Sivut

25.10.2023

MOMENTS 10 VUOTTA: VUOSIKYMMEN BLOGIA JA ELÄMÄÄ

Hyvää syntymäpäivää Moments! (Just ehdin vielä oikeen vuorokauden puolella haha 😅)

Tasan 10 vuotta sitten tänään julkaisin ensimmäisen postauksen tähän blogiin. Sitä kuten muitakaan vuoden 2013 postauksia ei enää ole näkyvillä, sillä poistin ne joitakin vuosia sitten vahingossa kokonaan, kun tarkoitus oli vain piilottaa ne aivan ensimmäiset kirjoitukset kaikkien näkyviltä. Vuoden 2014 postaukset ja kaikki siitä eteenpäin ovat kuitenkin edelleen luettavissa, ja olen päättänyt ne pitääkin niin. Osa vanhoista postauksista on toki nykyään hieman noloa luettavaa, mutta samalla ne kertovat siitä, miten olen kasvanut teinistä aikuiseksi ja päätynyt tähän hetkeen elämässäni. Satoihin kuviin ja teksteihin kiteytyy aika paljon elettyä elämää, ja musta on oikeastaan tosi siistiä, että olen tallettanut reilun 500 postauksen verran ajatuksiani ja tunteitani muistiin. 

Ja sitten mä haluaisin vielä kiittää. Kiittää sua joka luet tätä postausta. Jos tänne ei olisi ikinä eksynyt ketään mun juttuja lukemaan, voi olla, että mun into kirjoittamiseen olisi lopahtanut lyhyeen. Vaikka tänne ei ikinä kertynytkään satapäistä seuraajajoukkoa ja blogien kulta-aikakin oli ja meni, tänne löysi tiensä just sen verran ihmisiä, että mä sain motivaatiota jatkaa. Loin itselleni paikan jossa sain olla sellainen kuin halusin, ja sitä kautta mun side kirjoittamiseen ja kerrontaan vahvistui niin paljon, etten enää halunnut lopettaa. Jos tätä blogia ei olisi, ehkä olisin löytänyt oman juttuni muualta tai tajunnut jotakin toista kautta mitä haluan tehdä työkseni. Silti kiitän juuri tätä blogia siitä, että opin kuuntelemaan itseäni, ja tajusin miten paljon olisin valmis tekemään töitä sen eteen, että saisin työkseni kirjoittaa. 

Kymmenvuotiaan Momentsin kunniaksi halusin jakaa kanssanne muistoja ja kuvia jokaiselta blogivuodeltani, joten nyt muisteluiden pariin!


2013

Täytin tammikuussa 16 vuotta. Vuoden suuria tapahtumia olivat Ässien voittama jääkiekon Suomen mestaruus, ensimmäiset festarit (Porisperen perhepäivä, villiä :D), peruskoulun päättyminen keväällä ja lukion alku syksyllä.

Lukion ensimmäinen syksy ja oikeastaan koko ensimmäinen vuosi menivät pitkälti totutellessa uuteen arkeen. Aluksi oli jopa shokki, miten paljon opiskelu muuttui. Kurssit piti valita itse, ja kurssitarjotinsysteemi tuntui monimutkaiselta. En myöskään hahmottannut lukiota kokonaisuutena, ja otin paljon kursseja varmuuden vuoksi. Vasta lukion viimeisenä vuonna tajusin, että vähempikin olisi riittänyt.

Sain toivomani uuden alun ja uusia ystäviäkin, mutta haasteet kaverisuhteissa jatkuivat siti lukiossakin. En hahmottanut kiusaamiskokemusten jälkeen sitä, millaisten ihmisten kanssa haluaisin viettää aikaani, ja jälkeenpäin olen monesti ajatellut, miksi annoin kohdella itseäni niin huonosti kuin jotkut noihin aikoihin kohtelivat.

Perustin Momentsin syyslomalla harkittuani blogin aloittamista jo jonkin aikaa. Pidin kirjoittamisesta, ja kaipasin jotakin omantyylistäni harrastusta pianotuntien rinnalle. Lopulta ryhdyin tuumasta toimeen siskoni ehdotettua blogin perustamista jotakuinkin saatesanoilla "sä olisit siinä varmaan hyvä".

2014

Arki tasaantui pikkuhiljaa sitä myötä kun totuin lukioon. Postauksista päätellen yritin suunnilleen koko vuoden muokata blogin ulkoasua järkevämmäksi. Välillä onnistuin, useimmiten en.

Kirjoitin paljon ihan mun perusarjesta ja päivistä, mutta pohdin postauksissa myös tulevaisuutta, purin ajatuksia koulustressistä ja jaoin kiitollisuudenaiheita. Vuoden aikana reissasin ensimmäistä kertaa Tampereelle (itsenäisesti ja muualle kuin Särkänniemeen), ja kävin koulun kautta Heurekassa ja Helsingissä.

Vuonna 2014 ilmestyi Matkijanärhi-elokuva, josta olin todella innoissani. Muistan suhtautuneeni noihin aikoihin koko Nälkäpeli-sarjaan melkein yhtä isolla palolla kuin Pottereihin, ja se on aika paljon se.

vuoden luetuin postaus: Postcrossing part 1

2015

Täytin 18 vuotta, ja pidin monen vuoden tauon jälkeen kaverisynttärit. Blogissa en sitä tuolloin kertonut, mutta olin synttäreiden jälkeen todella pettynyt. Tunsin itseni maailman ulkopuolisimmaksi ihmiseksi, kaverit lähtivät kotiin vaikka meillä olisi ollut talo tyhjänä ja lupa juhlia, ja kaikki syntymäpäivässäni oli vain jotenkin hyvin hyvin kaukana siitä, mistä olin haaveillut. 

