Sivut

13.11.2015

10 RANDOM FACTS ABOUT ME

Mooi! Tänään on vaihteeksi ollut taas melko kiireinen päivä. On täytynyt järjestellä ja selvitellä niin monta asiaa, että huhhuh! Sen takia onkin ihanaa että tänään on perjantai ja viikonloppu on edessä. Rentoutuminen taitaa kyllä jäädä aika vähäiseksi, sillä päätin kunnianhimossani osallistua maanantaina korottamaan yhtä kurssia... Nyt kuitenkin postaukseen, jonka idea on hautunut mun päässä pienen ikuisuuden, mutta toteutus on aina vain jäänyt!

1. Sanonta "Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty." todellakin pätee muhun. Kokeissa mulla menee varmaan 1/3 ajasta suunnitteluun. Samoin suunnittelen aina miten ja millä aikataululla luen kokeisiin ja esim. kirjoituksiin. Suunnitelmallisuus näkyy kuitenkin myös vapaaehtoisissa jutuissa niin kuin tässä blogissa.

2. Mulle tuottaa suuria vaikeuksia jos joudun katsomaan jotain ohjelmaa tai leffaa keskeneräisenä. Se on vaan tosi häiritsevää, varsinkin jos ohjelmalla/leffalla on ollut aikaisempia osia, joista kyseinen tarina/tapahtumat jatkuu jotenkin! Sitten kun alkaa katsoa sitä ohjelmaa/leffaa esim. just puolesta välistä nii on ihan pihalla henkilöistä yms. En voi käsittää miten jotkut kykenee katsomaan jotain minipätkiä ohjelmista ja vaihtelemaan kanavia koko ajan! :D


3. Pitkäaikaisin ja rakkain harrastukseni on pianonsoitto. Oon soittanut pianoa melkein 10 vuotta ja mun on vaikeaa kuvitella elämääni ilman sitä.

4. Olen vihdoin pääsemässä taas liikunnan makuun. Kun lukio alkoi, stressaannuin pahasti ja tuntui ettei aika riittänyt edes kaikkiin läksyihin vaikka kuinka yritin. Siinä sivussa liikunta jäi, mutta viime vuoden keväästä lähtien olen pikku hiljaa taas ottanut askelia kohti liikunnallisempaa elämää. Sillä tiellä ollaan edelleen!

5. En ole himoshoppailija. Usein musta on oikeasti jopa ärsyttävää kierrellä kauppoja. Tää pätee varsinkin niissä tilanteissa kun oikeasti tarvitsis jotain, eikä sitä löydy vaikka kiertäis kaikki kotikaupungin paikat läpi moneen kertaan.


6. Mulla on huono suuntavaisto. Oon aina esim. kauppakeskuksissa ihan pihalla jos meen ulos eri ovesta ku mistä oon tullut sisälle.

7. Rakastan lukemista, mutta harmikseni en ehdi sitä nykyään kovin paljoa tehdä. Kerään kuitenkin listaa kirjoista joita haluaisin lukea ensi kesälle sille ajalle kun kirjoitukset ja pääsykokeet on ohi.

8. En selviytynyt näiden faktojen keksimisestä ilman ulkopuolista apua.


9. En oo sarjojen/ohjelmien suurkuluttaja. Tällä hetkellä katson esimerkiks vaan Game of Thronesia ja Vain elämää, paitsi että se Vain elämääkin loppui jo... Lisäksi mun tahti katsoa esim. Game of Thronesia on ollut varmaan maksimissaan 3 jaksoa/viikko.

10. Oon aika kunnianhimoinen ja sellainen, että en päästä itseeni helpolla. Tää näkyy monessa jutussa, niinkuin nyt esimerkiksi tuossa mitä alussa mainitsin eli oon menossa korottamaan kurssia, josta oon päässyt läpi ja monen mielestä varmaan jopa hyvällä arvosanalla.

Hyvää viikonloppua kaikille, toivottavasti teille kuuluu vähemmän stressitöntä kuin mulle! PS. Kuvituksena tässä on syksyn ekat (ja vikat) asukuvat, joista kiitos kuuluu mun pikkusiskolle! : Jenny

2 kommenttia :

  1. Hei! Anteeksi tällä lailla häiritsen, mutta sanot olevasi hyvin suunnitelmallinen. Olisiko sinulla mitään vinkkejä, kuinka opetella sitä taitoa? Mulla on aina kaikki jutut sekaisin, varsinkin opiskelu. Aina meinaan sanotaan juuri, että suunnittele etukäteen, mutten osaa, enkä tiedä mistä lähteä. :/ Oon lievästi kateellinen kaltaisillesi ihmisille, jotka osaa pitää asiat järjestyksessä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Et tosiaankaan häiritse, musta on vaan kiva, jos voin jotenkin auttaa :)
      Sun tilanteessa lähtisin varmaan ihan sellaisesta että yrittäisin kevyesti suunnitella esim. kokeisiin lukua. Tarkoitan siis että miettisit vaikka ihan vaan tarvitko lukemiseen kuinka monta päivää ja milloin sun siis pitäisi aloittaa. Kun sitten huomaat vaikka että olit varannut lukemiseen 3 päivää, eikä se riittänyt niin nostat päivien määrää vaikka neljään. Saman tekisin muissa jutuissa eli ei heti mitään tunnintarkkoja suunnitelmia vaan joku kevyt aikataulu vaan.
      Musta hyvä keino on myös tehdä niin että kerää sellaiset pakko hoitaa-asiat kuten vaikka esitelmien teon ja esseiden kirjoittamisen paperille allekkain ja perään päivämäärät milloin kyseiset jutut täytyy olla valmiina. Tälleen pysyn ainakin itse hyvin selvillä mitä pitää olla tehtynä mihinkin mennessä. Sitten vaan vetää jutut yli kun ne on hoidettu. Toivottavasti tästä oli jotain apua :)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa enemmän kuin uskotkaan <3 Muistathan kuitenkin pysyä asiallisena!

.sidebar { text-align: center; } .sidebar{ float: right; margin-right: -10px; }