Sivut

14.9.2022

SYKSYN SUUNNITELMIA

Moi sairastuvalta!

Muhun iski syysflunssa, jota parantelen nyt toista päivää kotona. Eilen olo oli melkoisen nuutunut, mutta nyt tuntuu jo paremmalta. Toivon kovasti, että tauti hellittää viikonloppuun mennessä, sillä suunnitelmissa on reissu Tuusulaan, jonne ystäväni puolisoineen muutti hiljattain. He järjestävät nyt tulevana lauantaina tupaantuliaiset, ja olisi niin ihanaa nähdä heitä pitkästä aikaa. Toivotaan siis parasta sen suhteen, että pääsisin lähtemään.

Otsikon mukaisesti ajattelin omistaa tämän postauksen sille, että käyn läpi mun kuluvan syksyn suunnitelmia. Vaikka tavallaan mun elämä ei ookkaan kovin paljoa muuttunut, tavallaan oon kuitenkin elänyt ihan uudenlaista arkea nyt alkusyksystä. Ensimmäistä kertaa elämässäni oon nimittäin tilanteessa, jossa mun arki koostuu enemmän töistä kuin opiskelusta. Tämä on myös viiteen vuoteen ensimmäinen syksyni Porissa.




Mun ainoa säännöllinen opiskelutapaaminen on nyt graduseminaari kerran viikossa. Sen lisäksi mun pitää vielä viimeistellä yksi sivuainekurssi. Se koostuu pitkästä opintopäiväkirjasta, josta puuttuu enää neljä merkintää, eli voiton puolella ollaan. Gradun suhteen suunnitelmani on nyt syyskuussa lähinnä saada homma alkuun. Syy siihen on, että mun työt Satakunnan Kansassa jatkuivat aiemmista vuosista poiketen suoraan kesäpestin perään ilman taukoa. Teen töissä syyskuun loppuun saakka nelipäiväistä työviikkoa. Sen jälkeen jatkan edelleen töitä tarvittaessa töihin tulevana, mutta vähennän hieman vuorojen määrää, jotta ehdin kirjoittaa paremmin gradua. Lokakuusta eteenpäin panostan gradun työstämiseen enemmän, mutta aika näyttää, millaisella tahdilla onnistun sitä töiden ohella tekemään. Tarvittaessa vähennän lokakuuhun verraten vielä työvuoroja loppuvuodesta, mutta kokonaan en ole valmis SK:n vuoroista luopumaan, sillä ne ovat hyvää vastapainoa opintojen loppurutistukselle. Tähtään siihen, että valmistuisin kesäksi 2023, mutta olen myös ajatellut, että voin joustaa tuosta, jos tavoite alkaa tuntua liian vaikealta. 



Graduhommien ja töiden lisäksi olen parin kuukauden tauon jälkeen palaillut kuntosalille. Käytän nyt alkuun muutaman Poriin muuton yhteydessä saamani edun pois, ja käyn huokeaan hintaan treenaamassa parissa eri paikassa. Lokakuun puolella hommaan varmaan pidemmän jäsenyyden jollekin salille, ja palaan viimeistään siinä kohtaa ryhmäliikuntatunneillekin. Yritän saada taas liikkumisen kunnolla osaksi viikkorytmiä. Arki sisältää nyt syksyn tullen jälleen sen verran paljon tietokoneella istumista, että hyvä saada sille jotain liikunnallista vastapainoa. Yritän myös ehtiä tarttumaan hieman useammin kameraan, sillä kuvaaminen jäi kesällä niin vähiin, että se näin jälkeenpäin vähän harmittaa. 



Edellämainittujen juttujen lisäksi mun loppuvuosi tulee sisältämään ainakin pari keikkaa. Lokakuussa menen katsomaan Samu Haberia Tampereen Pakkahuoneelle ja joulukuussa Juha Tapiota Porin Isomäkeen. Syyskuun lopussa suunnitelmissa taas olisi viettää pitkä viikonloppu Tampereella. Maanantaina mun pitää käydä silloin yliopistolla, mutta muuten ajattelin pyhittää ajan siskoni kanssa hengailuun ja kavereideni näkemiseen. Varasimme lauantaiaamupäivälle kahden kaverini kanssa Tuulensuun palatsin leffabrunssin, mitä odotan jo innolla. Toivottavasti ehdin kaikkien velvollisuuksien ja menojen lisäksi syksyllä myös viettää rauhallisia koti-iltoja ja lukea (edes joulun aikaan) jonkun romaanin.


