Tämän päivän postausaihe eli gradu on mulle erittäin ajankohtainen juuri nyt. Tavallaan en haluaisi miettiä koko gradua enää yhtään, mutta osittain juuri siksi päätin tallettaa gradufiiliksiä postaukseksi. Tähän tekstiin on varmasti mielenkiintoista palata joskus sitten, kun gradu on enää kaukainen muisto vain. Sitä ennen se taas voi tarjota vertaistukea muille lopputyönsä parissa pakertaville.
Tiivistettynä graduprosessini on edennyt seuraavasti: aloitin työn viime syyskuussa, suoritin seminaarin viime lukuvuoden aikana, ja nyt sivuja on kasassa suunnilleen 35. Hieman pidemmin selitettynä graduprosessini on venähtänyt suunnitellusti, sillä olen tehnyt gradunteon rinnalla koko ajan melko paljon töitä, enkä ole halunnut ajaa itseäni tilanteeseen, jossa työpäivien jälkeen kaikki illat pitäisi istua koneella. Tällä hetkellä olen graduni tilanteeseen ihan tyytyväinen: rakenne on jo pitkälti selvillä, aineisto kerätty, analyysiä aloitettu ja tiedän loppujen lopuksi hyvinkin tarkasti, mitä gradustani vielä puuttuu. Nyt yritän lähinnä motivoida itseäni hoitamaan homman kunnialla loppuun.
Vielä ennen graduntekohuomioihini menemistä selvennyksenä niille, joille yliopisto ja gradu eivät ole tuttuja juttuja. Gradu eli virallisesti Pro gradu -tutkielma on eräänlainen yliopisto-opintojen päättötyö, joka on yleensä myös yksi viimeisimmistä opintosuorituksista. Tyypillisesti gradut ovat pituudeltaan noin 60-80 sivuisia, eli kyseessä on melkoinen määrä tekstiä. Kyseessä on tieteellinen tutkielma, mikä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että siinä on käytettävä hyvää tieteellistä tapaa oikeaoppisesti noudattavia lähdeviitteitä (= pisteiden ja pilkkujen kanssa saa olla tarkkana). Asioita ei voi myöskään "heittää hatusta", vaan esimerkiksi työn teoriaosuuden pitää pohjautua aikaisempaan aiheesta tehtyyn tutkimukseen.
Tällaisia huomioita olen tehnyt graduprosessin aikana:
Se järjetön turhautumisen määrä, kun sopivaa lähdettä ei löydy. Muutamia kertoja vastaan on tullut tilanne, kun olen jo tiennyt, mitä voisin ja mitä minun pitäisi kirjoittaa seuraavaksi, mutta sitten järkevää lähdettä ei ole millään tuntunut löytyvän. Hyvä esimerkki tästä oli, kun kirjoitin työn taustaan julkisesta keskustelusta, ja yritin löytää siitä tietoa, joka kuvaisi julkisen keskustelun vaiheita 1900-luvun alun ja nykyajan välillä. Löysin vain vaikeaselkoisia englanninkielisiä artikkeleita ja kirjoja, joista en meinannut saada mitään irti. Lopulta pääsin eteenpäin, mutta aika monta tuntia googlettelua ja mahdolliseen lähdemateriaaliin tutustumista se kyllä vaati.
Kun käytät graduun kolme tuntia, ja tekstiä on sen seurauksena syntynyt noin kolme lausetta. Jos mietitään yhtä gradusessiota, työhön käytetty aika ei todellakaan aina korreloi sen kanssa, minkä verran tekstiä graduun tulee lisää. Joskus sitä vain lukee aiemmin kirjoittamiaan lukuja, tekee itselleen listaa puuttuvista asioista, etsii lähteitä ja niin edelleen. Onneksi kaikki pohjatyö auttaa kuitenkin sitä konkreettista kirjoittamistakin - jos ei juuri sinä päivänä, niin pidemmällä aikavälillä.
