Sivut

12.9.2023

KESÄHETKIÄ PUHELIMESTA

Heips!

Kesä vilahti ohi, ja ensimmäinen syyskuukausikin on jo hyvässä vauhdissa. Oon viimeksi kuluneen viikon aikana tyhjentänyt kuvia puhelimesta ulkoiselle muistille, ja samalla sain ajatuksen siitä, että voisin koota tämän kesän kohokohtia postauksen muotoon. Kameraa en kovin montaa kertaa kesällä kaivanut esiin, joten nämä kesämuistot on kaivettu puhelimen galleriasta. 

Jälleen kerran kesä oli aika työntäyteinen, mutta pieniä ja vähän isompiakin ihania muistoja ehti silti kertyä mukava määrä. Siirrytäänpä siis niiden pariin :)


kesätoimittajien illallinen kesäkuun ekana / Kävin siskoni ja serkkuni Roosan kanssa katsomassa leffassa Pienen merenneidon. / hidas aamu / brunssi ystävän kanssa


Aamulenkit olivat kesäkuun 2022 juttu. Kävin uuden ystäväni kanssa lenkkeilemässä monesti useammankin kerran viikossa, ja innostuin tästä rutiinista enemmän kuin olisin ikinä kuvitellut (en ole mikään aikaisten aamujen suurin fani). / herkkuaamiaisella samaisen uuden ystävän kanssa uudessa lempparikahvilassani (Hellulan kaffila Porin Kuukkarissa) / Juhannus meni perinteisesti mökillä. / Siskoni teki meille drinkkejä.


työkeikalla tutustumassa yhteen Porin luksushuviloista / Iskelmäfestarit kotikaupungissa olivat ehdottomasti kesän kohokohtia. / Luin flunssasaikulla Kaija Koon Taipumaton-kirjan loppuun. / ...ja seurasin uutisten välityksellä Bidenin Suomen-vierailua.


Olin mukana järjestämässä ystävälleni vauvajuhlia. En ole ikinä aiemmin päässyt mukaan kenenkään juhlajärjestelyihin, ja osallistuin ylipäätään baby showereihin ekaa kertaa elämässäni. Oli niin kivaa juhlistaa tulevaa äitiä! / testaamassa Porin ravintolatulokas El Oso / tässä testissä cafe Sylin herkut / Sylissä on myös ihanan persoonallinen sisustus ja konsepti. Suositus tälle symppikselle pikkukahvilalle, jos olette liikkeellä Reposaaressa.


Reposaaren takaranta <3 / kesäilta Raumalla / Tämänkin kesän kauneimmat auringonlaskut tarjosi mökkiranta. / Rautakaupat tulivat kesän aikana tutuiksi, kun valmistauduin tulevaan muuttoon.


Innostuin Oneviolinin musiikista. / Ystäväni Krista järjesti toisen ystävänsä kanssa drinkkibileet, joihin matkasin Tuusulaan. Juhlien jälkeen jäin vielä yökylään. / Pidin lettukestit siskolleni ja serkulleni Roosalle. / Sauna lämpesi viimeistä kertaa keskustan kodissani.


Elokuun neljäntenätoista lähdin työreissulle Helsinkiin haastattelemaan Samu Haberia. Olen kuunnellut hänen musiikkiaan yli 15 vuoden ajan, enkä ollut aiemmin juurikaan julkkiksia haastatellut, joten jännitys ennen h-hetkeä oli melkoinen. / Kaikki meni kuitenkin paremmin kuin hyvin, ja päivästä jäi ihanat muistot. / Seuraavana päivänä Poriin palattuani sain avaimet tulevaan kotiini (kirjoitan tästä lisää seuraavassa postauksessa). / muuttotouhut alkoivat 


venetsialaisilta mökillä / sateisen viikon piristys / Kävin ensimmäistä kertaa töiden puolesta kaupungintalolla. / Elokuun viimeisenä päivänä suunta töistä lähtiessä oli eri kuin viimeiset 15 kuukautta, sillä muutin vanhempieni luokse siksi aikaa, kunnes tulevan kotini remontti valmistuu.


Millaisia hetkiä sulla jäi kesästä päällimmäisenä mieleen?

2 kommenttia :

  1. Hei onpa kiva idea tässä sun postauksessa! Usein just nämä kännykkäräpsyt erilaisista tilanteista on niitä mielenkiintoisimpia! 😊

    Ja kesästä jäi itsellä päällimäisenä mieleen rentoutuminen, onneksi. 🤭

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa ihanaa, kun joku pitkästä aikaa jättää kommentin. Kiitos ja kiva kun löysit tiesi tänne mun blogiin :)

      Tällaset puhelinkuvapostaukset oli yhteen aikaan tosi suosittuja blogeissa, enkä kyl ihmettele miksi, koska nää on mustakin tosi kivaa katseltavaa ja luettavaa. Hetkiin pääsee tällasten arkisten kuvien kautta kyl usein jopa paremmin kiinni kuin joidenkin huolitellumpien ja suunnitellumpien otosten kautta.

      Mukavaa, että sulla oli rento kesä. Jaksaa sitten syksyn kiireitä paremmin sen voimalla!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa enemmän kuin uskotkaan <3 Muistathan kuitenkin pysyä asiallisena!

.sidebar { text-align: center; } .sidebar{ float: right; margin-right: -10px; }