia...


Day 63 eli toisin sanoen ensimmäinen syyskuuta, milloin nappasin tän kuvan kävellessäni linkkapysäkiltä kotiin ja ihastellessani noita jännän näköisiä pilviä. Tykkään just tän tyylisistä kuvista, joista muistaa sen fiiliksen mikä just sillä hetkellä oli vaikkei kuva ois mitenkään niin ihmeellinen.


Tää kuva on yhdeltä viimeisimmiltä mökkiviikonlopuilta. Mikään ei oo oikeesti kauniimpaa kuin tyyni meri auringon laskiessa!


Toinen kuva koulumatkalta vaikka tää on kyllä sieltä kaupungin puolelta. Tää päätyi mukaan tähän koosteeseen, koska tykkään näistä väreistä ja kontrastista jotenkin tosi paljon.


Day 75 ja tän vuoden ekoja syksyisiä kuvia. Omenat on jo melkein kypsiä, joten pian pääsee nauttimaan näistä syksyherkuista...


Kirjoitusten jälkeen oli niin ihanaa kun sai vaan herkutella ja höpötellä Oonan kaa. Ehkä ansaituin pannukakku ikinä! :D


Enkö ookkin aika taiteellinen?! Pakko myöntää että otin näitä varmaan joku 20 ennen kuin sain tän onnistumaan ja tääkin oli oikeesti ihan hirvee ennen muokkausta XD


Tänään on jo päivä 82, vaikee uskoa että aika on menny näin nopeesti. Tää on osa meidän aitaa, joka on muuttumassa aika ihanan väriseksi, vai mitäs mieltä ootte?

Jälleen heitän tähän loppuun tän tutun kyssärin, eli mikä oli teidän lempparikuva? : Jenny

21.9.2015

KUULUMISIA & I`M BACK

Moikka! Kirjoitin seuraavan pienen tekstinpätkän illalla ruotsin kirjoitusten jälkeen ja päätin jättää sen tähän, sillä se kuvas sen hetkisiä fiiliksiä vaan niin hyvin. Aion kyllä kertoa kuulumisia vähän muunkin kuin kirjoitusten osalta, joten älkää huoliko! ;) Ensin kuitenkin tää "pakollinen" kirjoitukset-teema käsittelyyn, joten meen tästä pidemmittä puheitta asiaan.


On perjantai-ilta ja istun tässä sohvalla oottamassa muuta perhettä kattomaan mun kanssa uuden Vain Elämää-kauden ekaa jaksoa. Väsyttää niin paljon vaikka kello ei taida olla edes yhdeksää. Käsi tuntuu aavistuksen puutuneelta ja päässä pyörii vielä ruotsin sanat ja prepositiot. Selkeesti kirjotusten jälkeinen ilta.


Mun elämään on tässä tauon aikana siis kuulunut lähinnä tätä kirjoitusrumbaa. Kokonaisuutena mulle jäi ihan hyvät fiilikset sekä ruotsista että bilsasta. Saa nyt sitten nähdä muuttuuko mieli alustavien pisteiden jälkeen mutta ainakin vielä tuntuu siltä, ettei nyt ihan penkin alle tainnut mennä. Bilsa ärsytti kyllä siinä mielessä että koko ihmisen bilsasta ei kysytty _mitään_ ja se oli kuitenkin yks niistä jutuista, jotka oisin osannu parhaiten.

 
Mennäkseni nyt kuitenkin niihin muihin aiheisiin kuin koulu niin jonkun verran on ehtinyt tapahtua kivoja juttujakin. Perjantaina kirjoitusten jälkeen otettiin yhden kaverin kaa suunnaksi Puuvilla ja pidettiin ansaittu herkkuhetki Pannukakkutalossa. Sitä seuraavana päivänä eli lauantaina nukuin aamulla pitkään ja vietin aamupäivän superrennosti nollaten aivoja, jonka jälkeen aloinkin pikkuhiljaa valmistautua mun kaverin Jennan synttäreihin. Täytyy kyllä sanoa että oli tosi ihana ilta ja muutenkin oli kiva pitkästä aikaa vähän sosialisoitua ja tutustua uusiin ihmisiin!
  Tän tauon aikana on tullut myös juhlittua serkun 14v. synttäreitä, hankittua liput Cheekin Alpha Omega tourille, käytyä ekoilla pianotunneilla kesän jälkeen ja jatkettua 365 photos challengea, tälleen muutamia juttuja mainitakseni! Ainoo mikä oikeesti nyt ärsyttää ja suoraan sanoen vähän hävettääkin on se, kuinka vähän liikuntaa tässä viime aikoina on tullut harrastettua. Voisin vain laittaa tän liikkumattomuuden kirjoitusten ja ajanpuutteen piikkiin jota se toki on osaksi ollutkin, mutta sitä en aio tehdä vaan ottaa itseäni niskasta kiinni ja yrittää taas säännöllisin väliajoin löytää sinne lenkkipoluillekin. Ihan hyvä alku olikin aiemmin tänään tehty tunnin lenkki :)

Palaillaan taas pian, mut nyt ei muuta kuin hyvää alkuviikkoa kaikille! : Jenny
.sidebar { text-align: center; } .sidebar{ float: right; margin-right: -10px; }