Sivut

5.7.2020

KULUNEEN VIIKON PLUSSIA JA MIINUKSIA

Hellurei! 

Innostuin eilen illalla listaamaan tämän viikon ajatuksia ja tapahtumia plussien ja miinusten muodossa ylös. Tällä kertaa siis luvassa kuulumisia vähän tiiviimmässä muodossa ja lyhyemmältä aikaväliltä kuin viimeksi, jolloin kirjoittelin ajatuksenvirtaa koko alkukesän tapahtumista. Vaikka näissä viime aikojen postauksissa onkin tullut kerrottua aika kattavasti kuulumisia, saatan vielä jakaa tänne kesäkuun arkikuvia nyt kun oon pitkästä aikaa räpsinyt puhelimellakin enemmän kuvia.


Mietin aina säännöllisin väliajoin, että pitäisi kuvata enemmän ihan sitä perusarkea. Sitten kiinnitän asiaan jonkin aikaa huomiota ja yritän muistaa tallentaa kuviin niitä tuikitavallisia hetkiä spesiaalimpien asioiden rinnalla. Jossain vaiheessa arkikuvien ottaminen kuitenkin aina unohtuu (viimeistään iltojen pimentyessä syksyllä). Onneksi välillä tulee kausia, että arkea muistaa tallentaa kuviin useammin, sillä niihin arkisiin pikkuhetkiin on aivan ihanaa palata jälkeenpäin kuvien kautta. Kotikatu syksyn lehtien peittämänä, myöhäisillan ruuanlaittohetki, viikonloppuaamu jona on yksin koko toimituksessa, siivousprojektin lomassa löydetyt vanhojen kalentereiden hauskat merkinnät... Niin paljon asioita, jotka ilman kuvia unohtuisivat ja sulautuisivat muiden muistojen sekaan.

Yksi bloginkin parhaista puolista on se, miten paljon tänne jää muistiin erilaisia hetkiä ja tuntemuksia. Kaikkein henkilökohtaisimpia asioita en toki tänne kerro, mutta niitäkin pystyn vanhoihin teksteihin palatessani lukemaan rivien väleistä ja palauttamaan mieleeni kuvista. Aika kutkuttava ajatus, että tämäkin postaus on osa muistojen jatkumoa. Mitäköhän muistan tämän perusteella kesästä 2020 vaikka viiden vuoden kuluttua?



Tällaisia positiivisia ja negatiivisia juttuja sisältyi mun kesäkuun viimeisiin ja heinäkuun ensimmäisiin päiviin:

+ plussat +
  • kolme tehtyä lenkkiä
  • pannari-iltapala erään päivän päätteeksi
  • Viikon haastattelut töissä sujuivat mutkattomasti.
  • Ehdin eilen kuunnella musiikkia ja käydä läpi kesäkuvia.
  • pianon soittaminen pidemmän tauon jälkeen
  • Whatsapp-videopuhelu kaverin kanssa
  • viestittely toisen kaverin kanssa
  • kesäsateen jälkeinen tuoksu, josta on tällä viikolla saanut nauttia useamman kerran
  • Oon unelmoinut paljon. Oon leikitellyt ajatuksella uusista harrastuksista, päättänyt kokeilla joskus frisbeegolfia ja miettinyt miten kivaa olisi ehtiä (ja jaksaa) käydä jossakin idyllisessä kesäkahvilassa maaseudulla. Oon suunnitellut tulevaisuuden kotini sisustusta ja haaveillut reissuista jonnekin Pohjois-Lappiin sekä Ahvenanmaalle.
  • Mun liiton jäsenmaksussa oli käynyt moka ja sen selvittäminen tuntui asian pienuudesta huolimatta hirveän vaivalloiselta. Tästä huolimatta sain hoidettua homman pois päiväjärjestyksestä ja vitsi se oli helpottavaa.
  • kivat kommentit Instagram-päivitykseen



- miinukset - 
  • sitkeä väsymys ja päänsärky, joka kesti pari päivää
  • En millään meinannut keksiä järkevää aihetta pääkirjoitukseeni.
  • Muutama asia on roikkunut to do -listallani pitkään ja roikkuu yhä, koska lykkäsin niitä jälleen tällä viikolla tuonnempana hoidettavaksi.
  • Nihkeä fiilis on leimannut vähän kaikkea viime päivinä. Olen ylianalysoinut joitain asioita, potenut huonoa omaatuntoa toisista jutuista ja ollut kaikkea muuta kuin tehokkaimmillani.
  • Sama kirja on ollut mulla kesken monta viikkoa. Se on kyllä tosi hyvä (Maria Veitolan elämästä kolumnien kautta kertova Veitola), mutta jotenkin ei vaan vuoroin ehdi ja toisella kertaa taas jaksa syventyä siihen.

Millainen viikko sulla on ollut?

25.6.2020

TORSTAI-ILLAN AJATUKSENVIRTAA

Päätin tulla spontaanisti kirjoittamaan jotakin näin torstai-iltana ihan vain siksi, että nyt on hetki aikaa, enkä oo aivan umpiväsynyt. Oon tässä jo jonkin aikaa puuhaillut kuvien parissa, joita mulla on jälleen kertynyt monta sataa kameraan ja erinäisiin kansioihin odottelemaan läpikäymistä. Jos joskus pääsen tossa hommassa ajan tasalle, opettelen kyllä siirtämään kuvat kamerasta koneelle hieman useammin ja poistamaan heilahtaneet ja muuten epäonnistuneet kuvat edes kuukauden sisällä kuvailusta. Ehkä. 

