Sivut

5.1.2019

BT - 16 KYSYMYSTÄ JA VASTAUSTA VUODESTA 2018

Vuoden ensimmäinen kirjoitus on tänä vuonna blogitiimipostaus. Halusimme vielä muistella vuotta 2018 Suvin postauksen innoittamana, joten tässä pidemmittä puheitta 16 kysymystä viime vuodesta ja mun vastaukset niihin!


1. Mistä vuonna 2018 tekemästäsi asiasta olet ylpeä?

Olen ylpeä siitä, että en luovuttanut kesätöiden hakemisessa, vaikka se olikin työlästä ja vaikeaa. Ylpeä olen myös siitä, että jaksoin koko kesän tehdä raskasta työtä, enkä lannistunut edes työpaikan ongelmista, kuten puutteellisesta perehdytyksestä.

2. Mikä inspiroi sinua vuoden aikana eniten?

Suomen luonto vaihtuvine vuodenaikoineen. Inspiroiduin myös rohkeista ihmisistä, oivaltavista kolumneista ja mukaansatempaavista tarinoista.

3. Millaisissa hetkissä koit suurinta elämäniloa?

Olin onnellisimmillani, kun tunsin itseni hyväksytyksi ja ymmärretyksi tai osaksi suurta kokonaisuutta. Välillä nuo hetket pyyhkäisivät ylitse luonnossa, toisinaan ne olivat kahden keskisiä, välillä taas nautin isossa väkijoukossa vallitsevasta yhteenkuuluvuuden tunteesta. Tällaisia elämänilon hetkiä oli ilokseni useita. 21-vuotis synttärijuhlani. Keväinen Särkänniemi täynnä opiskelijoita. Yyterin polttava hiekka ja lämmin merivesi yhdessä siskon kanssa. Pispalanharju lokakuussa. Joulukuinen Helsinki. 

4. Mikä kappale oli sinulle erityisen merkityksellinen kuluneen vuoden aikana?



5. Miten pidit itsestäsi huolta vuonna 2018?

Yrittämällä parhaani mukaan kuunnella kehoani ja mieltäni ja toimia sen mukaan, mitä ne mulle milloinkin viestittivät. 

6. Mikä oli haastavinta vuoden aikana?

Suuret mielialan vaihtelut. Toisina päivinä olin hyvin onnellinen, toisinaan taas mieli mateli aivan pohjamudissa ja tuntui etten ole saavuttanut mitään. Varsinkin kesällä mulla oli vaikeaa, koska arki tuntui superyksinäiseltä. Kaipasin edes yhtä viestiä tai pyyntöä jätskille, kävelemään kesäiltaan, uimaan... - ihan mitä vain, mutta samalla tiesin, ettei kukaan pyydä mihinkään, että kukaan ei kysy mitä mulle kuuluu.


7. Mihin lainaukseen ihastuit?

Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan. Tämä lainaus on monen muun ihanan ja oivaltavan ajatuksen tapaan muumeista. Kyseinen lause on mulle paitsi erittäin henkilökohtainen, myös yksinkertaisuudessaan todella kauniisti sanottu.

8. Ketä haluaisit kiittää kuluneesta vuodesta?

Perhettäni, joka on seisonut tukena vaikeinakin hetkinä. 

9. Mitkä olivat tärkeimmät vuoden aikana oppimasi asiat?

Ajatukseni siitä, että sinnikkyys kyllä lopulta palkitaan vahvistui. Lisäksi mielipiteeni lujittui aitouden suhteen. Aitous ei aina takaa suosiota. Jos kuitenkin esittää muuta kuin on huijaa muita, mutta ennen kaikkea itseään.

10. Mikä kirja teki sinuun suurimman vaikutuksen?

Khaled Hosseinin Ja vuoret kaikuivat. Kirjan lukeminen oli todella vaikuttava kokemus, ja kirja onnistui nostamaan monia tunteita pintaan. Saman kirjailijan Leijapojan tasolle tämä ei mun mielestä yltänyt, koska henkilöissä ja heidän tarinoissaan oli välillä hieman hankala pysyä mukana, mutta ehdottomasti suosittelen lukemaan tämän silti! 

11. Mitkä piirteesi pääsivät vuonna 2018 eniten esiin?

Periksiantamattomuus ja kiitollisuus. Kevät kului töitä hakiessa ja kesä työpaikan ongelmista selviytyessä. Periksiantamattomuutta siis vaadittiin. Toisaalta kiitollisuus nousi esiin, ja osasin nauttia arjen hetkistä, kuten onnistuneista ruokakokeiluista, kivoista ryhmäliikuntatunneista ja onnistuneista Moreenimedia-jutuista.

