Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste 365 kuvaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 365 kuvaa. Näytä kaikki tekstit

22.12.2018

365 KUVAA - MARRASKUU & JOULUKUU

Heippa taas tänään! Päätin bloggailla nyt loppuvuoden vähän ahkerammin, sillä sain vihdoin hoidettua kaikki kouluhommat pois alta, ja jouluvalmistelutkin alkavat mun osalta olla paketissa. Halusin vielä tän vuoden puolella julkaista tietyt postaukset ja eilisen Helsinkipäivityksen lisäksi listalta löytyi muun muassa tämä viimeinen osa 365 kuvaa -haasteräpsyistä. Yhdistin tähän koosteeseen sekä marras- että joulukuun kuvat, koska sattuneista syistä marraskuussa oli sen verran hektistä, että tämä(kin) postaus jäi julkaisematta. Mennään siis pidemmittä puheitta asiaan, tässä kun tulee hyvin kerrattua tekemiset ja kuulumiset parin kuukauden ajalta.


Tampere iltavalaistuksessa jaksaa edelleen ihastuttaa. Mun piti tarkistaa kalenterista, mistä olin tämän kuvan ottohetkellä suuntaamassa kotiin ja selvisi, että olin ollut seuraamassa Yle Perjantaita livenä. Tuolloin toinen marraskuuta perjantaissa oli aiheena hulluus ja oli kyllä mielenkiintoista kuunneltavaa.


Maisemakuva sumuisesta saaristosta journalistiristeilyllä. Tää kuva palauttaa kyllä tuon aamun niin vahvasti mieleen. Ja just tällaiset kuvat, joihin yhdistyy muistoja on kyllä parhaita!


Kirjoitin jutun kauniista ja hittimaineeseen nousseista Jonsukista, jotka on suunnitellut Jonna Nordström. Lopputuloksen voit käydä lukaisemassa täältä.


Tässä haastekuva, joka kuvaa mun syksyn arkipäiviä paremmin kuin hyvin. Meneillään on nimittäin kuvan ottohetkellä tuotantopäivä, jossa juttuja kirjoitetaan, mutta ennen kaikkea hiotaan, muokataan ja viimeistellään.


Olin tekemässä Helsingissä haastattelua tähän juttuun, ja juttukeikan jälkeen jäi mukavasti aikaa vähän seikkailla ympäri pääkaupunkia. Tämä kyseinen otos on ehkä lempparini tuon päivän kuvista, mutta muutkin räpsyt onnistuivat aika kivasti, vaikka marraskuu ei yleisesti ottaen olekaan Suomen kuvauksellisimpia kuukausia.


Tämän marraskuisen auringonlaskukuvan nappasin eräänä päivänä käydessäni lenkillä. Vaikka asunkin suhteellisen lähellä Tampereen keskustaa, olen löytänyt useampia kivoja puistoja ja lenkkeilyreittejä.


Testasin Härkis Tikka masalaa hieman soveltaen tätä But I´m a human not a sandwich -Iinan ohjetta. En osannut odottaa ruokakokeilultani oikein mitään, koska tämä oli ensimmäinen härkiskokeiluni, mutta tuli kyllä tosi hyvää. Suositukset reseptille siis täältä :P


Päivitin marraskuun lopulla CV:ni ensin ajan tasalle ja sitten visuaalisemmaksi. Lisäksi piti saada juttunäytteet yhdisteltyä yhdeksi pdf-tiedostoksi. Yritin pariakin eri tapaa, mutta lopulta päädyin käyttämään Wordia ja kuvassakin näkyvää, opiskelukavereideni suosittelemaa Smallpdf-sovellusta. Harjoitteluhaku alkoi jotenkin todella nopeasti, enkä lopulta sitten ehtinyt edes stressata sitä kovin paljoa. Paikkakin irtosi mukavasti ennen lomaa (tämän viikon alussa) Satakunnan Kansasta, ja olen harjoittelusta kyllä tosi innoissani!


Ensimmäinen joulukuuta kävin siskoni kanssa elokuvissa katsomassa uusimman osan Ihmeotuksista. Leffa oli hyvä, mutta sai ainakin tämän ikuisen Potterfanin yhdistelemään lankoja mielessään ja pohtimaan mitä ihmettä seuraavissa osissa mahtaa tapahtua. Jatkoa odotellessa...


Lemppariyksityiskohta asunnossani on talvisin tämä lyhty ja valonauha. Sain molemmat siskoltani joulu- tai synttärilahjaksi tässä pari vuotta sitten ja kovassa käytössä ovat kyllä olleet.


Itsenäisyyspäivän valaistukseni oli pääasiassa tämä kynttilä, jota polttelin ilta kuudesta pitkälle yöhön.


Aloitin ystävien ja kivan tekemisen täyteisen viime viikkoni Vostokin pikkujouluilla ja tarjoilut, valaistus sekä tunnelma tekivät kyllä illasta vähintään yhtä hauskan kuin ekalla kerrallakin.


Kesällä luin Kate Mortonin kirjan Talo järven rannalla, ja siitä lähtien olen halunnut lukea jonkun toisenkin kyseisen kirjailijan romaanin. Ei kahta ilman kolmatta, sillä lainasin tämän kirjan jälkeen vielä yhden Kate Mortonin romaanin... Nämä ovat ihan superkoukuttavia. ja jännässä kohdassa ei meinaa malttaa lopettaa lukemista ollenkaan.


