Päätin tulla spontaanisti kirjoittamaan jotakin näin torstai-iltana ihan vain siksi, että nyt on hetki aikaa, enkä oo aivan umpiväsynyt. Oon tässä jo jonkin aikaa puuhaillut kuvien parissa, joita mulla on jälleen kertynyt monta sataa kameraan ja erinäisiin kansioihin odottelemaan läpikäymistä. Jos joskus pääsen tossa hommassa ajan tasalle, opettelen kyllä siirtämään kuvat kamerasta koneelle hieman useammin ja poistamaan heilahtaneet ja muuten epäonnistuneet kuvat edes kuukauden sisällä kuvailusta. Ehkä.
Tänään viimeistelin töissä yhtä pidempää juttua, joka julkaistaan näillä näkymin tulevana viikonloppuna. Lisäksi kirjoitin tänään elämäni ekan pääkirjoituksen. Ensin en millään meinannut keksiä aihetta koko pääkkäriin, mutta lopulta päädyin pyörittelemään rasismia ja antirasismia. Sain inspiraation aiheeseen, kun kuulin yhtenä aamuna radiosta, että Uncle Ben´s aikoo viime aikoina käydyn rasismikeskustelun seurauksena poistaa riisipakkauksistaan tummaihoisen viljelijän kasvot. Tuon toisen jutunkin kanssa olin aivan kriisissä vielä eilen, kun se ei vaan jotenkin tuntunut etenevän millään. Juttua varten tekemäni kaksi haastattelua menivät ihan normaalisti, aihe kiinnosti mua, eikä tahmeuteen ollut mitään ilmeistä syytä. Silti kirjoittaminen vain tökki. Tänään pääsin onneksi paremmin vauhtiin. Kummastakaan päivän tuotoksesta ei ehkä tullut mun parhaimpia, mutta ainakin molemmat valmistuivat pienistä vaikeuksista huolimatta.
Musta tuntuu, että työviikot ja sitä myötä viikot yleisestikin menevät tosi nopeasti. Toisaalta musta tuntuu taas, että kesä olisi kestänyt jo pitkään. Ehkä se johtuu siitä, että oon ollut maaliskuun puolivälistä lähtien täällä Porissa, ehkä siitä, että oon ehtinyt jo muutaman viikon aikana tehdä kivasti kesäisiä juttuja. Joka tapauksessa on ollut niin kivaa, että tämä kesä on ollut viime vuotta rennompi. Satakunnan Kansassa ei ole ollut nyt toisena kesänä sellaista stressaavaa uudenopetteluvaihetta, joka viime kesänä vei ensimmäisen kuukauden. Toki aina säännöllisin väliajoin jotain uutta tulee, mutta ei läheskään sellaisessa mittakaavassa kuin aloittaessani neljän kuukauden harjoittelun / ekan toimittajakesäni viime vuonna.
Aloin nyt pohtia tarkemmin tätä alkukesää ja sitä, miten musta tuntuu, että oon ehtinyt jo tehdä yhtä sun toista kivaa ja kesäistä. Se johtuu varmaan pitkälti siitä, että ehdin lomailla toukokuun lopussa kaksi viikkoa ja mun sisko oli tuolloin lomalla myös. Sen parin viikon aikana me käytiin mm. jätskillä ja yhdellä pidemmällä pyörälenkillä. Ei tehty loppujen lopuksi mitään kovin ihmeellistä, mut silti just sellaista kaikkea, mistä tulee kesäfiilis.
Tässä työviikkojen aikana taas oon viettänyt yhden vapaapäivän ja yhden työpäivän jälkeisen kesäillan mun ainoan Poriystävän Millan kanssa. Ollaan vaan lojuttu Kirjurinluodossa ja puhuttu ja nautittu siitä, että ollaan nähty kasvotusten. Oon ollut niin onnellinen siitä, että ollaan tänä kesänä samassa kaupungissa ja tullaan olemaan vielä noin kuukauden verran! Ollaan suunniteltu, että heinäkuun alussa voitaisiin lähteä jonain mun vapaapäivänä pienelle kesäreissulle Raumalle ja vitsi mä oon siitäkin ihan innoissani. Mutta vaikka nähtäisiin vain mun työpäivien jälkeen pari kertaa ennen kuin välimatka taas kasvaa, eikä tehtäisi "yhtään mitään", sekin tekee mut tosi onnelliseksi. Kun on tottunut siihen, että harvat kaverit ovat aina eri kaupungeissa, osaa todellakin arvostaa sitä, kun joku ystävä on lähellä - edes muutamia kuukausia.
Mun muutamia Tampereen kavereita taas en oo nähnyt ollenkaan kuukausiin ja alkaa kyllä tulla ikävä :/ Meillä menee aikataulut sen verran ristiin, että on hankalaa sopia mitään, mutta jospa heinäkuussa onnistuisi heistä kolmesta edes yhden kanssa jonkinlainen näkeminen. Musta tuntuu muutenkin, että mulla on koko ajan meneillään pieni kriisi näiden kaupunkien suhteen. Tykkään mun työstä Satakunnan Kansassa ihan hulluna, mutta samaan aikaan mulla on ikävä Tampereelle, ja oon yksinäinen täällä Porissa. Silti koen yksinäisyyden tunteita Tampereellakin, koska mun kaveripiiriin vaan mahtuisi paljon enemmän ihmisiä, mitä siihen tällä hetkellä kuuluu. Luulen, että jos saisin töitä Tampereelta ja viettäisin kesän siellä, ikävöisin varmasti tosi paljon meidän mökille, enkä jaksaisi käydä Porissa kovin usein ja sitten potisin huonoa omaatuntoa siitäkin. Tuskin olisin siellä yhtään onnellisempi tai viettäisin enempää aikaa kavereiden kanssa. Tässä asiassa painaa jonkin verran sekin, että muutin varta vasten pois Porista ja ajattelin aloittavani uuden elämän ja tutustuvani uusiin ihmisiin Tampereella. En ole ystävystynyt Tampereella oikein kehenkään ja vietän Porissa paljon aikaa, joten tavallaan tuntuu kuin olisin epäonnistunut.
Huolimatta tästä Porin ja Tampereen välillä kipuilusta ja pienestä kaveri-ikävästä, mun kesä on ollut tähän mennessä oikeasti kiva. Jos vapaa-aikaa olisi enemmän, keksisin kyllä lisääkin kivaa tekemistä, mutta en valita tilanteesta näinkään. Oon tosi kiitollinen siitä, että pääsin taas oman alani töihin ja että oon saanut toteuttaa jo useamman kivan juttuprojektin.
Oon nauttinut täysillä muutamasta pyörällä taitetusta matkasta juttukeikoille, jäätelöllä herkuttelusta kesäillan kultaisessa valossa, auringonlaskujen kuvaamisesta mökillä, uimisesta luonnon vesissä ja kirjojen lukemisesta viikonloppuisin. Kesä ja vapaus, ihanaa että ootte täällä.
Missä merkeissä teidän alkukesä on sujunut?
