Sivut

31.12.2018

VUOSI 2018 HEINÄKUUSTA JOULUKUUHUN

Hyvää vuoden viimeistä päivää! Eilen aloitin kuluneiden kahdentoista kuukauden muistelun vuosikoosteen ensimmäisellä osalla. Nyt on aika kurkata mitä kaikkea tapahtui vuoden toisen puolikkaan aikana, toisin sanoen siis heinäkuussa ja joulukuussa sekä niiden välillä. 2018 on ollut kokonaisuudessaan ihan hyvä vuosi: olen sairastanut vain kerran, ja läheisenikin ovat pysyneet kunnossa. Vuoden ensimmäiset kuukaudet ja toisaalta kulunut syksy ovat olleet onnellisia kiireistä huolimatta ja tasapainottaneet kivasti kesän ahdistuneita ja ikäviä tuntemuksia. Olen tänä vuonna saanut jälleen tutustua uusiin ihmisiin ja kokea uusia asioita, ja se on asia, josta olen enemmän kuin kiitollinen. Toivottavasti vuosi 2019 tulee jatkamaan kahden edellisen vuoden linjaa, ja toivottavasti saisin viettää kesänkin hieman onnellisemmissa merkeissä kuin viime vuosina. Niin tai näin, tänään sanon mielelläni hei tälle vuodelle ja otan uuden vuoden innostuneena vastaan.

heinäkuussa


…kärsin jatkuvasta kuumuudesta ja yksinäisyydestä.
…kirjoitin rohkeudesta, kesätyöstäni ja siitä, mitä mulle kuului tuolloin.
…kävin Noormarkussa Ahlströmin ruukkialueella kaverini Jennan kanssa.
…sairastin angiinan, ja olin viikon kovassa kuumeessa ja sen vuoksi sairaslomalla.
…olin mökillä joka viikonloppu yhtä lukuun ottamatta. Mökittömänä viikonloppuna olimme rippijuhlissa.
...lainasin kirjastosta Hobitti ja Taru sormusten herrasta -kirjat, ja aloin lukea niitä uudelleen läpi parin vuoden tauon jälkeen.

elokuussa


…olin lopen kyllästynyt jatkuviin yllätyksiin, huonoon perehdytykseen ja kummallisiin sattumuksiin, joten laskin päiviä ja tunteja töitteni loppumiseen. 
...blogi- ja kuvausmotivaationi oli kadoksissa.
…palasin loppukuusta Tampereelle. Olin juhannuksen tienoilta odottanut yliopistoarkea kuin kuuta nousevaa, ja olin superonnellinen kun pääsin aloittamaan syyslukukauden.
…olin heinäkuun tavoin paljon mökillä, ja ajoin sinne joka lauantai töiden jälkeen. Yksi viikonloppu elokuun alussa mulla oli jopa kokonaan vapaana, ja silloin nautinkin kolme peräkkäistä päivää mökkielämästä. 
...postasin muun muassa mietteitäni siitä, voiko blogi olla mielenkiintoinen bloggaajan elämästä riippumatta.
…järjestin oman tuutorryhmäni kanssa kaupunkikierroksen ja lautapeli-illan, jotka olivat ohjelmassa heti ensimmäisinä päivinä.

syyskuussa


...esittelin ostoksiani, kävin läpi kesän bucket listin, listasin positiivisia asioita ja siskoni vastasi kysymyksiin, joita kysyitte minusta ja meistä.
...olin kahdesti lauantaina yliopistolla.
…olin vuoden viimeisen kerran mökillä.
...kävin bloggaajaurani ensimmäisessä blogi-illassa.
…kävin Pyynikillä ja Pispalassa, juhlin fuksiaisia tuutorina pitäen muutaman kaverini kanssa yhtä rasteista, olin yhden fuksimme tupareissa ja vietin hauskan illan syksyn ensimmäisissä haalaribileissä.
…tein ensimmäiset radiojuttuni somettomasta syyskuusta ja tunnelukoista.