Tänään viimeistelin töissä yhtä pidempää juttua, joka julkaistaan näillä näkymin tulevana viikonloppuna. Lisäksi kirjoitin tänään elämäni ekan pääkirjoituksen. Ensin en millään meinannut keksiä aihetta koko pääkkäriin, mutta lopulta päädyin pyörittelemään rasismia ja antirasismia. Sain inspiraation aiheeseen, kun kuulin yhtenä aamuna radiosta, että Uncle Ben´s aikoo viime aikoina käydyn rasismikeskustelun seurauksena poistaa riisipakkauksistaan tummaihoisen viljelijän kasvot. Tuon toisen jutunkin kanssa olin aivan kriisissä vielä eilen, kun se ei vaan jotenkin tuntunut etenevän millään. Juttua varten tekemäni kaksi haastattelua menivät ihan normaalisti, aihe kiinnosti mua, eikä tahmeuteen ollut mitään ilmeistä syytä. Silti kirjoittaminen vain tökki. Tänään pääsin onneksi paremmin vauhtiin. Kummastakaan päivän tuotoksesta ei ehkä tullut mun parhaimpia, mutta ainakin molemmat valmistuivat pienistä vaikeuksista huolimatta.



Musta tuntuu, että työviikot ja sitä myötä viikot yleisestikin menevät tosi nopeasti. Toisaalta musta tuntuu taas, että kesä olisi kestänyt jo pitkään. Ehkä se johtuu siitä, että oon ollut maaliskuun puolivälistä lähtien täällä Porissa, ehkä siitä, että oon ehtinyt jo muutaman viikon aikana tehdä kivasti kesäisiä juttuja. Joka tapauksessa on ollut niin kivaa, että tämä kesä on ollut viime vuotta rennompi. Satakunnan Kansassa ei ole ollut nyt toisena kesänä sellaista stressaavaa uudenopetteluvaihetta, joka viime kesänä vei ensimmäisen kuukauden. Toki aina säännöllisin väliajoin jotain uutta tulee, mutta ei läheskään sellaisessa mittakaavassa kuin aloittaessani neljän kuukauden harjoittelun / ekan toimittajakesäni viime vuonna.


Aloin nyt pohtia tarkemmin tätä alkukesää ja sitä, miten musta tuntuu, että oon ehtinyt jo tehdä yhtä sun toista kivaa ja kesäistä. Se johtuu varmaan pitkälti siitä, että ehdin lomailla toukokuun lopussa kaksi viikkoa ja mun sisko oli tuolloin lomalla myös. Sen parin viikon aikana me käytiin mm. jätskillä ja yhdellä pidemmällä pyörälenkillä. Ei tehty loppujen lopuksi mitään kovin ihmeellistä, mut silti just sellaista kaikkea, mistä tulee kesäfiilis.

Tässä työviikkojen aikana taas oon viettänyt yhden vapaapäivän ja yhden työpäivän jälkeisen kesäillan mun ainoan Poriystävän Millan kanssa. Ollaan vaan lojuttu Kirjurinluodossa ja puhuttu ja nautittu siitä, että ollaan nähty kasvotusten. Oon ollut niin onnellinen siitä, että ollaan tänä kesänä samassa kaupungissa ja tullaan olemaan vielä noin kuukauden verran! Ollaan suunniteltu, että heinäkuun alussa voitaisiin lähteä jonain mun vapaapäivänä pienelle kesäreissulle Raumalle ja vitsi mä oon siitäkin ihan innoissani. Mutta vaikka nähtäisiin vain mun työpäivien jälkeen pari kertaa ennen kuin välimatka taas kasvaa, eikä tehtäisi "yhtään mitään", sekin tekee mut tosi onnelliseksi. Kun on tottunut siihen, että harvat kaverit ovat aina eri kaupungeissa, osaa todellakin arvostaa sitä, kun joku ystävä on lähellä - edes muutamia kuukausia.

Mun muutamia Tampereen kavereita taas en oo nähnyt ollenkaan kuukausiin ja alkaa kyllä tulla ikävä :/ Meillä menee aikataulut sen verran ristiin, että on hankalaa sopia mitään, mutta jospa heinäkuussa onnistuisi heistä kolmesta edes yhden kanssa jonkinlainen näkeminen. Musta tuntuu muutenkin, että mulla on koko ajan meneillään pieni kriisi näiden kaupunkien suhteen. Tykkään mun työstä Satakunnan Kansassa ihan hulluna, mutta samaan aikaan mulla on ikävä Tampereelle, ja oon yksinäinen täällä Porissa. Silti koen yksinäisyyden tunteita Tampereellakin, koska mun kaveripiiriin vaan mahtuisi paljon enemmän ihmisiä, mitä siihen tällä hetkellä kuuluu. Luulen, että jos saisin töitä Tampereelta ja viettäisin kesän siellä, ikävöisin varmasti tosi paljon meidän mökille, enkä jaksaisi käydä Porissa kovin usein ja sitten potisin huonoa omaatuntoa siitäkin. Tuskin olisin siellä yhtään onnellisempi tai viettäisin enempää aikaa kavereiden kanssa. Tässä asiassa painaa jonkin verran sekin, että muutin varta vasten pois Porista ja ajattelin aloittavani uuden elämän ja tutustuvani uusiin ihmisiin Tampereella. En ole ystävystynyt Tampereella oikein kehenkään ja vietän Porissa paljon aikaa, joten tavallaan tuntuu kuin olisin epäonnistunut. 


Huolimatta tästä Porin ja Tampereen välillä kipuilusta ja pienestä kaveri-ikävästä, mun kesä on ollut tähän mennessä oikeasti kiva. Jos vapaa-aikaa olisi enemmän, keksisin kyllä lisääkin kivaa tekemistä, mutta en valita tilanteesta näinkään. Oon tosi kiitollinen siitä, että pääsin taas oman alani töihin ja että oon saanut toteuttaa jo useamman kivan juttuprojektin. 

