Tänään on mun kahdeksas lomapäivä ja vielä olisi tulevan viikon ajan lomailua luvassa. Maailman ihaninta, että tänä vuonna ei tarvitse käydä täysiaikaisesti töissä ja opiskella samaan aikaan viimeisiä kursseja. Tänä vuonna säästyin myös kuukausien työnhakurumbalta ja bonuksena mulla on tosiaan vielä tämä meneillään oleva parin viikon loma. Arvostan tätä mahdollisuutta lepoon aivan valtavasti, sillä viisi edellistä kesää ovat hujahtaneet ohi ilman kunnon breikkiä. Aina on ollut jotain: kaksi pääsykoekevättä, kaksi kirjoituksiin luettua kesää ja loputtomalta tuntunutta töiden hakemista, jota olen jatkanut pahimmillaan joulukuusta kesäkuun puolelle ennen kuin se on tuottanut tulosta. Stressiä opiskelusta, ahdistusta töistä, surua yksinäisyydestä ja kotona nyhjäämisestä - monta pitkän tuntuista kesää.
Kesä 2018 oli ehkä pahin. Hain kaikkia mahdollisia kesätöitä siivouksesta messuesittelijään niin Porista kuin Tampereeltakin puolen vuoden ajan. Täytin hakemuksen toisensa jälkeen viikkotolkulla ja pääsin monesti rekrytoinnin kakkos- tai kolmosvaiheeseen. Olin useammassa haastattelussakin, mutta työpaikkaa ei vain auennut. Olin jo menettämässä toivoni, kun sain vielä yhden haastattelukutsun. Olin huojentunut osa-aikaisesta siivoustyöstä, vaikka työaika oli myöhään illalla ja vähän yönkin puolella. Pian kuitenkin paljastui, että yksi jos toinenkin asia oli pielessä - eikä vain vähän. Sain jälkikäteen valituksia virheistä, jotka olisivat jääneet tekemättä, jos minut oltaisiin perehdytetty kunnolla. Mulle myös soiteltiin töistä usein kotiin joko muiden tekemättä jättämisistä tai ehdottaen, että tulisin töihin viikon ainoana vapaapäivänäni. Ongelmia oli niin paljon, että niistä kirjoittaisi useammankin postauksen, mutta samaan aikaan olin kuitenkin myös kiitollinen siitä, että sain sentään työn pidemmäksi aikaa kuin kuukaudeksi, eikä palkka ollut aivan olemattoman pieni. Lopputulos oli kuitenkin se, että en nähnyt koko kesänä juuri muita kuin perheeni, koska työajat eivät mahdollistaneet ihan hirveästi Tampereen reissuja. Siskonikin kanssa työajat menivät niin pahasti ristiin, että yhteinen aikamme jäi hyvin vähäiseksi.
Aiempiin pääosin negatiivisiin kesäkokemuksiini verrattuna viime kesä tuntui lähes lottovoitolta. Oman alan työpaikka ja sen verran palkkaa, ettei se huvennut heti vuokraan ja päivittäiseen elämiseen, vaan siitä jäi säästöönkin. Ystävällisiä työkavereita ja kunnon perehdytys. Alkusyksystä huomasin jopa saaneeni töiden kautta uuden ystävän. Kesää 2019 voin kuvailla harjoittelun vuoksi jopa ikimuistoiseksi ja siitä jäi käteen muutama töihin liittymätönkin ihana muisto. En voi kuitenkaan väittää, etteikö olisi ollut aika raskasta aloittaa harjoittelu suoraan melko kiireisen opiskelukevään jälkeen. Harjoittelun alkaessa mulla oli vielä kolme kurssia kesken ja kun täynnä uuden opettelua olleiden työpäivien jälkeen piti vielä kirjoittaa esseitä ja tehdä Moodleen milloin mitäkin tehtäviä, jaksaminen oli aika vähissä. Viimeinen harkkapäiväni elokuussa oli perjantai ja heti seuraavana maanantaina olivatkin jo ensimmäiset luennot. Eipä ehtinyt paljon rentoutua siinäkään välissä.
Viimeisen vuoden sisällä olen pitkästä aikaa ihan oikeasti levännyt ja huolehtinut hyvinvoinnistani. Olen liikkunut arjessa enemmän kuin aikoihin ja pyrkinyt kaikin voimin pitämään jonkinlaista elämän tasapainoa yllä riittävästi nukkumalla, sopivasta ruokavälistä huolehtimalla ja pyristelemällä irti stressistä ja ahdistuksen tunteista. Joulukuussa 2019 mulla oli kahden viikon loma, jonka aikana en ajatellutkaan koulujuttuja tai töitä. Nyt toukokuussa mulla on jälleen kahden viikon lomapätkä. Kaiken lisäksi lopetan tämän kesän työt 23. elokuuta ja elättelen ainakin vielä toivoa, etteivät mun kurssit alkaisi ihan tuosta seuraavana päivänä.
Näiden kuluneiden lomapäivien aikana olen hoitanut jos jonkinlaisia pikkuhommia todistushakemuksen tekemisestä haalarimerkkien ompeluun ja passin hankkimiseen. Kuten lomalla kuuluu, olen myös nukkunut aamuisin hieman pidempään ja tehnyt monia juttuja, joille ei arjessa oikein liikene aikaa. Olen lukenut yhden romaanin ja toistakin ehdin jo aloittaa. Olen valokuvannut reilussa viikossa melkein enemmän kuin koko alkuvuonna yhteensä. Olen pelannut siskoni kanssa lautapeliä, soittanut pianoa ja katsonut iltaisin Masterchef Australiaa. Vielä houkuttelisi ainakin tehdä pyörälenkki tai pari, kirjoittaa muutamia postauksia varastoon ja jatkaa ikuiselta tuntuvaa järjestelyprojektia.
Oikeastaan olen varsin tyytyväinen, vaikka en tekisi mitään edellä mainituista, sillä loma on jo tähän mennessä täyttänyt tehtävänsä. Irrottanut kierteestä, jossa takaraivossa kummittelee koko ajan seuraava tehtävä. Antanut aikaa ei-välttämättömille asioille, joiden parissa puuhastelu kuitenkin tuntuu hyvältä ja rauhoittaa mielen. Tehnyt tilaa luovuudelle, sillä mitäpä muuta uudet ideat vaatisivat kuin tyhjyyttä ja väljyyttä, tilaa ajatusten poukkoilulle. Hitaita aamuja, luovia harrastuksia, pyörälenkkejä auringonpaisteessa. Harry Potter -soittolistan kuuntelua, laatikoiden järjestelyä ja hyviä yöunia. Kiitos maailman eniten lomasta.
Kirjoittaessani kandidaatintutkielmaani joka päivä ja asettaessani itselleni todellisia deadlineja tiukempia aikatauluja en ollut varma oliko siinä mitään järkeä. Mietin jaksamistani myös siinä vaiheessa, kun kandin ensimmäisen version palautettuani katsoin lähes aamusta iltaan oikeustieteen luentoja. Luentojen parissa vietetyt tunnit ja tehtävien tahkoaminen kireällä aikataululla johtivat siihen, että ehdin juuri ja juuri tehdä kevään viimeisen tentin ennen takarajaa, jonka jälkeen se olisi siirtynyt kesäkuulle.
Vaikka edellä mainittu tuntui useasti järjettömältä, se oli juuri se mitä tarvitsin. Ilman sitä ei nimittäin olisi tätä kahden viikon lomaa.
