Sivut

30.12.2019

NELJÄ KUUKAUTTA HARJOITTELUSSA SATAKUNNAN KANSASSA: TÄLLAINEN OLI ENSIMMÄINEN KESÄNI TOIMITTAJANA

Vietin neljä kuukautta eli kolmasosan vuodesta 2019 opintoihini kuuluvassa toimitusharjoittelussa Satakunnan Kansassa. Harjoittelu oli monella tavalla mulle tämän vuoden ja koko vuosikymmenen merkittävimpiä ajanjaksoja, joten halusin muistella harkkakuukausia ihan omassa postauksessaan näin vuoden lopuksi. Kysyin Instagram-seuraajiltani mitä he haluaisivat tietää harjoittelusta / toimittajan työstä maakuntalehdessä ja tämä postaus onkin kirjoitettu osittain saamieni kysymysten pohjalta. Suurin osa tästä tekstistä perustuu kuitenkin mieleenpainuneimpiin hetkiin ensimmäiseltä toimittajakesältäni. Noihin kokemuksiin ja mietteisiin palasin harjoittelun aikana kirjoittamani päiväkirjan merkintöjen avulla ja päätyipä noista merkinnöistä muutama ihan sellaisenaan tähän postaukseenkin. Tekstistä löytyy myös useita linkkejä mun kesän aikana tekemiin juttuihin. Kaikki niistä (kuten kolumnit ja ihan ensimmäinen tekemäni juttu) eivät ole maksumuurin takana eli jos kiinnostaa kurkata mun tekeleisiin, klikkaile kiinnostavimmat auki ;)


Aloitin harjoitteluni toukokuun alussa heti vapun jälkeen. Ensimmäiset viikot kuluivat pitkälti opetellessa asioita ja yrittäessä painaa mieleen edes osaa niistä. Pääsin kuitenkin heti toisena työpäivänäni tekemisen makuun, kun aloin tehdä ensimmäistä juttuani. Ensimmäinen haastattelu toimituksen ulkopuolella oli puolestaan vuorossa hieman ennen äitienpäivää, kun pääsin jututtamaan yhtä satakuntalaista äitienpäivämitalistia. Vaikka kaikki oli alussa tosi jännää ja uutta tietoa tuli päivittäin valtavia määriä, oloni oli innostunut ja tunsin itseni tervetulleeksi. Muutaman ensimmäisen päivän jälkeen aloin myös harjoitella verkkotoimittajan hommia, joita teinkin lähes koko ensimmäisen kuukauden. Kesäkuussa aloin tehdä enemmän uutisvuorojakin ja siitä lähtien teinkin sitten kumpaakin vuoroa suunnilleen yhtä paljon. Harjoittelun aikana kirjoitin juttuja laajalla skaalalla niin onnettomuuksista, poliisioperaatioista, festareista, mielenkiintoisista ihmisistä kuin erilaisista ilmiöistäkin. Lisäksi sain tehdä muutaman kolumnin. Harjoittelun parhaisiin puoliin kuuluikin juuri se, että sain sen aikana niin monipuolisesti kokemusta erilaisista juttutyypeistä, ihmisistä ja tilanteista. Uusiin ja haastaviinkin asioihin tarttuminen tuntui jännityksestä huolimatta koko ajan turvalliselta, sillä tiesin saavani tukea ja neuvoja, jos niitä tarvitsisin.

2.5. "Eka päivä, jännää! Kättelin koko toimituksen läpi ja luotiin mulle muutama tili käyttäjätunnuksineen ja salasanoineen. Käytiin läpi noin tuhat asiaa teknisistä jutuista turvallisuusohjeisiin. Tietoähky."

15.5. "Keskuskartanon (suuri kerrostalo) palo. Vuoro oli hektinen. Töihin hälytettiin lisää porukkaa, puhelimet soivat ja sähköpostiin tulvi viestejä. Toisaalta oli hieno tilaisuus kokea, miten toimituksessa reagoidaan tämän kaltaisessa isossa uutistilanteessa."