lokakuussa


…siskoni ja yksi serkuistani yökyläilivät luonani. Meillä oli ihan superhauskat neljä päivää yhdessä, ja aloimme jo suunnitella, milloin vastaava onnistuisi uudelleen.
…Moments vietti viisivuotissynttäreitään.
…oli neljästi approilla: ensin peräkkäisinä päivinä Amuriapproilla (fuksit kiersivät tuutoreiden kodeissa pidettyjä rasteja) ja Snäkkiapprossa (kierrettiin keskustan läheisyydessä olevia ravintoloita, joissa maisteltiin miniannoksia), seuraavalla viikolla puolestaan Suomen suurimmassa opiskelijatapahtumassa Hämeenkadun approssa ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä Syntiapprossa (tuutorit kiersivät fuksien kotien rasteja).
…olin Ullan kanssa Suvi Teräsniskan konsertissa Tampere-talolla.
...mulla oli syysloma, joskin käytin sen lähes kokonaan rästijuttujen hoitamiseen.
...ihailin perheeni kanssa auringonlaskua Meri-Porissa. Postaus tuosta meren rannalla vietetystä illasta löytyy täältä.

marraskuussa


...olin Helsingissä tekemässä haastattelua. Sen jälkeen jäi kuitenkin aikaa, joten kiertelin ympäri keskustaa ja sen lähialueita kameran kanssa.
...kirjoitin Moreenimediaan Jonsukista ja nuoresta ortodoksista. Lisäksi olin mukana tekemässä juttua Lapin matkailun ympäristövaikutuksista.
...olin ensimmäistä kertaa journalistiristeilyllä.
…olin kahdesti seuraamassa Yle Perjantaita livenä.
…hukuin esseisiin, kokouksiin, haastatteluihin ja juttujen kirjoittamiseen.
…järjestimme yhdellä syksyn kurssilla Metso Talk -livekeskustelutilaisuuden yhteistyössä Tampereen pääkirjaston kanssa.

joulukuussa


…vietin useita jouluisia iltamia ja yhdet kunnon pikkujoulutkin.
…kävin siskoni Annin kanssa katsomassa Ihmeotukset 2 -elokuvan.
…ostin liput kesän 2019 Sunrise Avenuen keikalle itselleni ja ystävälleni Ullalle.
…testasin Härkis tikka masalaa, ja vietin Kristan kanssa hauskan päivän Helsingissä.
…kirjoitin Moreenimediaan kolumnin siitä, mikä mua ärsyttää nykypäivän työnhakuprosesseissa.
...sain harjoittelupaikan Satakunnan Kansasta, palautin viimeiset koulutehtävät, ja aloitin joululomani.

Millainen sinun kulunut vuotesi oli?

30.12.2018

VUOSI 2018 TAMMIKUUSTA KESÄKUUHUN

Vuosi 2018 lähestyy loppuaan päivä päivältä, joten nyt on täydellinen hetki laittaa kulunut vuosi pakettiin täällä blogissakin. Luvassa on siis perinteinen vuosikooste, jossa kertaan kuukausi kuukaudelta mitä kaikkea sitä onkaan tullut puuhailtua.

tammikuussa


...kävin perheeni kanssa talvisessa Yyterissä.
...kirjoitin itselleni kirjeen luettavaksi alkuvuonna 2019.
…aloitin vuoden ensimmäisenä päivänä 365 kuvaa -haasteen toistamiseen.
...listasin blogiin positiivisia juttuja, elämäni numeroita ja tavoitteita vuoden ajalle.
...vuoden ekan viikon lomailin vielä, mutta loppiaisen jälkeen oli aika aloittaa kevätlukukauden opinnot. Lukujärjestykseni oli mukavan kevyt, ja ehdin puuhailla kaikenlaista ryhmäliikuntatunneilla käymisestä kokkailuun.
…juhlin 21-vuotissynttäreitäni opiskelukavereideni kanssa (ja oli muuten parhaimmat synttärit vuosiin).