Pian 18-vuotissynttärieni jälkeen aloitin autokoulun. Ajaminen ja ajotunnit ahdistivat mua aika paljon, vaikka olin kyllä sitä mieltä, että autoa on ihan hyvä opetella ajamaan. Tunsin vain itseni tyhmäksi, hermoilin, ja kun vielä ottaa huomioon, että autokoulu venytti päiväni välillä superpitkiksi niin eipä ihme, etten siitä oikein nauttinut.



yleisöä One Directionin keikalla

Osallistuin vanhojen tansseihin ainoana silloisesta pienestä kaveriporukastani. Stressasin hirveästi parin kysymistä ja koko päivää, mutta loppujen lopuksi muistan miten tyytyväinen olin siitä, että osallistuin ja menin jopa jatkoille.

Toukokuussa näin ensimmäisen kerran lempparibändini Sunrise Avenuen livenä. Reissasin äitini ja kummitätini kanssa Helsinkiin heidän keikalleen. Muuten etenkin loppukevät kului sairastaessa, olin kolme kertaa melkein putkeen kipeänä, ja jouduin olemaan vähän väliä koulustakin pois. Kesäkuu toi mukanaan ensimmäisen kesätyöni (olin varastoapulaisena isäni työpaikalla).

Vuosi 2015 oli ensimmäinen jona olin monella keikalla, ja muistan miten ne saivat minut janoamaan lisää livemusiikkia. Mietin että jos johonkin kannattaa elämässä "tuhlata" rahaa niin livemusiikkiin. Toukokokuun Sunrise Avenuen keikan lisäksi, olin tuona  vuonna uuden lastensairaalan tukikonsertissa, jossa esiintyi paljon eri artisteja ja One Directionin Suomen keikalla.

Joululahjaksi sain järjestelmäkameran, Canon EOS 1200D:n, joka oli tuolloin ihan uusi malli. Maksoin osan siitä kesätyörahoillani, ja loput sain joulu- ja syntymäpäivälahjana. Valokuvausharrastukseni oli noihin aikoihin aktiivisimmillaan.

vuoden luetuin postaus: Little sister tag

2016 

Pääsin ylioppilaaksi, kävin journalistiikan ja viestinnän pääsykokeissa Tampereella ja muutin pois lapsuudenkodistani Tampereen Tammelaan yhteiseen asuntoon silloisen kaverini kanssa. En kuitenkaan päässyt vielä sisään journalistiikkaan, joten aloitin journalistiikan ja viestinnän perusopinnot avoimessa yliopistossa, ja korotin syksyn ylioppilaskirjoituksissa biologian arvosanaani. En saanut kesäksi töitä, joten pänttäsin paljon biologiaa. Olin päättänyt, että seuraavana vuonna pääsisin opiskelemaan unelma-alaani, joten motivaationi oli korkealla.

Perustin kesällä myös blogitiimin, jonka kanssa vaihdoimme viestejä Whatsapp-ryhmässä ja julkaisimme kuukausittain postauksen yhteisellä teemalla. Tiimi oli mulle tuolloin tosi tärkeä juttu, ja sain sitä kautta yhden sen verran pitkäaikaisen ystävän, että pidämme edelleen säännöllisesti yhteyttä. Toteutin vuonna 2016 myös blogini ainakin toistaiseksi ainoan joulukalenterin, eli julkaisin joulukuun aikana blogissani 24 jouluaiheista postausta.


Olin näihin aikoihin kova Cheek-fani. Tää kuva on muistaakseni keikalta Rauman jäähallista.

Muutto pois kotoa oli iso elämänmuutos, ja aluksi kaikki tuntui tosi ihanalta ja jännittävältä. Kaverin kanssa asuminen alkoi kuitenkin nopeasti aiheuttaa haasteita, ja kun yritin keskustella asioista, jotka yhteisasumisessamme eivät toimineet, kaverini katkaisi lopulta välit kokonaan. Joulun alla muutin takaisin kotikotiin, koska asiat eivät yksinkertaisesti sujuneet kämppiksen kanssa enää ollenkaan. Olin tapahtuneesta todella pettynyt ja järkyttynyt, ja päätin, etten enää muuttaisi kenenkään kanssa yhteen ennen erittäin perusteellista harkintaa.

vuoden luetuin postaus: Kaikki journalistiikan & viestinnän pääsykokeista Tampereella

2017

Päätin alkuvuodesta, että muuttaisin syksyllä uudelleen Tampereelle, vaikka en pääsisikään opiskelemaan. Luin pääsykokeisiin hullun lailla, etsin uutta kotia, ja suunnittelin muuttoa. Keväällä sopiva asunto löytyi, ja heinäkuussa sain tiedon siitä, että pääsin opiskelemaan journalistiikkaa ja viestintää Tampereen yliopistoon. Se onni oli jotain sanoinkuvailematonta, ajattelin että se hetki tulisi muuttamaan koko elämäni, ja tietyllä tapaa se muuttikin. 

Tässä oon Jyväskylän reissulla.

Olin kesällä töissä Solidaarisuuden feissarina, ja se oli todella ahdistavaa, mutta sinnittelin kun en muutakaan työtä onnistunut saamaan. Elokuussa matkustin Jyväskylään tapaamaan Kristaa, johon olin tutustunut blogitiimin kautta. Olimme nähneet aiemmin vain yhden kerran Tampereella, ja muistan miten jännitin reissua, koska olin Kristan luona yötäkin. Kaikki meni kuitenkin hyvin, ja olemme siitä lähtien olleet ystäviä.

