Sivut

28.12.2020

TAPANINPÄIVÄN KÄVELYLLÄ











Moi pitkästä aikaa! Kävin perheeni kanssa Tapaninpäivän kävelyllä kaupungilla, sillä halusimme nähdä Porin raatihuoneen ympäristössä loistavan juhlavalaistuksen. Samalla ihastelimme myös keskustan muita joulukoristeita ja -valoja. Kukaan meistä ei ollut nähnyt niitä aiemmin kunnolla, sillä koronan vuoksi keskustassa tai sen lähistöllä ei ole tullut juurikaan käytyä. Ennen kuin menimme kävelemään kaupungin kaduille, kävimme hautausmaalla. Siellä oli joulun jäljiltä vielä paljon kynttilöitä. Muutama pakkasaste sai hengityksen höyryämään, ja hämärässä pienen lumikerroksen keskellä hohtava kynttilämeri näytti hurjan kauniilta.

Keskustassa oli ihanan tunnelmallista. Jos olisin ollut yksin liikkeellä, olisin saanut kulutettua kaduilla kameran kanssa kulkiessa varmasti useammankin tunnin. Tällä kertaa en viitsinyt odotuttaa muita ihan niin kauaa, mutta ihan kivoja kuvia sain siitä huolimatta räpsittyä.

Toivottavasti sulla on ollut mukava joulu!

2 kommenttia :

  1. Wau mitkä valot, todella upeita! Osaat niin hyvin lyhyessäkin tekstissä kuvailla tunnelmaa *.*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nää oli kyllä ihan sairaan hienot!! Kiitos, ihanaa jos tunnelma välittyi :)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa enemmän kuin uskotkaan <3 Muistathan kuitenkin pysyä asiallisena!

.sidebar { text-align: center; } .sidebar{ float: right; margin-right: -10px; }