Oon nauttinut täysillä muutamasta pyörällä taitetusta matkasta juttukeikoille, jäätelöllä herkuttelusta kesäillan kultaisessa valossa, auringonlaskujen kuvaamisesta mökillä, uimisesta luonnon vesissä ja kirjojen lukemisesta viikonloppuisin. Kesä ja vapaus, ihanaa että ootte täällä.

Missä merkeissä teidän alkukesä on sujunut?

16.6.2020

KESÄN BUCKET LIST 2020

Hellurei!

Viime kesänä bucket list kesäkuukausille jäi kaikessa kiireessä ja stressissä tekemättä. Kesälle 2020 halusin ehdottomasti oman listansa, joten tänä keväänä aloin poikkeuksellisista ajoista huolimatta jo hyvissä ajoin kirjoittaa muistiin kivoja ideoita kesätekemisiin. Nämä listat ovat olleet mulle monena vuotena konkreettisia inspiraation herättelijöitä, joiden voimalla on tullut toteutettuja kesätekemisiä seuran puutteessa yksinkin. Aina en ole loppujen lopuksi edes vetänyt kovin montaa kohtaa kesälistaltani yli, mutta se ei olekaan ikinä ollut mulle se listauksien perimmäinen idea. Sen sijaan olen kirjoitellut kohtia hyvän mielen tuottajiksi ja inspiraation herättelijöiksi, mikä onkin varmasti ollut yksi syy siihen, etteivät toteutumatta jääneet asiat ole jääneet ikinä syksyn kynnyksellä sen kummemmin kaivelemaan.

Tämän kesän lista on ollut valmiina jo parin viikon ajan, mutta sen julkaiseminen on jäänyt ensimmäisten kesätyöviikkojen jalkoihin. Vaikka viihdynkin töissä tosi hyvin, totuus on se, että illat työpäivien jälkeen tuntuvat lähes poikkeuksetta liian lyhyiltä, ja siksi tämänkaltaiset suht pienetkin jutut jäävät helposti puolitiehen. Siksi en jaksa välittää myöskään siitä, jos postcrossing-korttien lähettäminen jää, eikä Yyteriin tule taaskaan mentyä. Sen sijaan aion nauttia täysillä siitä, että opiskeluasioille ei tarvitse uhrata ajatustakaan ennen elokuuta. Aion fiilistellä myös kesäiltojen ja vastaleikatun nurmikon tuoksua, uida luonnonvesissä mökillä ja lukea kirjoja silloin, kun jaksan. 

Haluaisin tehdä kesällä monia juttuja, mutta en suostu laskemaan suoritettuja aktiviteetteja. Tärkeintä on se, mitä tuntee sydämessä. 




Kesällä 2020 haluaisin...

...leipoa jotakin.
...lakata varpaankynnet.
...lukea kolme erilaista kirjaa. 
...tehdä päiväreissun Raumalle.
...testata kolmea uutta jätskimakua.

...käydä Reposaaressa ja Kallossa. 
...lähettää ainakin kuusi postcrossingkorttia.
...päivittää Instagramiin paljon kesäkuvia ja - stooreja. 
...askarrella/tuunata reseptivihkon ja aloittaa sen täyttämisen.
...kuvata jossakin sellaisessa paikassa, missä en aiemmin ole kuvannut.


...kuvata ainakin yhden auringonlaskun.
...viettää Helsinkiviikonlopun ystäväni kanssa. 
...pitää somettoman viikonlopun jokaisena kesäkuukautena.
...ommella kaikki vielä ompelematta olevat haalarimerkkini.
...käydä mahdollisimman usein iltalenkillä työpäivän jälkeen.

...käydä Yyterissä ja Reposaaressa.
...käydä poimimassa mustikoita isän kanssa.
...viettää ainakin yhden viikonlopun Tampereella.
...pelata paljon korttipelejä siskoni ja serkkuni Roosan kanssa.
...ajaa jonakin vapaana iltana Pomarkkuun moikkaamaan pappaa.


Millaisia kesäsuunnitelmia sulla on? 

29.5.2020

KUUSI HETKEÄ LOMALTA

Perjantaimoikat kaikille!

Mun teki mieli tulla kirjoittelemaan vähän kuulumisia ja päädyin sitten tällaiseen pieneen puhelinkuvakoosteeseen mun lomatekemisistä. Viimeisen kahden viikon aikana tehtävälistalla ei ole ollut juuri mitään, ja se on kyllä tehnyt tosi hyvää. Oon ulkoillut paljon ja tehnyt sellaisia asioita, jotka jäävät varmasti vähemmälle työpäivien jälkeen. On ollut aivan ihanaa, että siskoni Anni on viettänyt näinä kuluneina viikkoina lomaa myös, ja olemme voineet tehdä kaikkea yhdessä. Työvuoromme näyttäisivät menevän tänäkin kesänä aika paljon ristiin, joten kesäkuukausina yhteiset tekemiset painottuvat sitten pitkälti viikonlopuille.

Mitään kovin ihmeellistä lomatekemistä tähän kahteen viikkoon ei ole mahtunut, mutta sitäkin enemmän sitten pieniä kivoja hetkiä, kuten lenkkejä aurinkoisessa säässä, kesän ensimmäiset kioskilta ostetut jätskipallot ja vanhoille ystäväkirjoille hihittelyä. Musta tuntuu, että juuri tällaista lomaa tarvitsinkin. Sopivassa suhteessa lepoa, luovuutta ja pieniä projekteja järjestelypuuhista kalenterin täyttämiseen ja pianokappaleiden treenaamiseen.



haalarimerkkien ompelu Loman aikana olemme pitäneet Annin kanssa muutamaan otteeseen ompelutalkoot. Itse olen päätynyt tilaamaan jopa lisää täytettä haalareihini, mutta siskollani taitaa riittää ompeluhommia vanhojenkin merkkiensä osalta vaikka koko kesäksi 😅 Havahduin myös ensimmäistä kertaa ommellessamme ainejärjestöjen välisiin eroihin, kun siskoni ompeli ties mitä sitsi- ja tapahtumamerkkejä, joita itselläni ei ole ollenkaan sen vuoksi, ettei sellaisia ole ainejärjestössäni tapana painattaa. 