Ensimmäinen opiskelijasyksy oli täynnä uusia kokemuksia. Muutin uudelleen Tampereelle, tälllä kertaa yksikseni Tampereen Järvensivuun. Rakastin uusia kotikulmiani, ja tunsin vihdoin löytäneeni paikkani. Viihdyin opiskelukavereideni kanssa, yliopiston alussa oli kutkuttavaa uuden tuntua, ja opiskelu oli taas täysin erilaista kuin mihin olin aiemmin tottunut. Kävin ahkerasti opiskelijatapahtumissa lautapeli-illoista haalaribileisiin, sillä halusin kokeilla vähän kaikenlaista, ja yritin vihdoin löytää oman porukan.

vuoden luetuin postaus: Vinkkejä kirjoituiksiin - Äidinkieli

2018

Aloitin vuoden alussa 365 kuvaa -haasteen, jonka idea oli ottaa vuoden jokaisena päivänä kuva jostakin arkisesta jutusta. Muutaman kuukauden jälkeen mietin, että mitäköhän oikein ajattelin aloittaessani moisen projektin, mutta jatkoin kuitenkin haastetta sinnikkäästi loppuun asti ja hyvä niin - nyt myöhemmin noihin kuviin on ollut kiva palata. Vietin 21-vuotissynttäreitäni opiskelijakavereideni kanssa, ja synttärit olivat parhaat vuosiin.

Ensimmäisen opiskeluvuoden kevätpuoliskokin tarjoili uusia kokemuksia vuosijuhliin osallistumisesta valmennuspäivän järjestämiseen alalle pyrkiville. Keväällä kuulolaitteeni kuitenkin temppuilivat pahemman kerran, minkä vuoksi olin useita viikkoja todella ahdistunut. Lopulta kaikki kuitenkin kääntyi parhain päin, ja sain taas toimivat laitteet ja kuuloni takaisin. Hain supermoneen paikkaan töihin kesäksi, mutta en taaskaan meinannut saada mitään paikkaa. Lopulta nappasin alkukesästä siivoustyön kesäkuukausiksi, ja olin iloinen, että sain sentään työpaikan koko kesäksi, vaikka siivoaminen välillä melkoinen koettelemus olikin.




Pori-kesän jälkeen oli mukava palata syksyllä takaisin Tampereelle. Pääsin tuutoroimaan uusia opiskelijoita ja sitä myötä taas osallistumaan monenlaisiin opiskelijarientoihin. Samaan aikaan kuitenkin huomasin hiljalleen jääväni taas kerran kaveriporukoiden ulkopuolelle. Loppuvuodesta tuli aika hakea harjoittelupaikkoja seuraavalle kesälle, ja juuri ennen joulua sain tiedon siitä, että pääsisin Satakunnan Kansaan harjoitteluun.

vuoden luetuin postaus: BT - Kirje minulle vuoden päähän

2019

Vuosi alkoi ihanan talvisissa merkeissä, ja matkustin ystäväni Kristan maisterijuhliin Pihtiputaalle. Alkuvuosi oli opintojen täyteinen, olin jälleen perheeni kanssa perinteisellä Levin reissulla kevättalvella ja pohdin paljon tulevaa harjoittelua ja neljää kuukautta Porissa.



Heti vapun jälkeen, 2. toukokuuta, harjoittelu sitten alkoi. Ensimmäinen viikko oli superjännittävä, mutta tunsin heti itseni tervetulleeksi, ja jo ensimmäisten päivien aikana tajusin että tulisin oppimaan harjoittelussa enemmän journalismista kuin millään kurssilla koulussa. Aika harjoittelussa kului supernopeasti, ja opin aivan valtavasti kaikkea. Vaikka opinnoissa oli ehtinyt tulla jo turhautumisen hetkiäkin, muutaman viikon toimittajan töitä ihan oikeasti tehtyäni mulla ei ollut enää epäilystäkään siitä, ettenkö opiskelisi just oikeaa alaa. Harjoittelun päätteeksi sain jatkopestin Satakunnan Kansaan nollatuntisopimuksen muodossa, mikä oli ihan mahtavaa ja vahvisti nupustaan ujosti kurkistelevaa ammatti-identiteettiäni kovasti.

Harjoittelu oli lukuisista positiivisista herättämistään tunteista huolimatta aika rankka puristus. Olisin tarvinnut sen päätteeksi lomaa, mutta sitä ei ollut mahdollista pitää, koska opinnot jatkuivat melkein heti harkan jälkeen ja vieläpä aika intensiivisellä tahdilla. Tunsin tämän todellakin olossani.

Syksyn kohokohtia oli se, että siskoni Annikin muutti Tampereelle opiskelemaan, ja vieläpä aika lähelle minua, joten meidän oli helppo nähdä ja kyläillä toistemme luona. Yhdeksi lokakuun viikoksi järkkäsin itselleni muutaman vapaapäivän, ja siskoni ja serkkuni tulivat yökyläilemään luokseni. Meillä oli tosi kivaa yhdessä, ja tuosta yökyläilystä alkoi ihana perinne kokoontua pariksi päiväksi ja yöksi Tampereelle.

vuoden luetuin postaus: BT - 16 kysymystä ja vastausta vuodesta 2018

2020

Vuosi alkoi mukavasti. Opinnot starttasivat hiljalleen, joten ehdin tehdä Satakunnan Kansaan muutamia vuoroja ja lukea pari kirjaa, jotka eivät liittyneet opiskeluihin mitenkään. Helmikuun ensimmäisenä osallistuin työpaikkani juhliin, ja ilta oli ihan mahtava. Ystävänpäiväkin kului mukavissa merkeissä, sillä ystäväni Krista oli silloin yökyläilemässä luonani ja kävimme muun muassa museokeskus Vapriikissa ja vohvelikahvilassa.

