Sivut

1.10.2016

BT - AIHETTA KIITOLLISUUTEEN

Lokakuun eka lauantai on täällä ja niin on myös meidän tiimipostaus! Tällä kertaa päätettiin toteuttaa tällainen kiitollisuushaaste, sillä lokakuussa iltojen pimentyessä ja työ- sekä koulujuttujen painaessa päälle voi olla välillä vaikeaa ylläpitää sitä positiivista fiilistä - tai no näin ainakin ruudun tällä puolella... Siispä pidemmittä puheitta siirrytään pohtimaan kiitollisuusjuttuja :)


3 asiaa, joista olet kiitollinen Suomessa?
Täällä on suhteellisen turvallista elää, koulutus ei maksa omaisuuksia ja on kaikille mahdollista ja neljä vuodenaikaa tuovat ihanasti vaihtelua.

Asia, josta olet kiitollinen vanhemmillesi?
Mun on aina ollut helppoa puhua heille lähes asiasta kuin asiasta.

Mitä ihanaa on jo tapahtunut tänä vuonna?
Päällimmäisenä mielessä on tämän vuoden kivoja juttuja pohtiessa Cheekin jäähallikeikka alkuvuodesta, penkkarit, ylppärijuhlat sekä Porispere.


Asia, josta et aina muista olla kiitollinen?
Koulu. Se aiheuttaa välillä niin paljon harmaita hiuksia, ettei muista ajatella sitä, ettei kaikilla ole mahdollisuutta edes oppia lukemaan ja kirjoittamaan. Tämä avoin yliopistokin on sellainen, että joillakin saattaa jäädä hyödyntämättä rahan vuoksi ja tulee silloin tällöin mieleen miten onnekas on sen suhteen, että tuolla avoimenkin puolella pystyy opiskelemaan!


3 asiaa, joista iloitset syksyssä?
Se sellainen uuden alun tuntu tulee ensimmäisenä mieleen. Toinen juttu, mistä iloitsen suuresti ovat juuri sopivat lenkkeilyilmat: ei tule liian kuuma vaikka ottaisi juoksuaskelia, mutta toisaalta ei ole myöskään liian kylmä (ainakaan alkusyksystä). Syksyn parasta antia on myös ruska ja sen kuvauksellisuus!


Asia, josta et osannut olla kiitollinen lapsena, mutta jota nykyään arvostat?
Vapaa-aika! Lapsena oli aina se et jos ei ollu mitään tekemistä niin oli tylsää, mutta nykyään tuntuu ihan lottovoitolta kun tulee niitä päiviä, että saa vaan olla ja tehdä mitä huvittaa.


Mitä hyvää on tämänhetkisessä elämäntilanteessasi?
Pystyn vähän tutustumaan yliopistomaailmaan avoimen yliopiston kautta ja saan myös kursseja jo käytyä. Mulla on Tampereella asunto sopivalla etäisyydellä kaikesta ja tykkään meidän asunnosta muutenkin tosi paljon. Biologian kirjoitukset olivat eilen ja olen niin helpottunut siitä, että ne ovat nyt ohi.


Asia, josta minun kuuluisi olla kiitollinen, mutta välillä se on hankalaa?
Se, että en ajaudu seuraan josta en pidä vain sen vuoksi että minulla olisi enemmän sosiaalisia suhteita. Tämähän on vain hyvä asia, koska eihän ystäväksi voi edes sellaista kutsua, jolla on tapana vaikkapa levitellä sun asioita, olla kiinnostunut vain itsestään tms. Mutta jotenkin mulla on aina kauhean huono omatunto vaikka ihan syystä vähentäisin tai lopettaisin yhteydenpitoa jonkun kanssa.


Testatkaapa tekin miettiä näitä juttuja, fiilis nousee ihan huomaamatta... Oikein hyvää lokakuuta myös kaikille näin kuun ensimmäisenä päivänä! : Jenny

Muiden tyttöjen kiitollisuusjuttuja löydät näiden linkkien takaa, käykäähän kurkkaamassa!

Jenna Sini / Krista / Anniina / Heli Jonna / Paula /

2 kommenttia :

  1. Samaistun tohon, että avoimessa opiskelusta on kyllä hyötyä!! Saa vähän mutusteltua sitä yliopistoopiskelua ja voi vielä varmistua siitä, että onko se aine nyt sitten se oma juttu! :) Samoja kohtia muutenkin oli myös mulla! :)

    anskisss.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä niin totta! Vaikka mäkin olin aika varma jo keväällä että tää viestintä ja journalismi on mun juttu niin ihanaa kun se fiilis on vaan voimistunut ton avoimen yliopiston kautta :') Joo mä huomasin tuon saman että meiltä löytyi yhteisiä juttuja useampikin!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa enemmän kuin uskotkaan <3 Muistathan kuitenkin pysyä asiallisena!

.sidebar { text-align: center; } .sidebar{ float: right; margin-right: -10px; }