Sivut

6.12.2017

PUHELINKUVIA VIIME KUUKAUSILTA

Yli kuukauden tauon jälkeen oon taas täällä. Edellinen blogitiimipostaus ja monta muutakin suunnittelemaani juttua on jäänyt blogin suhteen väliin, mutta josko tämä postaustahti tästä taas lähtisi uuteen nousuun kun joululomaankin on enää reilu viikko. Koko syksyn oon postaillut hyvin epäsäännöllisesti, joten ajattelin, että puhelinkuvakooste tähän väliin voisi olla hyvä idea. Pääsette kurkkaamaan vähän siihen, mitä oon kuluneiden kuukausien aikana puuhaillut, mutta tässä ei toki ole kaikki. On vaan tapahtunut niin hurjasti asioita, että kerrottavaa olisi varmaan kymmenen postauksen verran - toimikoon tämä kuitenkin jonkinlaisena yleiskatsauksena syksyyn 2017!

/ selfie toiselta yliopistopäivältä / fuksiaisten juhlinnan lomassa Mäkkärissä / luennolla / eka haalarimerkki /

/ ihana Pispala / lähdössä KalevApproon, tää oli yks syksyn hauskimpia iltoja / syksyinen ja kaunis Hatanpään arboretum - sinne täytyy kyllä päästä uudelleen viimeistään keväällä / suomen kielen opiskelua /

/ iltapuuroa ja marjoja / meidän tuutoreille järkkäämä Vasta-Appro, mulla oli kunnia olla osana huippua Haluatko miljonääriksi-rastia / haalarimerkki ja leffalippu päivän saldona - ei paha / ekat haalaribileet, tosin ilman niitä haalareita / 

/ sadepäivä / Hämeenkadun Appro / Sunrise Avenuen keikalla Pakkahuoneella / siskon synttärilahja & -kortti odottamassa päivänsankaria /

/ aurinkoinen lokakuun päivä / 26.10. ja ensilumi / mun perinteinen nyt aloitan opiskelun -kuva / juhlissa vaihteeksi Porissa /

/ Syksyn aikana mulla on yliopistokavereiden lisäksi ollut ilo tutustua paremmin Ullaan! Viimeksi kun nähtiin testattiin bistro Venla ja päädyttiin juttelemaan useaksi tunniksi... ihan parasta! / kuva, joka tuli kuvitukseksi mun ekaan uutiseen / sain joulukalenterin / kimaltava ostos /

/ Sisko tuli mun luo kyläilemään kolmisen viikkoa sitten ja käytiin sinä viikonloppuna Amarillossa syömässä. / Kävin haastattelemassa juontaja Julle Kalliota ja nappaamassa hänestä parit kuvat mun henkilöjuttua varten. Oli jännää, mutta tosi opettavaista ja kivaa loppujen lopuksi ;) / yliopistolla / Vostokin pikkujoulut ja suomi100 -teema /

/ Olin katsomassa kummitädin kanssa Hockey night -komedian Porin teatterissa, ihan loistava! / mun joulukalenteri nro 2 / Yliopistolla sai ilmaisen jälkiruuan itsenäisyyspäivän kunniaksi :P / haalarit, jee! nyt kun vielä sais ne merkit ommeltua... /

Tämän pitkähköksi venähtäneen kuulumispäivityksen päätteeksi haluan toivottaa ihanaa itsenäisyyspäivää jokaiselle! Mä lähden nyt ulkoilemaan ja nauttimaan ihanasta lumisesta & aurinkoisesta talvisäästä. Onnea rakas Suomi 100v. 💜: Jenny

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa enemmän kuin uskotkaan <3 Muistathan kuitenkin pysyä asiallisena!

.sidebar { text-align: center; } .sidebar{ float: right; margin-right: -10px; }