Maaliskuussa koronapandemia iski Suomeen, ja minä ja siskoni muutimme väliaikaisesti takaisin lapsuudenkotiimme. Ennen rajoitusten iskemistä ehdimme juuri ja juuri viettää perinteisen viikon Lapissa. Pandemia-aika lisäsi vuorojani Satakunnan Kansassa, ja maaliskuusta 2020 lähtien teinkin opiskeluiden ohella enenevissä määrin töitä. Vuosi 2020 oli ensimmäinen, jona tein työvuoroja jokaisena 12 kuukautena vuodesta. Toukokuussa sain yhteiskuntatieteiden kandidaatin paperit, ja ehdin jopa pitää hieman lomaa ennen kesätöiden alkamista.

Kesä kului toista kertaa toimittajan töissä, mutta ehdin myös mökkeilemään perheeni kanssa, viettämään Roosa-serkkuni kanssa Rauma-päivän ja viettää aikaa ystäväni Millan kanssa, joka poikkeuksellisesti vietti tuona vuonna kesän Porissa. (Hän asuu Ruotsissa.) Loppuvuonna ei tainnut tapahtua mitään kovin kummoista tai ainakin muistan vuodesta 2020 lähinnä nuo aiemmin mainitut alkuvuoden tekemiset ja kaiken koronahässäkän.

vuoden luetuin postaus: Koutalaen portaat ja tunturitie

2021

Vuoden alku sujui rennoissa merkeissä lomaillen ja lukien joululahjaksi saamaani Samu Haberin elämäkertaa. Helmikuussa aloin toden teolla kyllästyä etäarkeen. Kun kaikki mahdollinen opiskelusta, töistä ja treeneistä tapahtui ruudun välityksellä, tunsin itseni yksinäisemmäksi kuin koskaan. Samojen reittien käveleskely kerta toisensa jälkeen alkoi myös kyllästyttää, mutta muutakaan ei hirveästi voinut tehdä, jos jonnekin kotoa poistui. Blogissakin kirjoitin, että ilman töitä tulisin varmasti hulluksi, sillä kursseilla joita etänä suoritin ei ollut minkäänlaista vuorovaikutusta. Koronasta huolimatta perheemme perinteinen Lapin reissu onnistui jälleen maaliskuussa.


Huhtikuussa mielialani alkoi nousta lähestyvän kesän vuoksi, sillä työt toisivat ainakin arkeeni jotakin vuorovaikutusta, ja lisäksi vaikutti siltä, että koronarajoitukset hieman hellittäisivät kesäksi. Kesän aikana ehdin töiden lisäksi tehdä muun muassa tehdä kaksi reissua Tampereelle, mökkeillä ja viettää kesäillan Luvian Laitakarissa ystäväni kanssa.

Syksyllä alkoi viides vuoteni yliopistossa, ja ihmettelin välillä, miten ihmeessä opintoni olivat jo siinä vaiheessa. Motivaationi opiskelua kohtaan oli hyvin vähissä, sillä kaikkiin kursseihin tuntui liittyvän jotakin ihme säätöä aikataulujen ja ohjeistusten kanssa, minkä lisäksi olin lopen kyllästynyt siihen, etten tuntenut oppivani mitään oikeasti järkevää. Hankin jäsenyyden Elixialle, kun kyllästyin yliopiston liikuntapalveluiden yhä jatkuviin koronarajoituksiin. Perioditauolla hemmottelin itseäni, ja kävin muun muassa elokuvissa ja brunssilla ihan itsekseni.

Loppuvuoden kohokohtia olivat Liisa Ihmemaassa -baletti Tampere-talolla ja Harry Potter -konsertti Isomäen jäähallissa. Vietin myös ihanan Itsenäisyyspäivän siskoni kanssa. Ennen joulua tein paljon töitä. Aloin miettiä jo gradua ja opintojen päättymistä, ja se sai minut harkitsemaan yhä vakavammin muuttamista takaisin Poriin. 

vuoden luetuin postaus: Fiksuruoka-tilaus on helppo keino estää ruokahävikkiä ja säästää rahaa - Nämä tuotteet ostin itse viimeksi

2022

Täytin 25 vuotta, ja listasin blogiin oppimiani elämänviisauksia. Etäily ja vuorovaikutukseton ja aikatauluton opiskelu jatkui edelleen yliopiston osalta, ja niinä päivinä kun minulla ei ollut töitä, päivissäni ei ollut mitään rytmiä, ellen itse sellaista luonut. Tilanne ahdisti minua edelleen, mutta löysin piristystä muun muassa katsomalla kaikki Potter-leffat ja Pottter-dokumentin. 

Maaliskuussa alkoi yksi viimeisistä yliopistokursseistani. Sen myötä pääsin toteuttamaan opiskelijakollegoideni kanssa numeron ammattilehteemme Journalistiin. Mut valittiin toiseksi numeron päätoimittajista, ja kokemus oli ihan mahtava, joskin myös ajoittain kuormittava. 

Eka Helsinkireissu Journalisti-projektin vuoksi. Otin näistä Helsinkipäivistä kyllä kaiken ilon irti.

Kesäkuussa paluumuutin Poriin, ja asetuin asumaan yksiöön ihan ydinkeskustaan. En kotiutunut kovin hyvin, ja mietin usein jo seuraavaa muuttoa. Aloin myös tosissani harkita asunnon ostamista. Poriin asettumisen teki kuitenkin mukavammaksi se, kun pian muuttoni jälkeen Instagramin eräästä kaverihausta bongaamani Jennin ja ystävystyimme nopeasti.

