VAPAUS

Moikka!

Huhhuh mikä kevät takana. Mulla oli alkuvuodesta haasteita mieleni kanssa, ja kun siitä suosta selvisin, gradun viimeistely alkoi toden teolla täyttää kalenteriani. Gradusessioni olivat kevättalvella melko vaihtelevia. Ensin tuntui hitaamman kirjoittamistahdin jälkeen haastavalta syventyä tutkielmaan enemmän, ja joidenkin kirjoituskertojen jälkeen olin lähinnä turhautunut, koska aikaa kului hirveästi, mutta sain konkreettista jälkeä aikaiseksi vain muutaman lauseen verran.

Kun pääsin kirjoittamiseen taas enemmän kiinni, homma alkoi edetä sutjakammin. Välillä olin jo oikeinkin toiveikkain mielin. Kiva rajapyykki oli esimerkiksi se, kun sain tekstiä 50 sivua kasaan. Loppukeväästä koitti vielä kerran vaikeampi vaihe tutkielman kanssa, sillä graduohjaajaltani tuntui tulevan aina vain uusia kommentteja, ja jaksamiseni alkoi olla vähissä. Kaiken huipuksi viimeiset vaiheet gradun kanssa osuivat samaan syssyyn kevään pahimpien työkiireideni kanssa, vaikka yritin parhaani mukaan estää tätä skenaariota toteutumasta. Kaiken työn ja tuskan jälkeen koitti kuitenkin sunnuntai-ilta, jona kirjauduin yliopistomme julkaisuarkisto Trepoon, ja palautin tekeleeni. Tunne sinä iltana oli sanoinkuvailematon. Kesä ja vapaus edessä, ja hartioilta ja mielestä tippui valtava taakka.

Graduni palautuksesta ja siten myös lomani alusta on nyt tasan kaksi viikkoa. Pidempi pätkä vapaata on tehnyt superhyvää, sillä en edes muista koska viimeksi olisin ollut näin pitkään ihan oikealla lomalla, jonka aikana ei tarvitse hoitaa mitään velvollisuuksia. Olo on ollut niin kevyt. Rehellisyyden nimissä myönnän, että olisin voinut lomailla vieläkin pidempään (palaan siis huomenna töihin). Toisaalta ehdin puuhailla lomalla ihan mukavasti kaikenlaista, sain nukuttua monet hyvät yöunet, ja vähän yksinäisiä tuntemuksiakin ehti jo tulla, kun kavereiden kanssa suunniteltuja juttuja peruuntui. Luulen myös, että tuleva kesä tulee olemaan aiempaa kevyempi, kun keskeneräinen gradu ei enää kolkuttele mielen perukoilla. Nyt on myös vuosien tauon jälkeen jotakuinkin levännyt olo ennen kesätyörupeaman alkua.

Lomani aikana kyläilimme yhden serkkuni kanssa useamman yön mun siskon luona Tampereella. Samalla tuli vierailtua ensimmäistä kertaa siskoni ja hänen poikaystävänsä uudessa kodissa. Tampereen reissulla kävimme muun muassa jätskillä, terassikierroksella ja ihan vain hengailimme yhdessä. Muuten en sitten lomani aikana tehnytkään mitään ihmeellisempää. Siivosin kotini kunnolla, vietin iltapäivän pappani kanssa, kävin ostamassa uusia alusvaatteita (tää on pitänyt hoitaa ainakin vuoden, mutta en vaan oo aiemmin saanut aikaiseksi), nautin omasta pihastani esimerkiksi terassiaamupalojen merkeissä, ja luin ajan kanssa lehtiä.

Ainoa mitä ajoittain kaipasin oli seura, sillä useampi vapaiden ajalle suunnittelemani sosiaalinen meno peruuntui. Onnistuin kuitenkin kohtuullisen hyvin keksimään korvaavia suunnitelmia, ja pyrin ottamaan ilon irti ihan niistä arkisistakin lomahetkistä. Nautin tosi paljon esimerkiksi siitä, että sain heräillä rauhassa ja käydä iltaisin lenkkeilemässä koneella istumisen sijaan. Aurinkoiset ja kesäiset kelitkin tulivat juuri sopivasti lomaani ilahduttamaan. Kutkuttavaa ja kivaa, että tästä se kesä vasta alkaa. Vaikka olenkin huomisesta lähtien kesän tiiviisti töissä, koen, että tämä ihana keveys ja vapaus jatkuu, rutiinien tuomalla tvistillä vain. Maailman parasta. 

Tekstiä syntyikin jälleen kerran yllättävän paljon, vaikka ajattelin ihan vain nopeasti päivittäväni kuulumiset tänne. Kiva kun luit, ja palataan taas <3

GRADUN LOPPUKIRI JA VAIHTELEVIA MIELIALOJA

Moikka!

Halusin tulla kirjoittelemaan kuulumisia, vaikka en oikein tiedä, mitä kertoisin. Vuosi on alkanut ihan tavallisesti, mutta ei silti sillä tavalla kuin olisin toivonut. Ruutuaikani on kohonnut varkain aika suureksi. Tämä ongelma sai alkunsa jo korona-aikana, mutta nyt se on taas viime aikoina nostanut päätään ja jopa pahentunut. Toisinaan puhelimella kuluttamani aika liikkuu sellaisissa tuntimäärissä per päivä, etten kehtaa edes kertoa kenellekään. Sitä kierrettä on ollut vaikeampi katkaista kuin olisin ikinä uskonut. Pakenen tyhjyyden tunteita sosiaaliseen mediaan, uutissivustojen loputtomaan sisältövirtaan ja milloin minnekin puhelimeni syövereihin, ja sitten kuitenkin samaan aikaan harmittelen sitä, miten joillekin harrastuksille ei ole aikaa. Toisaalta alan olla niin ärsyyntynyt tähän ongelmaan, että luotan siihen, että pääsen siitä ainakin jossain määrin eroon. Pienin askelin vain.

Nyt on meneillään se hetki, kun minun pitäisi saada graduni viimeisteltyä, ja olenkin saanut sitä ihan hyvin eteenpäin, mutta silti koko gradu lähinnä ahdistaa. Arvosanalla ei ole minulle väliä, mutta tiedostan, ettei aikaa ole enää paljoa, jos aion valmistua kesään mennessä (ja ennen kuin opiskeluoikeuteni loppuu). Se aiheuttaa paineita, sillä vain harva kirjoituspäivistäni on ollut hyvä. Yleensä gradusessiot päättyvät niissä tunnelmissa, että olen käyttänyt suhteettoman paljon aikaa siihen nähden, mitä olen saanut aikaan. Olen silti tässäkin yrittänyt kääntää ajatuksiani siihen suuntaan, että vaikka gradun edistyminen olisi kuinka työn ja tuskan takana, pääasia että se edistyy. Helpotus tulee kyllä olemaan valtava sitten, kun saan sen palautettua. 

Liiallisen ruutuajan ja gradustressin lisäksi mielialani ovat muutenkin olleet viime aikoina normaalia enemmän alamaissa. Sille ei ole mitään tiettyä syytä, vaan enemmänkin kyse on monen asian yhteisvaikutuksesta. Töistä pitämäni graduvapaat eivät tosin ole ainakaan auttaneet asiaa, sillä vaikka gradun kanssa tekemistä riittääkin, minulla on ollut yksinkertaisesti liikaa aikaa olla yksin omien ajatusteni kanssa. Tietyt huolet ovat päässeet kiertämään kehää ja epävarmuudet tulevaisuudesta paisumaan ehkä suhteettomankin suuriksi. Onneksi pääsen jo muutaman viikon päästä perheeni kanssa lomalle Lappiin. Uskon, että se tekee mulle hyvää.

Iloakin alkuvuoteen on onneksi silloin tällöin pirskahdellut. Pidin loppiaisena tupaantuliaiset ja samalla juhlistimme myös syntymäpäivääni. Tuosta viikonlopusta jäi ihanat muistot. Oon myös käynyt ensimmäistä kertaa elämässäni kasvohoidossa. Sain lahjaksi kaksi lahjakorttia samaan lappiteemaiseen kauneushoitolaan täällä Porissa, joten lisää hemmottelua on vielä luvassa. Kotini sisustuskin on pikkuisen edennyt, sillä nyt olen saanut ensimmäiset matot lattioille ja peilin tilattua (se odottelee vielä kiinnitystä). Nämä pienet muutokset toivat kyllä heti lisää kodikkuutta.

Mitä sinulle kuuluu?

7 HAVAINTOA GRADUN KIRJOITTAMISESTA

Heips! 

Tämän päivän postausaihe eli gradu on mulle erittäin ajankohtainen juuri nyt. Tavallaan en haluaisi miettiä koko gradua enää yhtään, mutta osittain juuri siksi päätin tallettaa gradufiiliksiä postaukseksi. Tähän tekstiin on varmasti mielenkiintoista palata joskus sitten, kun gradu on enää kaukainen muisto vain. Sitä ennen se taas voi tarjota vertaistukea muille lopputyönsä parissa pakertaville. 

