Sivut

10.11.2015

LATELY

Moikka! Viime postauksesta on jo viikko ja tää aika tässä välissä on tuntunut kadonneen kuin tuhka tuuleen. Mun aika on kulunut pääasiassa koulujutuissa, salilla ja zumbassa käymisessä ja viime viikonloppuna isänpäivän vietossa. Aika tuntuu musta aina tähän vuodenaikaan loppuvan kesken, eikä ihme, sillä näihin aikoihin on osunut koko lukioajan työntäyteisiä jaksoja. Tää vuosi on ehkä hiukan poikkeus tässä suhteessa, mutta tekemistä riittää silti joka illalle nyt kun oon taas innostunut liikunnasta ja alkanut lukemaan kevään kirjoituksiinkin! Nyt kuitenkin kuvien muodossa vähän tarkemmin viime aikojen puuhailuihin.


Lokakuussa ja marraskuussa ollaan ainakin täällä päin Suomea päästy nauttimaan tänä vuonna mitä upeimmista ja värikkäimmistä taivaista auringon laskiessa. Näitä kuvia löytyy mun kamerasta niin paljon, että taivas taitaa kuulua mun lempparikuvauskohteiden top 3:seen! :D


Opiskelua, opiskelua... Oon aloittanut jo kevään kirjoituksiin lukemisen, niin kuin tuossa aiemmin jo mainitsinkin. Keväällä mulla on vuorossa äidinkieli, pitkä matematiikka, maantieto, psykologia ja lyhyt saksa, joten luettavaa riittää. Tää tarkoittaa valitettavasti sitä, että seuraavan kerran blogille on kunnolla aikaa vasta keväällä kirjoitus- ja pääsykoerumban jälkeen... Lupaan kuitenkin silloin tällöin tulla jättämään tänne joitakin elonmerkkejä itsestäni.


Ollaan jo monena päivänä naurettu kavereiden kanssa, että tää tälläinen harmaa, pilvinen ja parhaassa tapauksessa vielä sateinen ilma on kyllä niin true marraskuun sää. Joka tapauksessa tää kuva päätyi tähän sen vuoksi, et otin tän matkalla salille, jossa oon nyt innostunyt käymään. Nyt kun on ollut koulun puolesta vähän enemmän aikaa kuin kahtena edellisenä vuonna, mä oon tosiaan löytänyt uudelleen liikunnan ilon. Tai no, tykkäsinhän mä aiemminkin liikkua, mutta sille oli vaan harmillisen vähän aikaa.


Viimeisenä muttei vähäisimpänä kynttilä, jonka ääressä oon istunut monet illat. Tuo niin ihanasti valoa pimeneviin iltoihin ja kivaa tunnelmaa vaikka vääntäessä jotain esseetä, niin kuin eilen illalla. Myönnän ettei ollut Seitsemän veljestä essee ihan mua varten...

Voimia loppuviikkoon kaikille, palaillaan toivottavasti pian! : Jenny

2 kommenttia :

Kommenttisi ilahduttaa enemmän kuin uskotkaan <3 Muistathan kuitenkin pysyä asiallisena!

.sidebar { text-align: center; } .sidebar{ float: right; margin-right: -10px; }