Mulla on silloin tällöin tapana purkaa ajatuksia tänne Bloggeriin. Kirjoitan luonnoksiin esim. jonkun "ragetekstin" kun väsyttää, on nälkä, turhauttaa yms. Nää tekstit on yleensä sellasia, jotka nauraen poistan myöhemmin. Joku päivä tässä noin kuukausi sitten tein taas näin, että kirjotin ajatuksia purkaakseni tänne kun kaikki hommat tuntui kaatuvan päälle. Myöhemmin oon lukenu tekstin monta kertaa uudestaan ja oon vaan ajatellut kuinka totta toi kaikki oikeastaan on. Siksi mä nyt päätin rohkaistua ja julkaista tän. Ihan siksi, että välillä tulee tääkin puoli esiin. Aina elämä ei oo sitä asukuvien ottamista ja leffailtaa ja kavereiden kaa hengailua jne. Joskus kaikki energia vaan uhkaa loppua, on hirvee stressi eikä mikään tunnu onnistuvan. Tää on totuus siitä, miten mä koen mun arkipäivien vähän liian usein menevän.
Haluun kuitenkin korostaa, että on hyviäkin päiviä. Päiviä, jolloin illalla on kaksi tuntia aikaa, päiviä, jolloin elämä hymyilee. Päiviä millon sun hiuksia kehutaan ja millon on hyvää ruokaa. Mutta nyt siihen itse asiaan eli kuukauden takaiseen tekstiin, joka on kyllä erittäin ajankohtainen just tälläkin hetkellä.
Herätyskello soi, jonka jälkeen aamutoimet ja syöminen pitää hoitaa nopeasti, että ehtii bussiin. Sitten on vuorossa minuutin parin matka pysäkille, joka menee useimmiten puolijuoksua. Bussissa on hyvällä tuurilla hetki aikaa rentoutua, mutta usein täytyy lukea pienimuotoisessa paniikissa sanakokeisiin. Koulussa päivä kuluu omalla painollaan, juosten luokasta toiseen ja yrittäen pysyä mukana tahdissa. Viimeisen tunnin jälkeen kiiruhdetaan ripein askelin joko kirjastolle tekemään puoleksi tunniksi läksyjä tai suoraan kauppatorille, josta bussi lähtee kotia kohti. Kotona mennään tekemään läksyjä. Joskus yhden tai kaksi kirjaa saa huokaisten laittaa sivuun, näistä ei tullut tänään läksyä. Puurtaminen kirjojen parissa kestää tunnin, toisen ja usein kolmannenkin. Eikä ole harvinaista, että puurtaminen jatkuu neljännellekin tunnille.Välissä käydään vain syömässä.
Kahdeksan jälkeen mennään suihkuun, syödään ehkä jotain ja mahdollisesti palataan vielä kirjojen pariin. Tiistaisin kiiruhdetaan varttia yli viideksi pianotunnille. Muina viikonpäivinä yritetään epätoivon vimmalla saada läksyt tehtyä nopeasti, jotta illalla jäisi edes puoli tuntia aikaa. Aikaa olla ja rentoutua, ehkä katsoa vähän TV:tä. Huonoa omaatuntoa podetaan usein siitä, ettei kaikesta huolimatta saanut kaikkia läksyjä tehtyä tai ei ole ehtinyt lenkille/ulos/soittaa pianoa/postata koko viikkoon. Koeviikolla tyydytään siihen ettei vapaa-aikaa vain jää.
Tälläkin hetkellä istun tässä koneella kirjottamassa (toista tuntia) psykologian tutkielmaa ja mulla on jäätävä stressi, koska pitäis alkaa jo lukemaan kokeisiin (koeviikko alkaa ens viikon ti) mutta toi tutkielma on pakko saada ensin pois alta. Lisäks tässä on vielä viikko normaalia koulua eli luvassa on ainakin 2 sanakoetta ja aivan liikaa läksyjä ja uusia asioita. Tulin nyt jokatapauksessa julkaisemaan tän tekstin, koska haluan, että te tiiätte miks täällä on hiljasta. Mun pitäisi lukea ensi viikonlopun aikana noin 500 sivua eri aineita ja siihen päälle vielä kerrata englantia. Ja lisäksi käydä vielä keskiviikkoon asti normaalia koulua. Nyt ei naurata yhtään. Onko siellä ruudun takana muita stressaajia tai kohtalotovereita? ♥: Jenny
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti
Kommenttisi ilahduttaa enemmän kuin uskotkaan <3 Muistathan kuitenkin pysyä asiallisena!