Noin kahdeksan vuotta sitten mä kuulin Fairytale gone bad -biisin ekaa kertaa. Olin myyty. Pari päivää myöhemmin löysin Youtuben ihmeellisestä maailmasta bändin muitakin biisejä. Se bändi oli Sunrise Avenue. Kuuntelin muun muassa biisit Romeo ja Diamonds. Olin vielä myydympi. Vuodet kului, ja mä rakastin bändiä ja ennenkaikkea heidän musiikkiaan aina vain enemmän. Aloin haaveilla siitä, että mä näkisin ja kuulisin heidät joskus livenä. Harmaina sadepäivinä saatoin viettää monta tuntia keikkavideoita katsellen. Kuvittelin itseni yleisön joukkoon laulamaan ulkoa osaamiani sanoja. Tän takia 16.5. on päivä, jonka tuun muistamaan aina. Se ilta oli nimittäin toteutunut unelma. Pala taivasta.
Siinä vaiheessa kun eka biisi alkoi musta tuntui että mä todellakin olin taivaassa. Se oli liian hyvää ollakseen totta. Mutta totta se kuitenkin oli. Ihmiset kiljui mun ympärillä. Mä yhdyin kuoroon. Samu oli ehkä 3 metrin päässä ihan lavan reunalla. Kiljuin vielä astetta kovempaa. Onnesta. Sanoinkuvaamattomasta onnesta.
Nyt kun kirjoitan tätä, se ilta ja keikka vyöryy mun mieleen satoina pikku paloina. Hetkinä. Villeinä tanssimooveina I don't dancen aikana. Kyyneleinä poskella kun Samu laulaa Welcome to my life. Riemukkaana yhteislauluna. Käsi puutuneena kuvaten viimeistä videopätkää, jotta myöhemmin vois palata helpommin siihen fiilikseen.
This is the end, you know
Lady, the plans we had went all wrong
We ain't nothing but fight and shout and tears
We got to a point I can't stand
I've had it to the limit; I can't be your man
I ain't more than a minute away from walking
We can't cry the pain away
We can't find a need to stay
I slowly realize there's nothing on our side
Out of my life, out of my mind
Out of the tears, we can't deny
We need to swallow all our pride
And leave this mess behind
Out of my head, out of my bed
Out of the dreams we had, they're bad
Tell them it's me who made you sad
Tell them the fairytale gone bad
Kehä sulkeutui. Niinkuin aina lopuksi. Fairytale gone bad oli illan viimeinen biisi. Sen jälkeen suunnattiin Helsingin yössä kohti hotellia sydän pakahtumaisillaan onnesta. Euforiatila jatkui ainakin viikon, ja seuraavana aamuna ääni oli (yllättäen) hiukan käheä. Mutta en valita. En todellakaan. Se oli kuin unta. Mun elämän parhaimpia iltoja. En ois uskonut vielä pari vuotta sitten että saan kokea tän näin pian. U-s-k-o-m-a-t-o-n-t-a. En voi muuta sanoa.
Tuolla oli varmana ihan sairaan siistiä!! Ja ihania kuvia! :)
VastaaPoistaOli kyllä todellakin siistiä!! Ja kiitos! :)
Poista