Sivut

27.6.2019

PIKAKUULUMISET + JUHANNUS 2019

Helou piiitkästä aikaa! Oon miettinyt blogia usein, ja mun pää oikein pursuaa kaikesta, mitä haluaisin tänne kirjoittaa. Hektisen ja työntäyteisen toukokuun jälkeen nyt alkaa vihdoin helpottaa (tai oikeastaan alkoi jo kuukausi sitten). Suuri painolasti putosi harteilta, kun palautin 7. kesäkuuta tämän lukukauden viimeisen esseen. Kun samoihin aikoihin harjoittelua oli noin kuukausi takana, ja sielläkin alkoi selkeästi muodostua omat rutiininsa, stressi pääsi purkautumaan oikein kunnolla.



Kuluneiden viikkojen aikana tuntuu tapahtuneen asioita puolen vuoden edestä. Ensinnäkin olen oppinut harjoittelussa aivan hurjasti toimittajan työstä ja mennyt isoja harppauksia eteenpäin kirjoittamisen suhteen. Olen käynyt Tampereella, raivostunut Postin toiminnasta, äänestänyt eurovaaleissa sekä kahvitellut ja vaihtanut kuulumisia kaverin kanssa liian pitkästä aikaa (juurikin Tampereella). Olen myös ikävöinyt muutamia kavereita, joita en ole nähnyt kuukausiin; kuvannut yhdet ylioppilasjuhlat, kahvitellut mummuni 85-vuotissyntymäpäivän kunniaksi ja ostanut uudet ballerinat ja farkut piinallisen etsinnän jälkeen.

Lisäksi vietin juhannusta edeltävän viikonlopun Helsingissä ystäväni Ullan kanssa muun muassa lempparibändini Sunrise Avenuen keikasta ja Linnanmäen menosta nauttien. Ulla on myös tulossa täksi viikonlopuksi yökyläilemään tänne Poriin, ja siitäkin olen kyllä enemmän kuin innoissani. Tänään myös siskoni sai suuria ja onnellisia uutisia, sillä hän sai opiskelupaikan Tampereen yliopistosta. Siskon opiskelupaikkatieto teki mut niin onnelliseksi, koska muistan kuin eilisen päivän omat fiilikseni korkeakoulupaikan saamisesta. Tämä tarkoittaa sitäkin, että syksyllä asumme siskoni kanssa jälleen samassa kaupungissa!
 



Nyt kun vihdoin oon repinyt aikaa tän postauksen kirjoittamiselle, mun tekisi vaan mieli kertoa kerralla kaikki mahdollinen. Vaikka kello on jo nyt vähän yli yksitoista, aion julkaista tämän just silloin kuin tää valmistuu, vaikkei se olisi millään muotoa otollinen aika yhtään minkään julkaisulle. Nyt on vaan liian kova hinku rikkoa jää ja saada jotain ulos tännekin. Koska tääkin teksti paisuu paisumistaan, yritän kuitenkin pikku hiljaa siirtyä muistelemaan hieman juhannusta. Tän postauksen kaikki kuvatkin ovat juhannusviikonlopulta, ja totta puhuen en sen jälkeen olekaan taas kameraan pahemmin tarttunut.

En tiedä, miksi mun on aina niin vaikeaa yhdistää työtä/opiskelua ja muuta elämää. Uppoudun niin paljon opiskeluun (tällä hetkellä töihin), etten oikein löydä aikaa muulle. Vapaapäivät ovat viimeisen kahden kuukauden aikana kuluneet pitkälti juhlissa, noissa Tampereen ja Helsingin reissuissa ja juhannuksena mökillä, joten toisaalta pidän tilannetta ihan ymmärrettävänä. Ihmekös tuo, jos muun muassa kuvaaminen, pianonsoittaminen ja tämä blogi ovat jääneet täysin sivurooliin viime aikoina, kun elämässä on tapahtunut niin paljon muuta. Samaan aikaan kun olen harmitellut joidenkin asioiden vähille jäämistä, olen kuitenkin ollut oikeasti onnellinen. Olen todennut konkreettistakin konkreettisemmin, että sillä mihin käyttää valtaosan päivistään on todella suuri merkitys. Jos nauttii työstään ja/tai siitä mitä opiskelee, muukin elämä tuntuu valoisammalta verraten tilanteeseen, jossa päivät tuntuvat pitkäveteiseltä ja ahdistavalta eteenpäin rämpimiseltä.







Jos nyt sitten siihen rentoon ja perinteiseen juhannukseen... Juhannusviikonloppu kolmen päivän vapaineen kului meren äärellä mökillä rentoutuen. Kävin jokaisena päivänä yksikseni lenkillä. Kävellessäni kuuntelin luonnon ääniä ja sydämeni sykettä ja annoin ajatusteni vaellella rauhassa. Nautin vielä hieman viileästä merivedestä, saunan rauhoittavista löylyistä ja ihanasta juhannusaaton brunssista. Luin mukaan ottamaani kirjaa aina sopivan hetken tullen ja tallensin hetkiä Canoniini silloin, kun siltä tuntui. Pelasin korttia siskoni ja nuorimman serkkuni kanssa. Nukuin aamulla niin pitkään kuin nukutti. Ja tää kaikki teki ihan älyttömän hyvää. Vain olla, viettää aikaa luonnossa ja antaa energiavarastojen täyttyä.











