Sivut

14.2.2022

YLLÄTYSRESEPTI: VEGENACHOVUOKA + PUFFINSSIT

Helou!

Vihdoin ehdin jakaa tänne Jasminilta saamani yllätysreseptihaasteen tuotokset. Kokkasin nämä siis jo pari viikkoa sitten, mutta tämän postauksen teko on vähän viivästynyt ajan puutteen vuoksi. Ideana haasteessa oli avata keittokirja satunnaisesta kohtaa ja kokata avatulla sivulla oleva resepti. Mut mukaan haastanut Jasmin oli tehnyt pääruuan lisäksi myös jälkiruuan, ja näin päädyin tekemään itsekin. Itse myös vähän jatkokehittelin haastetta. Lähetin kuvat kymmenestä vegeruuasta ja kymmenestä jälkkäristä siskolleni, ja pyysin häntä valitsemaan yhdet niistä kokattavakseni. Olin katsonut valmiiksi, ettei minkään ruuan kokkaamiseen menisi superpitkään. Varmistin etukäteen myös, että reseptit eivät sisältäneet kovin erikoisia raaka-aineita. Lisäksi kaikki 20 reseptiä olivat sellaisia, joita en aiemmin ollut kokeillut. Halusin kokeilla nimenomaan jotakin uutta vegeruokaa, koska niitä syön eniten. Haaste oli hyvä motivaattori testata uutta, sillä screenshottaan ja tallennan jatkuvasti uusia reseptejä, mutta en kokeile niitä läheskään samaan tahtiin. 



Siskoni valitsi kokattavakseni nachovuuan (mmiisas reseptillä) ja puffinssi-leivonnaiset, jotka ovat makoisa yhdistelmä pullaa ja muffinssi. Siskoni kertoi valinneensa reseptit sillä perusteella, että ne sopisivat viikonlopun herkutteluun, eivätkä olisi ne kaikkein arkisimmat vaihtoehdot. Tämä sopi mulle loistavasti, sillä olinkin kaivannut jotakin helppoa ja herkullista viikonloppuruokaa. Alla reseptit mun sovelluksilla. 


VEGENACHOVUOKA

(alkuperäinen ohje Mmiisas)

tarvitset: nachoja, beanit valkosipuli&yrtit, Valion Koskenlaskija cheddar-dippi, jotain salsaa tai taco-kastiketta (mulla oli pineapple salsaa), texmex-mausteita, tomaattia, punasipulia & halutessasi korianteria tai persiljaa 

Paista beanit-suikaleet pannulla rapeiksi, ja mausta ne (itse laitoin paprikaa, chiliä sekä grillaus- ja tacomaustetta). Lisää salsa joukkoon ja sekoita. Kasaa uunivuokaan tai pellille nachoja, beanit-salsaseosta ja cheddar-dippiä. Laita 200-asteiseen uuniin noin vartiksi.

Pilko tomaattia kuutioiksi ja kuori sekä palastele punasipuli. Lisää kumpaakin raakana annoksen päälle. Koristele korianterilla tai persiljalla. Lisukkeeksi voi keittää hieman fusilleja tai jotakin vastaavaa makaronia.


PUFFINSSIT KINUSKIKERMALLA

(alkuperäinen ohje Kinuskikissa)


tarvitset: 2,5 dl maitoa,  100g voita, yhden kananmunan, 7 dl vehnäjauhoja,  desin sokeria, 2 teelusikkaa vaniljasokeria, 2 teelusikkaa leivinjauhetta, 1 tl kanelia ja ripauksen suolaa. Täytteeksi Valion kinuskikermaa.

Mittaa maito ja voi kattilaan. Kuumenna, kunnes voi on sulanut. Anna jäähtyä hetki. Lisää vispilällä sekoittaen joukkoon muna. 
Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää jauhoseos pienissä erissä taikinaan. Sekoituksen loppuvaiheen voi tehdä pullataikinan tapaan käsin vaivaamalla. Annostele taikina muffinssivuokiin. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Vatkaa kinuskikerma vaahdoksi, ja täytä puffinssit sillä, kun ne ovat jäähtyneet kunnolla.


Viimeistään nyt nälkäisenä tämän postauksen pariin eksyneet varmasti jo  katuvat valintaansa, mutta ei tässä vielä kaikki. Avaan vielä tässä lopuksi blogini uuden postaussarjan, joka kantaa nimeä Jennyn keittiössä. Kuten nimestä voi päätellä, luvassa on kokkausjuttuja. Varsinaisten reseptien lisäksi ajattelin, että sarjassa voisin myös jakaa vinkkejä esimerkiksi hävikin vähentämiseen ja siihen, miten lautaselle saa helposti lisättyä kasviksia. En tiedä mitä mieltä te olette, mutta mä oon ainakin ihan innoissani! En ole mikään superkokki, mutta olen tykästynyt ruuanlaittoon vuosi vuodelta enemmän. Jakamani reseptit ovat myös takuuvarmasti helppoja, sillä en jaksa kovin monivaiheisia kokkauksia. Itse sitä paitsi ainakin kaipaan kokkausvinkkejä juuri itseni kaltaiselta tyypiltä, joka ei käytä kovin kalliita tai ihmeellisiä ainesosia, välttää jääkaapin perälle jääviä kastikkeita joita tarvitaan joskus johonkin pari ruokalusikallista, eikä ehdi perusarkipäivinä käyttää ikuisuuksia ruuanlaitoon.

Lopuksi haluan vielä toivottaa ihanaa ystävänpäivän iltaa kaikille (ja tsempit teille, joille tämä päivä on vaikea) <3

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa enemmän kuin uskotkaan <3 Muistathan kuitenkin pysyä asiallisena!

.sidebar { text-align: center; } .sidebar{ float: right; margin-right: -10px; }