Sivut

29.4.2015

SAIRASTELUA

Moi! Oon tosiaan sairastelut tässä pari viimeistä päivää niin kuin ehkä otsikostakin voi päätellä. Oon yrittänyt ottaa tässä rennosti ja olla stressaamatta turhia, mutten kuitenkaan ihan täysin siinä onnistunut kun aloin miettiä mitä kaikkee multa menee ohi (mm. _paljon_  sanakokeita). No eihän sille mitään voi jos tulee kipeeksi, mutta minkäs teet jos oot tällanen stressaajaluonne.. Oon tässä nyt kuitenkin pikkuhiljaa (kai) parantumassa ja huomenna kutsuu koulunpenkki yhdeks päiväks ennen vappua ja kivaa pitkää viikonloppua. Mitään sen ihmeellisempiä suunnitelmia vapuks ei kuitenkaan oo, mahdollisesti ollaan menossa leffaan Oonan kanssa, mutta siinä se sit aikalailla onkin. Aion vaan rentoutua, nukkuu pitkään ja käydä lenkkeilemässä (olettaen että tää tauti menee ohi).



Vapun jälkeen onkin sitten tiedossa taas vaikka mitä. Kaikkea ihan perusjuttua, kuten kouluhommia ja ajotunteja, mutta niiden lisäksi muun muassa Tampereen reissu. Tampereelle oon siis menossa ihan koulun kautta sellaseen tapahtumaan, jossa tutustutaan Tampereen opiskelumahdollisuuksiin. Ilmoittauduin epäröimättä mukaan, sillä myönnän etten oikeasti tiedä yliopistoista ja ammattikorkeakouluista yms. lukion jälkeisestä elämästä lähes mitään. Ja kuitenkin toi Tampere on melko todennäköisesti se mun tuleva opiskelukaupunki. Ootan jo myös sitä 16.5. olevaa Sunrise Avenuen keikkaa ihan älyttömästi, vaikkakin mun on vaikea uskoa, että oon oikeesti menossa sinne. Keikan lisäksi on tietysti kiva päästä myös Helsinkiin kun en oo siellä moneen vuoteen sillein kunnolla käynyt.


Oon laittanut tähän kuvitukseks näitä julkaisematta jääneitä kevätkuvia ehkä lohdutukseks itelleni koska tällä hetkellä ulkona ei todellakaan näytä kovin keväiseltä tai lämpimältä vaan sen sijaan märältä, kylmältä ja sateiselta. Nää kuvat ei myöskään liity tähän postaukseen mitenkään ja se huvittaa mua kuten tällä hetkellä aika moni muukin juttu. Oon vissiin niin väsynyt että kaikki naurattaa taas vaihteeksi? :D Pakko oli kuitenkin tähän loppuun tunkea vielä kuva, joka oikeasti kuvaa mun paria viimeistä päivää. Nyt mä lähden kuitenkin perehtymään matematiikan laskuihin, saa nähdä mitä siitäkin tulee...


Hyvää vappua tälleen vähän etukäteen ja yrittäkäähän pysyä terveinä! : Jenny

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa enemmän kuin uskotkaan <3 Muistathan kuitenkin pysyä asiallisena!

.sidebar { text-align: center; } .sidebar{ float: right; margin-right: -10px; }