Sivut

29.6.2018

TURKUREISSUN MATKAPÄIVÄKIRJA




Tehtiin ennen juhannusta keskiviikkona reissu Turkuun Anniinan ja Helin kanssa. Oltiin puhuttu jo alkukesästä, että joku kesäreissu olisi kiva toteuttaa. Ajankohdan sopiminen ei kuitenkaan ollut sieltä helpoimmasta päästä kun huomioon piti ottaa kaikkien työt. Päästiin kuin päästiinkin lopulta lähtemään, mutta mulla tosin päivä venähti pitkäksi kun suuntasin reissusta suoraan töihin, ja kotiuduin vasta siinä puoli kahden maissa yöllä.




Mun aamu alkoi lyhyiden yöunien jälkeen laittautumalla pikaisesti ja hyppäämällä Tampereen junaan. Matkalla oli hyvää aikaa syödä aamupalaa ja ihailla maisemia (ja yrittää pysyä hereillä). Tampereella kolmikkomme kohtasi, ja vaihdoimme samaan junaan. Matkan aikana ehdittiin hyvin vaihtaa kuulumiset ja siirtyä syvällisempiinkin juttuaiheisiin. Turkupäivä aloitettiin sämpylöillä ja kahvilla symppiksessä pikku kahvilassa, jonka nimeä en tietenkään nyt tähän hätään muista. Siitä kävelimme sitten hiljalleen kohti Turun linnaa matkalla muutamia kuvia räpsien. Linnassa kului useampi tunti kuvaten, ihaillen kauniita ja vaikuttavia huoneita sekä oppien lisää paikan historiasta. Oon ollut Turun linnassa kaksi kertaa aiemminkin: ala-asteella luokkaretkellä ja joskus pienenä perheen kanssa. Kovinkaan paljoa muistikuvia kyseisiltä kerroilta ei kuitenkaan ole, joten oli parasta syventyä oikein kunnolla kiertelemään tuolla ja lueskelemaan kaikkia historiafaktoja. Ja ihanaa oli myöskin se, että seura oli yhtä kiinnostunutta kuin mä, joten ei haitannut vaikka välillä jäin pitkäksikin aikaa ihailemaan jotain kohtaa.







Jo linnassa nälkä alkoi kasvaa, joten suuntasimme linnakierroksen jälkeen oikopäätä syömään. Halusimme kuitenkin nähdä myös Suomen joutsenen, joten lähdimme kävelemään Aurajoen rantaa kohti keskustaa. Ensin aikeissa oli syödä keskustassa, mutta matkalla sinne jäimme tutkiskelemaan Rantakerttu nimisen paikan ruokalistaa. Päädyimmekin pikaisen pohdinnan jälkeen syömään sinne, sillä nälkä oli melkoinen, eikä ajatus usean kilometrin kävelystä ennen ruokaa oikein houkutellut. Ruoka oli ihan superhyvää, joten iso suositus kyseiselle paikalle!






Syömisen jälkeen jatkettiin kohti keskustaa koukaten kivojen puistojen kautta. Aikaa riitti just sopivasti vielä siihen, että ehti hakea kaupasta vähän evästä paluumatkalle. Sitten mun pitikin jo kiiruhtaa kohti bussiasemaa. Bussin matkatessa kohti Poria väsymys meinasi iskeä vähän päälle, mutta pikku hiljaa sitä sit taas piristyi. Perillä suuntasin töihin, ja aamuyöstä ku vihdoin sai painaa pään tyynyyn, oli viimesenä huulilla hymy. Ihana, vaikkakin raskas päivä ❤

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa enemmän kuin uskotkaan <3 Muistathan kuitenkin pysyä asiallisena!

.sidebar { text-align: center; } .sidebar{ float: right; margin-right: -10px; }