Verkkotoimittajan hommat erosivat hieman riippuen siitä, oliko kyseessä aamu- vai iltavuoro. Ydintehtäviin kuului kellonajasta riippumatta seurata pelastuslaitoksen tehtäviä ja poliisin tiedotteita ja tehdä edellä mainittujen pohjalta lyhyitä uutispätkiä. Lisäksi verkkotoimittajan hommiin kuului muun muassa julkaista juttuja, päivittää lehden nettisivuja ja seurata verkkotoimituksen sähköpostia. Verkkotoimittajana työpäivät olivat usein kiireisiä ja muistettavaa oli paljon, mutta kyseinen homma oli myös todella opettavaista. Esimerkiksi otsikointitaidot kehittyivät melkein huomaamatta, kun päivässä piti miettiä useita toimivia otsikoita. Ajoittaisesta stressistä huolimatta onnistuin jo ensimmäisten viikkojen jälkeen pääsemään suhteellisen rauhalliseen mielentilaan, jossa työt hoituivat. Loin myös jo harjoittelun alussa joukon itseäni helpottavia rutiineja. Otin esimerkiksi harjoitteluohjaajani vinkistä tavaksi avata heti työpäivän aluksi kaikki mahdolliset tarvittavat nettisivut, ohjelmat ja sähköpostin. Varsinkin verkkovuorossa ollessani pidin myös tarkkaa listaa hoidettavista asioista. Näin en tavallisesti unohtanut mitään ja pysyin perillä siitä, mitä minun piti tehdä kussakin tilanteessa seuraavaksi. Loppujen lopuksi nopeatempoiseen verkkouutisointiin tottui yllättävänkin nopeasti, vaikka en koe olevani erityisen paineensietokykyinen enkä nopea.

7.6. "Viime päivinä on ahdistanut. Nyt on tullut useampi virhe lyhyen ajan sisään. Ei mitään kovin isoja mokia, mutta virheitä kuitenkin. Juttuideoitakaan ei tällä hetkellä oikein ole ja se ei ainakaan paranna fiilistä."

26.6. "Tänään viimeistelin ensimmäisen ns. etusivun juttuni! Kirjoitin kauppahallin tilanteesta ja sen tulevaisuuden näkymistä. Olin ylitöissä, sillä juttu piti saada valmiiksi, mutta materiaalia oli niin paljon, että sen tiivistäminen järkeväksi uutiseksi vei aikaa."


Kesäkuussa kirjoitin harjoitteluni ensimmäisen kolumnin. Olin odottanut kolumnivuoroa pitkään, sillä mielessäni oli paljon kolumni-ideoita. Aiheeksi valikoitui lopulta opiskelijoiden jaksaminen, sillä se pyöri paljon mielessäni noihin aikoihin. Olin saanut juhannukseksi kaikki kevätlukukauden tehtävät vihdoin valmiiksi ja olin sanoinkuvailemattoman helpottunut, kun pystyin vihdoin keskittymään pelkkään töissä käymiseen. Kuun lopussa pääsin kokeilemaan jälleen jotain uutta, kun suuntasin kuvaajan kanssa Iskelmäkesä-festareille kokoamaan kuvagalleriaa. Pidin festaritunnelmien keräämisestä yllätyksekseni todella paljon. Ihmisten hyvä fiilis tarttui ja oli hauskaa etsiä erityylisiä ihmisiä jututettaviksi. Kolumnivuoron ja festarijuttukeikan välissäkin ehti tapahtua kaikenlaista. Kirjoitin muun muassa Milli-nimisestä ponivanhuksesta ja kulkupelinsä tuunanneesta motoristipariskunnasta, mikä on itseasiassa omasta mielestäni yksi onnistuneimmista jutuistani kesän ajalta. Ajoin myös ensimmäistä kertaa toimituksen autolla, harjoittelin kuvatilausten tekemistä ja opettelin hyödyntämään tiedotteita uutisoimisessa.

Toisena ja kolmantenakin toimittajakuukautena opittavaa ja harjoiteltavaa riitti vielä paljon, mutta jokainen työpäivä myös opetti lisää, minkä seurauksena päivä päivältä oli helpompi ideoida, ratkaista ongelmatilanteita, kirjoittaa ja ylipäätään selviytyä työpäivistä. Heinäkuu on Porissa vuoden vilkkain kuukausi, kun kaupungissa on samoihin aikoihin Suomi-Areena ja Pori Jazzit. Itse en kirjoittanut kummastakaan muutamaa pientä uutista enempää, mutta tapahtumat toki näkyivät toimituksen arjessa vahvasti. Toukokuisen suuren tulipalon osuminen harjoitteluni kohdalle oli puhdas sattuma, mutta heinäkuun tapahtumia olin osannut odottaa etukäteen ja olikin mielenkiintoista päästä kokemaan kumpikin toimittajien näkökulmasta. Rohkaistuin heinäkuun aikana ehdottelemaan enemmän omia ideoitani, minkä seurauksena sain myös toteuttaa useampia niistä. Alkukuusta oli kuitenkin myös muutama peräkkäinen jumipäivä, joiden aikana selvittelin useampia asioita minkään niistä silti etenemättä mihinkään suuntaan. Lopulta sain aikaan uutisen jätteiden lajittelusta, tosin en ollut siihen jälkikäteen kovinkaan tyytyväinen, vaan parantamisen varaa olisi ollut paljonkin.

