Sivut

25.11.2015

PARASTA JUST NYT

Moikka taas! Tänään oon viettänyt vapaapäivää, sillä mun seuraava koe on vasta perjantaina. Sen takia tänään onkin ollut poikkeuksellisen jees päivä näin koeviikoksi. Marraskuu on mulla usein vähän sellainen masistelukuukausi, sillä ulkona vallitseva pimeys, harmaus ja sateisuus vaikuttaa ainakin itselläni helposti mielialaan. En usko, että oon ainoa tän asian kanssa, joten päätin pistää marraskuulle ja sateelle kampoihin ja listata asioita, jotka on parhaita just nyt!


Esiintyminen. Tänään illalla mulla on pianokonsertti, jossa pääsen soittamaan yllä olevan hienon biisin. Lisäksi ennen joulua esiintymistä on luvassa kummisedän 50v. - juhlissa ja joulujuhlassa, jossa päädyin laulamaan Lucia-kuoroon.

Musiikki. Mikään ei oo tehokkaampi rentoutumiskeino, kuin laittaa Youtubesta lempibiisejä soimaan tai vastaavasti kuunnella musiikkia oikein cd:ltä, mikä on tosin ainakin mun kohdalla jäänyt viime aikoina melko vähälle.



Lähestyvä joulu. Se aika vuodesta, kun saa taas soittaa pianolla joululauluja niin paljon kuin sielu sietää ja vetää ihan luvan kanssa herkkuja kaksin käsin. Se aika, kun saa rentoutua, viettää aikaa perheen kanssa ja nukkua aamuisin pitkään. Joululoma tuu pian, jooko?

Pieni herkuttelu keskellä viikkoa. Keskiviikko- tai torstaiaamuna piristää kummasti pari suklaakonvehtia... Ja kunhan nää pikkuherkuttelut myös pysyy pieninä, eikä ala muuttumaan jokapäiväisiksi ei siinä oo mun mielestä mitään ongelmaakaan.


Postcrossing. Mikäpä ei olisi kivempaa kuin kirjoitella kortteja? Mun mielestä tällä hetkellä ei lähes mikään. Vain mielikuvitus on rajana siinä mitä haluaa kirjoittaa ja samalla kehittyy myös kielitaito (ainakin postcrossingissa).

Ensilumi. Olin niin onnellinen sen muutaman päivän, jonka lumi pysyi maassa. Se kauneus, valkoisuus ja raikas ilma on just sitä, mitä kaipaisin tähän pimeään ajankohtaan, enkä oo varmaan ainoa. Nyt kuitenkin ainakin täällä päin Suomea ikkunasta näkyy jälleen pelkkä harmaa taivas ja vihreä nurmikko :/


Astetta spesiaalimmat välipalat. Yleensä kun tuun koulusta, syön välipalaksi just sen helpoimman mahdollisen vaihtoehdon eli yleensä jotain leipää. Jos joskus jaksaa tehdä jotain vähän erilaista, on heti paljon aikaansaaneempi olo, puhumattakaan siitä, että ruokavalioon tulee vähän vaihtelua... Mutta eikös sitä niin sanotakin; että hyvä ruoka, parempi mieli?

Nyt lähden kuitenkin pikkuhiljaa integrointitehtävien kimppuun, että saan tänään jotain aikaiseksi perjantain koettakin ajatellen... Kertokaa kommenteissa mikä on teistä parasta just nyt! : Jenny

4 kommenttia :

  1. Oiii nää jouluiset kuvat ♥ Ensilumestakaan en oo ihan liian kateellinen, kun pääsin Skotlannin reissulla ajelemaan lumisten maisemien läpi :D Nää parasta nyt -postaukset on niin ihania, tulee hyvä mieli itellekin ku lueskelee jotain positiivista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Ja oon niin samaa mieltä sun kaa näistä postauksista, tulee itsellekin hyvä mieli näitä juttuja kirjoitellessa ja lukiessa :)

      Poista
  2. Liian ihana lähikuva noista konvehdeista :D

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa enemmän kuin uskotkaan <3 Muistathan kuitenkin pysyä asiallisena!

.sidebar { text-align: center; } .sidebar{ float: right; margin-right: -10px; }