Sivut

21.5.2018

365 KUVAA - MAALISKUU & HUHTIKUU

Koko maalis- ja huhtikuun olin superkiireinen koulujuttujen, valmennuspäivä- ja tuutorhommien sekä töiden hakemisen vuoksi. Vähäinen vapaa-aika noina kuukausina tuli vietettyä kivoissa tapahtumissa, joten blogille ei oikein jäänyt aikaa. 365 kuvaa -haastetta jatkoin kuitenkin uskollisesti, ja nyt olisikin vihdoin luvassa kurkkaus haastekuviin sekä maalis- että huhtikuun osalta! Tuntuu aika hassulta jakaa talvisia kuvia kun ulkona on sään puolesta täysi kesä, mutta halusin kuitenkin tämän koosteen tehdä, joten eiköhän siis mennä asiaan :)


Koko maaliskuun valkenivat aurinkoiset pakkaspäivät toinen toisensa perään, ja luntakin riitti pitkästä aikaa vielä kevättalvellakin. Hiihtokelit olivat siis kohdallaan!


Maaliskuu oli yliopiston osalta työntäyteinen ja tuntui siltä, että aina kun sai yhden tehtävän, opintopäiväkirjan tms. tehtyä, niin listalle oli ilmaantunut jo vähintään pari uutta juttua. Tulipa taas opittua kantapään kautta, ettei kannata haalia liikaa tekemistä yhtä aikaa...


Maaliskuuhun mahtui silti paljon kivojakin juttuja, kuten haalaribileet (joissa esiintyi Anssi Kela) ja joihin oon tässä suuntaamassa. Pienenä behind the scenes -faktana tästä kuvasta vois mainita, että tää on mun eka itselaukaisimella otettu kuva ikinä.


Ja jälleen yliopistoa, tällä kertaa tosin ulkoa. Maaliskuu jäi kuvien osalta aika tylsäksi kun hektisen arjen keskellä ei jaksanut niin haasteeseen panostaa.


Ja tässä neljän viime kuukauden aikana tuttuakin tutummaksi käynyt näkymä. En oo varma haluisinko edes tietää, kuinka paljon aikaa on tullut käytettyä työnhakuun kuluneiden kuukausien aikana...


Torni-hotelli iltavalaistuksessa.


Parturi suositteli mulle tätä, ja jo ekan testikerran jälkeen olin ihan myyty! Öljy kosteuttaa ja silottaa hiuksia tosi tehokkaasti, ja lisäksi tää tuoksuukin aivan ihanalta.


Maaliskuun loppupuolella just ennen pääsiäislomaa herkuttelin Tampereen vohvelikahvilassa Ullan kanssa. Muistan ku olin tosi stressaantunut tuolloin, mut tuon kahvittelun jälkeen oli vaan sellanen rauhallinen kyllä kaikki selvii -fiilis. Ja oli muuten superhyvät vohvelit :P


Ekana pääsiäislomapäivänä otettiin siskon ja isän kanssa suunnaksi Himos! Sää oli kiva, ja oli ihanaa päästä rinteeseen.


Aprillipäivänä jouduin jokavuotiseen tapaan siskoni huijaamaksi :D Ja kuvasin nämä värikkäät tulppaanit!


Huhtikuun alkupuolella sain siskoni yövieraaksi, mikä tarkoitti jokailtaisia Unomatseja.


Nappasin eräänä huhtikuisena päivänä tän kaupasta hetken mielijohteesta testattavaksi. Yllätyin positiivisesti, nimittäin tää oli ihan superhyvää!


Olin mukana järjestämässä meidän alalle pyrkiville valmennuspäivää. Töitä ton päivän järkkääminen kyllä vaati, mutta lopputulos palkitsi. Tän kuvan nappasin kävellessäni valmennuspäivän (ja jatkojen) jälkeen kohti kotia.


Ja koosteen viimeisenä taivaallista Dominokakkua, jolla tuli herkuteltua (monen muun jutun lisäksi) vappuhulinat startanneella WappuMättörundilla. Kyseinen kahvilakierros oli niinkin kiva, että se ylsi koko vuoden tapahtumien kärkikastiin. Ensi vuonna toivottavasti uudelleen :)

Pian onkin jo toukokuun haastekuvien aika, mutta ensin: mitä mieltä olette näistä maalis- ja huhtikuun kuvista? 

2 kommenttia :

  1. Kivoja ja monipuolisia kuvia oot saanut otettua vaikka olikin hektiset opiskelukuukaudet :) Ja vohvelit oli kyllä superhyviä :D

    <3: Ulla

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa enemmän kuin uskotkaan <3 Muistathan kuitenkin pysyä asiallisena!

.sidebar { text-align: center; } .sidebar{ float: right; margin-right: -10px; }