Tiivistettynä graduprosessini on edennyt seuraavasti: aloitin työn viime syyskuussa, suoritin seminaarin viime lukuvuoden aikana, ja nyt sivuja on kasassa suunnilleen 35. Hieman pidemmin selitettynä graduprosessini on venähtänyt suunnitellusti, sillä olen tehnyt gradunteon rinnalla koko ajan melko paljon töitä, enkä ole halunnut ajaa itseäni tilanteeseen, jossa työpäivien jälkeen kaikki illat pitäisi istua koneella. Tällä hetkellä olen graduni tilanteeseen ihan tyytyväinen: rakenne on jo pitkälti selvillä, aineisto kerätty, analyysiä aloitettu ja tiedän loppujen lopuksi hyvinkin tarkasti, mitä gradustani vielä puuttuu. Nyt yritän lähinnä motivoida itseäni hoitamaan homman kunnialla loppuun. 

Vielä ennen graduntekohuomioihini menemistä selvennyksenä niille, joille yliopisto ja gradu eivät ole tuttuja juttuja. Gradu eli virallisesti Pro gradu -tutkielma on eräänlainen yliopisto-opintojen päättötyö, joka on yleensä myös yksi viimeisimmistä opintosuorituksista. Tyypillisesti gradut ovat pituudeltaan noin 60-80 sivuisia, eli kyseessä on melkoinen määrä tekstiä. Kyseessä on tieteellinen tutkielma, mikä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että siinä on käytettävä hyvää tieteellistä tapaa oikeaoppisesti noudattavia lähdeviitteitä  (= pisteiden ja pilkkujen kanssa saa olla tarkkana). Asioita ei voi myöskään "heittää hatusta", vaan esimerkiksi työn teoriaosuuden pitää pohjautua aikaisempaan aiheesta tehtyyn tutkimukseen.

Tällaisia huomioita olen tehnyt graduprosessin aikana:

Se järjetön turhautumisen määrä, kun sopivaa lähdettä ei löydy. Muutamia kertoja vastaan on tullut tilanne, kun olen jo tiennyt, mitä voisin ja mitä minun pitäisi kirjoittaa seuraavaksi, mutta sitten järkevää lähdettä ei ole millään tuntunut löytyvän. Hyvä esimerkki tästä oli, kun kirjoitin työn taustaan julkisesta keskustelusta, ja yritin löytää siitä tietoa, joka kuvaisi julkisen keskustelun vaiheita 1900-luvun alun ja nykyajan välillä. Löysin vain vaikeaselkoisia englanninkielisiä artikkeleita ja kirjoja, joista en meinannut saada mitään irti. Lopulta pääsin eteenpäin, mutta aika monta tuntia googlettelua ja mahdolliseen lähdemateriaaliin tutustumista se kyllä vaati.

Kun käytät graduun kolme tuntia, ja tekstiä on sen seurauksena syntynyt noin kolme lausetta. Jos mietitään yhtä gradusessiota, työhön käytetty aika ei todellakaan aina korreloi sen kanssa, minkä verran tekstiä graduun tulee lisää. Joskus sitä vain lukee aiemmin kirjoittamiaan lukuja, tekee itselleen listaa puuttuvista asioista, etsii lähteitä ja niin edelleen. Onneksi kaikki pohjatyö auttaa kuitenkin sitä konkreettista kirjoittamistakin - jos ei juuri sinä päivänä, niin pidemmällä aikavälillä.

"Mites se gradu etenee?" On ollut ajoittain jopa koomista, miten moni tapaaminen ja keskustelu viimeisen vuoden aikana on sisältänyt jonkinlaisia tiedusteluita graduni etenemisestä. Ei mua mitenkään haittaa, että ihmiset kyselevät gradustani, mutta toisinaan näiden keskustelujen jälkimainingeissa kuitenkin haaveilen siitä päivästä, kun gradun tilanne ei enää kuulu kuulumisten vaihtoon tuttavien ja ystävien kanssa.

Puolivälin helpotus. Graduprosessin tuskaisin vaihe on tähän mennessä ollut se, kun sivuja oli kasassa noin 20, ja puoliväliin oli siten vielä matkaa. Silloin tuntui, että gradu tulisi valmiiksi ehkä vuonna 2027, jos silloinkaan. Todellisuudessa kyllä tein gradua eteenpäin, mutta se ei vain näkynyt sivumäärän kasvamisena, koska rakenne eli ja jouduin poistamaan jonkin verran epärelevantiksi osoittautunutta tekstiä. Heti kun sain graduversiooni sellaisen sivumäärän, jonka saattoi miten tahansa laskemalla määritellä urakan puoliväliksi, aloin suhtautua prosessiin ihan eri tavalla. Ajatukseni kääntyivät jo loppukiriin: enemmän on tehty kuin mitä on jäljellä.

Itsensä motivointikeinojen kirjo yllättää. Voisi kuvitella, että opiskeltuaan ensin kolme vuotta lukiossa ja sitten aika monta vuotta yliopistossa, kaikki keinot motivoida itseään olisi tullut jo testattua. Väitän kuitenkin, että gradua (tai muuta yhtä laajaa työtä) tehdessä keksii vielä uusia keinoja, joilla itseään yrittää välillä epätoivoisestikin vakuuttaa siitä, että gradutiedosto on vain avattava ja ryhdyttävä hommiin. Itse olen aiemmin hyvin harvoin tehnyt kouluhommia kodin ulkopuolella, mutta gradua olen kirjoittanut esimerkiksi työpaikallani (töiden jälkeen), monessa eri kahvilassa, junassa ja Lapissa. Monesti myös teen jotakin herkkuiltapalaa, ja teen gradua samalla. Olen myös suunnitellut valmistujaiskuvien ottamista, pianon hankkimista valmistujaislahjaksi ja sitä rataa :D 

Ohjaajan kommenttien odottaminen aiheuttaa isomman jännityksen kuin voisi kuvitella. Itse en ole sitä tyyppiä, joka lähestyy graduohjaajaa kaikkien mahdollisten ongelmien kanssa, vaan kirjoitan pidemmin, ja pyydän kommentteja vasta sitten (tai jos jään todella pahasti jumiin johonkin). Joka kerta kun sitten pyydän kommentteja työstäni, vajoan hetkeksi jonkintasoiseen ahditukseen siitä, että olen varmasti kirjoittanut sivukaupalla jotakin ihan omaani, ja joudun joko poistamaan puolet aikaansaannoksistani tai vähintään muokkaamaan niitä rajusti. Samaan aikaan kuitenkin aina toivon, että ohjaajani kerkeäisi kommentoida mahdollisimman pian, jotta pääsisin eteenpäin.

Gradun arvosana lakkaa kiinnostamasta. Graduprosessin alussa mulla oli vielä jotain ajatuksia siitä, mihin arvosanaan tähtäisin, mutta tässä vaiheessa, kun työtä on kirjoitettu jo hyvä tovi, toivon vain, että saan sen valmiiksi mahdollisimman pian. Niin huonosti en usko gradua tehneeni, ettenkö saisi siitä vähintään kakkosta (arvosana-asteikko 1-5), ja olen varma siitä, että työhistoriani kertoo minusta monin kerroin enemmän kuin gradu - tulipa siitä millainen vain. Kuten sanonta kuuluu, paras gradu on tehty gradu.

Jos olet kirjoittanut opinnäytetyön, gradun tai muun lopputyön, samaistuitko havaintoihini?

SYKSYN SUUNNITELMIA

Moi sairastuvalta!

Muhun iski syysflunssa, jota parantelen nyt toista päivää kotona. Eilen olo oli melkoisen nuutunut, mutta nyt tuntuu jo paremmalta. Toivon kovasti, että tauti hellittää viikonloppuun mennessä, sillä suunnitelmissa on reissu Tuusulaan, jonne ystäväni puolisoineen muutti hiljattain. He järjestävät nyt tulevana lauantaina tupaantuliaiset, ja olisi niin ihanaa nähdä heitä pitkästä aikaa. Toivotaan siis parasta sen suhteen, että pääsisin lähtemään.

Otsikon mukaisesti ajattelin omistaa tämän postauksen sille, että käyn läpi mun kuluvan syksyn suunnitelmia. Vaikka tavallaan mun elämä ei ookkaan kovin paljoa muuttunut, tavallaan oon kuitenkin elänyt ihan uudenlaista arkea nyt alkusyksystä. Ensimmäistä kertaa elämässäni oon nimittäin tilanteessa, jossa mun arki koostuu enemmän töistä kuin opiskelusta. Tämä on myös viiteen vuoteen ensimmäinen syksyni Porissa.

Mun ainoa säännöllinen opiskelutapaaminen on nyt graduseminaari kerran viikossa. Sen lisäksi mun pitää vielä viimeistellä yksi sivuainekurssi. Se koostuu pitkästä opintopäiväkirjasta, josta puuttuu enää neljä merkintää, eli voiton puolella ollaan. Gradun suhteen suunnitelmani on nyt syyskuussa lähinnä saada homma alkuun. Syy siihen on, että mun työt Satakunnan Kansassa jatkuivat aiemmista vuosista poiketen suoraan kesäpestin perään ilman taukoa. Teen töissä syyskuun loppuun saakka nelipäiväistä työviikkoa. Sen jälkeen jatkan edelleen töitä tarvittaessa töihin tulevana, mutta vähennän hieman vuorojen määrää, jotta ehdin kirjoittaa paremmin gradua. Lokakuusta eteenpäin panostan gradun työstämiseen enemmän, mutta aika näyttää, millaisella tahdilla onnistun sitä töiden ohella tekemään. Tarvittaessa vähennän lokakuuhun verraten vielä työvuoroja loppuvuodesta, mutta kokonaan en ole valmis SK:n vuoroista luopumaan, sillä ne ovat hyvää vastapainoa opintojen loppurutistukselle. Tähtään siihen, että valmistuisin kesäksi 2023, mutta olen myös ajatellut, että voin joustaa tuosta, jos tavoite alkaa tuntua liian vaikealta. 

