Sivut

8.2.2016

BLOGIYSTÄVÄKIRJA

Moikka! Edellisestä postauksesta on kulunut jälleen melkein viikko ja aika on kulunut ihan lentäen - varsinkin kun muutama päivä kului tässä välissä lähinnä sängyn pohjalla maaten. Nyt kun lukuloma alkoi, musta on tuntunut tosi aikaansaavalta ja motivaatio on jopa kasvanut. Mä oon toisaalta aina ollut sellainen, että saan kyllä itsenäisestikin juttuja aikaan. Nyt kuitenkin itse asiaan, nimittäin mä päätin toteuttaa tän jo jonkin aikaa blogeissa pyörineen blogiystäväkirjan :)

kaupunki
Tampere! Niiden kertojen perusteella mitä tuolla on tullut käytyä, vaikuttaa kyllä tosi jees paikalta ja jos hyvin käy niin kyseisestä kaupungista tulee mun opiskelukaupunki :)

lomakohde
En oo ulkomailla käynyt, joten jos pitäis jotain omakohtaista kokemusta paikasta olla niin sanoisin täältä kotimaasta Levi! Jos taas puhutaan haaveista niin matkustaisin mielelläni Islantiin, Iso-Britanniaan tai jonnekin päin Saksaa.

biisi
Viime aikoina on tullut kuunneltua aika paljon Cheekkiä, joten sanotaan tähän Sillat.

ravintola ja annos
Tykkään paljon ainakin Rosson Pollo al Pepestä!

juoma
Cokis tai kylmä vesi.


leffa
Näitä on niiin paljon, mutta oon tykännyt paljon esim. Kirjavarkaasta, Piin elämästä, Pottereista, Nälkäpeleistä ja Titanicista. Viime aikoina on kuitenkin harmittavan vähän tullut katseltua mitään leffoja...

sarja
Game of Thrones, sillä en oo mitään muita viime aikoina ees katsonut. Mua ei voi kyllä todellakaan kutsua sarja-addiktiksi kun oon tuotakin katsonut about puolessa vuodessa vasta kaks tuotantokautta :D

kirja
En osaa päättää vaan yhtä, joten mm. Potterit, Nälkäpelit, Percy Jacksonit, Olympoksen sankarit, Taru Sormusten herrasta ja mitäköhän vielä... Aattelin muuten jossain vaiheessa tehdä postausta kirjoista, jotka on mun lukulistalla tällä hetkellä, oisko sellaiselle kiinnostusta?

asu
Tällä hetkellä lemppari on farkut ja kauluspaita; helppoa, nopeaa ja tyylikästä.

meikkituote
Lumene Wild Curl ripsari - Mikään muu ei oo tähän mennessä voittanut sitä eli voin todellakin suositella!

hiustuote
Ei mulla oikeastaan oo mitään sellaista tiettyä, mutta jotakin aika voimakasta lakkaa on pakko olla, mun hiukset on niin liukkaat etten sais niitä laitettua ilman sitä.


sovellus
Instagram, sillä en oikeastaan ees muita sovelluksia pahemmin käytä... Instasta saa myös niin paljon inspiraatiota ja tälläiselle valokuvausintoilijalle se on loistava paikka saada niitä omiakin kuvia johonkin näytille, kun tänne bloginkaan puolelle ei silleen voi oikein laittaa mitään yksittäisiä kuvia, vaikka ne kivoja oiskin!

instagrammaaja
Näitä on kans niin monia mutta mainittakoon nyt ainakin @kpunkka, @juusohd, @annnye ja @mariannnne, kaikilla noista on kyllä niin upeita kuvia että huhhuh!

aamurutiinisi
Riippuu paljon siitä onko vapaapäivä vai arkiaamu, mutta aamupala on mulla ainakin ihan pakollinen osa aamua, en vois kuvitellakaan jättäväni sitä väliin. Syömisen lisäks sitten nää perus hiustenlaitot ja meikkaukset, jotka tosin viikonloppuisin saattaa jäädä välistä :D

Mitä vaatekaapistasi löytyy?
Aika paljon helposti yhdisteltäviä perusvaatteita.

Mitä pakkaat mukaan matkalle?
Tääkin nyt riippuu tosi paljon matkasta, mutta vaatteita, välttämättömimmät hius- ja meikkijutut, yleensä jotain luettavaa ja kameran.


Mitä teet kotona, kun kukaan ei näe?
En mitään kovinkaan ihmeellistä. Joskus tulee kyllä laulettua aika antaumuksella, kun tietää ettei kukaan kuule :D

Mitä laukustasi löytyy aina?
Jos nyt puhutaan koululaukusta niin siellä on näiden perus opiskeluun liittyvien juttujen lisäksi ainakin huulirasva, puuteri, kännykkä, yleensä jotain evästä, kaiken varalta vähän kaikkea, kuten särkylääkettä ja laastareita sekä vesipullo ja lompakko. Sateenvarjo on myös aina mukana.

Mikä oli viimeisin sisustusostoksesi?
En ees muista :D En yleensä oikein ostele mitään sisustusjuttuja...

Paras tapa tuhlata 50 euroa?
Johonkin hyödylliseen, jota just sillä hetkellä tarvitsee.

Viimeisin WhatsApp-viesti?
Oonalta tullut okei, juu.

Kotipaikkakuntasi paras paikka shoppailuun, syömiseen ja drinkeille?
Oon niin huono vastaamaan tän tyylisiin juttuihin, kun aika harvoin tulee käytyä missään... Mut no shoppailuun ainakin Puuvilla!

Mitä ostoslistallasi on tänä keväänä?
Ei oikeastaan ihan kauheasti mitään, yo-mekko ja kengät nyt silti ainakin!


Nyt mun onkin aika siirtyä takas matikan kirjojen pariin, nimittäin huomenna on vuorossa matikan prelikoe! Pitäkää mulle peukkuja... Ja hyvää alkavaa viikkoa kaikille! : Jenny

2 kommenttia :

  1. Näitä postauksia on niin kiva lukea, kun bloggaajan oppii tuntemaan näiden kautta taas himpun verran paremmin:) Pitäis varmaan itekkin väsätä tän tyyppistä postausta!

    http://elli-amanda.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon niin samaa mieltä sun kanssa, siks näitä tän tyylisiä onkin niin kiva toteuttaa! ja tee ihmeessä säkin joku tän tyylinen tai vaikka ihan samakin :)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa enemmän kuin uskotkaan <3 Muistathan kuitenkin pysyä asiallisena!