helmikuussa


…lenkkeilin paljon.
...vietin hauskan illan kaverisitseillä.
...kävin katsomassa Veljeni vartija -elokuvan.
…juhlin vuosijuhlissa 25-vuotiasta ainejärjestöämme.
...jaoimme blogitiimityttöjen kanssa hyvinvointivinkkejä.
...aloin muiden tiimiläisten kanssa suunnitella Vostokin valmennuspäivää.

maaliskuussa


...hain hulluna töitä.
...kävin Himoksella laskettelemassa.
…musta tuli virallisesti Vostokin tuutor.
…kävimme herkuttelemassa vohveleilla Ullan kanssa.
…haalaribileissä esiintyi Anssi Kela, ja kyseinen ilta oli muutenkin aivan huippu!
...kevättalvella/keväällä mulla oli usea rankka viikko, kun kuulolaitteeni menivät rikki, enkä saanut heti uusia. Avauduin aiheesta omassa postauksessaan maaliskuun loppupuolella, kun olin kärsinyt ongelmasta kuukauden.

huhtikuussa


...ostin sadetakin.
…siskoni Anni tuli yökyläilemään luokseni.
...kuvasin paljon (lähinnä kyllä opiskelujuttuja varten).
...olin superkiireinen ja postasin vain kerran kertoakseni kuulumisia.
…järjestimme journalistiikan pääsykokeisiin valmistautujille valmennuspäivän.
...ensimmäisen opiskelijavapun juhlinta alkoi Wappumättörundilla ja jatkui Särkän märässä.

toukokuussa


...pyöräilin paljon.
...olin vappupiknikillä.
…kävin kahdessa työhaastattelussa.
…siskoni tuli jälleen Tampereelle yökylään. Kävimme muun muassa Ratinassa ostoksilla, nautimme lähes helteisen kuumasta lämpötilasta ulkona ja lopulta äiti liittyi seuraamme ja suuntasimme Cheekin keikalle.
...voitin eräässä kilpailussa ilmaista Särkänniemen huvitteluaikaa, joten vietimme päivän Tampereella siskoni, yhden serkkumme ja siskoni parhaan ystävän kanssa. Kommelluksilta ei säästytty, mutta olipahan hauskaa!
...jaoin fuksivuoteni numeroita, mietteitä bloggaamisestani ja plussia sekä miinuksia kuluneelta kuukaudelta.

kesäkuussa


…juhlittiin siskoni valkolakkia.
...sain töitä hirveän haku-urakan jälkeen.
...vietin ihanan kesäpäivän Turussa Anniinan ja Helin kanssa.
...piipahdin Tampereella hammaslääkärissä ja näkemässä kavereita.
...vietin juhannusta perinteisesti mökillä perheen ja sukulaisten kesken.
...blogini saavutti viidenkymmennen lukijan rajapyykin ja järjestin sen kunniaksi arvonnan.

Huomenna on vuorossa vielä vuoden viimeinen postaus, mutta haluaisin kuitenkin jo nyt kiittää sydämellisesti sua, joka oot lukenut mun blogia tänä vuonna. Kiitos teille jokaisesta kommentista, tsemppiviestistä ja luetusta postauksesta. Haluan että mun blogi on ensi vuonna entistä parempi, joten nyt on risujen ja ruusujen aika. Mitkä on sun mielestä mun parhaita postauksia? Entä mikä ei niin innosta? Toivotko jotain tiettyä postausta? Nyt saa antaa palautetta ja esittää toiveita, joten antakaa tulla!

