Sivut

9.11.2019

ONNEA JA YÖKYLÄILIJÖITÄ

Järjestelin itselleni viikko numero 43:n loppupuolelle muutaman päivän lomaa. Se onnistui loppujen lopuksi suhteellisen kivuttomasti, sillä mulla oli silloin ja on edelleen melko paljon itsenäistä opiskelua. Okei, myönnetään. Tein mä niiden neljänkin päivän aikana jonkin verran yhtä esseetä, mutta otin kuitenkin yleisesti ottaen paljon rennommin kuin muuten arkisin. Se teki kyllä tosi hyvää, puhumattakaan siitä, minkä vuoksi sitä jonkin asteista lomaa alun perin järjestelin. Nimittäin kutsuin serkkuni Roosan kyläilemään tänne Tampereelle, ja hän viettikin mun luona kolme yötä. Siskoni Annikin ehti opiskelukiireistään huolimatta kahdeksi yöksi messiin, ja näin ollen yksiöni neliöt olivatkin melkoisen tehokkaassa käytössä. Kuvia ei kertynyt kovin paljoa ja nekin vähät on otettu kännykän kameralla, mutta meillä oli niin hauskaa, että halusin kirjoittaa minilomasta tännekin.


Torstaina suuntasin lyhyehkön luentopäiväni jälkeen kirjastoon opiskelemaan joksikin aikaa. Sieltä lähdin Roosaa vastaan, ja rautatieasemalta kävelimme sitten kaupan kautta mun luokse. Torstai kului pääosin kokkaillessa ja jutellessa. Teimme Tikka Masalaa ja jälkkäriksi omena-kaurapaistosta, ja vitsi miten oli ihan erityisen kiva syödäkin, kun sen sai tehdä hyvässä seurassa. Illalla intouduimme vielä katsomaan Masterchef Australiaa ja pelaamaan korttia. Emme nukkuneet minään yönä mitenkään superpitkään, mutta ne 8-9 tunnin unet per yö tuntuivat aivan taivaallisilta alkuviikon vähäisten unimäärien jälkeen.


Perjantaina vietimme rauhallisen aamun ja myöhemmin päivällä suuntasimme museokeskus Vapriikkiin. Paikka oli aivan mahtava, ja saimmekin siellä kulutetuksi useamman tunnin eri näyttelyitä kierrellen. Parasta oli se, että kummallakaan ei ollut kiire eteenpäin, vaan oikeasti pysähtelimme, tutkimme ja  jäimme pohtimaan asioita. Kaikkia näyttelyitä emme ehtineet nähdä, mutta postimuseon ja mun must see -listalta löytyneen mediamuseo Rupriikin tsekkasimme ekana ja näiden jälkeen ehdimme vielä niin luonnontieteelliseen museoon kuin kivinäyttelyynkin. Viivyimme museoreissulla sen verran pitkään, että Anni oli ehtinyt sillä aikaa jo mun luo. Kaikilla oli siinä vaiheessa jo melkoinen nälkä, mutta onneksi tortillat syntyivät yhteistyöllä suhteellisen nopeasti ja nälkäkiukuilta vältyttiin.


Lauantaiaamu valkeni poutaisena edellisten aamujen tapaan, vaikka melkein koko viikonlopuksi luvattiin alun perin sadetta. Olimme iloisesti yllättyneitä kelvollisesta säästä, mutta siitä huolimatta olimme skipanneet pidemmän ulkoiluretken jo edellisenä iltana. Sen sijaan suuntasimme porukalla kaupungille. Itse en löytänyt useamman tunnin kaupoilla kiertelystä huolimatta mitään, mitä ostoslistallani oli, mutta onneksi sentään siskoni ja serkkuni molemmat tekivät muutaman tarpeellisen hankinnan. Kaupunkipäivän välipalalla kävimme Kuparitalon vohvelikahvilassa, jonne halusin ehdottomasti Annin ja Roosan viedä. Syömään taas suuntasimme jalat kauppojen kiertelystä puutuneina Pancho Villaan, jossa oli lauantai-illan mukainen ruokajono. Aika kului kuitenkin porukalla nopeasti ja jostakin syystä meillä oli myös aivan hirveän hauskaa, eikä naurusta meinannut tulla ollenkaan loppua :D Ruokaa sulatellaksemme päätimme bussin sijaan valita takaisin mennessä kävelyn, ja raitis ilma piristikin juuri sopivasti (ja kieltämättä se ähkykin vähän helpotti). Mun luona vietimme loppuillan Masterchefin parissa ja ylipuhuinpa kaksi vierastani melkein yöllä vielä korttipeliinkin sillä verukkeella, että seuraavaan kertaan voisi olla pitkä aika...


Sunnuntaina söimme vielä aamupalaa yhdessä, ja ennen puolta päivää lähdinkin jo saattamaan Roosaa rautatieasemalle. Anni jäi vielä mun luokse melkein iltaan asti, sillä tuhosimme yhdessä jäljelle jääneitä ruokia ja katsoimme yhden rästiin jääneen Vain Elämää -jakson. Kun Annikin oli lähtenyt omaan asuntoonsa, tuntui hetken hyvin hiljaiselta. Vuodesohvaa ei tarvinnut enää väistellä ja ylimääräiset tyynyt ja peitot olivat taas ylähyllyllä ja sohvan alla pois tieltä. Kaapeissa oli vain mun omia tavaroita, eikä nurkissa lojunut enää reppuja. Iltapalallakin tarvittiin jälleen vain yksi lautanen ja muki. Haikeus oli vahvasti läsnä sinä sunnuntai-iltana, mutta onni jätti jäljen ja sitä riitti pariksi päiväksi vielä seuraavallekin viikolle.

Ensi kertaan, sillä vannoimme jatkavamme perinnettä.