Sain itse kerrottua kuulumiseni ainakin päällisin puolin, joten nyt haluaisin tietää mitä teille kuuluu. Oletteko ehtineet lomailemaan, vai kuluuko kesänne töissä? Mitä teitte juhannuksena? Kertokaa ihan mitä vain, mutta olisi ihanaa kuulla teistä jotain varsinkin nyt, kun mulla oli niin pitkä tauko täältä. Tuntuu hyvältä taas kirjoittaa blogia, ja toivon hurjan paljon, että ehdin pian palaamaan tänne uudemmankin kerran!

Nyt on kuitenkin aika toivottaa hyvää yötä tai huomenta, riippuen milloin päädytte tämän postauksen pariin. Mulla on huomenna luvassa iltavuoro, jossa mun hommana on koota kuvagalleria Iskelmäfestareilta, joten uusia kokemuksia on luvassa huomennakin. Täytyy pitää peukut pystyssä, että kaikki sujuisi hyvin :) Lauantaina saankin sitten luokseni odotetun yökylävieraan, joten viikonloppukin tulee varmasti olemaan ihana. Nyt ihan oikeasti kuitenkin hyvää yötä, toivottavasti teilläkin on luvassa kiva viikonloppu 💕

6.6.2019

YSTÄVÄKIRJA: SUOSIKKIARKIRUTIININI, HARRASTUKSENI JA OPPIMANI VIISAUS

Törmäsin Suvin blogissa jonkin aikaa sitten hauskaan ystäväkirja-tyyliseen postaukseen, ja päätin saman tien napata idean myös itselleni toteutettavaksi. Muutaman kysymyksen tipautin omasta versiostani pois, koska katson esimerkiksi niin vähän sarjoja, että sellaisia en osaa juurikaan suositella. Jäljelle jäi kuitenkin aika kattava paketti lauseen aloituksia, eli eiköhän musta jälleen kerran paljastu muutama uusi juttu!


Pienenä ajattelin, että minusta tulee opettaja. Ihan pienenä mulla ei ikinä ollut mitään haaveammatteja, mutta opettaja on ensimmäinen muistamani ammatillinen haave, joten siksi vastaukseni on se. Oikeastaan harkitsin opettajan työtä vielä lukion alussakin. Jossain kohtaa alkoi kuitenkin tulla vahvasti sellainen olo, ettei kyseinen työ olisikaan mun juttu, ja päädyinkin loppujen lopuksi opiskelemaan aika erilaisia juttuja.

Tällä hetkellä olen hieman väsynyt, mutta onnellinen. Alan viimein olla voiton puolella tämän lukuvuoden koulutehtävien kanssa, ja harjoittelussakin oon selättänyt kuluttavimman uudenopettelutietoähky-vaiheen. Harkasta puheen ollen pitäisikin päivittää vähän kuulumisia muun muassa siihen liittyen heti kun vain ehdin, mutta lyhyesti tiivistettynä oon kyllä nauttinut tähän astisesta harkkataipaleestani hurjan paljon!

Joskus minusta tulee toimittaja ja toivottavasti myös äiti.

Rakastan muun muassa lukemista, luovia hetkiä, musiikkia, kesäiltojen tuoksua ja Lapin luontoa.

Vihaan esimerkiksi stressiä, epäkunnioittavaa käytöstä ja syrjimistä.


Haaveilen siitä, että ehtisin kuvaamaan paljon kesän aikana ja siitä, että olisi aikaa uppoutua johonkin ihanaan kirjaan. Haaveilen myös stressittömämmästä elämästä, mutta se on kyllä helpompi sanoa kuin toteuttaa...

Arkirutiineista suosikkini on aamupala. Päivä ei lähde käyntiin ilman aamupalaa sitten ollenkaan. Ainakaan mulla. Aamupalahetket ovat mun mielestä sitä parempia, mitä enemmän niille on aikaa, ja siksi rakastankin brunsseja.

Unelmieni mies tukee mua ja osaa keskustella.

Kirja tai elokuva, joka aiheuttaa edelleen väristyksiä: Kaikki se valo jota emme näe. Kyseinen kirja sijoittuu toisen maailmansodan aikaiseen Saksaan ja Ranskaan. Koskettava kertomus koostuu kahden lapsen elämän ja kasvun seuraamisesta sodan keskellä. Kirjan lopussa sokean Marie-Lauren ja tekniikan ihmelapsi Wernerin polut myös kohtaavat yllättävällä tavalla. 