29.12.2018

12 SUOSIKKIKUVAANI VUODELTA 2018

Heippa ja hyvää lauantai-iltaa! Tänään ajattelin aloittaa kuluneen vuoden muistelun täällä blogissa(kin) listaamalla suosikkikuvani jokaiselta vuoden 2018 kuukaudelta. Viime vuodesta en tällaista postausta toteuttanut, mutta jos vuoden 2016 vastaava kooste kiinnostaa, se löytyy täältä. Kuvien valitseminen oli paljon vaikeampaa kuin odotin, sillä kuvia oli kertynyt ulkoiselle muistille yllättävän paljon. Valokuvauksen kannalta tämä vuosi on tuntunut välillä melkoisen nihkeältä, joten yllätyin todellakin iloisesti vuoden kuvasaldosta. Tämä asia on ehkä ainoa, missä välillä vähän patistelen itseäni, vaikka oikeaa fiilistä ei olisikaan, sillä kuvat jos mitkä ovat korvaamattomuudessaan ihania muistoja. Millainen sun valokuvausvuosi on ollut?

TAMMIKUU


HELMIKUU


MAALISKUU


HUHTIKUU


TOUKOKUU


KESÄKUU


HEINÄKUU


ELOKUU


SYYSKUU


LOKAKUU


MARRASKUU


JOULUKUU


Omat lempparini ovat tammi-, kesä- ja lokakuun kuvat, mutta mistä kuvasta tai kuvista sä tykkäät eniten?

28.12.2018

JOULU 2018

Joulu oli ihanan rento ja perinteinen - just sellainen, josta eniten nautin. Nyt joulun pyhät alkavat kuitenkin pikku hiljaa vaihtua uudeksi vuodeksi, joten päätin tulla jakamaan hieman aaton, joulupäivän ja tapaninpäivän tunnelmia. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän joulussa merkitsevät läheiset ihmiset ja heidän kanssaan vietetty aika. Toki lahjatkin ilahduttavat, varsinkin kun nykyään ne ovat usein käytännöllisiä ja arkea helpottavia juttuja, joista riittää iloa pitkäksi aikaa. Tämän joulun yllättävin lahja löytyi siskoni paketista, sillä hän oli leiponut mulle leipää. Ihan parasta, sillä ensinnäkin itse tehty on aina ihanaa, tähän oli nähty aikaa ja vaivaa ja lisäksi rakastan leipää. Paketeista paljastui leipäyllätyksen lisäksi muun muassa uusin muumitalvimuki, sähkövatkain ja yksi kokoelmastani vielä puuttuva Harry Potter -kirja. Perinteisen kalenterilahjankin sain, joten nyt on ensi vuodelle taas jotain, josta seurata ajan kulumista.



Vielä aattona maata koristanut lumipeite vaihtui joulupäivänä taas mustuuteen ja märkyyteen :/ Onneksi talvea on vielä jäljellä, ja ilma tuntuu lupaavasti laskevan pakkasen puolelle eli ehkä vielä ehtii muodostua kunnon paksuja lumikinoksia. Olisi ihan superjees päästä hiihtämään vielä ennen kuin palaan Tampereelle, mutta jos ei nyt, niin viimeistään sitten maaliskuun alussa Lapissa. Jos tulisi edes pieni parin sentin lumikerros, sekin kelpaisi. Yksi lemppariasioistani talvella on nimittäin ihan puhtaasti kävellä ympäriinsä pakkasen nipistellessä poskia ja lumen narskuessa jalkojen alla.




Joulupäivänä kokoonnuimme äidin puolen suvun voimin mummulaan joulukahveille. Minä ja siskoni kävimme jo aamupäivällä mummun luona laittamassa kahvikuppeja ja tuoleja paikoilleen. Illalla talo oli täynnä, ja puheensorina täytti joka nurkan. Illalla linnoittauduimme siskoni kanssa sohvalle herkkujen kanssa, ja katsoimme aattona väliin jääneen Joulupukin ja noitarummun. Tapaninpäivä kuluikin sitten pelkästään rentoillessa. Luin kirjoja, näpertelin käsityöprojektini parissa ja kaivoimme siskoni kanssa pitkästä aikaa wii-pelit esiin.



Miten sun joulun pyhät sujuivat?

