KULTAINEN KESKITIE

Mun on pitänyt kirjoittaa tästä aiheesta jo monet kerrat, mutta se on vaan jäänyt ja jäänyt, sillä oon kokenut tällaisen mielipidepostauksen jotenkin aikaa vieväksi toteuttaa ynnä muuta ja siksi tämä alku on vain pölyttynyt mulla luonnoskansiossa pienen ikuisuuden.

Musta tuntuu, että nykyään todella monessa asiassa on kaksi ääripäätä ja siinä välissä ei ole kovinkaan montaa ihmistä. Tai jos onkin, niin ihanteena pidetään jompaan kumpaan ääripäähän kuulumista. Näillä ääripäillä tarkoitan esimerkiksi tätä jonkinasteista "fitnessbuumia" joka on johtanut siihen, että monet oikeasti käyvät salilla ja ryhmäliikuntatunneilla tai muuten liikkumassa sen kuusikin kertaa viikossa. Eihän siitä munkaan mielestä tietenkään mitään haittaa ole jos haluaa pitää kunnostaan huolta ja syödä terveellisesti jne. mutta en vain ymmärrä sitä, miten juuri tästä elämäntavasta tuli se ihanne ja nimenomaan en ymmärrä sitä, että tällaiseen melkein pakolla pyritään eikä se ennen vaikkapa pari kertaa viikossa salilla käyminen riitä. Eikö ole aivan yhtä jees harrastaa liikuntaa 2-3krt/viikko ja syödä vaaleaa leipää ja jätskiä jos tekee mieli (kunhan ei nyt ihan överiksi vedä)? Ja yleensäkin, miksi pyrkiä pakolla johonkin vain koska se on ns. muodissa?

Vähän sama ilmiö on mun mielestä myös juhlimisessa ja alkoholin käytössä. Mä ymmärrän kyllä, että kaikki ihmiset ei nauti kummastakaan ja joistakin on sitten taas silloin tällöin kiva "revitellä kunnolla", mutta sekin on mun mielestä tavallaan kummallista, että homman pitää olla joko - tai. Eikö tässäkään ole enää sitä kohtuudella-meininkiä? Toisaalta tämäkin liittyy osaltaan tuohon, että jos haluaa noudattaa terveellisiä elämäntapoja niin juhliminen ei silloin siihen kauhean usein kuulu, mutta ettei edes sitä viittä kertaa vuodessa voi ottaa rennommin tämän asian kanssa? Varsinkaan kun juhliminen ei automaattisesti tarkoita sitä alkoholin käyttöä.

Tämä ilmiö toistuu aika monessa muussakin asiassa ja mitä enemmän mä tätä juttua mietin, sitä enemmän kannatan sitä välimuotoa, kultaista keskitietä, lähes asiassa kuin asiassa. Tiedän silti myös sen, että ihmisille sopivat eri asiat ja jos joku nyt vaikkapa ilman pakkoa ja ihan omasta halustaan käy sen viisi tai kuusi kertaa viikossa salilla niin siitä vaan! Mun pointti oli ehkä lähinnä se, ettei kaikkien tarvitse olla himoliikkujia, himoopiskelijoita jne. Ja se, että me kaikki tehtäis niin kuin meistä oikeasti hyvältä tuntuu.

Mä elän mun elämää kohtuudella, kultaista keskitietä pitkin astellen. Mä voin syödä kaikkea kohtuudella, liikkua kerran tai viisi viikossa, jättää joskus jotain välistä jos oon väsynyt, juhlia silloin tällöin ja ylipäätänsä ottaa rennosti aika monen asian suhteen. Mun mielestä ihan kaikkien kannattaisi kokeilla tätä elämäntapaa - edes joskus. Lopuksi haluan vielä sanoa, ettei tämän ollut tarkoitus pahoittaa kenenkään mieltä ja esimerkiksi urheilijat ovat asia erikseen. Tarkoitin tällä nimenomaan sitä, että omassa tuttavapiirissäni olen huomannut joidenkin ajattelun kallistuvan tähän suuntaan ja kuullut juttuja parista ihmisestä, joilla asiat ovat lähteneet "pois raiteilta" näiden juttujen vuoksi ja siksi halusin avata myös omia mielipiteitäni tästä.

Mitä mieltä te olette näistä "ääripäistä"? Olisi mielenkiintoista saada keskustelua aikaan ja kuulla teidänkin näkemyksenne! ♥: Jenny