Kesä meni omalla painollaan töissä, ja ennen kuin huomasinkaan oltiin jo syyskuussa, jolloin aloitin graduseminaarin. Jatkoin myös syyskuun ajan lähes täysipäiväisesti töitä, ja loppuvuodenkin olin töissä melko tiiviisti, vaikka vähensinkin hieman vuoroja lokakuusta alkaen. Syksyyn mahtui jopa poikkeuksellisen paljon kivoja juttuja, kun juhlin erään ystäväni kolmekymppisiä, ystäväpariskunnan tupaantuliaisia ja kävin monta kertaa Tampereella siskoni luona kyläilemässä.

vuoden luetuin postaus: Levi 2022: Reissukuulumiset

2023

Tämä kulunut vuosi on ollut monin tavoin ihan uskomaton. Toteutin tammi-helmikuun vaihteessa pitkäaikaisen unelmani, kun vietin kolme viikkoa Lapissa. Siskoni oli viikon verran seuranani, ja sen jälkeen jäin nauttimaan Pohjois-Suomesta vielä kahdeksi viikoksi itsekseni. Nuo alkuvuoden Lappi-viikot olivat unohtumaton kokemus, ja jo reissun aikanan heräsi haave kokea sama vielä joskus uudelleen.



Elokuun lopussa allekirjoitin kauppakirjan ensimmäistä omasta kodistani. Kuluvan vuoden kohokohtia on ollut myös työreissu Helsinkiin, jonne matkasin haastattelemaan Samu Haberia hänen Pori-suhteestaan. Aloin kuunnella Sunrise Avenuen musiikkia 10-vuotiaana, ja sittemmin olen seurannut Haberin soolouraa, joten voitte sen perusteella kuvitella, miten iso juttu tuo haastattelu mulle oli.

Katsotaan mitä tämä vuosi tuo vielä tullessaan, mutta toi mitä toi, ainakin olen saanut kokea kuluneina kuukausina niin ihania juttuja ettei tosikaan.


Mistä lähtien sä oot seurannut mun blogia? Muistatko miten löysit blogiini tai mikä oli ensimmäinen täältä lukemasi postaus? Entä onko joku tietty postaus jäänyt blogitaipaleeni varrelta mieleen?

23.10.2023

YSTÄVÄKIRJASSA MINÄ

Heissan, ja tervetuloa mukaan Momentsin juhlaviikolle!

Uskomatonta ajatella asiaa ja kirjoittaa se tähän, mutta blogini täyttää 10 vuotta aivan pian, tarkemmin ottaen keskiviikkona 25. lokakuuta. Sen kunniaksi tällä viikolla ilmestyy peräti kaksi postausta (toinen sitten synttäripäivänä). Tästä saattaa ehkä jopa alkaa jälleen aktiivisempi blogiaikakausi, sen verran paljon olen nimittäin innostunut tänne kirjoittamisesta nyt kun otin asiakseni raivata aikaa näiden juhlaviikon postausten toteuttamiselle. Aikaa blogille alkaa muutenkin pikkuhiljaa löytyä enemmän, kun muutto on takana, ja opintojenkin loppusuora häämöttää jo.

Bongasin taannoin Iidan matkassa -blogista tämän ystäväkirjapostauksen, jossa oli kivan erilaisia kysymyksiä - suurin osa just sellaisia, joihin en ole aiemmin vastannut. Kopioin silloin kysymykset itselleni talteen, mutta vastaaminen niihin jäi puolitiehen ja tämä postaus lojumaan pieneksi ikuisuudeksi Bloggerin luonnoksiin. Kun syyskuussa tajusin, että blogini täyttää tänä vuonna 10 vuotta, tämä oli ensimmäinen postaus joka tuli mieleeni. Ajattelin, että tällainen vanha kunnon kysymys-vastaus esittelypostaus olisi kiva startti blogini synttäriviikolle, sillä en ole aikoihin kertonut täällä vastaavaan tyyliin itsestäni. Mennäänpä siis pidemmittä puheitta asiaan.


harrastukseni: Ryhmäliikuntatunnit ja salilla käyminen, valokuvaus, bloggaaminen, lukeminen ja pianonsoitto. Aikaa näille liikenee erittäin vaihtelevasti, mutta kaikki lasken kuitenkin harrastuksiksi.

erityistaitoni: kirjoittaminen, omien arvojen mukaan eläminen

erityistuntomerkkini: kuulolaitteet

voimabiisini: Samu Haberin Monenmoista, Ellinooran Minä elän ja Kaija Koon En pelkää pimeää.

tunnuslauseeni: Kulje omaa polkuasi. Uskon vahvasti, että omaa sisäistä ääntään ja intohimojaan kannattaa seurata, vaikka ihmiset ympärillä tekisivätkin ihan jotain muuta. Omien arvojen mukaan eläminen ja sydämessä oikealta tuntuvien haaveiden tavoittelu antaa ainakin ihan varmasti enemmän kuin toisten peesailu.

lapsuuden karkkimuisto: Pikkusiskoni söi lapsena karkit aina samassa järjestyksessä kanssani, ja karkkejahan oli tismalleen yhtä monta ja molemmilla vieläpä täysin samat värejä myöten. Herkkujen aika oli aina lauantaisin ruuan ja/tai saunan jälkeen.

Keräilen: keikkalippuja, onnen hetkiä, valokuvia ja uusia kokemuksia.


Onneksi minusta ei tullut... opettajaa. Pohdin opettajan uraa vielä yläkoulussa, mutta nykyään kun mietin asiaa, toimittajan työ sopii minulle niin paljon paremmin. Olen kyllä kiinnostunut hurjan monista asioista, mikä on hyvä ominaisuus opettajalle, mutta toisaalta en kyllä usko, että jaksaisin varsinaista opettamista ja sitä, että oppilaat eivät ehkä aina suhtautuisi opeteltaviin asioihin ihan niin intohimoisesti kuin minä itse.

