KUN KUULEMINEN EI OLE ITSESTÄÄNSELVYYS

Mulla on ollut kuulolaitteet eskari-ikäisestä asti. Oon niin tottunut tiettyihin asioihin, joita tää tuo mukanaan, etten edes kiinnitä niihin enää huomiota. Mulle tää on normaalia, mutta suurimmalle osalle ihmisistä täysin vierasta. Vaikka tästä kuuloasiasta on mulle vähän vaikeaa kirjoittaa, mä halusin tehdä sen. Olisi ihan huippua, jos edes muutama ihminen tämän postauksen luettuaan ymmärtäisi paremmin mistä näissä asioissa on kyse. Halusin kirjoittaa tästä asiasta kunnolla just nyt, ekaa kertaa lähes viisivuotisen blogihistoriani aikana, sillä mun edellisessä postauksessa mainitsemat vaikeudet liittyvät juuri tähän. Nyt enemmän kuin koskaan, kuuleminen ei ole mulle itsestäänselvyys.

Yleisin harhaluulo aiheeseen liittyen on ehkä se, että ihmiset luulevat kuuloni korjaantuvan kuulolaitteilla täysin. Todellisuudessa juttu menee niin, että vaikka mulla olisi täydelliset kuulolaitteet, en voi ikinä kuulla niin kuin "normaalit ihmiset". Mun on esimerkiksi tosi hankalaa kuulla auton etupenkiltä takapenkille tai toisinpäin. Myös tilanteissa, joissa moni ihminen puhuu yhtä aikaa, tipun helposti kärryiltä. Yleensä en tiedä myöskään biisien sanoja, jollen erikseen googlaa niitä. En herää normaalin herätyskellon ääneen (sillä en pidä kuulolaitteita yöllä), joten mut herättää tärinä tyynyn alla. Kuulolaitteita ei voi kastella, joten jos menen uimaan tai suihkuun, kuulen puheen/äänet vain aivan läheltä. Mulle on myöskin tosi haastavaa oppia vieraita kieliä, sillä en pysty opiskelemaan niitä kuuntelemisen kautta, koska mun on supervaikeaa erottaa sanoja toisistaan muulla kuin suomen kielellä. Suurimmassa osassa tilanteita mä oon kuitenkin pärjännyt kaikki nää vuodet ihan hyvin. Kunnes...

Mun kuulolaitteita lähdettiin vaihtamaan uudempiin (Näin tehdään säännöllisin väliajoin!) ennen ylioppilaskirjoituksia, mutta niistä laitteista ei tullutkaan koskaan sopivia mulle useista säätöyrityksistä huolimatta. Aika lähelle loppujen lopuksi päästiin, mutta matkan varrella oli niin paljon ongelmia, että ikään kuin luovutin ja tyydyin siihen, että tietyissä tilanteissa ja tiettyjen ihmisten kanssa mä en vain kuule niin hyvin. Näin jatkui pari vuotta, ja sitten tuli syksy 2017. Aloitin yliopiston, muutin omilleni ja vapaa-ajan aktiviteetitkin lisääntyivät huimasti entiseen nähden. Tajusin multa menevän liikaa asioita ohi ja myös sen, että niillä ei-riittävän-hyvillä kuulolaitteilla en pärjäisi kovin kauaa. Sillä aikaa kun jonotin aikaa uusien kuulolaitteiden saamiseksi, mun vanhat laitteet kuitenkin menivät rikki. Oikeastaan vain toinen niistä, mutta yhdellä en oikein tee mitään. Tästä on aikaa nyt noin kuukausi. Aluksi mä olin aivan järkyttynyt, varsinkin kun kuulin ettei asia järjestyisi kovin nopeasti. Näitä hajonneita laitteita ei suostuttu korjaamaan, sillä uusien laitteiden hankinta oli tavallaan jo käynnissä. Koko caseen liittyy vielä paljon muutakin, mutta jottei tää menisi aivan hirveän sekavaksi, yksinkertaistan vähän. Pääpointti kuitenkin on, että jäin ikään kuin välitilaan, jossa mulla ei ollut/ei ole yksiäkään täysin toimivia/mulle sopivia kuulolaitteita.

Kaikeksi onneksi näitä hajonneita laitteita edeltävät kuulolaitteet olivat kuitenkin tallessa ja toimivat edelleen. Niiden kanssa mä oon nyt keinotellut tähän asti ja tuun todennäköisesti keinottelemaan vielä ainakin kuukauden eteenpäinkin. Sain kyllä sairaalalta varalaitteet hajonneiden tilalle, mutta ne eivät säädöistä huolimatta toimineet mulla edes näiden mun vanhojen laitteiden tasoisesti. Tässä tilanteessa koen siis edelleen pärjääväni parhaiten näillä vanhoilla (yläasteaikaisilla...) laitteillani. Kulunut kuukausi on kuitenkin ollut henkisesti tosi raskas, koska joudun kuullakseni keskittymään 100 %:sesti koko ajan ja siitä huolimatta asioita meinaa mennä ohi. Jos nyt jotain positiivista yritän aiheesta keksiä, niin tämän koitoksen jälkeen selviän kyllä mistä tahansa. Varsinkin kun ottaa huomioon, että oikeastaan olen kärsinyt kuulolaiteongelmista jo pari vuotta ennen tätä hajoamistakin.

Tätä oli jotenkin todella terapeuttista kirjoittaa ja tuntui jopa siltä, että stressikin vähän helpotti, kun pääsi purkamaan ajatuksia. Jos teillä heräsi jotain kysymyksiä aiheesta niin saa kysyä, vastailen mielelläni. 💜: Jenny