Graduhommien ja töiden lisäksi olen parin kuukauden tauon jälkeen palaillut kuntosalille. Käytän nyt alkuun muutaman Poriin muuton yhteydessä saamani edun pois, ja käyn huokeaan hintaan treenaamassa parissa eri paikassa. Lokakuun puolella hommaan varmaan pidemmän jäsenyyden jollekin salille, ja palaan viimeistään siinä kohtaa ryhmäliikuntatunneillekin. Yritän saada taas liikkumisen kunnolla osaksi viikkorytmiä. Arki sisältää nyt syksyn tullen jälleen sen verran paljon tietokoneella istumista, että hyvä saada sille jotain liikunnallista vastapainoa. Yritän myös ehtiä tarttumaan hieman useammin kameraan, sillä kuvaaminen jäi kesällä niin vähiin, että se näin jälkeenpäin vähän harmittaa. 

Edellämainittujen juttujen lisäksi mun loppuvuosi tulee sisältämään ainakin pari keikkaa. Lokakuussa menen katsomaan Samu Haberia Tampereen Pakkahuoneelle ja joulukuussa Juha Tapiota Porin Isomäkeen. Syyskuun lopussa suunnitelmissa taas olisi viettää pitkä viikonloppu Tampereella. Maanantaina mun pitää käydä silloin yliopistolla, mutta muuten ajattelin pyhittää ajan siskoni kanssa hengailuun ja kavereideni näkemiseen. Varasimme lauantaiaamupäivälle kahden kaverini kanssa Tuulensuun palatsin leffabrunssin, mitä odotan jo innolla. Toivottavasti ehdin kaikkien velvollisuuksien ja menojen lisäksi syksyllä myös viettää rauhallisia koti-iltoja ja lukea (edes joulun aikaan) jonkun romaanin.

Nyt kun mä oon kertonut omista suunnitelmistani niin olisi kiva kuulla myös teistä. Millaisista jutuista sun arki koostuu tänä syksynä? Jatkatko tuttujen asioiden parissa vai onko sulla tulevien kuukausien aikana jotain uutta luvassa?

NÄITÄ ODOTAN KESÄLTÄ 2022

Mooi!

Superkiireinen loppukevät on selätetty, ja oon pikkuhiljaa pystynyt hellittämään tahtia. Vielä en ole kuitenkaan täysin pystynyt heittäytymään kesäfiiliksiin, sillä eräs opintopäiväkirja on roikkunut keskeneräisenä, minkä lisäksi aikaa on työpäivien jälkeen vienyt uuden asunnon järjestely ja pienten kotihankintojen tekeminen (toki jälkimmäinen on ollut pääosin mukavaa puuhaa). Onneksi asunto alkaa nyt olla aika hyvin järjestyksessä, oon tilannut kangasta verhoihin ja niin edelleen. Kevään kurssien viimeinen opintopäiväkirjakin on jo aivan loppusuoralla, ja saan sen todennäköisesti tämän viikonlopun aikana palautettua, joten pian voin ihan oikeasti ottaa iisimmin.

Mulla ei ole kesälle muutamaa keikkareissua lukuun ottamatta kovin ihmeellisiä suunnitelmia, ja tavoitteeni on lukuisien aktiviteettien sijaan ennen kaikkea rentoutua ja olla tekemättä "mitään". Halusin kuitenkin kirjoittaa jonkin kevyen hyvän mielen kesäfiilistelypostauksen, joten listasin juttuja, joita odotan tältä kesältä.

ystävän kihlajaiset: Näitä juhlitaan itse asiassa jo huomenna. Olen niin innoissani juhlista, sillä ensinnäkin on ihanaa juhlia rakkautta ja toiseksi en ole vielä koskaan ollut kenenkään ystävän kihlajaisissa (enkä polttareissa tai häissä). Olen iloinen myös siitä, että juhlissa on mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin.

mökkiviikonloppu kavereiden kanssa: Ensi viikonloppuna kolme kaveriani on tulossa Poriin, ja vietämme viikonlopun meidän mökillämme meren rannalla. Olen niin kiitollinen, että mökkeily saatiin järjestymään erilaisista työaikatauluistamme huolimatta ja että ylipäätään on tällainen porukka, jonka kanssa voi tehdä kivoja asioita. 

Sunrise Avenuen keikka: Tätä on odotettu pitkään ja hartaasti, sillä keikan piti alun perin olla jo vuonna 2020. Nyt on kuitenkin aika heittää lempparibändille hyvästit heidän jäähyväiskeikallaan. Tulee varmasti olemaan hieno kokemus, vaikkakin samalla haikea sellainen. Siskoni on luvannut tulla seuraukseni, mitä arvostan tosi paljon, sillä hän ei ole minuun verrattuna kuunnellut Sunrise Avea juuri ollenkaan. Lisäksi minulla on VIP-liput permannolle, ja siskoni ei ole seisomakatsomoiden ystävä. Ihanasti hän halusi kuitenkin tulla seuraksi, koska muuten olisin ollut keikalla yksin. Samalla tulee taas nähtyä vähän Helsinkiäkin, sillä keikka on siellä olympiastadionilla.

Juha Tapion keikka: Menen äitini ja kummitätini kanssa Juha Tapion keikalle Tampereelle elokuun alussa. Tästäkin tulee varmasti kiva reissu :)

kesäiset juttukeikat: Kesällä juttukeikoissa on aivan oma tunnelmansa, jos pääsee jututtamaan ihmisiä ulkona. Kuviinkin tulee ihanaa eloa luonnon vihreydestä. Oma lukunsa ovat vielä kesään liittyvät juttukeikat, kuten tämän kesän ensimmäinen juttukeikkani, jolla suuntasimme kuvaajan kanssa lammaslaitumelle. Sen erikoisuus oli, että laidun sijaitsee vain parin kilometrin päässä Porin keskustasta. Kesätyöntekijä on myös pestattu lammaspaimeneksi huolehtimaan kyseisestä laumasta.

lukeminen: En ole ehtinyt moneen kuukauteen lukea muuta kuin opiskeluun liittyvää kirjallisuutta, joten odotan jo malttamattomasti, että saan lukea ihan mitä haluan. Viimeistään juhannusviikolla menen kirjastoon, ja lainaan kesälukemista sydämeni kyllyydestä.

luonnonvesissä uiminen: Odotan jo sitä ihanaa tunnetta, kun mökkisaunan löylyistä pääsee pulahtamaan viileään veteen. Ei ole uimisen ja mökkisaunan voittanutta.

Muuttovoitto-etujen hyödyntäminen: Poriin muuttaessa sai ladata Muuttovoitto-nimisen etusovelluksen, ja siellä on vaikka mitä alennuksia ja etuja. Kesän mittaan aion hyödyntää niistä ainakin kuntosalien ilmaisia tai puoleen hintaan tarjolla olevia kokeilujaksoja. Voisin myös käydä ilmaiseksi uimassa maauimalassa ja jossakin museossa. Sovelluksessa on lisäksi muun muassa kuponkeja alennushintaiselle brunssille, mutta ne taitavat jäädä käytettäväksi syksyyn, kun on paremmin aikaa viikonloppuisin (kesäviikonloput menevät lähes poikkeuksetta mökillä).



Mitä juttuja sä odotat tältä kesältä?

KUULUMISIA KIIREISEN KEVÄÄN LOPPUSUORALTA

Heipähei!

Mulla on ollut ihan superkiireinen kevät, ja kiireet jatkuvat kyllä edelleen. Siihen nähden millainen kaaos elämässäni vallitsee, ja miten vähiin palautuminen on jäänyt, olen pysynyt yllättävän hyvin järjissäni. Oon yrittänyt jo pitkään kirjoitella tänne kuulumisia, ja tätä postausta onkin tullut kirjoitettua vähän siellä sun täällä, junamatkoilla ja lounastauolla töissä muun muassa. Nyt ehdin vihdoin viimeistellä tämän tekstin, joten tässä teille mun kevätkuulumisia luettavaksi ja itselleni tämä hullu ajanjakso postauksen muodossa talteen.

Kiireinen ajanjakso alkoi maaliskuussa. Löysin Porista asunnon, aloin hoitaa muuttojuttuja ja samoihin aikoihin starttasivat loppukevään kurssit koulussa. Töitäkin oli jonkin verran sovittuna. Viimeistään maaliskuun vaihtuessa huhtikuuksi tajusin meneillään olevien kurssien olevan melko työlästä laatua. Erään datajournalismikurssin keskeytin, koska se ei ollut itselleni pakollinen, mutta muita kursseja jatkoin, sillä ne ovat viimeiset kurssit, jotka maisterin tutkinnostani puuttuvat. Ajatukseni on jo pitkään ollut se, että suoritan nuo puuttuvat kurssit tänä keväänä, jotta voin ensi lukuvuonna keskittyä pelkkää graduun seminaareineen. En siis luovuttanut, ja edelleenkin paiskin hommia noiden neljän kurssin eteen. Välillä on iskenyt jo epätoivo, kun viikot ovat olleet täynnä zoomeja, ryhmätöitä, opintopäiväkirjoja ja töitä, mutta nyt alkaa vihdoin loppusuora lähestyä. Enää ei ole oikeasti paljoa jäljellä, jos ajattelee asiaa koko yliopistotaipaleen näkökulmasta, ja se motivoi puskemaan näiden jäljellä olevien hommien kanssa loppuun asti. Vaikka luennot ovatkin jo tältä keväältä ohi, ei tässä liikoja aikoja edelleenkään ole.

