Sivut

5.7.2020

KULUNEEN VIIKON PLUSSIA JA MIINUKSIA

Hellurei! 

Innostuin eilen illalla listaamaan tämän viikon ajatuksia ja tapahtumia plussien ja miinusten muodossa ylös. Tällä kertaa siis luvassa kuulumisia vähän tiiviimmässä muodossa ja lyhyemmältä aikaväliltä kuin viimeksi, jolloin kirjoittelin ajatuksenvirtaa koko alkukesän tapahtumista. Vaikka näissä viime aikojen postauksissa onkin tullut kerrottua aika kattavasti kuulumisia, saatan vielä jakaa tänne kesäkuun arkikuvia nyt kun oon pitkästä aikaa räpsinyt puhelimellakin enemmän kuvia.


Mietin aina säännöllisin väliajoin, että pitäisi kuvata enemmän ihan sitä perusarkea. Sitten kiinnitän asiaan jonkin aikaa huomiota ja yritän muistaa tallentaa kuviin niitä tuikitavallisia hetkiä spesiaalimpien asioiden rinnalla. Jossain vaiheessa arkikuvien ottaminen kuitenkin aina unohtuu (viimeistään iltojen pimentyessä syksyllä). Onneksi välillä tulee kausia, että arkea muistaa tallentaa kuviin useammin, sillä niihin arkisiin pikkuhetkiin on aivan ihanaa palata jälkeenpäin kuvien kautta. Kotikatu syksyn lehtien peittämänä, myöhäisillan ruuanlaittohetki, viikonloppuaamu jona on yksin koko toimituksessa, siivousprojektin lomassa löydetyt vanhojen kalentereiden hauskat merkinnät... Niin paljon asioita, jotka ilman kuvia unohtuisivat ja sulautuisivat muiden muistojen sekaan.

Yksi bloginkin parhaista puolista on se, miten paljon tänne jää muistiin erilaisia hetkiä ja tuntemuksia. Kaikkein henkilökohtaisimpia asioita en toki tänne kerro, mutta niitäkin pystyn vanhoihin teksteihin palatessani lukemaan rivien väleistä ja palauttamaan mieleeni kuvista. Aika kutkuttava ajatus, että tämäkin postaus on osa muistojen jatkumoa. Mitäköhän muistan tämän perusteella kesästä 2020 vaikka viiden vuoden kuluttua?



Tällaisia positiivisia ja negatiivisia juttuja sisältyi mun kesäkuun viimeisiin ja heinäkuun ensimmäisiin päiviin:

+ plussat +
  • kolme tehtyä lenkkiä
  • pannari-iltapala erään päivän päätteeksi
  • Viikon haastattelut töissä sujuivat mutkattomasti.
  • Ehdin eilen kuunnella musiikkia ja käydä läpi kesäkuvia.
  • pianon soittaminen pidemmän tauon jälkeen
  • Whatsapp-videopuhelu kaverin kanssa
  • viestittely toisen kaverin kanssa
  • kesäsateen jälkeinen tuoksu, josta on tällä viikolla saanut nauttia useamman kerran
  • Oon unelmoinut paljon. Oon leikitellyt ajatuksella uusista harrastuksista, päättänyt kokeilla joskus frisbeegolfia ja miettinyt miten kivaa olisi ehtiä (ja jaksaa) käydä jossakin idyllisessä kesäkahvilassa maaseudulla. Oon suunnitellut tulevaisuuden kotini sisustusta ja haaveillut reissuista jonnekin Pohjois-Lappiin sekä Ahvenanmaalle.
  • Mun liiton jäsenmaksussa oli käynyt moka ja sen selvittäminen tuntui asian pienuudesta huolimatta hirveän vaivalloiselta. Tästä huolimatta sain hoidettua homman pois päiväjärjestyksestä ja vitsi se oli helpottavaa.
  • kivat kommentit Instagram-päivitykseen



- miinukset - 
  • sitkeä väsymys ja päänsärky, joka kesti pari päivää
  • En millään meinannut keksiä järkevää aihetta pääkirjoitukseeni.
  • Muutama asia on roikkunut to do -listallani pitkään ja roikkuu yhä, koska lykkäsin niitä jälleen tällä viikolla tuonnempana hoidettavaksi.
  • Nihkeä fiilis on leimannut vähän kaikkea viime päivinä. Olen ylianalysoinut joitain asioita, potenut huonoa omaatuntoa toisista jutuista ja ollut kaikkea muuta kuin tehokkaimmillani.
  • Sama kirja on ollut mulla kesken monta viikkoa. Se on kyllä tosi hyvä (Maria Veitolan elämästä kolumnien kautta kertova Veitola), mutta jotenkin ei vaan vuoroin ehdi ja toisella kertaa taas jaksa syventyä siihen.

Millainen viikko sulla on ollut?

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa enemmän kuin uskotkaan <3 Muistathan kuitenkin pysyä asiallisena!

.sidebar { text-align: center; } .sidebar{ float: right; margin-right: -10px; }