Sivut

22.12.2015

365 KUVAA - JOULUKUU

Moikka! Mä päätin näin pari päivää ennen joulua tulla jakamaan vikan kerran tänä vuonna vähän näitä haastekuvia. Mun kohdalla 365 kuvaa siis jatkuu ensi vuoden puolellekin, koska aloitin tän haasteen vasta heinäkuussa, joten vähään aikaan ette vielä pääse näistä(kään) postauksista eroon, haha >:D Eiköhän mennä asiaan...


Oon kuvaillut aika monena päivänä postcrossing-kortteja, sillä niitä on viime aikoina tullut lähetettyä ja vastaavasti saatuakin jonkin verran. Tää kortti Saksan Hampurista on kyllä yks ehdottomista lemppareista!


Day 154 piti sisällään Matkijanärhi osa 2-leffan katsomisen. Leffa oli kyllä tosi paljon mun mieleen, niin kuin aikaisemmatkin osat... Jotenkin haikea olo kun toikin sarja tuli nyt päätökseen, eikä oo enää uutta kirjaa tai leffaa odotettavanana.


Päivä 157 ja blogin kirjoittelua. Tänä vuonna joulupostauksia ois syntynyt enemmänkin jos vaan aikaa ois ollut enemmän, joten saattaa olla että ensi vuonna toteutan joulukalenterin. Niin ja enhän toki nyt oo ajoissa suunnittelemassa sitä tai mitään...


Tää päivä oli pitkä ja kotiin päästessä ei ollut oikein inspiraatiota alkaa keksiä mitään jännää tähän haasteeseen, joten tää selfie päätyi päivän kuvaksi.


Tää kuva oli pakko päästä laittamaan jonnekin, koska noi värit Jos on pakko keksiä jotain hyvää tän vuoden joulukuun säistä niin se on kyllä ehdottomasti ylläolevan kaltaiset näkymät!


Tällä erää viimeinen kuva onkin tältä päivältä. Koulut loppui ja päästiin joululomille ja pisteenä iin päälle sain vielä kaverilta tän söpön kortin! Kiitos vielä jos luet tätä ♥

Mitä mieltä olitte joulukuun kuvista ja mikä näistä oli teidän lemppari? Ilokseni voin kertoa, että mun motivaatio tätä haastetta kohtaan on alkanut taas osoittaa nousemisen merkkejä, joten eiköhän tästäkin selvitä kunnialla loppuun asti. ♥: Jenny

2 kommenttia :

Kommenttisi ilahduttaa enemmän kuin uskotkaan <3 Muistathan kuitenkin pysyä asiallisena!

.sidebar { text-align: center; } .sidebar{ float: right; margin-right: -10px; }