Sivut

3.5.2020

KANDIURAKKA OHI

I-H-A-N-A-A. Oon niin helpottunut! Palautin nimittäin mun kandin kolme päivää sitten torstaina. Ihan oikeasti ja lopullisesti.

Tutkimussuunnitelma, luonnosteksti, käsikirjoitus, kandin esittely, opponointi, kypsyysnäyte, kansilehti, Trepo-palautus. Sisällysluettelo, sivunumerointi, lähteet ja liitteet. Kaikki edellä mainittu on vihdoin tehty ja kandiurakka kokonaisuudessaan paketissa. Lähteineen ja liitteineen 55 sivun laajuisessa paketissa. Varsinaista tekstiäkin tosin kertyi reilut 28 sivua, joten ihan minimimittaan tuo ei (yllättäen 😅) jäänyt.


Palautukseen lähti tutkielma otsikolla "Valtauskontokunta määrittelykamppailun keskellä. Ev.lut. uskonto kirkkojuhlauutisoinnissa." Tutkimukseni tavoite oli siis lyhyesti selitettynä selvittää, miten evankelisluterilaisesta uskonnosta kirjoitettiin kirkkojoulujuhlakohua käsitelleissä uutisissa. Kyseinen kohuhan oli kuumimmillaan viime vuoden marraskuussa, kun kouvolalainen koulu järjesti syyslukukauden päätteeksi joulujuhlat kirkossa. Apulaisoikeusasiavaltuutettu linjasi, että näin ei pitäisi toimia ja siitä se kohu ev.lut. uskonnon asemasta kouluissa sitten alkoi. Joulujuhla ja joulukirkko menivät tuolloin monilla sekaisin ja keskustelu oli ajoittain hyvinkin kiivasta. Sitä oli kaikkine väärinkäsityksineen ja joulukirkkoa ei saa kieltää -kannanottoineen hyvin mielenkiintoista seurata.

Viime joulun alla Porissa nousi myös pienimuotoinen kohu siitä, että erään seurakunnan kamarikuoro ei saanut mennä perinteiselle joulukäynnilleen sairaalan osastoille laulamaan paria joululaulua. Tästä Porin joululaulu + sairaala -tapauksesta itseasiassa kirjoitin uutisen, minkä myötä seurasin asiaa parina päivänä hyvinkin tiiviisti. Kun siis joulun jälkeen aloin tosissani miettiä kandin aihetta, takana oli kahden uskontoon liittyvän kohun melko tiivis seuraaminen. Tästä huolimatta aihe ei ollut mulle mitenkään päivänselvä, vaan pyörittelin päässäni vaikka ja mitä. Aiheen valitseminen olikin aluksi aivan hirveän vaikeaa. Lopulta ratkaiseva hetki oli eräs ruokapöytäkeskustelu, jonka aikana tuskailin jälleen kerran kandin aihetta. Isäni heitti ilmoille ajatuksen uskonnosta, mieleeni tulivat edellä mainitut kohut ja niin mulla oli alustava aihe valmiina. Kun kandiohjaajani vielä kannusti jatkotyöstämään juuri uskonnollisia kohuja aiheena, ne pohdinnat olivat siinä.

Kandin tekeminen oli omalta osaltani hyvinkin vaihtelevaa. Välillä tein sitä ihan hyvillä fiiliksillä eteenpäin, välillä taas teksti ei tuntunut etenevän päiviin melkein ollenkaan, vaikka istuin tunteja tietokoneen ääressä työstäen sitä. Mun isoimpia ongelmakohtia olivat lopulta aiheen tarkasteluun sopivan käsitteen löytäminen ja tekstien analysointi käytännössä, kun epätoivon vallassa luokittelussani ei tuntunut olevan päätä eikä häntää. Noista pahimmista jumikohdistakin kuitenkin pääsin jollakin tavoin eteenpäin, ja lopulta olin kandiini kokonaisuutena oikein tyytyväinen.


Mitäs sitten nyt, kun kandi on valmis? Sitä on kysytty multa jo useampaan otteeseen ja vastaus kuuluu, ettei arki tästä muuttunut ihan hirveän radikaalisti. Vappuaattona tein kypsyysnäytteen, palautin kandin ja olin työpalaverissa. Vappupäivänä, lauantaina ja tänään mulla oli työvuoro ja kaksi seuraavaa viikkoa puolestaan kuluvat melko tiiviisti viimeisen kandivaiheen kurssin parissa ja tän kevään vikaan tenttiin valmistautuessa. Sen jälkeen ehdin toivottavasti lomailemaan jonkun aikaa ennen kuin kesätyöt alkavat.


Mitä teille siellä ruutujen takana kuuluu? Onko tylsyys iskenyt kotoillessa vai onko teilläkin riittänyt tehtävää? 

2 kommenttia :

  1. Paljon onnea, tosi kovan rutistuksen oot nyt saattanut loppuun! Toivottavasti ehdit lomailemaankin, niin saisit vähän palauduttua reilummin :) Voisitko selittää, että mitä kypsyysnäyte tarkoittaa? :D

    Täällä ei tylsyys pahemmin ole painanut, sillä viestinnän opinnot ovat pitäneet kiireisenä. Toisaalta myös vapaa-aikaa on ollut tarpeeksi, mikä on ihan huippujuttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❣️ Olisi kyllä ihanaa ehtiä lomailemaan edes viikon verran, mutta eiköhän se onnistu jos nyt jaksaa tsempata vielä viimeisen kurssin ja tentin kanssa. Ennemmin sitten ahkeroi jäljellä olevat hommat vähän tiiviimpään tahtiin, että saa hetkeksi unohtaa kaikki velvollisuudet :)

      Kypsyysnäyte on sellainen eräänlainen koe, joka pitää tehdä ennen tutkielman palauttamista. Siinä kysytään yleisesti tutkielmiin liittyviä kysymyksiä, esim. tutkielman tulosten soveltamisesta tai jatkotutkimusideoista voidaan käsittääkseni kysyä ja noihin kysymyksiin sitten vastataan oman työn pohjalta. Meillä tosin oli nyt koronan vuoks erilainen systeemi ja tuon "kokeen" sijaan kirjoitettiin tutkielmistamme tiivistelmät.

      Toi on kyllä ihan loistavaa, että tekemistä on riittänyt, mutta silti on ollut myös riittävästi vapaa-aikaa :)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa enemmän kuin uskotkaan <3 Muistathan kuitenkin pysyä asiallisena!

.sidebar { text-align: center; } .sidebar{ float: right; margin-right: -10px; }