Haluaisin todella... valmistua maisteriksi ja löytää elämääni paremman tasapainon velvollisuuksien ja vapaa-ajan välille. 

tapa viettää vapaailta: Jos ei puhuta pelkästä vapaaillasta, vaan kokonaisesta päivästä, on musta ihan parasta kokata rauhassa jotain hyvää ruokaa, ulkoilla, kuunnella musiikkia, lukea lehtiä ja/tai kirjaa - kaikkea sellaista mitä ei oikein perus arki-iltoina ehdi. Ystävien kanssa on myös ihanaa viettää aikaa. Peruspäivänä töiden jälkeen onnistuneen illan resepti on se, että ehtii liikkua jotenkin ja mennä ajoissa nukkumaan.

Ennen internettiä oli mahtavaa... miten piti käyttää enemmän luovuutta ja muistella asioita, kun niitä ei voinut heti tarkistaa netistä. (Huomiona tähän, että itsehän en ole varsinaisesti elänyt aikana ennen internetiä, mutta esimerkiksi silloin kun olin alakoulussa, nettiä ei todellakaan ollut jokaisella puhelimessa.)

Ennen internettiä oli kauheaa... mennä itselle vieraisiin paikkoihin. (Tästä minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta, mutta voin huonon suuntavaiston omaavana kuvitella, kuinka pulassa olisin moneen otteeseen ollut.

parhaat puoleni: Olen hyvä kuuntelemaan olivatpa kyseessä sitten murheet tai ilonaiheet, ja innostun monenlaisista asioista. Pidän itseäni myös pitkäjänteisenä, tarkkana ja melko luovana tyyppinä.

Olen hyväksynyt, että... vuorokaudessa on rajallinen määrä tunteja, ja haluan yleensä tehdä liikaa asioita siihen nähden.

Kapinoin... kaikenlaista epäreiluutta vastaan.

En osaa... viheltää, tehdä kuperkeikkaa tai kärrynpyörää enkä kihartaa hiuksia kauniisti.

Pelkään... yksinäisyyttä ja sitä, että läheisilleni tapahtuisi jotakin ikävää.

Murehdin... laajasti ottaen tulevaisuutta. Spesifimmin se tarkoittaa muun muassa tulevaa toimeentuloa ja sitä tulenko saamaan mahdollisuutta perustaa perhe. Monesti tulee murehdittua myös läheisten elämäntilanteita jos niissä ei ole kaikki kohdallaan ja maailman tilaa sotineen ja luonnonkatastrofeineen.


Rakastan: livemusiikkia, mukaansatempaavia tarinoita, Lappia ja lumisia pakkaspäiviä, mun kotia.

Jos olisin säätila, olisin... sellainen kylmän, mutta aurinkoisen pakkaspäivän sää.

Jos olisin rakennus, olisin... kelomökki.

Parasta arjessa: saunan lämmössä rauhoittuminen, hetket joina syntyy kirjoitusflow ja tekstiä muodostuu kuin itsestään, ryhmäliikuntatunnin tai salitreenin jälkeinen fiilis.

Satavuotiaana aion: muistella hyvillä mielin elettyä elämää.

Unelmani juuri nyt: ehtiä liikkumaan enemmän ja löytää kiireisen loppuvuoden keskeltä aikaa joulufiilistelylle. Villeimmissä unelmissani taas asuisin talvet Pohjois-Suomessa ja kirjoittaisin kirjan (jonkun ihanan taianomaisen lastenkirjan tai elämäkerran jostakin mielenkiintoisesta ihmisestä).

Elämän tarkoitus on... löytää asioita ja ihmisiä jotka saavat sydämen sykkimään nopeammin ja jättää jälkeensä jotain hyvää.




Nyt kun mä oon pitkästä aikaa kertonut itsestäni, olisi kiva kuulla jotain myös teistä. Millainen elämänvaihe sulla on nyt, mikä on parasta sun arjessa, ja miten oot löytänyt tänne mun blogiin?

17.10.2023

7 HAVAINTOA GRADUN KIRJOITTAMISESTA

Heips! 

Tämän päivän postausaihe eli gradu on mulle erittäin ajankohtainen juuri nyt. Tavallaan en haluaisi miettiä koko gradua enää yhtään, mutta osittain juuri siksi päätin tallettaa gradufiiliksiä postaukseksi. Tähän tekstiin on varmasti mielenkiintoista palata joskus sitten, kun gradu on enää kaukainen muisto vain. Sitä ennen se taas voi tarjota vertaistukea muille lopputyönsä parissa pakertaville. 

Tiivistettynä graduprosessini on edennyt seuraavasti: aloitin työn viime syyskuussa, suoritin seminaarin viime lukuvuoden aikana, ja nyt sivuja on kasassa suunnilleen 35. Hieman pidemmin selitettynä graduprosessini on venähtänyt suunnitellusti, sillä olen tehnyt gradunteon rinnalla koko ajan melko paljon töitä, enkä ole halunnut ajaa itseäni tilanteeseen, jossa työpäivien jälkeen kaikki illat pitäisi istua koneella. Tällä hetkellä olen graduni tilanteeseen ihan tyytyväinen: rakenne on jo pitkälti selvillä, aineisto kerätty, analyysiä aloitettu ja tiedän loppujen lopuksi hyvinkin tarkasti, mitä gradustani vielä puuttuu. Nyt yritän lähinnä motivoida itseäni hoitamaan homman kunnialla loppuun. 

