Sivut

27.12.2014

JOULUFIILIKSIÄ & MITÄ PUKKI TOI ?

Moi! Täällä kirjoittelee nyt pitkästä aikaa rentoutunut ja iloinen tytteli. Loma on alkanut hyvin, stressitaso on laskenu parin viime päivän aikana lähelle nollaa ja joulukin sujui kivasti, joskin se meni musta tänä vuonna hirveen nopeesti. Oon kuitenkin niitä, joiden mielestä joulu päättyy lopullisesti vasta loppiaisena, joten eihän tässä vielä hätää oo kun jouluruuistakin saa nauttia vielä pari päivää ja on noi kaikki koristeet yms.
Nyt voisin kuitenkin mennä siihen tän postauksen varsinaiseen aiheeseen eli joululahjoihin. Pakettien määrä yllätti mut iloisesti, sillä ennen joulua oli puhetta ettei tänä jouluna ois mitään hirveitä määriä lahjoja jne. Sain kuitenkin just niitä oikeasti tarpeellisia juttuja ja kaikkee sellasta mille on käyttöä eli hyvä näin. Kuvissa näkyvien lisäksi mun paketeista löytyi siis vielä yöpaita, sukkia, suklaata (perus :P), hiusjuttuja ja lippu One Directionin Helsingin keikalle. Tiesin siis noista lipuista jo etukäteen ja varasinkin ne ite mut en voinu täällä vielä kertoo ettei serkun yllätys paljastuis. Ollaan siis menossa tonne keikalle kokoonpanolla mä, mun sisko Anni, Annin kaveri ja meidän serkku Roosa. Can´t wait!!



Mun toivelistalla oli tuttuun tapaan melko paljon kaikkea musiikkiin liittyvää ja olin sitten vissiin ollut kiltti tyttö kun näinkin moni niistä toiveista toteutui... Pakko muuten mainita nyt vielä siitäki, että musta on ollu ihan huippua ku nyt tässä loman aikana on tullu niin paljon kaikkii musiikkiohjelmia ja dokumentteja telkkarista. Oon ollut kyllä parina iltana sellasissa fangirl-tunnekuohuissa ku oon kattonu Cheekin stadionkonserttia ja Sunrise Avenuen dokumenttia & keikkaa ettei mitään rajaa... Ihanaa et tälläsia ohjelmia tulee ees joskus!




Kahvakuulaa oon toivonu jo pidemmän aikaa ja nyt vihdoin sain sen eli helpotusta kotitreenailuun tuli ihan kivasti. Anni yllätti mut tolla ihanalla korulla, joka oli just mun tyylinen ja tollanen vähän pidempiketjuinen millasta oon pidemmän aikaa katsellu. Lisäksi sain ton jo perinteeksi muodostuneen kalenterin :) Tossa alla näkyy vielä Idan lahja, joka oli kans ihan huippu. Kavereiden lahjat on aina siitä ihania ku ne tuntee sut niin hyvin, niin ne osaa yllättää tai ostaa just sen oikeen jutun. (hyvii karkkeja muuten :P) Vanhemmilta sain sitte vielä lahjakortin Pannukakkutaloon eli pääsee vähän herkuttelemaan kun joulusuklaat alkaa käymään vähiin :D



Huippuja vuoden viimeisiä päiviä! : Jenny

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa enemmän kuin uskotkaan <3 Muistathan kuitenkin pysyä asiallisena!

.sidebar { text-align: center; } .sidebar{ float: right; margin-right: -10px; }