23.12.2018

MIELESSÄ JUST NYT X 10

Aatonaaton terveiset täältä moi! Halusin tulla vielä ennen joulun pyhiä listaamaan juuri nyt mielessä olevia asioita. Oli todella piristävää kirjoittaa tällaista tajunnanvirtaa pitkästä aikaa, ja pääsettepä kerrankin nauttimaan harvinaisen reaaliaikaisista ajatuksista ja kuvista. En edes muista, koska viimeksi olisin kirjoittanut ja kuvannut postauksen yhteen pötköön ja vielä julkaissutkin saman tien, mutta täältäpä sellainen harvinainen herkku nyt tulee. Pidemmittä puheitta seuraa siis kymmenen sekalaista ajatusta tältä päivältä.


1) Ei ehkä yllätä ketään, mutta huomenna on jo jouluaatto. Mihin tämä aika oikein menee? Aion pitää perinteiseen tapaan aattona (ja ehkä joulupäivänäkin) somettomat 24 tuntia. Sen sijaan yritän ottaa paljon jouluisia kuvia, nauttia ihanista ruuista ja aloittaa pientä käsityöprojektia. 

2) Oon mietiskellyt sekä loppu- että alkuvuoden postauksia. Fiilis on tosi inspiroitunut nyt, mutta saa nähdä mitä postaustahdille käy, kun tammikuussa alkavat taas opiskelukiireet. Ehkä saan loman aikana ainakin ajastettua muutaman postauksen ja valmisteltua luonnoksiin puolikkaita tekstejä, joten pidetään sormet ristissä, että täällä blogissa olisi alkuvuodesta vähän aktiivisempaa kuin kuluneena vuotena.

3) Meillä tuotiin kuusi sisälle ja koristeltiin jo eilen, vaikka yleensä se on kuulunut aatonaaton ohjelmaan. Ei haitannut kyllä yhtään, vaikka tässä kohdin perinteisiin tuli pieni poikkeus. Minä ja siskoni pääsimme itse asiassa koristelemaan kuusen kahdesti, kun tänään ripustimme koristeet mummumme kuuseen.


4) En ole vielä soittanut kovin paljon pianoa, vaikka olen ollut täällä Porissa jo lähes viikon. Onneksi asiaa on tullut hieman korjattua tänään, ja huomenna joululaulujen soittelu ehdottomasti jatkuu!

5) Musta tuntuu, että elämässä on tällä hetkellä aika kiva balanssi. Välillä on superkiire, mutta tykkään kuitenkin mun opinnoista (pois lukien jotkut kuivakat tutkimuskurssit), ja oon kouluttautumassa oikealta tuntuvaan ammattiin. En stressaa enää niin paljoa kuin ennen, vaan annan asioiden mennä enemmän omalla painollaan. Oon löytänyt oikeasti välittäviä ihmisiä ympärilleni, enkä enää jaksa muuttaa itseäni muiden vuoksi tai ajatella mitä joku jostain tekemästäni tai sanomastani ajattelee (ainakaan suurimman osan ajasta).

6) Olen niin innoissani siitä, että monen vuoden tauon jälkeen jouluna on mitä luultavimmin lunta. Välipäivinä lämpötila näyttäisi nousevan hieman plussan puolelle, mutta jos ennusteet pitävät paikkansa, sen jälkeen pitäisi taas viiletä. Yksinkertaisesti parasta ikinä, jos nyt tulisi toinen kunnon talvi viime talven perään. Luminen luonto on niin kaunis, ja kylmyydestäkin selviää pukeutumalla. Kyllä lumi nyt ehdottomasti ainakin sen mudan, kuran ja pimeyden voittaa, eikö niin? :D




7) Kävin perjantaina läheisessä pikku kirjastossa, ja lainasin mukavan pinon luettavaa joululomalle. Nähtäväksi jää ehdinkö lukea koko pinon, mutta joka tapauksessa ihanaa, että vihdoinkin on aikaa kirjoille. Aloitin eilen lukemalla ensimmäisen luvun Saiturin joulusta, ja kyseinen klassikko vaikutti oikein lupaavalta.