Harry Potter -innostus Mussa asuu ikuinen Pottefani, mutta Potterhulluuden taso nousi aivan uusiin sfääreihin eräänä lomapäivänä, kun löysin Spotifysta kivan Pottersoittolistan. Sen soidessa taustalla olikin hyvä kuvata teemaan sopivia kuvia ja uppoutua ihaniin muistoihin taikamaailmasta. Aloin myös haaveilla kirjasarjan lukemisesta jälleen kerran uudelleen. Tietysti sisältäen Potteraiheiset "raamattuni" eli reilu 500-sivuisen Harry Potter legendan ja sen sisaruksen Suuren velhouskirjan. Ja Harry Potterin ja Kirotun lapsen, unohtamatta tietenkään Siuntio Silosäkeen tarinoita :D



Scrabble Eräs lomailta innostuimme Annin kanssa pelaamaan pitkästä aikaa Scrabblea, joka on yksi mun suosikkilautapeleistä. Tällä kertaa vein voiton kotiin, ja onnistuin jopa käyttämään ikuiset murhekirjaimet g:n ja f:n sanaan gif.



ensimmäinen kioskijätski Kesän ensimmäinen kioskilta ostettu jäätelö maistuu aina ihan superhyvältä, eikä tää vuosi ollut poikkeus. Itse korkkasin jätskikiskakauden Pätkispallolla, Anni puolestaan valitsi lapsuuden lempparinsa mintun. Kun lähdimme kioskilta kävelemään jäätelöidemme kanssa kohti Taavisiltaa ja Kirjurinluotoa oli niin kesäfiilis. Siitä huolimatta, että jätskijonossa ehti tulla navakan tuulen puhaltaessa hieman kylmä.



lenkki peltotiellä Lomapäivien aikana olemme ulkoilleet paljon ja vaihdelleet lenkkireittejä lähes joka päivä. Tätä kuvassa näkyvää peltotietä pitkin emme olleet lenkkeilleet vuosiin, mutta nyt löysimme sen uudelleen. Päivä oli ihanan lämmin ja ulkona tarkeni ensimmäistä kertaa tämän vuoden puolella ilman takkia. Auringon paahtaessa lähes pilvettömältä taivaalta oli jopa melkein kuuma.



beanit-uunipasta Mun suunnitelmissa oli jo pari viikkoa ennen lomaa kokeilla jotain uutta ruokaa. Loman alkupuolella jäin salaattia tehdessäni lukemaan beanit-pakkauksen kylkeä, ja myöhemmin päädyin kokeilemaan siinä ollutta uunipastareseptiä vähän sovellettuna. Pastaan tuli mm. beanit-härkäpapusuikaleita valkosipuli & yrtit -maussa, paprikaa, tomaattimurskaa, punasipulia ja pinaattia, ja siitä tuli niin hyvää, että se nousi kerralla mun uudeksi arkiruokalemppariksi. 

Mitä sulle kuuluu?

23.5.2020

LOMALLA

Tänään on mun kahdeksas lomapäivä ja vielä olisi tulevan viikon ajan lomailua luvassa. Maailman ihaninta, että tänä vuonna ei tarvitse käydä täysiaikaisesti töissä ja opiskella samaan aikaan viimeisiä kursseja. Tänä vuonna säästyin myös kuukausien työnhakurumbalta ja bonuksena mulla on tosiaan vielä tämä meneillään oleva parin viikon loma. Arvostan tätä mahdollisuutta lepoon aivan valtavasti, sillä viisi edellistä kesää ovat hujahtaneet ohi ilman kunnon breikkiä. Aina on ollut jotain: kaksi pääsykoekevättä, kaksi kirjoituksiin luettua kesää ja loputtomalta tuntunutta töiden hakemista, jota olen jatkanut pahimmillaan joulukuusta kesäkuun puolelle ennen kuin se on tuottanut tulosta. Stressiä opiskelusta, ahdistusta töistä, surua yksinäisyydestä ja kotona nyhjäämisestä - monta pitkän tuntuista kesää. 


Kesä 2018 oli ehkä pahin. Hain kaikkia mahdollisia kesätöitä siivouksesta messuesittelijään niin Porista kuin Tampereeltakin puolen vuoden ajan. Täytin hakemuksen toisensa jälkeen viikkotolkulla ja pääsin monesti rekrytoinnin kakkos- tai kolmosvaiheeseen. Olin useammassa haastattelussakin, mutta työpaikkaa ei vain auennut. Olin jo menettämässä toivoni, kun sain vielä yhden haastattelukutsun. Olin huojentunut osa-aikaisesta siivoustyöstä, vaikka työaika oli myöhään illalla ja vähän yönkin puolella. Pian kuitenkin paljastui, että yksi jos toinenkin asia oli pielessä - eikä vain vähän. Sain jälkikäteen valituksia virheistä, jotka olisivat jääneet tekemättä, jos minut oltaisiin perehdytetty kunnolla. Mulle myös soiteltiin töistä usein kotiin joko muiden tekemättä jättämisistä tai ehdottaen, että tulisin töihin viikon ainoana vapaapäivänäni. Ongelmia oli niin paljon, että niistä kirjoittaisi useammankin postauksen, mutta samaan aikaan olin kuitenkin myös kiitollinen siitä, että sain sentään työn pidemmäksi aikaa kuin kuukaudeksi, eikä palkka ollut aivan olemattoman pieni. Lopputulos oli kuitenkin se, että en nähnyt koko kesänä juuri muita kuin perheeni, koska työajat eivät mahdollistaneet ihan hirveästi Tampereen reissuja. Siskonikin kanssa työajat menivät niin pahasti ristiin, että yhteinen aikamme jäi hyvin vähäiseksi. 

