Sivut

3.8.2017

VIIKONLOPPU JYVÄSKYLÄSSÄ

Mun viime viikonloppu oli yksinkertaisesti ihan super! Krista kutsui mut luokseen Jyväskylään erään mun blogitekstin innoittamana ja toki me ollaan oltu samassa blogitiimissäkin vuoden päivät. Oli aivan ihanaa paitsi päästä tutustumaan Kristaan paremmin, myös käydä Jyväskylässä, jossa siis en oo aiemmin vieraillut.





Ohjelmassa meillä oli juttelun ja toisiimme paremmin tutustumisen lisäksi Jyväskylän nähtävyyksien ja maamerkkien kiertelyä: kävimme mm. Vesilinnan näkötornissa ihailemassa maisemia, Toivolan pihalla kuvailemassa kauniita vanhoja rakennuksia sekä herkuttelemassa tunnelmallisessa kahvila Muistossa, tsekkaamassa Jyväskylän yliopiston ympäristön ja parissa (ainakin mulle) uudessa ruokokapaikassa. Kameran muistikortti täyttyi pikapikaa kahden bloggaajan ollessa liikkeellä ja juttua riitti niin menneestä kuin tulevastakin ja kaikesta sillä välillä. Oli jotenkin todella luontevaa olla yhdessä ja valehtelisin jos väittäisin kaikkien kanssa olevan sama meininki.






Perjantai-iltana mun saapuessa Jyväskylään käytiin syömässä Jalossa ja vitsi miten tykkäsin paikasta: ruoka ja sisustus olivat molemmat mun makuun ihan 5/5. Lauantaina heräiltiin ja syötiin aamupalaa rauhassa, jonka jälkeen suunnattiin alppiruusupuistoon kuvailemaan. Kukkaloistosta ei enää paljoakaan näkynyt merkkejä, mutta kuvailuun paikka oli silti just sopiva - saatiin ihanan vehreät taustat kuville. Lauantai jatkuikin sitten turisteilun ja paikkojen kiertelyn merkeissä vielä pitkään ja illalla suunnattiin Taikuriin syömään. Sunnuntaille jäi vielä pari paikkaa käytäväksi ennen kuin meidän molempien piti suunnata kotimatkalle. Tiivistyksenä voisi todeta tämän reissun olleen yksi kesän kohokohdista -tuo tää bloggaaminen vaan mukanaan vaikka mitä!

Kiinnostaisiko teitä nähdä lisää näitä jyväskyläkuvia/postauksia? Erityisesti tuolta alppiruusupuistosta jäi nimittäin  vielä monia kivoja kuvia julkaisematta... 💜: Jenny

4 kommenttia :

  1. Toisten bloggaajien tapaaminen on parasta! Ihanalta kuulostaa sun reissu :) ja lisää kuvia tuolta vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää reissu oli ihan super jees ja totta puhut myös tuosta muiden bloggaajien tapaamisesta! Niin kivaa päästä aina jakamaan ajatuksia bloggaamisesta & muutenkin tutustua uusiin ihmisiin <3 Lisää kuvia tulossa ;)

      Poista
  2. Ihana postaus! ♥ Kiva, että viihdyit Jyväskylässä noin hyvin! :) Toivottavasti nähdään taas pian! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Mulla oli ihan superkivaa, pakko sanoa kiitos sulle vielä tässäkin :) Toivottavasti nähdään tässä tulevan syksyn aikana joku kerta!!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa enemmän kuin uskotkaan <3 Muistathan kuitenkin pysyä asiallisena!