8) En ole ikinä ollut uutena vuotena baarissa, bileissä tai muutenkaan tehnyt mitään kovin erikoista. Tänäkin vuonna aion jatkaa uuden vuoden suhteen perinteistä kotoilulinjaa. Kaverit ovat yhtä lukuun ottamatta liian kaukana aktiviteetteihin, joten joululoma kuluu muutenkin pääasiassa perheen ja suvun kesken.

9) Edellisessä postauksessa tulikin jo pikaisesti mainittua, mutta tämä uutinen vaatii kyllä ihan oman hehkutuksensa. Vietän nimittäin ensi kesän ja toukokuun Satakunnan Kansan harjoittelijana! Harjoittelussa varmasti oppii ihan hurjan paljon, ja uskon muutenkin, että edessä odottavat ikimuistoiset kuukaudet.

10) Musta tuntuu, että koko syksy ja alkutalvi meni yhdessä hujauksessa ohi. Nyt tuntuu joka tapauksessa aivan ihanalta viettää joulua ja kotoilla ilman velvollisuuksia ja huolia. Loppiaisen jälkeen olen kuitenkin aika varmasti palaamassa innolla opintojen pariin rentoilun ja kavereista erakoitumisen jälkeen. Tämä mitä todennäköisimmin siitäkin huolimatta, että edessä siintävät työn täyteiset kaksi kuukautta, kunnes taas hieman rauhoittuu. Mutta se on sitten, ekana joulua, ruokaa rentoutta ja kaikkea ihanaa, mitä arkena ei ehdi!


Palailen joulun jälkeen tänne jouluisten kuvien ja juttujen kera, ja sitten onkin aika muistella kuluneita kuukausia perinteisen vuosikoosteen muodossa. Nyt haluan kuitenkin lähettää kaikille teille niin lämpöiset halit kuin virtuaalisesti pystyn, ja toivottaa oikein ihanaa joulua 💕

22.12.2018

365 KUVAA - MARRASKUU & JOULUKUU

Heippa taas tänään! Päätin bloggailla nyt loppuvuoden vähän ahkerammin, sillä sain vihdoin hoidettua kaikki kouluhommat pois alta, ja jouluvalmistelutkin alkavat mun osalta olla paketissa. Halusin vielä tän vuoden puolella julkaista tietyt postaukset ja eilisen Helsinkipäivityksen lisäksi listalta löytyi muun muassa tämä viimeinen osa 365 kuvaa -haasteräpsyistä. Yhdistin tähän koosteeseen sekä marras- että joulukuun kuvat, koska sattuneista syistä marraskuussa oli sen verran hektistä, että tämä(kin) postaus jäi julkaisematta. Mennään siis pidemmittä puheitta asiaan, tässä kun tulee hyvin kerrattua tekemiset ja kuulumiset parin kuukauden ajalta.


Tampere iltavalaistuksessa jaksaa edelleen ihastuttaa. Mun piti tarkistaa kalenterista, mistä olin tämän kuvan ottohetkellä suuntaamassa kotiin ja selvisi, että olin ollut seuraamassa Yle Perjantaita livenä. Tuolloin toinen marraskuuta perjantaissa oli aiheena hulluus ja oli kyllä mielenkiintoista kuunneltavaa.


Maisemakuva sumuisesta saaristosta journalistiristeilyllä. Tää kuva palauttaa kyllä tuon aamun niin vahvasti mieleen. Ja just tällaiset kuvat, joihin yhdistyy muistoja on kyllä parhaita!


Kirjoitin jutun kauniista ja hittimaineeseen nousseista Jonsukista, jotka on suunnitellut Jonna Nordström. Lopputuloksen voit käydä lukaisemassa täältä.


Tässä haastekuva, joka kuvaa mun syksyn arkipäiviä paremmin kuin hyvin. Meneillään on nimittäin kuvan ottohetkellä tuotantopäivä, jossa juttuja kirjoitetaan, mutta ennen kaikkea hiotaan, muokataan ja viimeistellään.


