Sivut

31.12.2017

VUOSIKOOSTE 2017

Vuoden vika päivä! Nyt on siis jälleen se hetki vuodesta, kun on koosteen muodossa aika hyvästellä kuluneet kuukaudet ja siirtyä suunnittelemaan tulevaa. Kurkataanpa siis tutuksi tulleen postauksen muodossa millainen mun vuosi 2017 oli... Tiivistettynä voisin kuitenkin sanoa, että 2017 oli monella tapaa mun vuosi ja antoi mun loistaa, sekä kokea paljon uutta. Surua ja vastoinkäymisiäkin koettiin, mutta suurelta osin tää vuosi kuitenkin ylitti odotukset ja toi niin paljon hyvää mukanaan 💕 

TAMMIKUU

Vuosi starttasi blogin puolella aktiivisena. Postasin mm. alkuvuoden positiivisista asioista, suosikkikuvistani edelliseltä vuodelta ja viestinnän&journalistiikan opinnoista avoimessa yliopistossa. Tammikuuhun kuului avoimen opintojen ohella mm. pianotunteja, tulevan vuoden ja erityisesti tulevan syksyn suunnittelua ja pääsykoeurakan aloittelua. Täytin 20 vuotta ja iloitsin kovista pakkasista sekä kunnon talvisäästä, tosin se ilo ei kauaa kestänyt.

HELMIKUU

Helmikuu alkoi blogissa bt-postauksella, jonka aiheena oli itsetunto. Jännitin kyseisen postauksen julkaisua aika paljon, mutta loppujen lopuksi se sai kivasti katselukertoja ja tunsin helpotusta avauduttuani aiheesta. Helmikuu piti sisällään myös silmiä avaavan leffakokemuksen, wanhojen ja penkkareiden katselua, luistelua, visiitin talvisessa Yyterissä ja tulevan Lappireissun malttamatonta odotusta. Raapustin kasaan myös neliosaisen postaussarjan, jossa jaoin vinkkejä ylioppilaskirjoituksiin esim. reaaliaineiden osalta.

MAALISKUU

Maaliskuu startattiin blogissa kevään bucket listillä. Sitä seurasivat edellisen kuun puhelinkuvat ja useampi postaus ihanasta Levin reissusta: postasin reissun numeroista ja kohokohdista sekä jaoin kanssanne Levin kuvapäiväkirjan. Maaliskuu kääntyi kuitenkin lopulta surun kuukaudeksi, kun yksi isovanhemmistani nukkui pois :'(

HUHTIKUU

Huhtikuussa koin tarvitsevani jonkinlaisen suruajan ja pääsykokeetkin alkoivat lähestyä yhä enemmän. Pidin useamman viikon tauon blogista tehostaen pääsykoepänttäämistä entisestään. Täysin blogi ei kuitenkaan hiljentynyt, sillä olin jo alkuvuodesta kirjoitellut luonnoksiin muutaman postauksen valmiiksi, jotka sitten ajastin taukoni ajalle. Huhtikuussa jaoinkin faktoja itsestäni, vainbloggaajajuttuja sekä 100 elämään iloa tuovaa asiaa.

TOUKOKUU

10.5. oli mun pääsykoepäivä, jonka jälkeen alkoikin sitten tulosten jännittäminen. Kuun puolivälin aikoihin palailin hiljalleen blogin pariin ja kerroin hieman kuulumisia teillekin. Löysin asunnon Tampereelta, näpyttelin työhakemuksia toinen toisensa perään ja jaoin kanssanne linkkaa blogisi -postauksen lemppareita: sekä uusia, että vanhoja.

KESÄKUU

Kesäkuun blogitiimipostauksessa jaoimme tyttöjen kanssa muistojamme menneiltä kesiltä. Minä, Sini ja Krista myös tapasimme toisemme ja tutustuimme lisää blogitiimimiitin merkeissä Tampereella. Postaustahtini lähti uuteen nousuun parin kuukauden hiljaiselon jälkeen ja jaoinkin kanssanne mm. kesän bucket listin, luontokuvia Kirjurinluodosta, 10 faktaa minusta bloggaajana sekä juhannuksen kuvapäiväkirjan. Jatkoin töiden etsintää, nautin kesästä ja mökkeilystä, kuvasin melko paljon ja kuun lopulla sain kuulla ilouutisia, kun yhteishaun tulokset julkaistiin.

HEINÄKUU

Heinäkuun alussa jaettiin blogitiimiläisten kanssa lempparipaikkoja meidän kotikaupungeista ja mä paljastin omat suosikkinimestani Porista. Aloitin työt feissarina, nautin aurinkoisista päivistä kun niitä osui kohdalle ja jaoin blogissa sen hetken lempparibiisejä, viimeaikaisia tekemisiä sekä ajatuksia otsikolla "irti menneestä, luottaen kohti tulevaa". Kuun viimeisinä päivinä nautin lämmöstä, auringosta sekä uudesta ystävästä ja kaupungista, kun vietin viikonlopun Kristan kanssa kesäisessä Jyväskylässä.