Vielä pitäisi: 

• tehdä yhden sivuainekurssin tentti, joka on samalla yliopisto-opintojeni viimeinen
• kirjoittaa 7 sivun metodologiaessee, jossa kommentoidaan toisen kurssilaisen tutkimusideaa (2/7 sivua kasassa)
• tehdä eräs superpitkä opintopäiväkirja loppuun, vielä puuttuu noin 6 sivua/merkintää (suunnitelma B:nä lykätä tämän palautusta kesän puolelle)
• hoitaa toimitussihteeri/johtamishommat kunnialla loppuun Journalistilehtiprojektissa (Toteutamme siis kurssilla ammattilehtemme Journalistin yhden numeron aikalailla kannesta kanteen.) Tähän sisältyy vielä paljon editoimista, lehden pääkirjoituksen teko, joitakin palavereja ja kolmen päivän loppurutistus Helsingissä, jonka aikana lehti viimeistellään.
• kirjoittaa Journalistilehtikurssiin liittyen 4 sivun opintopäiväkirja (suunnitelma B:nä pyytää lisäaikaa tähän)

Muuttoni on onneksi jo hyvällä mallilla, mistä on kiittäminen vanhempieni apua. Porin asunnossa riittää kuitenkin kesäkuun alussa vielä tehtävää muun muassa järjestelemisessä ja kuiva-ainekaapin täyttämisessä, minkä lisäksi pitäisi jossakin välissä hankkia verhot, matto ja mahdollisesti joitakin säilytyskoreja/laatikoita. Onneksi mulle sattui kätevästi kesäkuun alkuun kaksi arkivapaapäivää, joiden aikana voin touhuta uudessa kodissa edellämainittuja ja muuta mitä tarve vaatii.

Vaikka  muutto ei juuri tällä hetkellä aikaa viekään, se on kyllä kevään mittaan ollut yksi kuormittava ja kiirettävä kasvattava asia lisää. Samoin aikaa ovat luonnollisesti vieneet työvuorot, joita olen tehnyt oikeastaan samaan malliin kuin aiemminkin. Yliopisto-opintojen kanssa on se ongelma, että niiden aikataulut ovat töiden kannalta aivan liian myöhään selvillä. Tässä loppukeväästäkin on ollut muutama todella täysi viikko, kun työvuorot on sovittu jo aikaa sitten, eikä niitä ole voinut perua, ja samaan aikaan opintojen puolesta etukäteen rauhalliseksi luulemalleni viikolle onkin ilmaantunut paljon tehtävää. Sitten ei ole auttanut kuin selvitä sekä töistä että koulusta jollakin konstilla.

Olen majaillut vapusta eteenpäin väliaikaisesti siskoni asunnossa (hän lähti Poriin, sillä sai sieltä nyt toukokuussa kolmen viikon sijaisuuden). Täällä päivät ovat menneet liki aamusta yöhön kaikkia hommia tehden, mutta tilanteeseen nähden olen jaksanut suhteellisen hyvin, mihin on vaikuttanut varmasti ainakin se, että olen parhaani mukaan pitänyt huolta ruokarytmistäni ja siitä, että saan tarpeeksi unta. Tästä on myös superlyhyt matka kuntosalille, jonne mulla on viime syksystä ollut jäsenyys, ja siellä käyminenkin on tuonut energiaa työntäyteisiin päiviin ja viikkoihin.

Vaikka kiireitä onkin ollut koko kevään ajan, mulla oli tosi kiva vappu. Sain viettää sitä vuoden aikana muodostuneen kaveriporukkani kanssa, joskaan emme olleet kaikki yhtä aikaa koolla kuin vappuaaton piknikillä. Ehdin käydä haalareissa piknikin lisäksi kahvilakierroksella ja Särkänniemessä, ja vapunpäivänä lähdin haalarit jalassa ja ylioppilaslakki päässä fiilistelemään kaupungille tunnelmia ja seuraamaan hetkeksi teekkarikastetta ihan itsekseni. Halusin ottaa opiskelijavapusta ilon irti, nyt kun vielä asuin Tampereella ja pystyin helposti osallistumaan haluamiini tapahtumiin. Tämä vappu oli ihana, mutta toivon, että aikataulut antavat ensi vappunakin myöden Tampereen reissulle, ja pääsen silloin tänne juhlistamaan vikaa opiskelijavappuani. Nyt mulla on myös vihdoin kuvia itsestäni haalarit jalassa - kiitos Anni ja uudet kaverini <3

Millainen kevät sulla on ollut?

AJATUKSIA OPINTOJEN PÄÄTTYMISESTÄ

Kuluneen puolen vuoden aikana olen ensimmäistä kertaa havahtunut siihen, että opintoni yliopistossa alkavat oikeasti lähestyä loppuaan. Kursseja on jäljellä enää yhden käden sormilla laskettava määrä, minkä lisäksi pitää toki vielä suorittaa graduseminaari ja saada itse gradu kasaan. Valmistun tämänhetkisten suunnitelmien mukaan keväällä 2023, joten ihan superpian se ei ole, mutta samalla tiedän, että jäljellä oleva reilu vuosi yliopisto-opiskelijana tulee kulumaan nopeammin kuin huomaankaan. Nyt ehdin vihdoin jakaa tännekin ajatuksia, joita opintojen lopun häämöttäminen on saanut minut pyörittelemään aika ajoin päässäni. Henkeen sopivasti postauksen kuvat ovat satunnaisia hetkiä neljän ja puolen Tampere-vuoteni varrelta.

Opiskelutaipaleen päättyminen yliopistossa on koko ajan lähempänä, ja se on herättänyt mut pohtimaan muun muassa seuraavanlaisia asioita:

MUUTTO

Työskentelen Satakunnan Kansassa, jonka toimitus sijaitsee Porissa. Minulla on tällä hetkellä ns. nollatuntisopimus, mutta vuoroja on jo parin vuoden ajan ollut joka kuukausi, minkä lisäksi olen ollut kesäisin noin 3 kuukautta kokopäiväisesti töissä. Vuoroja on myös liki koko tuon ajan tarjottu jonkin verran enemmän kuin olen pystynyt tekemään. Olenkin alkanut pohtia muuttoa Poriin, sillä se helpottaisi töissä käymistä. En joutuisi enää kieltäytymään vuoroista ainakaan siksi, että olen väärässä kaupungissa. Etätyökin onnistuu toki nykyisessä maailmantilanteessa varsin usein, mutta monet jutut kuitenkin onnistuisivat kätevämmin Porista käsin, puhumattakaan siitä, että mieluummin teen töitä toimituksessa, jos se vain on mahdollista. 

Vaikka Tampereesta kovasti pidänkin, minulla ei myöskään ole mitään pakottavaa syytä jäädä sinne kevään 2022 jälkeen. Kun opinnoistani on ensi syksynä jäljellä enää gradu ja graduseminaari, pakollisia käyntejä yliopistolla ei ole ehkä enää ollenkaan ja jos olisikin, kyse olisi muutamasta yksittäisestä päivästä. (Oikeastaan olisin voinut muuttaa jo viime syksynäkin, kun kaikki on ollut opiskeluista etänä, mutta halusin vielä nauttia hetken Tampere-elämästä, varautua siihen jos jotenkin ihmeen kaupalla kuitenkin pääsisin vielä lähiopetukseen jollakin kurssilla ja etsiä asuntoa rauhassa. Päätökseen vaikutti myös hiljattain Tampereelta löytämäni kaveriporukka). Muuttamista puoltaa sekin, että sekä vuokra- että omistusasunnot ovat Porissa huomattavasti halvempia kuin Tampereella, joten minulla on siellä paremmin varaa asua nykyistä isommassakin kodissa. 

Yksi harvoista kuvista, joissa olen haalarit jalassa. Harmittaa kun haalarikuvia ei ole enemmän, sillä erityisesti tuutorivuotenani olin varsin aktiivisesti haalaripukeisena liikkeellä. Valitettavasti opiskeluvuosina ei ole ollut juuri kavereita, joiden kanssa olisin kuvissa poseerannut ja korona-aikana taas tapahtumia ei ole juuri järjestetty, joten haalareitakaan ei ole tullut entiseen malliin käytettyä. Vaikka olisikin niin yksin kuvaa ne päällä on hieman haasteellista ottaa kun ei omista kokovartalopeiliä eikä jalustaa. Positiivisesti ajatellen tässä on kuitenkin vielä vuosi aikaa korjata tilanne ja oli miten oli niin viimeistään vappuna värvään siskoni kuvaaman itsestäni muutaman haalarikuvan muistoksi, jos tilaisuutta moiseen ei sitä ennen ilmaannu.

