Sivut

28.12.2016

VUOSIKOOSTE 2016 OSA 1

Moikka kaikille! Ennen kuin siirrytään uuteen vuoteen ja uusiin juttuihin on vielä perinteisen vuosikatsauksen aika, jonka päätin tänä vuonna jakaa kahteen osaan. Mennäänpä siis pidemmittä puheitta ensimmäisen osan pariin ja kurkataan mitä viime vuoden tammi-kesäkuu piti sisällään :)


TAMMIKUU

Tammikuussa mun kuvausinto oli huipussaan uuden kameran ansiosta ja jaoinkin mm. kuvia metsästä täällä. Opiskelu ylppäreihin vei jo suurimman osan päivistä, mutta päästiinpä sitä koulun kautta myös Turkuun abipäivän merkeissä. Tammikuussa tuli myös käväistyä Raumalla yhdellä Alpha Omega tourin keikoista, sekä jaettua alkuvuoden 365 photos challenge kuulumisia.


HELMIKUU

Helmikuussa tuli sairasteltua vähän, startattua lukuloma ja toteutettua blogiystäväkirja. Jaoin ajatuksia ystävyydestä täällä  ja opiskeluvinkkejä täällä. Helmikuussa juhlittiin myös penkkareita ja jäin blogitauolle kirjoitusten ajaksi.

MAALISKUU

Koko maaliskuun ajan olin blogitauolla, mutta tänne ilmestyivät silti kuun ajalle ajastamani neljä postausta, yksi joka viikko. Maaliskuussa jaoin kanssanne mun lemppariquoteja sekä juttuja, joita rakastan ja vihaan.


HUHTIKUU

Huhtikuu startattiin hauskoilla hakusanoilla, joka olikin viimeinen tauon ajalle ajastettu juttu. Jaoin kirjoitusten jälkeisiä tunnelmia ja pääsykoelukemisetkin tuli aloitettua. Vaikka olin melkoisen stressaantunut pääsykokeiden lähestyessä, blogin puolella nähtiin melko monta postausta: kortteja maailmalta x 2, parikin throwback postausta maaliskuulle, kuvia rumuuden estetiikasta ja tulipa aloitettua myös uusi postaussarja bloggausvinkkeineen!


TOUKOKUU

Toukokuu aloitettiin blogissa huhtikuun 365 photos challenge kuulumisilla. Sitä seurasivat mm. summer bucket list, suosituksi noussut 18 x jatka lausetta postaus ja juttu, jossa kerroin viestinnän & journalismin pääsykokeista. Toukokuussa pääsykokeet olivat ohi ja yritin hakea vielä kesätöitä, tällä kertaa kuitenkin tuloksetta. Loppukuusta valmistauduttiinkin jo sitten kovaa vauhtia lähestyviin ylioppilasjuhliin.


KESÄKUU

Kesäkuun ekana päivänä jaoin teille sneak peekin mun yo-juhlien asusta ja 4.6. olikin sitten varsinaisten yo-juhlien vuoro, joiden tunnelmia voit käydä kurkkaamassa täältä. Mulla oli paljon aikaa, joten postauksiakin tuli kirjoiteltua runsaasti. Mukaan mahtui blogivinkkejä, juttuja joissa mielestäni oon hyvä ja huono sekä juhannusfiiliksiä. Kesäkuu on jäänyt mieleen myös kuukautena, jolloin aloin tuumasta toimeen blogitiimihaaveideni suhteen.

Millainen teidän vuoden 2016 alkupuolisko oli?: Jenny

4 kommenttia :

  1. Vitsit että ois ollut kiva, jos myös meidän lukiosta ois lähdetty tutustumaan johonkin yliopistoon! (haha kävin lukaisemassa ton sun abipäivä postauksen). Penkkarit olisi kyllä ihana elää uudestaan!♥ Me oltiin pukeuduttu yhden kaverin kanssa smurffeiksi, ja se päivä oli kyllä ihan huippu! Sunkin penkkaripäivä oli ihanan kuuloinen :') Toi sun yo-mekko on niin ihanan värinen ja sopii sulle kyllä niin hyvin!♥ Mulla on itseasiassa huomenna tulossa vuosikatsauksen ensimmäinen osa :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo jotenkin tullut ees ajatelleeksi ettei kaikissa lukioissa oo noita tutustumiskäyntejä kun meillä oli useampikin, vaikka kaikkiin ei toki ollut pakko mennä. Joo ihan totta toi penkkarijuttu, sen päivän ottais kyllä uudestaan koska vaan samoin kuin vanhojentanssit ♥ Hei kiitti superpaljon vielä mekkokehuistakin, mä itse olin kans aivan rakastunut tuohon väriin mut olin jotenkin ajatellut etten sen väristä mekkoa löytäisi - tai ainakaan helposti, niin toi mekko oli mulle ihan unelma :') Musta näitä vuosikatsauksia on aina niin kiva lukee niin pitääpä käydä tsekkaamassa toi sunkin oma sitten :)

      Poista
  2. oii tämmöset vuosikoosteet on kyllä parhaita <3! Kiva kun teit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Superia kuulla, että nämä on muidenkin kuin mun mieleen ♥ Kiitos sulle kommentista!!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa enemmän kuin uskotkaan <3 Muistathan kuitenkin pysyä asiallisena!

.sidebar { text-align: center; } .sidebar{ float: right; margin-right: -10px; }