ELOKUU

Elokuun ensimmäisenä päästin teidät kurkkaamaan mun kesä- ja heinäkuuhun puhelinkuvien muodossa. Sitä seurasivat postaus Jyväskyläviikonlopusta ja astetta syvällisempi pohdinta otsikolla "kateudesta". Elokuun alku kului vielä töissä, mutta loppukuusta lomailin vielä jonkin aikaa. Nautin viimeisistä kesäpäivistä, yövyin ensimmäiset yöt mun asunnossa, muutin, jännitin hieman lähestyvää yliopiston alkua ja kävin Ahlstömin alueella. Kuun lopulla koitti mun ensimmäinen yliopistopäivä ja fuksivuoteni alkoi jännittävissä, mutta kivoissa tunnelmissa.

SYYSKUU

Syyskuussa ohjelmaa tuntui riittävän lähes loputtomiin: infojen ja ensimmäisten luentojen ohella juhlittiin fuksibileitä ja fuksiaisia, pelattiin lautapelejä lautapeli-illassa, kierreltiin Pispalaa ja tutustuttiin Kalevaan KalevAppron muodossa - näin muutamia juttuja mainitakseni. Ehdin kuitenkin välillä myös istahtaa bloggailemaan ja blogiin tulikin päiviteltyä yliopistokuulumisten lisäksi asuntopostaus, muutama kirjasuositus sekä tunnelmia ja kuvia Hatanpään arboretumista.

LOKAKUU

Lokakuu se bloggailutahdista päätellen vasta kiireinen olikin, sillä sain kasaan vain kaksi postausta. Blogitiimin kanssa otimme projektiksi kuvahaasteen ja kuun loppupuolella jaoin vapaapäiväni kuulumisia ensilumikuvien kera. Ehdin kuitenkin yliopistolla saada aikaan vaikka mitä, ja vapaa-ajallekin riitti ohjelmaa. Olin mukana hankkimassa meille haalareita ja järjestämässä meidän tuutoreille erästä tapahtumaa. Lisäksi ehdin muun muassa Hämeenkadun Approon ja Sunrise Avenuen keikalle Pakkahuoneelle.

MARRASKUU

Marraskuun aikana koulukiireet jatkuivat ja postaustahtini notkahti vielä lokakuutakin alemmas: kirjoittelin tänne vain kerran jakaakseni 3 tapaa innostua marraskuusta. Marraskuun synkkyydessä ja kaiken kiireen keskellä ilahduttivat kuitenkin esimerkiksi uuden kaverini Ullan kanssa vietetyt juttutuokiot, käytännön harjoitukset journalismin perusteet -kurssilla ja ensimmäinen julkaistu juttuni. Sain myös siskoni viikonlopuksi vierailulle luokseni ja kuun lopulla juhlin ensimmäistä kertaa elämässäni pikkujouluja.

JOULUKUU

Joulukuun alku oli vielä aika hektinen kaikkine tentteineen, mutta vapaa-aikaa alkoi kuitenkin pikku hiljaa löytyä yhä enemmän, kunnes koitti tarpeeseen tullut ja odotettu joululoma. Palasin hiljalleen aktiivisempaan postaustahtiin ja tässä kuussa oottekin saaneet lukea mm. mun fuksisyksystä ja joulusta. Joulukuussa juhlittiin myös serkkuni valmistujaisia, itsenäistä 100-vuotiasta Suomea, kävimme perheen kanssa katsomassa Tuntemattoman sotilaan, näin pitkästä aikaa kunnolla Anniinaa ja Ullankin kanssa ehdimme vaihteeksi kahvittelemaan. Viimeisimpänä muttei todellakaan vähäisimpänä tuli perjantai-ilta vietettyä Vain elämää -konsertissa, joka oli kyllä ihan täydellinen päätös tälle vuodelle ja ihana joululahja myös!

2017 jää ikimuistoisena mun mieleen, mutta innoissani otan vastaan myös uuden vuoden. 2018: toivottavasti olet edes puoliksi yhtä ihana kuin edeltäjäsi! Joka tapauksessa nyt on aika toivottaa teille kaikille hyvää uutta vuotta ja kiittää siitä, että ootte tänä vuonnakin seuranneet mun blogia, vaikka täällä on ajoittain vähän hiljaista ollutkin. 💜: Jenny

2 kommenttia :

  1. Ihana, että 2017 oli sulle niin hyvä ja olet nauttinut elämästä! :) Eiköhän tämäkin vuosi tule olemaan aika vauhdikas! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on kyllä ihan mahtavaa, varsinkin kun takana on pari "huonompaa" vuotta. Veikkaan kans, et tästäkään vuodesta ei tekemistä ja vauhtia puutu ;)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa enemmän kuin uskotkaan <3 Muistathan kuitenkin pysyä asiallisena!

.sidebar { text-align: center; } .sidebar{ float: right; margin-right: -10px; }