Aiempiin pääosin negatiivisiin kesäkokemuksiini verrattuna viime kesä tuntui lähes lottovoitolta. Oman alan työpaikka ja sen verran palkkaa, ettei se huvennut heti vuokraan ja päivittäiseen elämiseen, vaan siitä jäi säästöönkin. Ystävällisiä työkavereita ja kunnon perehdytys. Alkusyksystä huomasin jopa saaneeni töiden kautta uuden ystävän. Kesää 2019 voin kuvailla harjoittelun vuoksi jopa ikimuistoiseksi ja siitä jäi käteen muutama töihin liittymätönkin ihana muisto. En voi kuitenkaan väittää, etteikö olisi ollut aika raskasta aloittaa harjoittelu suoraan melko kiireisen opiskelukevään jälkeen. Harjoittelun alkaessa mulla oli vielä kolme kurssia kesken ja kun täynnä uuden opettelua olleiden työpäivien jälkeen piti vielä kirjoittaa esseitä ja tehdä Moodleen milloin mitäkin tehtäviä, jaksaminen oli aika vähissä. Viimeinen harkkapäiväni elokuussa oli perjantai ja heti seuraavana maanantaina olivatkin jo ensimmäiset luennot. Eipä ehtinyt paljon rentoutua siinäkään välissä.


Viimeisen vuoden sisällä olen pitkästä aikaa ihan oikeasti levännyt ja huolehtinut hyvinvoinnistani. Olen liikkunut arjessa enemmän kuin aikoihin ja pyrkinyt kaikin voimin pitämään jonkinlaista elämän tasapainoa yllä riittävästi nukkumalla, sopivasta ruokavälistä huolehtimalla ja pyristelemällä irti stressistä ja ahdistuksen tunteista. Joulukuussa 2019 mulla oli kahden viikon loma, jonka aikana en ajatellutkaan koulujuttuja tai töitä. Nyt toukokuussa mulla on jälleen kahden viikon lomapätkä. Kaiken lisäksi lopetan tämän kesän työt 23. elokuuta ja elättelen ainakin vielä toivoa, etteivät mun kurssit alkaisi ihan tuosta seuraavana päivänä.

Näiden kuluneiden lomapäivien aikana olen hoitanut jos jonkinlaisia pikkuhommia todistushakemuksen tekemisestä haalarimerkkien ompeluun ja passin hankkimiseen. Kuten lomalla kuuluu, olen myös nukkunut aamuisin hieman pidempään ja tehnyt monia juttuja, joille ei arjessa oikein liikene aikaa. Olen lukenut yhden romaanin ja toistakin ehdin jo aloittaa. Olen valokuvannut reilussa viikossa melkein enemmän kuin koko alkuvuonna yhteensä. Olen pelannut siskoni kanssa lautapeliä, soittanut pianoa ja katsonut iltaisin Masterchef Australiaa. Vielä houkuttelisi ainakin tehdä pyörälenkki tai pari, kirjoittaa muutamia postauksia varastoon ja jatkaa ikuiselta tuntuvaa järjestelyprojektia.



Oikeastaan olen varsin tyytyväinen, vaikka en tekisi mitään edellä mainituista, sillä loma on jo tähän mennessä täyttänyt tehtävänsä. Irrottanut kierteestä, jossa takaraivossa kummittelee koko ajan seuraava tehtävä. Antanut aikaa ei-välttämättömille asioille, joiden parissa puuhastelu kuitenkin tuntuu hyvältä ja rauhoittaa mielen. Tehnyt tilaa luovuudelle, sillä mitäpä muuta uudet ideat vaatisivat kuin tyhjyyttä ja väljyyttä, tilaa ajatusten poukkoilulle. Hitaita aamuja, luovia harrastuksia, pyörälenkkejä auringonpaisteessa. Harry Potter -soittolistan kuuntelua, laatikoiden järjestelyä ja hyviä yöunia. Kiitos maailman eniten lomasta.

Kirjoittaessani kandidaatintutkielmaani joka päivä ja asettaessani itselleni todellisia deadlineja tiukempia aikatauluja en ollut varma oliko siinä mitään järkeä. Mietin jaksamistani myös siinä vaiheessa, kun kandin ensimmäisen version palautettuani katsoin lähes aamusta iltaan oikeustieteen luentoja. Luentojen parissa vietetyt tunnit ja tehtävien tahkoaminen kireällä aikataululla johtivat siihen, että ehdin juuri ja juuri tehdä kevään viimeisen tentin ennen takarajaa, jonka jälkeen se olisi siirtynyt kesäkuulle.

Vaikka edellä mainittu tuntui useasti järjettömältä, se oli juuri se mitä tarvitsin. Ilman sitä ei nimittäin olisi tätä kahden viikon lomaa.

20.5.2020

10 KYSYMYSTÄ JA VASTAUSTA KIRJOISTA

Olen nuorempana ollut kunnon lukutoukka ja se on yksi rakkaimmista harrastuksistani edelleen, joten halusin pitkästä aikaa kirjoittaa jotain lukemiseen liittyvää. Inspiraation näihin kirjoihin liittyviin kysymyksiin ja vastauksiin sain Sinin postauksesta, joka pohjautuu Instagramissa pyörineeseen kirjahaasteeseen. Kaikki haasteen kysymykset eivät sopineet itselleni kovin hyvin, joten otin vapauden hieman muokata kysymyksiä ja samalla tulin keksineeksi niitä myös muutaman lisää. Tästä selviääkin monta faktaa siitä minkälainen lukija olen ja millaisista kirjoista pidän.

