Sivut

16.6.2014

MERIMESTA, MUMMULA JA ALA-ASTE

Mulla oli tänään pitkästä aikaa hieman tylsää. Ensin viihdytin itteäni noin tunnin verran lueskelemalla erinäisiä blogeja. Sitten kuitenkin havahduin ja mietin haluanko oikeasti istua sisällä koko päivän. Lähdin sitten vähän pyöräilemään kameran kanssa ja tulihan matkan varrelta napsaistua ihan kivojakin otoksia. Muistin myös, että kamerassa on vielä sunnuntaillisetkin kuvat ja päätin että nyt on hyvä hetki tulla postailemaan.




Oltiin siis sunnuntaina vähän isommalla porukalla syömässä Merimestassa. Vietettiin näin mummun syntymäpäivää ja täytyy kyllä sanoa että paikka oli ihana. Ja ruoka ihan taivaallisen hyvää! En heilunut mitenkään hirveästi kameran kanssa, mitä nyt tosta ulkoa nappasin muutaman kuvan, joten siitä reissusta ei nyt sitten enempää. Tai ehkä sittenkin on pakko mainita eräs asia... Matkalla ihailin Reposaaren kauniita maisemia ja ihania vanhoja rakennuksia yms. ja mietin siinä puoliääneen, että olisi ihana tulla kuvausreissulle sinneppäin. Hetken päästä olinkin jo muuttamassa Reposaareen ja hankkimassa rantatonttia ja purjevenettä :D niin ei toki suunnitelmat paisunut yhtään...




Kun tultiin Merimestan reissulta kotiin, päätettiin lähteä käymään vielä toisen mummun ja pappan luona Pomarkussa. Siellä päädyttiin Annin kaa ihanaan ilta-aurinkoon ottamaan muutamat kuvat. Mun oli pakko kuvata vähän noita sen koruja/hiuksia/paitaa ja täytyy myöntää että vaikka ei oo koruista puutetta, jotenkin ne siskon korut näyttää aina hienommilta... Niin ja huomatkaa kuinka ihana piha meidän mummulassa on, vaikka se ei tässä pääsekkään ihan oikeuksiinsa!




Sitten siirrytäänkin tän päivän kuviin. En muistuta teitä tahallaan opiskelusta, mutta mun oli vaan pakko tunkea tuo ala-asteen kuva tuohon. Kun kävelin siellä tyhjällä pihalla tuli vaan niin paljon muistoja mieleen. Hyviä ja vähän huonompiakin, mutta ei niistä nyt sen enempää. Koin siellä vanhan koulun pihalla seisoessani taas sen tunteen, että aika on mennyt ihan hirmusen nopeasti. Tuntuu et siitä on niin lyhyt aika kun vietti välkät tuolla pihalla ja ne yläkoululaiset oli niin isoja. Ja lukiolaiset varsinkin. Nyt on ite siellä lukiossa eikä kyllä tunnu kovinkaan isolta ja aikuiselta. Välillä tuntuu just siltä, että haluis vaan palata tonne ala-asteelle ja olla niin kuin ne ykkösluokkalaiset, vailla huolia ja stressiä. Mutta nyt on sentään loma ja voi ainakin leikkiä olevansa se ekaluokkalainen ;)







 Hyvää alkanutta viikkoa teille, ihanat! : Jenny

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa enemmän kuin uskotkaan <3 Muistathan kuitenkin pysyä asiallisena!

.sidebar { text-align: center; } .sidebar{ float: right; margin-right: -10px; }