Harrastan nyt bloggaamista, valokuvausta ja lenkkeilyä. Lisäksi yritän ehtiä soittamaan edes jotakuinkin säännöllisesti pianoa.

Harrastaisin kaikkea tätä, jos vuorokaudessa olisi enemmän tunteja: (enemmän) käsitöitä, bloggaamista ja valokuvausta. Lisäksi haaveilen leikekirjojen kokoamisesta, runojen kirjoittelusta, kitaran soiton opettelusta ja aktiivisesta ryhmäliikuntatunneilla käymisestä nyt ainakin. Oon kyllä just sellainen ihminen, jolla olisi yksitoista harrastusta, jos niihin kaikkiin olisi aikaa ja rahaa ja silti jäisi vielä vapaa-aikaakin :D


Inspiroidun ajatuksia herättävistä teksteistä, unelmiaan seuraavista ihmisistä, tunnelmallisesta musiikista ja luonnosta.

Nautin muun muassa nykyisestä työstäni, itsensä ylittämisen tunteesta ja liikunnan jälkeisestä hyvästä olosta. 

En uskalla aina luottaa omiin kykyihini. Paljon on kuitenkin tultu eteenpäinkin, sillä enää en kovin usein nolostu jälkikäteen sanomisistani tai tekemisistäni. Tällaisissa asioissa on vain jaksettava olla kärsivällinen, ja annettava itselleen aikaa. Ehkä mäkin vielä joskus voin aidosti olla useammin tyytyväinen itseeni ja omaan työnjälkeeni. 

Salainen taitoni on se, että pystyn keskittymään lähes millaisessa tilanteessa vain, jos on pakko.

Salainen paheeni on asioiden murehtiminen etukäteen. En ehkä sanoisi tätä kovin salaiseksi asiaksi, mutta paheeksi kylläkin. Oli se sitten kammoamani englannin esitelmä, neljä kuukautta Porissa, ensimmäinen harjoittelupäivä tai gradun kirjoittaminen, olen pahemman luokan etukäteisstressaaja. Pitäisi vain oppia luottamaan siihen, että useimmiten asiat järjestyvät tavalla tai toisella. Stressaamisesta puheen ollen ahdistun asioista usein myös jälkeenpäin. Saatan jäädä miettimään vähän liian kauaksi aikaa pikkuvirheitä, joita kukaan ei ole välttämättä huomannut itseäni lukuun ottamatta. Saan usein pienen kriisin aikaiseksi myös asioista, jotka minun olisi mielestäni pitänyt huomata esim. tentissä tai töissä. Armollisuus itseä kohtaan olisi ehkä ihan hyvä kehityskohde?


Haluaisin osata soittaa kitaraa, stressata vähemmän ja kuvata paremmin.

Kahta en vaihda: paperikalenteri ja taito innostua asioista.

Hymyilen kun haistan kesäillan tuoksun, kirpeän raikkaan pakkasilman tai kahvin. Hymyilen myös kuullessani kauniita sanoja, luettuani ajatuksia herättävän tekstin ja yksinkertaisesti silloin, kun elämässä tuntuu olevan hyvä balanssi. 

Viisaus, jonka olen tähän mennessä oppinut: kulje omaa polkuasi, äläkä anna ihmisten kohdella sinua huonosti. Tämä on tullut opittua kantapään kautta, mutta nykyään en kyllä kauaa jatka ihmissuhteita, jotka aiheuttavat vain pahaa mieltä tai joissa itse olen ainoa suhteeseen panostava ja toisen kuulumisista kiinnostunut osapuoli.


Haluaisin matkustaa Islantiin, Italiaan tai Kroatiaan. Suomessa tekisi mieli käydä Porvoossa, Jyväskylässä ja jossakin Pohjois-Lapissa, kuten Utsjoella.

Muistelen lämmöllä ylioppilasjuhliani ja sitä hetkeä, kun kirjauduin opintopolkuun, ja sain tietää pääseväni opiskelemaan journalistiikkaa. Lämmöllä muistelen myös koko fuksivuottani Vostokissa.

Kaipaan takaisin huolettomiin lapsuuden kesiin. Välillä vain iskee se fiilis, kun toivoisi olevansa lapsi, jolle kesä tuntui pieneltä ikuisuudelta ja oli aikaa tehdä joka päivä sitä, mitä halusi.

Salaa toivon, että ympärilläni olisi tiivis kaveriporukka, joka pitäisi yhtä vuodesta toiseen. Kävisimme yhdessä festareilla ja keikoilla, hengailisimme toistemme luona, voisimme olla välillä hiljaa ja välillä puhua syvällisiä, pitäisimme brunsseja, leffailtoja ja treenitreffejä - jakaisimme elämän ilot, surut, ärsytykset ja salaisuudet - yhdessä.

Samaistutko johonkin kohtaan? Entä opitko musta jotain uutta?
.sidebar { text-align: center; } .sidebar{ float: right; margin-right: -10px; }