YHTEEN KAUPUNKIIN ASETTUMINEN

Teema aloilleen asettumisesta sivuaa aika paljon edellistä kategoriaa, mutta jatkan nyt vielä tässä hieman pohdintoja aiheesta. Muutto on alkanut pyöriä mielessä myös yhteen kaupunkiin asettumisen näkökulmasta. Töiden helpottumisen lisäksi Poriin muutto mahdollistaisi muunkin elämän tasoittumisen, kun ei enää tarvitsisi ravata kahden kaupungin välillä, jotta arki pyörii. Ei pakkaamista parin viikon välein, ei ainaisia mietintöjä siitä mitä voi jättää jääkaappiin kun lähtee esim. neljäksi päiväksi tai viikoksi eri kaupunkiin, ei enää havahtumisia siihen, että jokin tavara onkin väärässä osoitteessa juuri kun sitä tarvitsisi (yksiön säilytystilat ovat rajalliset, joten olen pitänyt Porissa esimerkiksi suurinta osaa kirjoistani ja talvella kevättakkeja sekä keväisin paksuja vaatteita ja toppatakkeja). Kun elämä pyörii pääosin yhdessä osoitteessa, myös siivoaminen, kaupassakäynti ja pyykinpesu vaativat huomattavasti vähemmän suunnittelua. 

ILO IRTI VAPAISTA AIKATAULUISTA

Vaikka pidänkin työstäni kovasti, yliopisto-opiskelussa on puolensa, niin turhauttavaa kuin se minusta tällä  hetkellä onkin. Varsinkin nyt maisterivaiheessa opintoni ovat todella itsenäisiä. Voin siis käydä keskellä päivää kaupassa tai ryhmäliikunnassa ja tehdä välillä töitä monta päivää viikosta, kunhan kirjoitan esseet, katson luentotallenteet ja teen tentit jossakin välissä. Lopun opiskeluajan yritänkin siis mahdollisuuksien mukaan ottaa ilon irti vapaista aikatauluista. Sitä on jo itse asiassa tullut tehtyäkin. Näin esimerkiksi yhtenä päivänä kavereita keskellä päivää, ja olen pääsääntöisesti nukkunut aamuisin kahdeksaan tai yhdeksään. 

HELPOTTUNEISUUS

Gradu eli se suurin loppurutistus on opinnoissa vielä jäljellä, ja muutama muukin asia pitäisi vielä saada pakettiin. Olen kuitenkin alkanut tuntea jo nyt suurta helpottuneisuutta siitä, että yliopisto-opinnot ovat verrattain pian historiaa. Ei todellakaan tule ikävä yliopiston ainaisia aikataulusäätöjä, viime hetken yllätyksiä, väkisin venytettyjä lauseita lisäpituuden loihtimiseksi esseisiin tai luentoja, joiden aikana ei opi mitään. Olen lopen kyllästynyt huonoihin kurssijärjestelyihin, vain tekemisen vuoksi pakerrettuihin tehtäviin, englanninkieliseen kurssikirjallisuuteen, asioiden pintapuoliseen läpikäymiseen ja moneen muuhunkin yliopisto-opintojani leimaavaan asiaan. Ennen kaikkea olen lopen kyllästynyt korona-ajan vuorovaikutuksettomaan etäopetukseen. Tästä ei varmaan voi olla huomaamatta, että odotan työelämään siirtymistä erittäin paljon kaikesta siihen liittyvästä epävarmuudesta huolimatta...

TAMPEREEN PARHAISTA PUOLISTA NAUTTIMINEN

Jos kaikki menee suunnitelmieni mukaan, muutan Poriin touko-kesäkuussa 2022 eli alle puolen vuoden kuluttua. Lähes koko sukuni asuu siellä, muutto on töiden kannalta järkevä ja niin edelleen, mutta rehellisyyden nimissä jään kaipaamaan Tampereelta useita asioita. Siksi nyt viimeisten Tampere-kuukausien aikana onkin täydellinen hetki nauttia vielä kaupungin parhaista puolista, kuten ihanista kahviloista ja ravintoloista, Pyynikin- ja Pispalanharjusta sekä hyvin toimivasta joukkoliikenteestä. Olen viimeisen vuoden sisään löytänyt täältä vihdoin myös kaveriporukan, joten aion nauttia täysin sydämin siitäkin, että asumme vieä hetken kaikki samassa kaupungissa.

Milloin sinä muutit viimeksi? Millaisia ajatuksia se herätti? 

MUN PÄIVÄ 25.1.2022 // ETÄELÄMÄÄ

Heipparallaa!

Tässä etäelämään kyllästyneessä mielentilassa päätin taltioida päivän tämänhetkisestä arjestani postauksen muotoon, vaikka eilinen ei kyllä mitenkään loistanut mielenkiinnollaan. Ajattelin kuitenkin jonkun ehkä saavan tästä vertaistukea ja lisäksi tuli mieleen, että tähän(kin) ajanjaksoon voi olla myöhemmin ihan mielenkiintoista palata. Edellisestä tekemästäni perinteisestä my day -postauksesta on sitä paitsi ikuisuus, joten siitäkin näkökulmasta oli uuden sellaisen aika.

Pidemmittä puheitta: tervetuloa tavalliseen tiistaipäivääni:


8.00 Herätyskello soi, ja nousen aika lailla heti ylös. Vielä pari-kolme vuotta sitten tässä ei olisi ollut mitään epätavallista, mutta nyt kun arkeni on jo pitkään ollut tosi aikataulutonta työpäiviä lukuun ottamatta, jään helposti makoilemaan herätyksen jälkeen kun en vain saan aikaiseksi nousta.

Teen aamutoimet, kirjaan ensimmäiset jutut päivältä ylös ja järjestelen muutamia eiliseltä levälleen jääneitä tavaroita paikoilleen. Selaan myös vähän Instagramia.

9.17 Sain aamupalaleivät tehtyä, ja alan syödä. Samalla luen Harry Potteria ja Kuoleman varjeluksia. Aloin marraskuun alussa lukemaan Pottereita viidettä(? ikuinen Potterfani täällä hei) kertaa läpi kun kaipasin jotain piristystä vuoden pimeimpään aikaan, ja nyt alan olla loppusuoralla. 

 

9.57 Suljen kirjan, nousen ylös, ja siivoan pöydän.

Pesen hampaat, ja laitan hiukset. Välissä innostun toteuttamaan erään jo jonkin aikaa mielessä olleen kuvausidean.

10.27 Luen sähköpostit (koulu ja työ), ja vastaan kaverin viestiin. Tsekkaan myös tämän ja tulevien päivien sääennusteen. Muutama minuutti menee taas somessakin.

10.38 Luento pyörimään, ja muistiinpanot tulille. Tämä(kin) kurssi tuntuu tosi puuduttavalta, koska mitään reaaliaikaista vuorovaikutusta ei ole, mutta ei se auta muu kuin ryhtyä silti hommiin.

12.32 Olen saanut luennon melkein katsottua, mutta vielä jää vähän jäljelle. En ole pitänyt välissä kuin muutaman lyhyen tauon, mutta homma on tosi hidasta, koska muistiinpanoissa kestää. Enkä viitsi hutaista muistiinpanoja, koska tarvitsen niitä pohjaksi Moodletehtäviin ja kurssin tenttiin.

13.00 Katselen ig-storyja, ja alan syödä lounasta.

13.15 Siivoan pöydän, ja alan vaihtaa vaatteita, sillä aion lähteä luistelemaan.

13.50 Luistimet jalassa, eikun jäälle!

14.58 Selviän luistelureissulta takaisin. En mene heti sisälle, vaan käyn ensin viemässä kartonkiroskat vähän matkan päässä olevalle kierrätyspisteelle.

15.08 Riisun ulkovaatteet, kuivaan luistinten terät, ja alan tehdä välipalaa.

15.30 Tein kaksi avokadoleipää. Alan syödä, ja luen samalla taas Harry Potteria.

16.47 Välipalan jälkeen iski väsy, ja jämähdin pöydän ääreen selaamaan instagram-stooreja ja lukemaan blogeja. Nyt jatkan aiemmin päivällä kesken jäänyttä luentoa, sillä haluan saada sen tänään hoidettua pois alta.

17.28 Vihdoinkin luento katsottu ja muistiinpanot tehty. Siirryn täyttämään kalenteria ja käymään to do -listojani läpi. Viestittelen myös kaverini ja siskoni kanssa.

18 Alan tehdä salaattia ruuan kylkeen. Järjestelen myös hieman tavaroita ja muuta pientä.

18.22 Alan syödä ruokaa, ja luen taas samalla.

19.51 Ruoka on kadonnut lautaselta ajat sitten, mutta maltoin lopettaa lukemisen vasta nyt. Oli olevinaan sen verran jänniä tapahtumia, että aloitin aina vain uuden luvun... Nyt pitää tiskata.

20.30 Siirrän kamerasta tähän postaukseen tulevia ja muita alkuvuoden kuvia tietokoneelle. Muokkaan heti niistä muutamia.

20.50 Päätän kutoa vielä hetken ennen kuin menen suihkuun. Aloin tehdä kauluria joulun välipäivinä, ja se on edelleen kesken, koska alussa minulla oli sen kanssa vaikeuksia ja jouduin aloittamaan alusta. Sitten tajusin, että tarvitsen neulepuikot, joita minulla ei ollut ja viimeiset pari viikkoa koko kauluri on taas melkein unohtunut, kun olen yrittänyt päästä vauhtiin opiskelujuttujen kanssa.

