Sivut

4.8.2018

BT - PIENET EKOTEKONI

Kun heiteltiin meidän WhatsApp-ryhmässä ilmoille tiimipostausideoita, ja tää aihe nousi esiin, mulla löi rehellisesti sanottuna vähän tyhjää. Aattelin jotenkin, ettei mulla oo mitään erityisiä ekotekoja. Kuitenkin loppujen lopuksi tajusin, etten vain osannut ajatella näin tavallisia asioita ekoteoiksi, vaikka sellaisiksihan nämä todellakin voi luokitella. Mennäänpä siis pidemmittä puheitta mun ekotekojen pariin!


x En oo ikinä ostanut take away -kahvia ja smoothien tai pirtelönkin oon ostanut mukaan yhden käden sormilla laskettavan määrän. Koen sen turhana rahareikänä, mutta onhan näin toimiminen myös ekoteko. Jos joka päivä tai vaikka kerrankin viikossa ostat aina uuden kertakäyttömukin kansineen, mikä määrä mukeja meneekään roskiin vaikka vuodessa!

x Mulla ei oo ollut skootteria tai mopoautoa, ja nykyään en omista autoa. Toki ajelen Porissa ollessani vanhempieni autolla, mutta vain silloin, kun sille on aidosti tarvetta. Tampereella kuljen vieläpä lähes kaikki matkat kävellen tai pyörällä, sillä asuntoni sijainti on tosi hyvä.


x En ole, enkä ole ikinä ollutkaan shopaholic. En vain jotenkin ymmärrä, miksi kaapin pitäisi olla täpötäynnä vaatteita. Tai miksi sisustusta pitäisi "päivittää" puolen vuoden välein uusilla hankinnoilla. En itse edes nauti kaupoilla käymisestä kuin joskus harvoin, sillä en kovin usein edes löydä mitään. Kun ostan, haluan sen olevan laadukasta ja kestävän useamman vuoden. Ja vaatteista puhuttaessa kriteereitä mulla vasta onkin, sillä tuntuu välillä, että kaupat ovat vain täynnä heikkolaatuisia läpikuultavia "rättejä". On myöskin ärsyttävää, että kun jokin tietty juttu on muodissa, kaupat tuntuvat olevan täynnä sitä yhtä tai kahta trendiä. Kun esimerkiksi crop topit olivat/ovat muodissa, tuntuu "normaaleja t-paitoja" olevan ihan mahdotonta löytää, varsinkin jos sellaisen haluaisi muussa värissä kuin mustana, valkoisena tai vaaleanpunaisena. Eksyin nyt kyllä hiukan sivuraiteille aiheesta, mutta tää ärsyttää mua ihan suunnattoman paljon :D

x En ole koskaan lentänyt. Uskon silti, että tulen jossain vaiheessa elämääni matkustelemaan edes hieman, mutta en näe itseäni sellaisena tyyppinä, jolla on edellisen matkan päättyessä jo seuraava varattuna. Yksi tai kaksi lentomatkaa vuoden sisään olisi varmasti oma maksimini, harvempikin tahti riittäisi. Ulkomailla on hienoa joo, mutta en allekirjoita väitettä, että matkustelu olisi ainoa tapa ymmärtää muita ihmisiä ja kulttuureja. Kotimaassakin on vaikka mitä, kirjat ja internet on keksitty jne.

x Mulla on kirjoja jonkin verran, ja tietyt itselleni tärkeät kirjat haluan myös fyysisesti omakseni. Olen kuitenkin kirjaston suurkuluttaja sekä opiskeluiden puolesta että vapaa-ajalla. Lukeminen on parasta silloin kuin siihen vain on aikaa, ja kirjastosta löytää aina uutta lainattavaa.


Mitä pieniä (tai suuria) ekotekoja sä teet?

Muiden tyttöjen ekoteoista pääset lukemaan seuraavista linkeistä: Anniina / Heli / Sini / Krista

PS. Muistakaa lähettää kysymyksiä edelliseen postaukseen!

2 kommenttia :

  1. Mun täytys ottaa kans mallia kirjaston hyödyntämisestä! :D Tuntuu, että aina, kun haluan jonkun tietyn kirjan lukea, niin ostan sen kummempia miettimättä omaksi ja nyt kirjoja onkin kertynyt aika kasa enkä oo ees kaikkia ehtinyt vielä lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori, tää kommentti on jäänyt pyörimään vailla vastausta tosi pitkäksi aikaa! Kirjaston hyödyntäminen kyllä kannattaa, yleensä kirjoihin ei oo edes pitkiä varailujonoja (paitsi niihin kaikkein suosituimpiin). Ja kirjastosta saa kaikkea muutakin kirjojen lisäks kuten leffoja ja musiikkia :)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa enemmän kuin uskotkaan <3 Muistathan kuitenkin pysyä asiallisena!

.sidebar { text-align: center; } .sidebar{ float: right; margin-right: -10px; }