Yksiössäni neljän seinän sisällä on kotoisaa, mutta hiljaista. Ajoittain tuntuu siltä kuin olisi ollut yksin viikon tai parin sijaan kuukauden. 24-vuotiaana en silti haluaisi majailla koko ajan vanhempienikaan nurkissa. Oma koti, omat rutiinit. Ulkoilua, ruokaa ja musiikin kuuntelua juuri silloin kuin minä haluan. Nautin kauniista pakkaspäivistä, iloitsen sydänjuuriani myöten lumen peittämistä maisemista. Pidän ruuanlaittohetkistä, kotitöiden tekemisestä musiikkia kuunnellen, yhteisistä lenkeistä siskoni kanssa. Soittelen silloin tällöin vanhemmilleni ja isovanhemmilleni. Tyhjyyden tunne tulee aina uudelleen. En jaksaisi aina kysellä mitä kuuluu, vaikka kyselenkin. Toivon että joku kysyisi sitä minulta edes kerran viikossa. Jatkuva yrittäminen uuvuttaa, mutta yrittämättä jättämisen hinta on yhä syvempi tyhjyys ja hiljaisuus. Mietin että ehkä muut ovat väsyneitä ja kiireisiä, heillä on omat elämänsä ja omat murheensa. Mietin myös ettei yksi viesti tai puhelu veisi kovin kauaa. Miksi kaikki ihmissuhteisiin liittyvä on aina niin vaikeaa?
Herätys ja aamutoimet, opiskelua tai töitä, syömistä, ruuanlaittoa ja tiskaamista, lisää opiskelua tai töitä. Kerran viikossa kauppaan, mahdollisimman usein ulos. Iltaisin Masterchef Australian tai Voice of Finlandin jaksoja, kirjan lukemista tai lisää opiskelua, joskus iltavuoro töissä. Päivät toistuvat samanlaisina ja sekoittuvat usein toisiinsa. Tulisin varmasti hulluksi ilman töitä, vaikka työvuorotkin ovat viime kuukausina olleet kaikki etänä. Työpäivinä on sentään aamupalaveri ja vähintään kerran päivässä joku kysyy, miten työt etenevät. Iltavuoron päätteeksi toivotetaan öitä. Tarjolla on vertaistukea hetkiin, joina kukaan ei vastaa puhelimeen tai haastateltava heittäytyy hankalaksi. Puhun puhelimessa ihmisten kanssa, ja tunnen olevani hyödyksi. Osaan jotain, ammattitaitoni kehittyy, minua tarvitaan.
Etäopiskelu ei ehkä masentaisi niin paljon, jos se olisi laadukasta. Vanhojen luentojen katsominen ja vuorovaikutukseton esseen toisensa perään kirjoittaminen ei kuitenkaan motivoi, eikä opeta kovin paljoa. En jaksa enää kuunnella yhtäkään luentoa itsestäänselvyyksistä, enkä päntätä tenttikirjaa, josta en tajua mitään ja sen jälkeen vastata tentissä vanhojen tietojeni pohjalta jotain sinne päin ja saada kurssista kolmosta. En viitsisi kirjoittaa Wordiin muistiinpanoja asioista, jotka eivät liity mihinkään, mistä tulevassa työssäni voisi olla hyötyä. En jaksa englannikielisiä artikkeleita, joita suomennan Google kääntäjän avulla tuntikausia useana päivänä ymmärtääkseni jotakin. Kuuntelen, pänttään, kirjoitan ja käännän silti. Haluan valmistua maisteriksi, se tuo tietynlaista turvaa ja on päämäärä jota kohti pyrkiä. Keskeyttäminen ei ole enää vaihtoehto, en aio olla luovuttaja. Kyllästyn kuitenkin aina vain enemmän kurssijärjestelyihin, jotka ovat yhtä kaaosta. Yritän jaksaa antaa palutetta siitä kaikesta, mikä ei toimi. Viime aikoina en ole aina viitsinyt. Tuntuu ettei mikään muutu rakentavasta palautteesta huolimatta. Vaikka opiskelu olisi koko loppuajan tällaista, aion mennä sisulla eteenpäin. Tulee vielä aika, jolloin tämä kaikki on pelkkä muisto.
Miltä etäarki on sinusta tuntunut? Oletko keksinyt jonkun kikan, jolla piristät kotona vietettyjä etäpäiviä? Jos sulla on jakaa vinkkejä etäarjen mielekkäämmäksi tekemiseen, kuulisin mielelläni. Virtuaalihali etenkin teille, joille etäily on vaikeaa <3
Ääh, oon niin pahoillani että etäily on teillä noin huonosti järjestettyä! Oot ihan oikeassa, että pian tää on muisto vain ja tuut olemaan niin onnelinen, että pääsit sen läpi :) Meillä on etäily tehty tosi toimivaksi, vaikka yhteydet toki pätkii välillä. Luennot ovat reaaliajassa ja sisältävät selkeää vuorovaikutusta osallistujien välillä. Nyt osaan arvostaa tätäkin enemmän, kun luin sun postauksen! Tsemppiä <3
VastaaPoistaSe on kyllä harmi. Hyvin/paremminkin järjestettyjä kursseja varmasti on, mutta omalle kohdalle on osunut pääosin näitä vuorovaikutuksettomia vaihtoehtoja :/ Yritin valita sellaisia kursseja, joilla olisi reaaliaikaisia luentoja edes vähän, mutta tipuin monelta kurssilta pois johtuen siitä, että aloitin maisterivaiheen vasta syksyllä, ja noille kursseille joille olisin halunnut oli tosi paljon pyrkijöitä. Käyn nyt keväällä pääosin sivuainekursseja, esimerkiksi henkilöstöjohtamisen kokonaisuudesta. Siinä esimerkiksi hallintotieteitä opiskelevat menevät automaattisesti ohitseni ja lisäksi ohi menevät ne, joille on kertynyt enemmän opintopisteitä maisterivaiheessa. Kun ei pääse kurssin luentoryhmään, ei jääkään muita vaihtoehtoja kuin suorittaa kurssi kirjatenttinä tai muuten itsenäisesti, koska jostakin niitä opintopisteitä on revittävä. Graduseminaariin sen sijaan olisin päässyt, vaikka se ei ole mulle ollenkaan ajankohtainen, mutta se olisi jo oman kertomuksensa paikka... Oon ikävöinyt kuluneen reilun puolen vuoden aikana ekoja vuosia yliopistolla, koska oman alan perus- ja aineopintoihin sentään pääsi automaattisesti mukaan!
PoistaMukavaa että etäopiskelu on teillä järjestetty noin kivan kuuloisesti. Tampereen yliopistossakin käytännöt vaihtelevat tiedekunnittain ja kursseittan jonkin verran, joten voi olla, että mulla on ollut vain huonoa tuuria. Etäluento kyllä antaa huomattavasti enemmän silloin, kun välissä on jokin pohdintatehtävä tai edes pieni tauko. Kunpa hieman useammat luennoitsijat ymmärtäisivät vuorovaikutuksen merkityksen... Toisaalta sekin on musta hölmöä, jos suurin osa opiskelusta sysätään erilaisissa ryhmissä hoidettavaksi, koska aikataulujen sovittelu yhteen saattaa viedä kiitettävästi tunteja, puhumattakaan siitä, miten työt eivät ryhmissä mene aina ihan tasan.
Tulipas tästä mun vastauksesta pitkä, mutta kiitos vielä tsempeistä <3