21.43 Kutoessa menikin aika äkkiä. Nyt sinne suihkuun.

22.20 Syön iltapalaa, ja katson samalla Masterchef Australiaa. Uusia jaksoja ei tällä hetkellä ole, mutta paikkaan asian katsomalla yhtä vanhaa kautta uudelleen. Tässäkin on näköjään asia, johon en kyllästy :D

23.30 Hammaspesulle. Rasvaan kädet, ja sammutan valot muualta paitsi sängyn vierestä.

23.40 Hyvää yötä!


Olen miettinyt tälle postaukselle nyt lopetusta hyvän tovin, mutta en ole keksinyt mitään järkevää, joten lyhyesti ja ytimekkäästi: ensi kertaan :)

ALKUVUODEN ARKIKUULUMISIA

Kivaa keskiviikkoa!

Nyt kun vuosi on kunnolla alkanut, ja olen palannut toden teolla arkeen joululoman jäljiltä itsekin, halusin tulla kirjoittelemaan tänne arkikuulumisiani. Kurssien puolesta päiväni ovat maaliskuuhun asti täysin aikatauluttomia, joten arkirytmiin pääseminen on vaatinut jonkin verran ponnistelua. Ihan en ole vielä yltänyt sellaiseen opiskelutahtiin kuin pitäisi, jos aion kevätlukukauden aikana saada opinnot purkkiin gradua ja graduseminaaria lukuun ottamatta (kuten siis tavoitteenani on), mutta eiköhän tämä tästä pikku hiljaa. Ainakin kaikkea sellaista opiskeluun liittyvää on aloitettu, mitä on tässä vaiheessa mahdollista: ihan hyvä lähtökohta sekin. Työvuoroja olen ehtinyt tehdä tämän vuoden puolella jo muutaman, mutta kokonaisuudessaan alkuvuosi on töiden osalta ollut rauhallinen. Helmikuussa sen sijaan on luvassa ainakin kaksi kokonaista työviikkoa, kun sijaistan toimituksen talvilomia. Sitäkin ajatellen opiskelun suhteen kannattaisi pakertaa nyt kun on aikaa, mutta jotenkin vain motivaatiota on vaikea keräillä, kun oikeaa deadlinea ei ole häämöttämässä nurkan takana.

Jos opiskelumotivaation puute ja siitä johtuva hitaahko tehtävientekotahti sekä arkirytmin haasteet jätetään pois laskuista, vuoden ensimmäiset viikot ovat oikeastaan menneet varsin mukavasti. Olemme pienen kaveriporukkamme kesken käyneet vaihtamassa kuulumisia laskiaispullilla herkuttelun ohessa (tamperelaisille ja täällä laskiaissesonkina käyville muuten vinkkinä, että Tallipihalla on superhyvät pullat!!) ja kirppistelleet toistemme tavaroita ja vaatteita. Tähän mennessä olen itse ollut saamapuolella, mutta ajattelin lähiviikkoina käydä omiakin kaappejani ja laatikoitani läpi, josko saisin itsekin vähälle käytölle jääneitä juttuja kaupattua ja lahjoitettua eteenpäin. Aika tehokkaasti olen kyllä luopunut sellaisesta mitä en tarvitse, ja pieneksi jääneet vaatteeni menevät useimmiten vielä siskolleni käyttöön, mutta aina sitä silti jotain kiertoon laitettavaa on.

Kavereiden kanssa vietetyn ajan lisäksi olen muun muassa käynyt ensimmäistä kertaa pariin vuoteen luistelemassa, leiponut ruohosipuli-juustosarvia, katsonut viisi Harry Potter -leffaa ja jatkanut myös Pottereiden lukemista (tällä hetkellä Puoliverisen prinssin loppuratkaisu lähestyy). Vaikka etäelämä kovasti kyllästyttää ja välillä ahdistaakin erityisesti toista vuotta tietokoneen välityksellä (ja usemmiten vuorovaikutuksetta) järjestettyjen opintojen vuoksi, edellämainitut asiat luistelusta töihin ja Harry Potteriin JA varsinkin kaverit ovat tehneet kaikesta siedettävämpää. Onneksi en ole enää niin yksinäinen, sillä ihmiset, kuulumisten vaihtaminen ja vertaistuki jos mitkä ovat tämän etäilyn keskellä suurimpia voimavarojani.

Miten sinun vuotesi on alkanut?

VIIDES YLIOPISTOVUOSI ALKOI - PALUU OPISKELUARKEEN

Moikka ja energiaa alkavaan viikkoon itse kullekin :)

Mulla on nyt tältä syksyltä takana kaksi kokonaista viikkoa opiskeluarkea täällä Tampereella, ja siitä tulikin mieleeni pitkästä aikaa tulla kirjoittelemaan tänne mun fiiliksiä ja suunnitelmia opintoihin liittyen. Samalla ajattelin käydä muutenkin hieman läpi sitä, miten syksy on omalla kohdallani alkanut. Ainakin aika on mennyt ihan hurjan nopeasti. Tuntuu, että ihan hetki sitten oli vielä täysi kesä ja nyt yhtäkkiä puut ja pensaat loistavatkin ruskan sävyissä, ja illat hämärtyvät yhä aikaisemmin. Lokakuuhunkaan ei ole enää kuin muutama viikko, ja silloin on syksy jo pitkällä. Porissa töissä vietetyn kesän jälkeen rutiineissa oli vähän hakemista, enkä ollut opintojen jatkumisesta innoissani sitten yhtään, mutta pääsin kuin pääsinkin niiden kanssa aika mukavasti vauhtiin. Palasin myös 1,5 vuoden tauon jälkeen ryhmäliikuntatunneille, mikä on piristänyt arkea kivasti.

Syksyn ensimmäisten luentojen jälkeen otin tämän lukuvuoden tavoitteeksi, että pitäisin lauantain ja sunnuntain opiskeluvapaina päivinä, jos se mitenkään on mahdollista. Suhtauduin ajatukseen alkuun hieman skeptisesti, sillä lukiossa ja aiempina yliopistovuosina olen harva se viikonloppu kirjoittanut esseetä, lukenut kokeisiin/tenttiin tai tehnyt jotakin projektityötä. Vielä uusi aikatauluni ei ole joutunut kunnon koetukselle, sillä alkusyksyn aikana en ole tehnyt opiskelun rinnalla töitä. Myöhemmin vuorossa on niitäkin viikkoja, joihin sisältyy useampi työvuoro, mutta yritän kyllä siitä huolimata pitää viimeiseen asti tästä uudesta tavasta kiinni. Tuntuu nimittäin hyvältä, että kaksi päivää viikosta on varattu rennommille aikatauluille ja sille, että voi tehdä jotakin kivaa, vaikka se ei mitään kovin ihmeellistä olisikaan.

Vaikka opiskelu ei ole innostanutkaan juuri ollenkaan, olen pystynyt suhtautumaan siihen tietyllä tapaa uudenlaisella asenteella. Tavoitteeni on tämän lukuvuoden aikana saada suoritetuksi kaikki muu opinnoissa vielä jäljellä oleva, paitsi gradu ja graduseminaari. Koska kursseja ei ihan oikeasti ole enää paljoa jäljellä, on helpompi sietää sitä, jos kurssi on huonosti organisoitu tai ryhmätehtävissä on jotakin säätöä (kummatkin näistä ovat valitettavasti enemmän sääntö kuin poikkeus). Opiskelua kohtaan tuntemiini turhuuden tunteisiin on auttanut myös se, etten yritäkään sivuuttaa niitä. En myöskään enää elättele toiveita siitä, että mikään asia toimisi tai olisi organisoitu hyvin. Sen sijaan pyrin tekemään annetut tehtävät mahdollisimman nopeasti (tai ainakin aloittamaan niitä, jotta kynnys ei kasva liian korkeaksi), ja yritän pitää valmistumisen mielessä, sillä en minä opintoja keskeyttämässäkään enää ole, vaikka en koekaan oppivani mitään (hyödyllistä).



Olen syksyn tullen innostunut superpaljon ryhmäliikuntatunneista. Ostin kuntosalijäsenyyden nimenomaan ryhmäliikuntatunteja ajatellen, ja kuluneiden muutaman viikon aikana olen ehtinyt testata jo monta erilaista tuntia. Yliopiston vastaavaan jäsenyyteen verrattuna valinnanvaraa on vaikka kuinka, mutta hinta on tosin moninkertaisesti korkeampi 😅 Alkuun mietitytti vähän, aloitanko todella niin kalliin harrastuksen, mutta enää ei kyllä mietitytä yhtään. Ensinnäkin minulla kyllä on jäsenyyteen ihan oikeasti varaa, kuukausimaksut vain tuntuivat paljolta kun viimeisimmät vuodet harrastuksiin on käyttänyt suunnilleen 50 euroa puolessa vuodessa, jos sitäkään. Toiseksi jo parin viikon jälkeen uskallan sanoa, että harrastus on tehnyt mulle tosi hyvää. Ihan parasta, että on pitkästä aikaa syy poistua kodin ulkopuolelle muutenkin kuin kauppaan! Kaikki kurssini jouluun asti ovat edelleen etänä, ja etätöitäkin tulen tekemään jonkin verran käytännön syistä, joten on ihanaa vaihtelua poistua neljän seinän sisältä tietokoneen äärestä. Korona-aikana olen kaivannut satunnaisia sosiaalisia kontakteja loppujen lopuksi järjettömän paljon, joten siitäkin näkökulmasta "uusi" harrastukseni on erittäin hyvä. Enhän minä treenaamassa välttämättä puhu kenenkään kanssa, mutta tekee joka tapauksessa hyvää nähdä muita ihmisiä ja saada vähän muutosta 1,5 vuoden ajan samalla kaavalla toistuneisiin rutiineihin.