Olin tekemässä Helsingissä haastattelua tähän juttuun, ja juttukeikan jälkeen jäi mukavasti aikaa vähän seikkailla ympäri pääkaupunkia. Tämä kyseinen otos on ehkä lempparini tuon päivän kuvista, mutta muutkin räpsyt onnistuivat aika kivasti, vaikka marraskuu ei yleisesti ottaen olekaan Suomen kuvauksellisimpia kuukausia.


Tämän marraskuisen auringonlaskukuvan nappasin eräänä päivänä käydessäni lenkillä. Vaikka asunkin suhteellisen lähellä Tampereen keskustaa, olen löytänyt useampia kivoja puistoja ja lenkkeilyreittejä.


Testasin Härkis Tikka masalaa hieman soveltaen tätä But I´m a human not a sandwich -Iinan ohjetta. En osannut odottaa ruokakokeilultani oikein mitään, koska tämä oli ensimmäinen härkiskokeiluni, mutta tuli kyllä tosi hyvää. Suositukset reseptille siis täältä :P


Päivitin marraskuun lopulla CV:ni ensin ajan tasalle ja sitten visuaalisemmaksi. Lisäksi piti saada juttunäytteet yhdisteltyä yhdeksi pdf-tiedostoksi. Yritin pariakin eri tapaa, mutta lopulta päädyin käyttämään Wordia ja kuvassakin näkyvää, opiskelukavereideni suosittelemaa Smallpdf-sovellusta. Harjoitteluhaku alkoi jotenkin todella nopeasti, enkä lopulta sitten ehtinyt edes stressata sitä kovin paljoa. Paikkakin irtosi mukavasti ennen lomaa (tämän viikon alussa) Satakunnan Kansasta, ja olen harjoittelusta kyllä tosi innoissani!


Ensimmäinen joulukuuta kävin siskoni kanssa elokuvissa katsomassa uusimman osan Ihmeotuksista. Leffa oli hyvä, mutta sai ainakin tämän ikuisen Potterfanin yhdistelemään lankoja mielessään ja pohtimaan mitä ihmettä seuraavissa osissa mahtaa tapahtua. Jatkoa odotellessa...


Lemppariyksityiskohta asunnossani on talvisin tämä lyhty ja valonauha. Sain molemmat siskoltani joulu- tai synttärilahjaksi tässä pari vuotta sitten ja kovassa käytössä ovat kyllä olleet.


Itsenäisyyspäivän valaistukseni oli pääasiassa tämä kynttilä, jota polttelin ilta kuudesta pitkälle yöhön.


Aloitin ystävien ja kivan tekemisen täyteisen viime viikkoni Vostokin pikkujouluilla ja tarjoilut, valaistus sekä tunnelma tekivät kyllä illasta vähintään yhtä hauskan kuin ekalla kerrallakin.


Kesällä luin Kate Mortonin kirjan Talo järven rannalla, ja siitä lähtien olen halunnut lukea jonkun toisenkin kyseisen kirjailijan romaanin. Ei kahta ilman kolmatta, sillä lainasin tämän kirjan jälkeen vielä yhden Kate Mortonin romaanin... Nämä ovat ihan superkoukuttavia. ja jännässä kohdassa ei meinaa malttaa lopettaa lukemista ollenkaan.


Näin pitkästä aikaa kaveriani Jennaa, ja katsoimme Jali ja suklaatehdas -leffaa kuulumisten vaihdon jälkeen. Hetki oli ihanan tunnelmallinen, joten oli pakko napata kuva muistoksi.


Askartelin muutama päivä takaperin joulukortit perheenjäsenille, ja perinteisesti ensimmäinen yritys epäonnistui... Lopulta sain kuitenkin aikaan melko kivat kortit, vaikka itse sanonkin :)

Mitä teille kuuluu? Ootteko jo päässeet rauhoittumaan joulun viettoon?
.sidebar { text-align: center; } .sidebar{ float: right; margin-right: -10px; }