"Mites se gradu etenee?" On ollut ajoittain jopa koomista, miten moni tapaaminen ja keskustelu viimeisen vuoden aikana on sisältänyt jonkinlaisia tiedusteluita graduni etenemisestä. Ei mua mitenkään haittaa, että ihmiset kyselevät gradustani, mutta toisinaan näiden keskustelujen jälkimainingeissa kuitenkin haaveilen siitä päivästä, kun gradun tilanne ei enää kuulu kuulumisten vaihtoon tuttavien ja ystävien kanssa.
Puolivälin helpotus. Graduprosessin tuskaisin vaihe on tähän mennessä ollut se, kun sivuja oli kasassa noin 20, ja puoliväliin oli siten vielä matkaa. Silloin tuntui, että gradu tulisi valmiiksi ehkä vuonna 2027, jos silloinkaan. Todellisuudessa kyllä tein gradua eteenpäin, mutta se ei vain näkynyt sivumäärän kasvamisena, koska rakenne eli ja jouduin poistamaan jonkin verran epärelevantiksi osoittautunutta tekstiä. Heti kun sain graduversiooni sellaisen sivumäärän, jonka saattoi miten tahansa laskemalla määritellä urakan puoliväliksi, aloin suhtautua prosessiin ihan eri tavalla. Ajatukseni kääntyivät jo loppukiriin: enemmän on tehty kuin mitä on jäljellä.
Itsensä motivointikeinojen kirjo yllättää. Voisi kuvitella, että opiskeltuaan ensin kolme vuotta lukiossa ja sitten aika monta vuotta yliopistossa, kaikki keinot motivoida itseään olisi tullut jo testattua. Väitän kuitenkin, että gradua (tai muuta yhtä laajaa työtä) tehdessä keksii vielä uusia keinoja, joilla itseään yrittää välillä epätoivoisestikin vakuuttaa siitä, että gradutiedosto on vain avattava ja ryhdyttävä hommiin. Itse olen aiemmin hyvin harvoin tehnyt kouluhommia kodin ulkopuolella, mutta gradua olen kirjoittanut esimerkiksi työpaikallani (töiden jälkeen), monessa eri kahvilassa, junassa ja Lapissa. Monesti myös teen jotakin herkkuiltapalaa, ja teen gradua samalla. Olen myös suunnitellut valmistujaiskuvien ottamista, pianon hankkimista valmistujaislahjaksi ja sitä rataa :D
Ohjaajan kommenttien odottaminen aiheuttaa isomman jännityksen kuin voisi kuvitella. Itse en ole sitä tyyppiä, joka lähestyy graduohjaajaa kaikkien mahdollisten ongelmien kanssa, vaan kirjoitan pidemmin, ja pyydän kommentteja vasta sitten (tai jos jään todella pahasti jumiin johonkin). Joka kerta kun sitten pyydän kommentteja työstäni, vajoan hetkeksi jonkintasoiseen ahditukseen siitä, että olen varmasti kirjoittanut sivukaupalla jotakin ihan omaani, ja joudun joko poistamaan puolet aikaansaannoksistani tai vähintään muokkaamaan niitä rajusti. Samaan aikaan kuitenkin aina toivon, että ohjaajani kerkeäisi kommentoida mahdollisimman pian, jotta pääsisin eteenpäin.
Gradun arvosana lakkaa kiinnostamasta. Graduprosessin alussa mulla oli vielä jotain ajatuksia siitä, mihin arvosanaan tähtäisin, mutta tässä vaiheessa, kun työtä on kirjoitettu jo hyvä tovi, toivon vain, että saan sen valmiiksi mahdollisimman pian. Niin huonosti en usko gradua tehneeni, ettenkö saisi siitä vähintään kakkosta (arvosana-asteikko 1-5), ja olen varma siitä, että työhistoriani kertoo minusta monin kerroin enemmän kuin gradu - tulipa siitä millainen vain. Kuten sanonta kuuluu, paras gradu on tehty gradu.
Jos olet kirjoittanut opinnäytetyön, gradun tai muun lopputyön, samaistuitko havaintoihini?
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti
Kommenttisi ilahduttaa enemmän kuin uskotkaan <3 Muistathan kuitenkin pysyä asiallisena!