Mitä sinulle kuuluu? 

ELÄMÄNTILANNEPÄIVITYS - PITKÄSTÄ AIKAA HYVÄ OLLA

Mooi!

Mulla on jo jonkin aikaa ollut sellainen olo, että haluaisin kirjoittaa tänne kuulumisistani vähän syvällisemmin. Vaikka olen miettinyt näin alkuvuodesta lähtien, en ole saanut sitä aikaiseksi. Suurin syy siihen on se, että vuosi 2021 on ollut itselleni tähän mennessä aika vaikea. Mitään suurempaa henkilökohtaisessa elämässäni tai lähipiirissäni ei ole tapahtunut, mutta kuluneet kuukaudet ovat olleet mulle siitä huolimatta monesta eri syystä henkisesti kuormittavia. Koronaepidemia rajoituksineen on toki tuonut oman lisänsä, mutta eniten mielialaani ovat vaikuttaneet koronasta riippumattomat syyt. Olen ollut jo pitkään aika avoin tällaisistakin asioista, joten se ei ole estänyt mua kirjoittamasta aiheesta. Blogi on kuitenkin ollut itselleni eräänlainen pakopaikka ja hyvän mielen harrastus, joka on tarjonnut muuta ajateltavaa. Ennen julkista kirjoitusta tarvitsin myös aikaa omien ajatusteni ja tunteideni läpikäymiseen. Nyt kun tunnelin päässä näkyy hieman valoa, tuntui oikealta hetkeltä myös kirjoittaa tämä postaus.

Tällä tekstillä haluan muistuttaa osaltaan myös siitä, että vaikka asiat jonkun elämässä olisivat ulkoapäin katsottuna paremmin kuin hyvin (kuten itselläni), se ei kerro mitään kenenkään elämästä oikeasti. Suoritan mahdollisesti tänä keväänä yhtä paljon opintoja kuin viime lukukaudella tai fuksisyksynä, eikä kukaan perheenjäseniäni lukuun ottamatta tietäisi ilman tätä postausta, millaista kamppailua jokaisen kuluvan kevään opintopisteen takana on ollut. Mulla on myös työ, jossa viihdyn, ja josta saamastani palkasta pystyn säästämään vaikka olen opiskelija. Vakaa taloudellinen tilanne tuo mielenrauhaa, mutta ei silti tarkoita yksinään mitään. Esimerkistä käy se, kuinka monta kertaa olen miettinyt, että voisin luopua työpaikastani ja säästöistäni ja kaikesta mitä olen saavuttanut, jos se takaisi ympärilleni tiiviin kaveriporukan. 

Mielialani on ollut pitkään alavireinen, ja ahdistavat ajatukset ovat pyörineet päässä päivittäin. Opiskelumotivaatiota ei ole ollut. Edellinen luentoni oli helmikuussa, eikä opinnoissa ole ollut sen jälkeen ollenkaan vuorovaikutusta. Opiskelu on supistunut tenttiin lukemiseksi ja esseiden kirjoittamiseksi. Se on varmasti yksi syy, miksi se on tuntunut niin vaikealta. Työt ovat tuntuneet mielekkäämmiltä, mutta sielläkin on ollut viime aikoina vaikeaa päästä työn imuun. Tekeminen on ollut enemmän riittämättömyyden tunteiden ja huijarisyndrooman kanssa painimista ja eteenpäin puskemista. Ihmissuhteissa on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ollut kasvavaa yksipuolisuutta, ja olen miettinyt taas kerran, etten taida juhlia seuraaviakaan syntymäpäiviäni tai valmistumista kavereiden kanssa, vaikka haluaisin.

Arki ja viikonloput ovat sekoittuneet toisiinsa, ja olen pitänyt vain vähän oikeita vapaapäiviä. Omien ajatusten kanssa on ollut raskasta, ja yksinäisyys on painanut harteita, joten olen paikannut tilannetta pakottamalla itseni opiskelemaan ja ennen kaikkea tekemällä paljon töitä. Työt ovat tuntuneet turvasatamalta. Työpäivien tarjoamat selkeät aikataulut ovat yksinkertaistaneet ajatuksia ja tuoneet onnistumisen kokemuksia tilanteessa, jossa niitä ei ole muualta tullut. Vaikka työt ovat sujuneet, moni tavallinen arkipäivän asia on tuntunut tahmealta ja vaikealta, ja koko ajan on ollut vähän väsynyt olo. Valmistuminen on tuntunut saavuttamattomalta etapilta, ihmissuhteet ratkaisemattomalta yhtälöltä. Innostumista tai inspiraatiota ei ole ollut näköpiirissä tai edes sen laitamilla.

 

Viimeisen viikon aikana jotain on kuitenkin tapahtunut. Kaikki alkoi siitä, kun mua pyydettiin töissä  mukaan yhteen isompaan projektiin. Oikeastaan mulla on projektissa aika iso vastuu. Ensin mietin pystyisinkö siihen ja olisiko kyseinen projekti nykyisessä elämäntilanteessani aivan liikaa. Sitten kuitenkin innostuin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan juuri tuosta projektista. Ja sitten sanoin kyllä. Kevään opiskelusuunnitelmat muuttuivat vielä vähän, mutta loppujen lopuksi jäljellä olevat koulutyöt asettuivat projektin ympärille paremmin kuin hyvin. Tein saman tien kunnon suunnitelman siitä, miten saan opiskelut hoidettua. Motivaatiota ei ilmestynyt taikaiskusta, mutta nyt koulujututkin etenevät hieman paremmin taas. Yhden kurssin saan pakettiin ensi viikolla olevan tentin myötä, ja toinenkin alkaa olla loppusuoralla jo. Kolmannesta sain juuri essee-ehdotukseni hyväksytettyä, joten voin keskittyä sen kurssiesseeseen viimeistään tuon yhden tentin jälkeen. Tällä hetkellä mulla on kevätlukukaudelta kasassa vain viisi opintopistettä, mutta jos kaikki menee kuten olen suunnitellut, ehdin suorittaa tänä lukukautena yhteensä 25 opintopisteen edestä kursseja, niin uskomattomalta kuin se tuntuukin. Vaikka en ihan tuohon yltäisikään, 20 opintopistettäkin on kuluneiden kuukausien vaikeuksien jälkeen saavutus, josta olen ylpeä.

Saman viikon lopuksi, jonka aikana olin kuullut uudesta työprojektista ja ottanut sen vastaan, julkaisin Instagramissa päivityksen, jota olin miettinyt jo pitkään. Kirjoitin pitkän kuvatekstin yksinäisyydestäni, ja tekstin lopussa sanoin suoraan, että minua saa pyytää kuvaus- tai lenkkiseuraksi tai muutenkin mukaan ihan mihin vain. Kerroin myös tutustuvani mielelläni uusiin ihmisiin. En oikeastaan uskonut, että päivitys muuttaisi mitään, mutta tuntui hyvältä avautua ja päästää osa pahasta olosta ulos. Päivityksen jälkeen sain useamman viestin, joissa tarjouduttiin seuraksi. Osa kertoi myös omista vastaavista kokemuksistaan. Yhden yhteyttä ottaneen kanssa kävin ulkoilemassa jo samana päivänä, kun olin päivityksen julkaissut, ja  meillä oli oikein mukavaa. Olen ollut saamistani viesteistä aivan älyttömän kiitollinen, mutta samaan aikaan olen myös yrittänyt olla innostumatta liikaa. Vähän kuitenkin annan itseni iloita, sillä nyt on ainakin muutama ihminen, jonka kanssa voimme hiljalleen alkaa tutustua. Vaikka se ei johtaisi kuin siihen, että tapaisimme kaksi kertaa tai kävisimme kolmen kuukauden välein kävelyllä, sekin olisi jo paljon.

Ihanaa kun ilmassa on toivoa.

PS. Kuten tästä tekstistäkin voi päätellä, mulla tulee olemaan seuraavien 1,5 kuukauden ajan melko kiireistä. Työprojekti alkaa toukokuun alussa ja kestää kolmisen viikkoa, ja yritän saada kouluhommat mahdollisimman pitkälle ennen sitä. Blogissa on siis hyvin todennäköisesti hiljaista. Yksi pääsykokeisiin liittyvä postaus on kuitenkin vielä varmasti tulossa.

PPS. Vihdoin uusi banneri!!!