1. Jos asuisit viimeisimmäksi lukemasi kirjan maailmassa, millainen se olisi?

Viimeisin lukemani kirja oli Jojo Moyesin Jos olisit tässä, joka sijoittuu 2010-luvun Englantiin. Kirjan maailmassa asuisin siis Lontoossa tai sen lähistöllä sijaitsevassa pikkukylässä.

2. Mikä kirja on jäänyt mieleesi kouluajoilta kirjoista, jotka oli pakko lukea?

Lukiossa äidinkielen kurssin pakollisten kirjojen listalta poimittu Tarinankertojan tytär. Muistaakseni kaikki listalla olleet kirjat sijoittuivat eri maihin ja niistä piti sitten valita yksi luettavaksi. Muistan kiinnostuneeni heti Afganistanista, jonne Tarinankertojan tyttären tapahtumat sijoittuvat. Toinen huomioni kiinnittänyt seikka oli se, että kirjan on kirjoittanut toimittaja Saira Shah. En muista kirjasta oikein muuta kuin sen, että se todella teki muhun vaikutuksen. Tämä onkin sellainen kirja, jonka haluaisin ehdottomasti lukea joskus uudelleen.


3. Kirja josta pidit, mutta siitä tehty elokuva oli mielestäsi huono?

Olen miettinyt pääni puhki, mutta en jotenkin keksi tähän konkreettista esimerkkiä, vaikka niitä on paljon. Yleisesti ottaen kun oon sitä mieltä, että kirja peittoaa lähes aina siitä tehdyn elokuvaversion. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että kirjoissa tapahtumia tyypillisesti taustoitetaan enemmän ja hahmoista pystyy muodostamaan yksityiskohtaisemman kuvan.

4. Mihin kirjaan tartuit viimeksi sosiaalisen median innoittamana?

Edellinen somebongauksen myötä luettavaksi asti päätynyt kirja oli pari vuotta sitten lukemani Anthony Doerrin kirjoittama romaani Kaikki se valo jota emme näe. Kiinnostuin kirjasta ensimmäisen kerran, kun joku suositteli sitä sosiaalisessa mediassa, ehkä Instagramissa. Tämän jälkeen kirja tuli useasti vastaan Adlibriksen mainoksissa ja päätyi sieltä mun lukulistalle. Ei voi muuta sanoa kuin että onneksi päätyi, koska tämä toisen maailmansodan aikaan sijoittuva tarina on yksi niistä, jotka ovat tehneet muhun lähtemättömän vaikutuksen. 


5. Oletko koskaan vältellyt jotakin kirjaa hypen takia?

Tähtiin kirjoitettuun virheeseen suhtauduin varauksella, koska kaikki tuntuivat  jossain vaiheessa lukeneen sen. Lopulta tartuin kirjaan itsekin, mutta se ei kaikesta kehumisesta huolimatta noussut lempparikirjoihini, joskaan lukukokemus ei  ollut varsinaisesti huonokaan. 

6. Oletko hävennyt tai nolostellut jonkun kirjan lukemista?

Lainasin joskus ala-asteella koulun yhteydessä sijaitsevasta kirjastosta Nummelan ponitalli -kirjoja vähän nolostellen, kun niistä tuli muistaakseni jotain sanomista koulussa. Mutta niitäkin kuitenkin sitten lainasin ja luin. 

7. Mikä kirja oli niin koukuttava, ettet meinannut malttaa lopettaa sen lukemista ollenkaan?

Luin melko nopeaan tahtiin Jos olisit tässä -kirjan jonka sain loppuun muutama päivä sitten, mutta viime joulukuussa lukemani Dan Brownin Alku-kirjan suorastaan ahmin. Se oli yllättävine juonenkäänteineen ihan superkoukuttava kuten muutkin Brownin kirjat


8. Mitä kirjaa tai kirjasarjaa rakastit alakouluikäisenä? 

Tähän ei ole mun kohdalla muuta vastausvaihtoehtoa kuin Potterit. Kirjasarja on vaikuttanut elämääni ja ajattelutapoihini niin monella tavalla, että se saa Potterit vielä näin 15 vuotta myöhemminkin nousemaan täysin omaan kastiinsa. 

Rakastin taikamaailmaa ja J.K. Rowlingin taidokasta tarinankerrontaa. Nautin samaistuttavista hahmoista ja kirjojen tarjoamista elämänviisauksista. Pohdin mihin tupaan kuuluisin ja mikä olisi suosikkiaineeni Tylypahkassa. Lista on lähes loputon ja nämä asiat vetoavat edelleen niin vahvasti, että en taida päästä irti tästä Potterhulluudesta koskaan. En oikeastaan edes halua. Sen sijaan aloin suunnitella Pottereiden lukemista uudelleen ties kuinka monetta kertaa.

9. Kirja joka jokaisen pitäisi lukea? 

Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa, koska se jos mikä on kirja, joka valottaa elämää sodan runtelemassa Afganistanissa ja kertoo karun rehellisellä tavallaan siitä, millaista on olla nainen tässä ympäristössä.

Kirja ei ole iloinen, eikä sovi herkimmille. Kaiken pohjattomalta tuntuvan kurjuuden ohella se kertoo kuitenkin selviytymisestä, ja siksi jokaisen pitäisi lukea se. 