Nyt kun mä oon kertonut omista suunnitelmistani niin olisi kiva kuulla myös teistä. Millaisista jutuista sun arki koostuu tänä syksynä? Jatkatko tuttujen asioiden parissa vai onko sulla tulevien kuukausien aikana jotain uutta luvassa?

6.9.2022

ELOKUU PUHELINKUVINA

Moii! 

Syyskuu on lähtenyt kivasti käyntiin. Työt Satakunnan Kansassa jatkuivat, palasin opiskeluiden pariin, ja viikonloppuna olin ystäväni ihanissa 30-vuotisjuhlissa. Tulevana viikonloppuna olisi tarkoitus mennä viimeistä kertaa tänä vuonna mökille yöksi, sitä seuraavana viikonloppuna Tuusulaan tupareihin ja loppukuusta viettää viikonloppu Tampereella. Muuten yritän vain saada uudenlaisen arjen toimimaan sujuvasti ja keritä kerran viikossa salille ja nukkumaan hieman aikaisemmin kuin kesällä.

Täällä blogissakin siirrytään hieman ajantasaisempiin ja syksyisempiin tunnelmiin, kun saan kesäpostaukset tämän elokuun puhelinkuvakoosteen myötä alta pois. Ajattelin kertoa tulevissa postauksissa ainakin suunnitelmistani syksylle ja esitellä kunnolla mun uuden asunnon. Kuvat oon jo ottanut, mutta työt ja kesätekemiset ovat vieneet sen verran aikaa, että en ole niitä saanut koottua postaukseksi asti. Oon miettinyt myös, että voisi olla kiva tehdä mitä syön päivässä -postaus, kirjoitella tänne erilaisista arkea helpottavista nikseistä sekä toteuttaa jonkinlainen liikuntapäiväkirja ja jakaa se teidän kanssanne. Ideoita mulla tapani mukaan siis riittää, mutta katsotaan nyt, mitä todellisuudessa kerkeän toteuttaa.



Nyt kuitenkin ensin pikakelaus mun elokuusta:

Siskoni Anni tuli pariksi yöksi luokseni, kun hänellä alkoi kesäloma elokuun alussa. / Kävimme muun muassa syömässä Amarillossa mun työpäivän jälkeen. / Kokeilin ekaa kertaa tehdä kylmäsavulohipastaa, ja siitä tuli ihan superhyvää. / Kävimme Annin kanssa myös aamupalalla Sokos hotel Vaakunassa.

Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna lähdin äitini ja kummitätini kanssa Tampereelle. / Söimme ravintola Puistossa. / Sen jälkeen kävimme pikaisesti hotellilla, ja suuntasimme Juha Tapion keikalle Ratinan stadionille 😍 / Keli oli suurimman osan ajasta ihan hirveä, sillä tuuli kovaa ja satoi lähes taukoamatta. Sää oli myös melko kolea. Keikka oli kuitenkin ihan huikea!



Keikan jälkeisenä sunnuntaina kävimme muun muassa Tampereen tuomiokirkossa. / ...ja Amarillossa syömässä. / Saman päivän iltana takaisin kotiin päästyäni innostuin lähtemään lenkille. / Mu Pori o kaunis

taiteilijan luona juttukeikalla / Samalla viikolla tein juttua myös Poriin hiljattain avautuneesta Shaktajoogakoulusta. / etätöitä mökillä / Kävin hakemassa herkkuja alennuskoodilla.

Aschanin lounassalaatit on niin hyviä! / Löysin vihdoin Porista yhtä mun lempparileivistä. / skarppi otsis parturin jälkeen / Kävin parin kuukauden tauon jälkeen ekaa kertaa salilla.

menossa töihin / herkkulounas / venetsialaisilta mökillä / syksyn ekat omenat kotikodin puista


Tällä kertaa tuli aika ruokapainotteinen kooste :D Ruuan sijaan elokuulta jäi parhaiten mieleen siskon parin päivän yökyläily ja Tampereella vietetty keikkaviikonloppu - ihania muistoja. Mitä sä puuhailit elokuussa? 

.sidebar { text-align: center; } .sidebar{ float: right; margin-right: -10px; }