12. Mitä toivot vieväsi mukanasi myös vuoteen 2019?

Rohkeuden kokeilla uusia asioita ja sanoa mahdollisuuksille kyllä.


13. Mistä asioista olit erityisen kiitollinen?

Siitä, että olen päässyt opiskelemaan juuri sitä, mitä haluan. Olin kiitollinen myös terveydestä, harjoittelupaikan saamisesta ja kaikista ystävällisistä sanoista sekä kehuista.

14. Mitä asioita teit ensimmäistä kertaa ikinä?

Myöhästyin junasta, tein siivoustyötä, vietin opiskelijavappua, olin mukana tuutortoiminnassa, vietin vuosijuhlia, suunnittelin somestrategian, kuuntelin Anssi Kelaa livenä, järjestin blogissani arvonnan, tein radiojutun, jouduin ryöstetyksi, kävin blogi-illassa, olin Suvi Teräsniskan konsertissa, koin journalistiristeilyn, kokkasin ruokaa Härkiksestä.

15. Mitkä tapahtumat painuivat ikimuistoisina mieleesi?

Tänä vuonna ei tapahtunut mitään superikimuistoista, mutta muistelen lämmöllä esimerkiksi siskoni ja serkkuni yökyläilyä luonani sekä kesäpäivää, jonka vietin Anniinan ja Helin kanssa Turussa.

16. Mihin haluaisit panostaa tänä vuonna enemmän?

Tasapainoon elämän eri osa-alueiden välillä. Haluaisin ehtiä liikkumaan ja näkemään kavereita säännöllisesti ja ylläpitämään edes jonkinlaista rytmiä syömisen ja nukkumisen suhteen. Haluaisin myös tuntea enemmän ystävyyttä ja yhteenkuuluvuutta, toisin sanoen siis syventää ihmissuhteita ja ehkä tutustua kokonaan uusiinkin tyyppeihin. Jos olet Tampereelta tai Porista ja kaveria vailla, niin muhun saa aina ottaa yhteyttä! :)


Käy kurkkaamassa myös muiden tyttöjen kuluneeseen vuoteen tänään ilmestyvien postausten kautta: Anniina / Heli / Krista / Sini / Elli / Enni

6 kommenttia :

  1. Se on kyllä totta, että sinnikkyys palkitaan lopulta! Mutta periksiantamattomuus ei ole helppoa, joskus olis vaan niin paljon helpompaa antaa periksi ja luovuttaa. Oon ilonen että sä oot kokenut sinnikkyyden viime vuonna suurena voimavarana! Se kantaa pitkälle jatkossakin :) ♥

    https://nouw.com/siniannina/blogitiimi---vuosi-2018-35248996

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinnikkyys on välillä tosi vaikeaa, mutta kuten sanoitkin, se voi olla myös tosi iso voimavara! Kiva kun kommentoit :)

      Poista
  2. On niin surullista, että oot ollut noin yksinäinen! Mutta jospa tuleva kesä olisi vauhdikkaampi ja hauskempi, kun pääset toimittajan hommiin! Itse ainakin oon tykännyt kiertää kesäisiä tapahtumia kynän ja kameran kanssa, joten etköhän sinäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se joo, mutta ainakin tuollaisessa elämänvaiheessa oppii tuntemaan itsensä paremmin kuin koskaan. Samaa mäkin toivon! Harjoittelu tuo varmasti paljon iloa loppukevääseen ja kesään, ja uskon nauttivani tosi paljon sen oman jutun tekemisestä käytännössä(kin). Kevätkin menee luultavasti paljon kevyemmin mielin kun tietää jo suunnitelmat kesäkuukausille toisin kuin monena edellisenä vuonna :)

      Poista
  3. Seuraava kesä menee varmasti paremmissa merkeissä, ainakin mielekkäämmissä töissä 😊💕 Ja kiitos kirjavinkistä, otan sen heti seuraavaksi BookBeatissa lukuun! 👌

    ❤: Ulla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mäkin uskon, sillä työllä jota tekee on niin iso merkitys! Ole hyvä, ja kerro sit mitä tykkäsit :)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa enemmän kuin uskotkaan <3 Muistathan kuitenkin pysyä asiallisena!

.sidebar { text-align: center; } .sidebar{ float: right; margin-right: -10px; }