10. Mitä aiot lukea seuraavaksi? 

Seuraavana lukulistalla on Kerro minulle jotain hyvää -trilogian päätösosa Elä rohkeasti. Sen jälkeen ajattelin tarttua Maria Veitolan Veitolaan, jonka sain siskoltani joululahjaksi ja jota en ole vielä ehtinyt lukea. 

7.5.2020

PYÖRÄILYÄ JA VUODEN EKAT ULKOJÄTSKIT

Aurinko lämmittää selkää ja peltomaisemat vilisevät ohi vaihtuen pian Tampereentien kyljessä kulkevaan pyörätiehen ja ohi ajavien autojen pauhuun. Ilmassa on aavistus kesää. Kahdentoista kilometrin kohdalla tuntee jo pyöräilleensä jonkin matkaa, mutta tauolla nautittujen jäätelöiden voimin jaksaa taas jatkaa.  Vuoden ensimmäiset ulkona syödyt jätskit ovat jo pitkään olleet mulle merkki pian päättyvästä kevätlukukaudesta. Niin tälläkin kertaa. Kesä on pian täällä. 

En ole aiemmin ollut kovin innokas pyöräilijä, mutta viime toukokuussa tapahtui muutos ja aloin nauttia pyörälenkeistä. Into pyöräilyyn on viime viikkoina alkanut jälleen heräilemään. Minä ja siskoni Anni olemme polkeneet tähän mennessä kolme erilaista reittiä ja lisää on jo suunnitteilla. Kun saamme molemmat hoidettua kevään viimeiset kouluhommat, suuntaamme ehkä piknikille jonnekin lähiympäristön kauniista paikoista - tietenkin pyöräillen :)



Liikunnasta puheen ollen on aivan ihanaa löytää itselle mieluisia lajeja, joissa melkein unohtaa kyseessä olevan jonkinlainen urheilusuoritus. Vihasin lukioon asti koulun liikuntatunteja sydämeni pohjasta, enkä kokenut liikunnassa juuri koskaan onnistumisen tunteita. Jo silloin nautin kuitenkin tietyistä liikuntamuodoista vapaa-ajalla omaan tahtiini edeten. Sittemmin olen pikku hiljaa oppinut nauttimaan liikunnasta yhä enemmän. Olen sisäistänyt ajatuksen, että voin liikkua omalla tavallani.

Mun ei tarvitse käydä salilla kolmea kertaa viikossa tai jaksaa juosta viittä kilometriä (tai edes kahta). Mun ei ole mikään pakko loistaa palloilulajeissa, eikä telinevoimistelussa. Sen sijaan voin rauhassa nauttia tuntikausien laskettelusta ja pitkistä rauhallisista hiihtolenkeistä. Mökillä luonnonvesissä uimisesta, kävelyistä kesäiltaisin ja ruska-aikaan, ryhmäliikuntatunneista ja niistä kevään ensimmäisistä pyörälenkeistä.


Pyöräily on juuri sellainen liikuntamuoto josta pidän. Samalla kun liikkuu pääsee ihailemaan maisemia. Tahdin voi määrätä itse. Pyöräilykaveria ei välttämättä tarvitse. Erilaisia reittejä kokeilemalla saa vaihtelua, eikä suorituspaineita ole. Erityinen plussa pyöräilyssä ovat myös pyörällä helpommin saavutettavaviksi muuttuvat valokuvaukselliset paikat. Luulen että seuraavalle pyörälenkille otankin kameran mukaan!

Mikä on sun lemppariliikuntaa just nyt? 

3.5.2020

KANDIURAKKA OHI

I-H-A-N-A-A. Oon niin helpottunut! Palautin nimittäin mun kandin kolme päivää sitten torstaina. Ihan oikeasti ja lopullisesti.

Tutkimussuunnitelma, luonnosteksti, käsikirjoitus, kandin esittely, opponointi, kypsyysnäyte, kansilehti, Trepo-palautus. Sisällysluettelo, sivunumerointi, lähteet ja liitteet. Kaikki edellä mainittu on vihdoin tehty ja kandiurakka kokonaisuudessaan paketissa. Lähteineen ja liitteineen 55 sivun laajuisessa paketissa. Varsinaista tekstiäkin tosin kertyi reilut 28 sivua, joten ihan minimimittaan tuo ei (yllättäen 😅) jäänyt.


Palautukseen lähti tutkielma otsikolla "Valtauskontokunta määrittelykamppailun keskellä. Ev.lut. uskonto kirkkojuhlauutisoinnissa." Tutkimukseni tavoite oli siis lyhyesti selitettynä selvittää, miten evankelisluterilaisesta uskonnosta kirjoitettiin kirkkojoulujuhlakohua käsitelleissä uutisissa. Kyseinen kohuhan oli kuumimmillaan viime vuoden marraskuussa, kun kouvolalainen koulu järjesti syyslukukauden päätteeksi joulujuhlat kirkossa. Apulaisoikeusasiavaltuutettu linjasi, että näin ei pitäisi toimia ja siitä se kohu ev.lut. uskonnon asemasta kouluissa sitten alkoi. Joulujuhla ja joulukirkko menivät tuolloin monilla sekaisin ja keskustelu oli ajoittain hyvinkin kiivasta. Sitä oli kaikkine väärinkäsityksineen ja joulukirkkoa ei saa kieltää -kannanottoineen hyvin mielenkiintoista seurata.