ETÄOPISKELUA ENSI KESÄÄN - "TULISIN VARMASTI HULLUKSI ILMAN TÖITÄ"

Yksiössäni neljän seinän sisällä on kotoisaa, mutta hiljaista. Ajoittain tuntuu siltä kuin olisi ollut yksin viikon tai parin sijaan kuukauden. 24-vuotiaana en silti haluaisi majailla koko ajan vanhempienikaan nurkissa. Oma koti, omat rutiinit. Ulkoilua, ruokaa ja musiikin kuuntelua juuri silloin kuin minä haluan. Nautin kauniista pakkaspäivistä, iloitsen sydänjuuriani myöten lumen peittämistä maisemista. Pidän ruuanlaittohetkistä, kotitöiden tekemisestä musiikkia kuunnellen, yhteisistä lenkeistä siskoni kanssa. Soittelen silloin tällöin vanhemmilleni ja isovanhemmilleni. Tyhjyyden tunne tulee aina uudelleen. En jaksaisi aina kysellä mitä kuuluu, vaikka kyselenkin. Toivon että joku kysyisi sitä minulta edes kerran viikossa. Jatkuva yrittäminen uuvuttaa, mutta yrittämättä jättämisen hinta on yhä syvempi tyhjyys ja hiljaisuus. Mietin että ehkä muut ovat väsyneitä ja kiireisiä, heillä on omat elämänsä ja omat murheensa. Mietin myös ettei yksi viesti tai puhelu veisi kovin kauaa. Miksi kaikki ihmissuhteisiin liittyvä on aina niin vaikeaa?

Herätys ja aamutoimet, opiskelua tai töitä, syömistä, ruuanlaittoa ja tiskaamista, lisää opiskelua tai töitä. Kerran viikossa kauppaan, mahdollisimman usein ulos. Iltaisin Masterchef Australian tai Voice of Finlandin jaksoja, kirjan lukemista tai lisää opiskelua, joskus iltavuoro töissä. Päivät toistuvat samanlaisina ja sekoittuvat usein toisiinsa. Tulisin varmasti hulluksi ilman töitä, vaikka työvuorotkin ovat viime kuukausina olleet kaikki etänä. Työpäivinä on sentään aamupalaveri ja vähintään kerran päivässä joku kysyy, miten työt etenevät. Iltavuoron päätteeksi toivotetaan öitä. Tarjolla on vertaistukea hetkiin, joina kukaan ei vastaa puhelimeen tai haastateltava heittäytyy hankalaksi. Puhun puhelimessa ihmisten kanssa, ja tunnen olevani hyödyksi. Osaan jotain, ammattitaitoni kehittyy, minua tarvitaan.

Etäopiskelu ei ehkä masentaisi niin paljon, jos se olisi laadukasta. Vanhojen luentojen katsominen ja vuorovaikutukseton esseen toisensa perään kirjoittaminen ei kuitenkaan motivoi, eikä opeta kovin paljoa. En jaksa enää kuunnella yhtäkään luentoa itsestäänselvyyksistä, enkä päntätä tenttikirjaa, josta en tajua mitään ja sen jälkeen vastata tentissä vanhojen tietojeni pohjalta jotain sinne päin ja saada kurssista kolmosta. En viitsisi kirjoittaa Wordiin muistiinpanoja asioista, jotka eivät liity mihinkään, mistä tulevassa työssäni voisi olla hyötyä. En jaksa englannikielisiä artikkeleita, joita suomennan Google kääntäjän avulla tuntikausia useana päivänä ymmärtääkseni jotakin. Kuuntelen, pänttään, kirjoitan ja käännän silti. Haluan valmistua maisteriksi, se tuo tietynlaista turvaa ja on päämäärä jota kohti pyrkiä. Keskeyttäminen ei ole enää vaihtoehto, en aio olla luovuttaja. Kyllästyn kuitenkin aina vain enemmän kurssijärjestelyihin, jotka ovat yhtä kaaosta. Yritän jaksaa antaa palutetta siitä kaikesta, mikä ei toimi. Viime aikoina en ole aina viitsinyt. Tuntuu ettei mikään muutu rakentavasta palautteesta huolimatta. Vaikka opiskelu olisi koko loppuajan tällaista, aion mennä sisulla eteenpäin. Tulee vielä aika, jolloin tämä kaikki on pelkkä muisto.

Miltä etäarki on sinusta tuntunut? Oletko keksinyt jonkun kikan, jolla piristät kotona vietettyjä etäpäiviä? Jos sulla on jakaa vinkkejä etäarjen mielekkäämmäksi tekemiseen, kuulisin mielelläni. Virtuaalihali etenkin teille, joille etäily on vaikeaa <3

KUNPA OLISIN NUOREMPANA TAJUNNUT...

Heissan!

Arki kiireineen yllätti jälleen kerran, ja postausväli venyi vähän pidemmäksi kuin oli tarkoitus, mutta täällä ollaan taas. En tiedä mikä siinä on, mutta aina tammikuussa kuvittelen ehtiväni kirjoittaa blogia suunnilleen kolme kertaa viikossa. Siitä huolimatta, että tiedostan myös opiskelevani ja tekeväni silloin tällöin töitä. Optimismi itsestäni aktiivisena bloggaajana tarvitsee yleensä vain pari arkipäivää kaatuakseen, mutta sinänsä hauskaa, että vuoden alussa kuvittelen aina ehtiväni säännöllisen blogin päivittämisen lisäksi muun muassa katselemaan dokumentteja, lukemaan kirjoja, kokeilemaan uusia liikuntamuotoja, järjestelemään kaappeja ja niin edelleen. Todellisuus on se, että opiskelun ja töiden sekä muiden pakollisten asioiden, kuten ruokakaupassa käymisen ja siivoamisen jälkeen vapaa-aikaa ei ihan hirveästi jää. Tuon vapaa-aikasiivun saisi myös jakaa aika moneen pienenpieneen osaan, jos kuvittelisin tekeväni edes puolet mielessäni pyörivistä asioista.

Kaiken lisäksi musta on viime aikoina tuntunut, että arkeni on yhtä jatkuvasti kesken olevaa palapeliä. Olen jo tottunut opiskelun, töiden ja kahden kotikaupungin yhdistelmään. Pystyn lähtökohtaisesti muuttamaan suunnitelmiani pienelläkin varoitusajalla. Se mitä kalenterini ei kestä, ovat erinäisten kurssien aikataulut tai pikemminkin se, että niitä ei ole. Viikko menee aivan sekaisin, kun kursseilla ilmaantuu yllätyselementtejä. Kun olen ilmoittautunut kurssille x ja tiedossani on ollut, että se käsittää luentoja maanantaisin aikaan y-z, oletan asian myös olevan näin. Jos ennakkotietoni ovat edellämainitut, en todellakaan voi varautua siihen, että kurssi sisältää viikottaista lukupiirityöskentelyä ja sen aikana pitää tehdä äkkiarvaamatta suhteellisen isoja tehtäviä, joiden palautuspäivä on alle viikon päästä. Kun kukaan ei ole varautunut kurssin todelliseen työmäärään eikä ryhmätyöskentelyyn, onkin mielenkiintoista alkaa sovitella eri aloja opiskelevien ja erilaisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten aikatauluja yksiin...

Ajanhallintaongelmista puheen ollen (ja siirtyäkseni pikku hiljaa postauksen varsinaiseen aiheeseen), kaipaan usein sitä aikaa, kun opiskelu ei ollut tällaista säätöä. Kunpa olisin nuorempana tajunnut, millaista autuutta on valmiina käteen lykätty lukujärjestys, jonka mukaan siirtyä tunnilta toiselle. Alkuvuodesta luin Sinin blogista postauksen, jossa hän listasi asioita, joita olisi toivonut tajuavansa nuorempana. Sitä lukiessani aloin automaattisesti muodostaa päässäni omaa listaani vastaavista asioista. Huomasin nopeasti, että elämä olisi voinut olla vähän helpompaa, jos olisi tajunnut joitakin asioita aikaisemmin. Toisaalta uskon siihen, että oivallukset tulevat omalla ajallaan, joten en ehkä kuitenkaan iskostaisi listaamiani asioita päähäni tietyn ikäisenä, vaikka se olisi mahdollista. Elämä on matka, ja jokaisen on kuljettava se omaan tahtiinsa. 

Kunpa olisin nuorempana tajunnut, että... 

...voileipäkakku on hyvää. 

...jossittelu ei muuta mitään.

...koulumenestys ei ole noloa.

...olen elämäni tärkein henkilö.

...minun pitää luottaa enemmän vaistooni.

...kannattaa nauttia täysillä huolettomista (kesä)lomista. 

...uusia ruokia kohtaan ei kannata olla niin epäileväinen.

...kaikkea ei voi osata täydellisesti, vaikka kuinka yrittäisi.

...monimutkaisiin ongelmiin ei ole yksinkertaisia ratkaisuja. 

...kaikkia kysymyksiä ei (valitettavasti) kysytä hyväntahtoisesti.

...ilkeästi käyttäytyvät ihmiset kannattaa jättää omaan arvoonsa.

...voin kadehtia vähemmän ja keskittyä siihen, mikä omassa elämässä on hyvin.

...ei haittaa, vaikka ei tiedä mitään leffoista ja tv-sarjoista, jotka "kaikki" ovat nähneet.

...kannattaa nauttia siitä, kun koulunkäynti on vielä helppoa ja käteen saa valmiin lukujärjestyksen.

...on muitakin urheilulajeja kuin juoksu, luistelu ja joukkuelajit. Vaikka inhoaisi liikuntaa koulussa, eikä syttyisi tavoitteellisista liikuntaharrastuksista, liikunnan ilon voi löytää liikkumalla omaan tahtiin vapaa-ajalla ja kokeilemalla rohkeasti erilaisia lajeja.

Mitä sinä olisit toivonut tajuavasi nuorempana?