Vielä ennen graduntekohuomioihini menemistä selvennyksenä niille, joille yliopisto ja gradu eivät ole tuttuja juttuja. Gradu eli virallisesti Pro gradu -tutkielma on eräänlainen yliopisto-opintojen päättötyö, joka on yleensä myös yksi viimeisimmistä opintosuorituksista. Tyypillisesti gradut ovat pituudeltaan noin 60-80 sivuisia, eli kyseessä on melkoinen määrä tekstiä. Kyseessä on tieteellinen tutkielma, mikä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että siinä on käytettävä hyvää tieteellistä tapaa oikeaoppisesti noudattavia lähdeviitteitä  (= pisteiden ja pilkkujen kanssa saa olla tarkkana). Asioita ei voi myöskään "heittää hatusta", vaan esimerkiksi työn teoriaosuuden pitää pohjautua aikaisempaan aiheesta tehtyyn tutkimukseen.

Tällaisia huomioita olen tehnyt graduprosessin aikana:

Se järjetön turhautumisen määrä, kun sopivaa lähdettä ei löydy. Muutamia kertoja vastaan on tullut tilanne, kun olen jo tiennyt, mitä voisin ja mitä minun pitäisi kirjoittaa seuraavaksi, mutta sitten järkevää lähdettä ei ole millään tuntunut löytyvän. Hyvä esimerkki tästä oli, kun kirjoitin työn taustaan julkisesta keskustelusta, ja yritin löytää siitä tietoa, joka kuvaisi julkisen keskustelun vaiheita 1900-luvun alun ja nykyajan välillä. Löysin vain vaikeaselkoisia englanninkielisiä artikkeleita ja kirjoja, joista en meinannut saada mitään irti. Lopulta pääsin eteenpäin, mutta aika monta tuntia googlettelua ja mahdolliseen lähdemateriaaliin tutustumista se kyllä vaati.

Kun käytät graduun kolme tuntia, ja tekstiä on sen seurauksena syntynyt noin kolme lausetta. Jos mietitään yhtä gradusessiota, työhön käytetty aika ei todellakaan aina korreloi sen kanssa, minkä verran tekstiä graduun tulee lisää. Joskus sitä vain lukee aiemmin kirjoittamiaan lukuja, tekee itselleen listaa puuttuvista asioista, etsii lähteitä ja niin edelleen. Onneksi kaikki pohjatyö auttaa kuitenkin sitä konkreettista kirjoittamistakin - jos ei juuri sinä päivänä, niin pidemmällä aikavälillä.

"Mites se gradu etenee?" On ollut ajoittain jopa koomista, miten moni tapaaminen ja keskustelu viimeisen vuoden aikana on sisältänyt jonkinlaisia tiedusteluita graduni etenemisestä. Ei mua mitenkään haittaa, että ihmiset kyselevät gradustani, mutta toisinaan näiden keskustelujen jälkimainingeissa kuitenkin haaveilen siitä päivästä, kun gradun tilanne ei enää kuulu kuulumisten vaihtoon tuttavien ja ystävien kanssa.

Puolivälin helpotus. Graduprosessin tuskaisin vaihe on tähän mennessä ollut se, kun sivuja oli kasassa noin 20, ja puoliväliin oli siten vielä matkaa. Silloin tuntui, että gradu tulisi valmiiksi ehkä vuonna 2027, jos silloinkaan. Todellisuudessa kyllä tein gradua eteenpäin, mutta se ei vain näkynyt sivumäärän kasvamisena, koska rakenne eli ja jouduin poistamaan jonkin verran epärelevantiksi osoittautunutta tekstiä. Heti kun sain graduversiooni sellaisen sivumäärän, jonka saattoi miten tahansa laskemalla määritellä urakan puoliväliksi, aloin suhtautua prosessiin ihan eri tavalla. Ajatukseni kääntyivät jo loppukiriin: enemmän on tehty kuin mitä on jäljellä.

Itsensä motivointikeinojen kirjo yllättää. Voisi kuvitella, että opiskeltuaan ensin kolme vuotta lukiossa ja sitten aika monta vuotta yliopistossa, kaikki keinot motivoida itseään olisi tullut jo testattua. Väitän kuitenkin, että gradua (tai muuta yhtä laajaa työtä) tehdessä keksii vielä uusia keinoja, joilla itseään yrittää välillä epätoivoisestikin vakuuttaa siitä, että gradutiedosto on vain avattava ja ryhdyttävä hommiin. Itse olen aiemmin hyvin harvoin tehnyt kouluhommia kodin ulkopuolella, mutta gradua olen kirjoittanut esimerkiksi työpaikallani (töiden jälkeen), monessa eri kahvilassa, junassa ja Lapissa. Monesti myös teen jotakin herkkuiltapalaa, ja teen gradua samalla. Olen myös suunnitellut valmistujaiskuvien ottamista, pianon hankkimista valmistujaislahjaksi ja sitä rataa :D 

Ohjaajan kommenttien odottaminen aiheuttaa isomman jännityksen kuin voisi kuvitella. Itse en ole sitä tyyppiä, joka lähestyy graduohjaajaa kaikkien mahdollisten ongelmien kanssa, vaan kirjoitan pidemmin, ja pyydän kommentteja vasta sitten (tai jos jään todella pahasti jumiin johonkin). Joka kerta kun sitten pyydän kommentteja työstäni, vajoan hetkeksi jonkintasoiseen ahditukseen siitä, että olen varmasti kirjoittanut sivukaupalla jotakin ihan omaani, ja joudun joko poistamaan puolet aikaansaannoksistani tai vähintään muokkaamaan niitä rajusti. Samaan aikaan kuitenkin aina toivon, että ohjaajani kerkeäisi kommentoida mahdollisimman pian, jotta pääsisin eteenpäin.