Viime joulun alla Porissa nousi myös pienimuotoinen kohu siitä, että erään seurakunnan kamarikuoro ei saanut mennä perinteiselle joulukäynnilleen sairaalan osastoille laulamaan paria joululaulua. Tästä Porin joululaulu + sairaala -tapauksesta itseasiassa kirjoitin uutisen, minkä myötä seurasin asiaa parina päivänä hyvinkin tiiviisti. Kun siis joulun jälkeen aloin tosissani miettiä kandin aihetta, takana oli kahden uskontoon liittyvän kohun melko tiivis seuraaminen. Tästä huolimatta aihe ei ollut mulle mitenkään päivänselvä, vaan pyörittelin päässäni vaikka ja mitä. Aiheen valitseminen olikin aluksi aivan hirveän vaikeaa. Lopulta ratkaiseva hetki oli eräs ruokapöytäkeskustelu, jonka aikana tuskailin jälleen kerran kandin aihetta. Isäni heitti ilmoille ajatuksen uskonnosta, mieleeni tulivat edellä mainitut kohut ja niin mulla oli alustava aihe valmiina. Kun kandiohjaajani vielä kannusti jatkotyöstämään juuri uskonnollisia kohuja aiheena, ne pohdinnat olivat siinä.

Kandin tekeminen oli omalta osaltani hyvinkin vaihtelevaa. Välillä tein sitä ihan hyvillä fiiliksillä eteenpäin, välillä taas teksti ei tuntunut etenevän päiviin melkein ollenkaan, vaikka istuin tunteja tietokoneen ääressä työstäen sitä. Mun isoimpia ongelmakohtia olivat lopulta aiheen tarkasteluun sopivan käsitteen löytäminen ja tekstien analysointi käytännössä, kun epätoivon vallassa luokittelussani ei tuntunut olevan päätä eikä häntää. Noista pahimmista jumikohdistakin kuitenkin pääsin jollakin tavoin eteenpäin, ja lopulta olin kandiini kokonaisuutena oikein tyytyväinen.


Mitäs sitten nyt, kun kandi on valmis? Sitä on kysytty multa jo useampaan otteeseen ja vastaus kuuluu, ettei arki tästä muuttunut ihan hirveän radikaalisti. Vappuaattona tein kypsyysnäytteen, palautin kandin ja olin työpalaverissa. Vappupäivänä, lauantaina ja tänään mulla oli työvuoro ja kaksi seuraavaa viikkoa puolestaan kuluvat melko tiiviisti viimeisen kandivaiheen kurssin parissa ja tän kevään vikaan tenttiin valmistautuessa. Sen jälkeen ehdin toivottavasti lomailemaan jonkun aikaa ennen kuin kesätyöt alkavat.


Mitä teille siellä ruutujen takana kuuluu? Onko tylsyys iskenyt kotoillessa vai onko teilläkin riittänyt tehtävää? 

15.4.2020

KOUTALAEN PORTAAT JA TUNTURITIE

Levin Eturinteiden kupeessa puiden keskeltä pilkottavat Koutalaen portaat. 766 askelmaa vievät ylös tunturin rinnettä ja lopulta hotelli Panoraman pihaan. Ylhäältä avautuvat upeat maisemat kohti Levin keskustaa.



Oli perjantai ja viimeinen kokonainen päivämme Lapissa. Aurinko paistoi kirkkaasti siniseltä taivaalta ja heitti hangelle varjoja kohti taivasta kohoavien puiden välistä. Lumi narskui jalkojen alla, tuuli humisi ja tuoksui metsältä sekä pakkasilmalta.

Unohdin kotiin palaamisen ja koronan. Unohdin kandin. Oli vain se hetki, tie kohti huippua.

Ensimmäinen porras. Toinen, kolmas, neljäs. Viideskymmenes, viideskymmenesensimmäinen. Seitsemäskymmenesensimmäinen, kahdeksaskymmeneskolmas - ja sen jälkeen menin sekaisin laskuissa. Jalkoja alkoi pakottaa, mutta hymy ei hyytynyt.



Välillä portaat olivat helppokulkuiset, mutta välillä niiden kiipeämiseen sai kiinnittää toden teolla huomiota. Askelmat olivat paikoittain niin tiiviisti tallotun lumen peitossa, että kaiteesta sai pitää kaksin käsin kiinni liukastumisen välttääkseen. Portaiden nouseminen kävikin todellisesta kuntoilusta niiden vaihtelevan kunnon vuoksi. Välillä sai onneksi levähtää, kun portaat pilkistivät vakaina lumen alta.

Pysähdyin kuvaamaan (ja rehellisyyden nimissä myös tasaamaan hengitystäni) monta kertaa. Muu perhe karkasikin välillä hyvän matkan päähän edelleni. Kolme loittonevaa hahmoa saivat minut jatkamaan matkaa kerta toisensa jälkeen, mutta kuvista ja tunnelmoimisesta en tinkinyt.



Portaiden päässä hengähdimme hetken ja ihailimme upeita maisemia. Sitten koukkasimme hotelli Panoraman pihan kautta Tunturitielle ja jatkoimme matkaamme yhä ylemmäs kohti tunturin lakea. Portaiden vaihduttua tasaiseen tiehen oli helpompi ihailla maisemia ja jutella.

Lumikasat kohosivat korkeina kummallakin puolella tietä. Hassuttelufiilis iski ja teki mieli leikkiä lumileikkejä kuten lapsena. Kiipesimmekin yhden lumikasan päälle siskoni kanssa. Kömpelö kiipeilyni sai osakseen huvittuneita katseita ja hyväntahtoista naurua.




Pienempien lumivallien päällä puolestaan kävelimme tien vartta eteenpäin. Kävellessämme innostuimme jo ajatuksesta lenkkeillä tunturin huipulle asti. Nälkä kuitenkin yllätti ulkoilijat ja totesimme huipulle olevan sen verran matkaa, että palasimme samaa reittiä takaisin.





Tunturitielle jäi palanen sydämestäni. Ehkä ensi kerralla kävelen sen alusta loppuun asti ja tuuletan huipulla voittajana. Ihailen laskevaa aurinkoa tunturin laelta ja tunnen taas Lapin täyttävän kaikki aistini.