Sivut

2.12.2015

JOULUKUUN BUCKET LIST

Moikka! Nyt onkin vuorossa multa jotain ihan uutta eli bucket list-postaus! Otsikon mukaisesti aattelin listata vähän tavoitteita loppuvuodelle nyt kun on lukion vika kunnollinen koeviikkokin hoidettu pois alta... Pakko nyt vielä ennen varsinaiseen asiaan menoa sanoa, että huhhuh kun mulla on helpottunut ja hyvä fiilis, toivottavasti teilläkin on ollut hyvä päivä :)


Aktivoidu taas valokuvauksen suhteen. Sen ei pitäisi olla ylivoimainen tehtävä kun ottaa huomioon, että vanhempien kanssa sovittiin, että mun lahjapaketista paljastuu tänä vuonna järkkäri, tarkemmin sanottuna Canon Eos 1200D-niminen malli! (itse tosin tuun maksamaan kamerasta jonkin verran, sillä onhan se nyt melkoisen hintava)

Hanki joululahjat ajoissa. Tää onkin jo itseasiassa hoidettu, sillä tänään tuli käytyä vähän joululahjaostoksilla... Hyvä fiilis kun kerrankin tää on ajoissa pois alta :)



Lue kevään kirjoituksiin. Tässä kuussa pitäisi saada yo-lukemiset taas kunnolla käyntiin. Oon aloittanut kyllä jo mutta se on ollut enemmän sellaista silloin kuin ehtii-tyylistä ja osassa aineista (keväällä vuorossa 5 kirjoitettavaa, jäiks!!) lukemisen aloittaminenkin on jäänyt vain jaloksi aikomukseksi.

Postaa blogiin kaikkea jouluista. Huomattavasti mukavempi "velvollisuus" edelliseen nähden ja tässähän sitä tuli jo hyvä alku tuon toteuttamiseksi!  Lisää on luvassa heti kun ehdin... (jouluhullu ilmoittautuu) Blogijoulukalenterin tekemistäkin mietin jossain vaiheessa mutta totesin ettei mun aika riitä siihen, joten parempi ehkä näin...

Syö jouluruokaa niin paljon kuin sielu sietää. Mä rakastan jouluruokaa ja oon oottanut sen syömistä tyyliin lokakuusta asti. En myöskään kuulu niihin ihmisiin, jotka kyllästyy jouluruokiin kahden päivän päästä vaan söisin niitä valehtelematta useamman viikon.


Nauti lumesta, kun sitä toivottavasti pian sataa. Talvi on niin mun vuodenaika, jos se on tosiaankin sellainen kunnon talvi, milloin on paljon lunta ja pakkasta. Rakastan nimittäin hiihtämistä, laskettelua, luistelua ja tietenkin sitä lunta.

Muistele kulunutta vuotta vuosikatsaus-postauksen merkeissä. Tää on muodostunut jo pieneksi perinteeksi täällä blogin puolella ja tän aion myös tänä vuonna toteuttaa. Niin kiva palailla vielä hetkeksi kuluneeseen vuoteen ennen uuden aloittamista!


Ihanaa joulukuun alkua teille kaikille! Onko siellä ruutujen toisella puolella muita jouluintoilijoita? : Jenny

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa enemmän kuin uskotkaan <3 Muistathan kuitenkin pysyä asiallisena!

.sidebar { text-align: center; } .sidebar{ float: right; margin-right: -10px; }