Gradun arvosana lakkaa kiinnostamasta. Graduprosessin alussa mulla oli vielä jotain ajatuksia siitä, mihin arvosanaan tähtäisin, mutta tässä vaiheessa, kun työtä on kirjoitettu jo hyvä tovi, toivon vain, että saan sen valmiiksi mahdollisimman pian. Niin huonosti en usko gradua tehneeni, ettenkö saisi siitä vähintään kakkosta (arvosana-asteikko 1-5), ja olen varma siitä, että työhistoriani kertoo minusta monin kerroin enemmän kuin gradu - tulipa siitä millainen vain. Kuten sanonta kuuluu, paras gradu on tehty gradu.


Jos olet kirjoittanut opinnäytetyön, gradun tai muun lopputyön, samaistuitko havaintoihini?

27.9.2023

OSTIN OMAN KODIN

Ostin hiljattain itselleni oman kodin. Muutan sen myötä pois Porin ydinkeskustasta ihanaan rivitalokaksioon, joka sijaitsee hieman sivummalla.

En ole vielä ihan täysin sisäistänyt asiaa, vaikka koko kesä kului muuttoa odotellessa ja remonttia suunnitellessa, ja kauppakirjatkin allekirjoitettiin useampi viikko sitten. Ehkä koko juttu konkretisoituu kunnolla vasta sitten, kun pääsen täältä lapsuudenkotini väliaikaismajoituksesta muuttamaan ihan oikeasti. Siihenkään ei ole enää kauaa. Tällä hetkellä näyttää nimittäin siltä, että asunto olisi muuttokunnossa viimeistään lokakuun puolivälissä.

Aloin haaveilla rivitalokodista jo Tampereella asuessani. Siellä asuntoni sijaitsi pienessä luhtitalossa, jossa jokaisella oli oma sisäänkäynti. Talossa oli hieman jopa oman pihan tuntua, vaikka virallisesti sellaista ei ollutkaan. Muuttaessani noin puolitoista vuotta sitten Poriin, rivitalohaave alkoi jo konkretisoituu, ja totesin, että saisin todennäköisesti asuntolainaa jos sitä hakisin. Muutto osui kuitenkin sellaiseen vaiheeseen, ettei sopivaa asuntoa ollut mahdollista odotella kovin kauaa,  ja muutenkin tuntui järkevämmältä keskittyä vielä vuosi 2022 opiskeluihin ja säästämiseen. Hyvin nopeasti tajusin kuitenkin, etten tulisi viihtymään ydinkeskustassa kovin kauaa.

Kun joulu 2022 lähestyi, aloin taas päivittää Etuovea tiheämpään tahtiin. Mitään edes näyttöön vaivautumisen arvoista asuntoa ei tullut intensiivisestä selailusta huolimatta vastaan. Huhtikuussa onni vihdoin kääntyi. Innostuin eräästä asunnosta, kävin katsomassa sitä peräti kahteen otteeseen, ja päädyin lopulta tarjoamaankin siitä. Kyseinen asunto meni minulta sivu suun, mutta muutaman viikon kuluttua samaiselta tieltä tulikin toinen asunto myyntiin, joka vaikutti jo kuvien perusteella jopa edellistä paremmalta. Kun kävin katsomassa sitä, totesin, että se oli esimerkiksi pohjaratkaisultaan kivempi kuin ensimmäinen kiikarissani ollut asunto. Asunnossa oli myös jo ensikäynnin perusteella muutama asia, joita en ollut osannut toivoakaan. Yksi tällainen juttu oli kodinhoitohuone, jotka olin aiemmin mieltänyt vain omakotitalojen mukavuuksiksi. Aloin heti miettiä, millaista asunnossa olisi asua ja miten saisin siitä omannäköiseni. Ennen kaikkea kyseinen asunto tuntui välittömästi jotenkin oikealta ja kotoisalta. Plussaa oli myös se, että myyjästä tuli heti reilu vaikutelma. Loppujen lopuksi asunto oli nopeasti mun, mutta koska siinä asui vuokralainen, oli heti tiedossa, että muutto tuskin tapahtuisi ihan lähitulevaisuudessa.

Kun tein päätöksen tarjota nykyisestä kodistani, mulle oli heti selvää, että mikäli asunnon saisin, haluaisin pientä päivitystä sen yleisilmeeseen. Mitään täyttä muodonmuutosta ei ollut tarkoitus tehdä, mutta pintaremontti muutti kyllä asunnon yleisilmettä melkoisesti. Alun perin lähes kaikki pinnat olivat valkoisia. Rempan jälkeen makuuhuoneen seinistä tuli kauttaaltaan vihreän sävyisiä. Sängyn taakse päätyseinälle tuli valokuvatapetti koivumetsästä ja muille kolmelle seinälle haaleanvihreää yksiväristä tapettia. Olohuoneen ja samalla koko asunnon suurimmalle seinälle taas laitettiin Siparilan puista sisustuspaneelia kauniissa Kuultava hiekka -sävyssä. Lopputulos miellyttää silmääni tosi paljon, ja toi asuntoon kaipaamaani lämpöä ja persoonallisuutta. Nyt remontointihommat ovat jo aivan loppusuoralla, sillä tänään uuteen kotiini käytiin asentamassa ilmalämpöpumppu.



Ajattelin, että kirjoittelen uudesta kodistani ihan lyhyesti vain, mutta kas kummaa tekstiä tulikin useamman kappaleen verran :D Millaisia kotipostauksia te toivoisitte jatkossa? Asunnon esittely on ainakin luvassa sitten joskus, mutta kiinnostaisiko teitä esimerkiksi se, millaiset kriteerit mulla oli kodille etsintävaiheessa tai millaisia tarinoita mun huonekalujen ja sisustusjuttujen taustalta löytyy?

.sidebar { text-align: center; } .sidebar{ float: right; margin-right: -10px; }