12.7. "Sain jutun jonsukkien suunnittelijana tunnetusta Jonna Nordströmistä valmiiksi. Oon tosi innoissani siitä, koska idea oli mun oma ja haastattelu meni hyvin. Tänään printissä oli myös mun kirjoittama kolumni ystävyydestä ja sosiaalisesta mediasta."

19.7. "Tänään oli jotenkin tosi hyvä fiilis töissä. Tein monta pätkää verkkoon, varmaan enemmän kuin ikinä aikaisemmin. Jännittävintä oli yrittää selvittää tänään Jazzeilla esiintyvän Christina Aguileran liikkeitä. Paljon niistä ei selvinnyt, mutta onnistuin kuitenkin saamaan aiheesta muutaman tiedonmurun ja kirjoittamaan tietojen vähäisyydestä huolimatta yllättävänkin pitkästi."


Aika lensi ja koitti ensimmäisen toimittajakesäni viimeinen kuukausi. Elokuussa haastattelin muun muassa pitkää työpäivää painavaa ravustajaa, mallin urasta unelmoivaa fitnessmallikilpailijaa ja kodistaan mudan vuoksi evakkoon joutunutta perhettä. Niin sanottu mutavyöry oli erikoinen ja sen vuoksi uutisarvoltaan suuri tapahtuma. Jutun valmistuminen oli monen mutkan takana ja tein superpitkän työpäivän, jotta se saatiin seuraavan päivän lehteen etusivulle. Kaikki se työ oli melkoisista paineista huolimatta todellakin vaivan arvoista, sillä valmista juttua luettiin paljon. Mun on todella vaikea sanoa mihin tekemääni  juttuun olisin tyytyväisin ja mihin tyytymättömin niin kuin yksi kysymys kuului, mutta edellä mainittu "mutavyöryn" uhriksi joutuneesta perheestä kirjoittamani juttu on yksi niistä, joista olen aidosti ylpeä ja josta sain vieläpä hyvää palautetta. Kyseinen tapaus oli Keskuskartanon tulipalon ohella myös uutisellisesti merkittävimpiä, joita Satakunnassa harjoitteluni aikana tapahtui.

1.8. "Oon nyt kyllä tosi väsynyt. Päivä kului ravustus- ja fitnessmallijuttuja purkaen ja sen jälkeen näppäimistö sauhuten molempia kirjoittaen. Kumpikin jutuista tuli siinä määrin kuntoon, että pystyin lähettämään ne haastateltaville tarkistettaviksi, mutta päivä venähti ylitöiden puolelle. Tänään pidimme myös K:n kanssa toiseksi viimeisen harkkapalaverin."

21.8. "Hullu iltaverkkovuoro. Selvittelin erinäisiä asioita kevytyrittäjyysjuttuuni liittyen, meneillään oli pesäpallo-livelähetys ja Ulvilassa ratsattiin Cannonballin tilat."

Tässä ovat kaikki elokuun aikana kirjoittamani jutut.

Koin harjoittelun aikana niin paljon kaikkea uutta, yllättävää, stressaavaa, opettavaista, mieleenpainuvaa ja ihanaa, että sitä on vaikea pukea sanoiksi. Satakunnan Kansan lisäksi muutama juttuni julkaistiin myös Aamulehdessä ja päätyipä yksi uutinen Iltalehteenkin. Ennen kaikkea neljä kuukautta toimittajana kuitenkin vahvisti mulle, että opiskelen oikeaa alaa ja että tätä työtä haluan tehdä tulevaisuudessakin.

Tänä vuonna mulla oli paras kesä pitkiin aikoihin - sellainen, jota muistelen vielä vanhuksenakin. Kiitos Satakunnan Kansa!

2 kommenttia :

  1. Olipas mielenkiintoinen postaus! Ammatista kiinnostuneena oli tosi kiva päästä lukemaan, minkälainen kesäsi toimittajana on ollut. Ja miten mielenkiintoisia juttuaiheitakin pääsit käsittelemään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tää kiinnosti! Oli kyllä huippua päästä tekemään näin monipuolisesti juttuja erilaisista aiheista :)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa enemmän kuin uskotkaan <3 Muistathan kuitenkin pysyä asiallisena!

.sidebar { text-align: center; } .sidebar{ float: right; margin-right: -10px; }