Sivut

5.11.2016

BT - MY DAY: KE 26.10.

Marraskuun eka lauantai on täällä ja sehän tarkoittaa tuttuun tapaan blogitiimipostausta. Blogitiimistä puheen ollen sellainen asia, että meitä tiimiläisiä on nyt yksi vähemmän. Tähän ei liittynyt minkäänlaista riitaa tai muutakaan ikävää vaan tämä poistunut jäsen koki elämäntilanteensa olevan sellainen, että bloggaaminen olisi kuitenkin jäänyt taka-alalle, minkä vuoksi hän myöskin koki ettei hänen ollut enää järkeä tavallaan roikkua tiimissämme. Mutta jospa nyt siirryttäisiin pikku hiljaa varsinaiseen aiheeseen eli mun viime viikon keskiviikkoon - luvassa on siis my day pitkästä aikaa!
  
9.00 Herätyskelloni soittaa. Herään vasta näihin aikoihin, koska keskiviikkoisin mun pitää nykyään mennä luennolle vasta kahdeksi. (tai no varttia yli koska akateeminen vartti :D)
9.08 Laitan hiukset pikanutturalla ja suuntaan aamupesulle.
9.23 Tyhjennän astianpesukoneen.
9.36 Tänään pitäisi vaihtaa puhdas lakana ja tyynyliina, joten otan vanhat pois.


9.58 Istahdan hetkeksi alas kirjoittelemaan näitä aikoja ja tekemisiä puhelimen muistioon. En ihan heti edes muistanut koko my daytä, mutta onneksi se palautui aamupesulla mieleen kun muistuttelin edellisiltanakin muita tiimiläisiä asiasta!
10.05 Ollaan pidetty keskiviikkoa jonkinlaisena siivouspäivänä ja siksi päätän käydä nappaamassa roskat valmiiksi oven pieleen, että ne muistaa sitten käydä viemässä uloskin.
10.09 Laitan kahvin tippumaan.
10.21 Vihdoinkin aamupalaa, se on ehdottomasti päivän tärkein ateria jos multa kysytään haha :D
10.36 Syödessäni puhun samalla äidin kanssa puhelimessa ja näihin aikoihin lopetetaan puhelu. Kämppikselläni oli tänään vain yksi luento, joten hän tulee jo takaisin kotiin. Vaihdetaan muutama sana ja jatkan puhelimen räpläämistä, sillä WhatsAppissa on uusia viestejä, joihin päätän vastata saman tien.
10.53 Mun aamupalahetki hiukan venähtää, mutta saan vihdoin syötyä. Heitän astiat astianpesukoneeseen ja pyyhin keittiön tasot.


10.59 Siirryn pesemään hampaita.
11.05 Laskostan likaiset petivaatteet pyykkikoriin odottamaan pyykkäystä, jonka jälkeen kuvaan joitakin kuvia tuleviin (ja myös tähän) postaukseen.
11.15 Vilkaisen kelloa ja tulen siihen tulokseen, että voisi olla oikea aika laittaa hiukset. Päädyn viime aikojen vakkarikampaukseeni eli sivuponnariin.
11.27 Saan hiukset laitettua ja jatkan päivän "teeman" mukaisesti siivousta imuroinnilla.
12.14 Mun osalta siivoukset on tällä erää tehty, mutta päätän vielä käydä viemässä roskat ulos. Postit ovat tipahtaneet postiluukusta jossain kohtaa ja huomaan, että Annin (siskoni) lehti on jo toisen kerran virheellisesti tuotu tänne. Asiasta pitäisi varmaan soittaa johonkin... No mutta tällä kertaa kuitenkin hyvä ajankohta tuolla virheellä kun Anni on tulossa useammaksi päiväksi yökylään tänne.
12.24 Roskat viety. Käyn hakemassa vielä parvekkeella tuulettumassa olleen peiton ja tyynyn takaisin sisälle.
12.27 Alan meikata.
12.40 Meikit naamassa ja sitten onkin hyvä siirtyä koulurepun pakkaukseen.
12.53 Istun alas ja tutkin mm. loppuviikon säätiedotuksia ja selaan blogeista uusimpia postauksia.
13.20 Rasvaan kädet, vaihdan lökärit farkkuihin ja jatkan aiemmin aloittamaani blogikuvien kuvaamista.
13.32 Selaan vielä hetkisen Instagramia ennen kuin lähden kävelemään yliopistolle.
14.42 Alan pukea takkia ja muita ulkovaatteita päälle ja sen jälkeen onkin aika suunnata kohti koulua.


14.07 Oon oikeassa paikassa ja vielä "hyvissä" ajoin kun luennon alkuun on reilut 5min.
15.55 Luento päättyy ja lähden kohti Koskikeskusta, jossa Anni jo odottelee mua.
16.18 Meillä on aikomus käydä syömässä subit, mutta Subway on ihan supertäynnä ja sinne on vielä jonoakin, joten jonkin aikaa pohdittuamme mitä tehdään päätetään mennä toiseen matkan varrella olevaan Subwayhin. Käyn kuitenkin ensiksi pankkiautomaatilla.
17.19 Saadaan vihdoin ruuat eteemme. Kävellessä on jo ehditty höpötellä vähän kuulumisia, joten nyt keskitytään vain syömiseen.
17.42 Päästään vihdoinkin kotiin ja Anni purkaa hieman tavaroitaan mun selittäessä pikaisesti mitä on missäkin ja minne voi laittaa mitäkin tavaroita.


18.20 Ollaan saatu tavarat suunnilleen paikoilleen ja ehditty höpötellä taas kaikenlaista. Huomaa kyllä että tekemisissä kestää varmasti tuplasti pidempi aika kun samalla tulee juteltua ja tehtyä kaikkea muuta, mutta eihän se haittaa jollei sitten ole kiire jonnekin.
18.38 Aletaan laittamaan tyynyliinoja ja pussilakanoita paikoilleen.
19.44 Anni menee suihkuun ja jutellaan sillä aikaa kämppiksen kanssa mun samalla tarkistaessa mm. sähköposteja ja blogin kommentteja.
20.22 Mä pääsen vuorostani suihkuun.
20.45 iltapala-aika


21.43 Pelataan korttipelejä Annin kanssa.
22.02 Käydään välissä pesemässä hampaat ja sen jälkeen meidän pelailut jatkuu
23.12 Lopetellaan meidän pelejä ja siivotaan pelikortit pois. Ollaan juteltu melkein koko ilta taukoamatta ja siltä kyllä tuntuunkin kun suu on ihan kuiva kaikesta puhumisesta :D Luen vielä pari postausta siskoni katsoessa snäppejä. Yöksi pitää vielä rasvata myös kädet - ne kun tuntuvat rohtuvan todella helposti näin ilmojen viiletessä.
23.32 Hyvää yötä!

Muista kurkata myös muiden tiimiläisten blogeihin tämän päivän aikana ilmestyvät my dayt! : Jenny

Jenna Sini / Krista / Anniina / Heli Jonna /

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa enemmän kuin uskotkaan <3 Muistathan kuitenkin pysyä asiallisena!

.sidebar { text-align: center; } .sidebar{ float: right; margin-right: -10px; }