Näin pitkästä aikaa kaveriani Jennaa, ja katsoimme Jali ja suklaatehdas -leffaa kuulumisten vaihdon jälkeen. Hetki oli ihanan tunnelmallinen, joten oli pakko napata kuva muistoksi.


Askartelin muutama päivä takaperin joulukortit perheenjäsenille, ja perinteisesti ensimmäinen yritys epäonnistui... Lopulta sain kuitenkin aikaan melko kivat kortit, vaikka itse sanonkin :)

Mitä teille kuuluu? Ootteko jo päässeet rauhoittumaan joulun viettoon?

9.11.2018

365 KUVAA - LOKAKUU

En oikeastaan ehtisi tehdä tätä postausta, mutta teenpä nyt kuitenkin - vaikka sen kunniaksi, että sain hoidettua huomiseen haastatteluuni kysymykset kuntoon. Kiirettä siis pitää edelleen, ja musta tuntuukin, että olen maininnut sen vähintään joka toisessa postauksessa tänä syksynä. Päässä muhisi noin miljoona ideaa, ja blogivihkoonikin olen kirjannut niitä säännölliseen tahtiin. Niin kauan kun aikaa ei tämän enempää ole, pitää kuitenkin tyytyä odottelemaan rauhallisempaa elämäntilannetta ja aina silloin tällöin varastaa aikaa tärkeämmiltä asioilta blogille. En tiedä, onko teillä vastaavanlaisia ongelmia, mutta itselleni on ainakin vaikeaa rauhoittua johonkin "turhaan", kuten blogin kirjoittamiseen, silloin kuin to do -listalla on tekemättömiä esseitä tai muita isompia tehtäviä. Parhain tunne mulla on tehdä kivoja asioita silloin, jos ei oikeasti ole mitään tähdellisempää tekemistä. Olen kuitenkin herännyt viime aikoina siihen, että jos joskus haluan rentoutua edes hetken, ei tässä elämäntilanteessa ole mahdollista odottaa sitä maagista päivää, milloin to do -listalla ei ole mitään. Tämä on itse asiassa eräs niistä lukuisista asioista, joista haluaisin kirjoittaa ihan oman postauksensa. Nyt kuitenkin taidan jättää nämä pohdinnat tähän ja siirtyä varsinaiseen teemaan, että saan tämän postauksen joskus valmiiksikin.


Lokakuun alussa fuksimme kiersivät ympäri Amuria meidän tuutoreiden pitämillä rasteilla. Itse olin kuvan mukaisesti tietovisarastilla, jossa fuksit pääsivät pohtimaan vastauksia kinkkisiin kysymyksiin itseensä ja muihin Vostokkeihin liittyen. Rakastan tämän tyylisiä approkierroksia, joilla pääosassa ovat milloin mitkäkin tehtävät. Sen vuoksi olikin superhauskaa päästä osallistumaan lokakuun lopussa fuksiemme järjestämään Vasta-approon, jossa roolit olivatkin toisin päin, ja me tuutorit pääsimme muun muassa purkamaan vihaamme, laiskottelemaan ja maistelemaan sokkona dippejä ja "dippejä". Tällainen fuksien järjestämä tapahtuma oli alun perin oman vuosikurssini idea, mutta olen niin onnellinen, että nykyisetkin fuksit päättivät tämän järjestää!


Tässä kuvassa ei ole muuten mitään ihmeellistä, mutta mainittakoon, että tämä on yksi monista puhelimella otetuista räpsyistä tämän kertaisessa 365 kuvaa -haasteessa. Ensimmäisellä kerralla olin todella tarkka siitä, että kuvaisin kaikki haasteen kuvat kameralla. Tällä kertaa olen halunnut paitsi vähän helpottaa haastetta, myös tuoda kuviin enemmän sitä oikeaa arkea.


Ihana arboretum! Kuinkakohan monta kertaa olen jo ehtinyt hehkuttaa näitä maisemia pelkästään täällä blogissa?


Approjen lisäksi rakastan lautapeli-iltoja! Tämä peli oli ihan superhauska, mutta hävisin sen aivan ylivoimaisesti muiden sabotoidessa yrityksiäni tahallisesti tai vähemmän tahallisesti :D


Tämä kuva onnistui mielestäni tosi kivasti, ja samalla tuli hoidettua myös tuon taustalla näkyvän aidan kuvailu. Tämä tosin tapahtui aivan viime tingassa, sillä jo pari päivää myöhemmin aidassa oli jäljellä tuskin yhtäkään lehteä.


Kallon kalliot, meri ja auringonlasku - en keksi ihan äkkiä toista yhtä täydellistä näkymää. Tämä oli myös yksi parhaista jutuista perioditauolla! Näitä kuvia löytyy lisää täältä.


Sain Ullalta joululahjaksi lipun Suvi Teräsniskan konserttiin, ja lahja osui kyllä todellakin nappiin. Ehdimme Ullan kanssa höpötellä kuulumiset konsertin alkua odotellessa sekä väliajalla, ja muuten oli vain aivan parasta uppoutua koko kehon voimalla siihen upeaan musiikkiin. Kiitos vielä kerran!


Tein perioditauon aikana niin paljon koulutöitä kuin pystyin, ja pidin kolmisen päivää lomaa perioditaukoa seuranneella viikolla kun siskoni ja Roosa-serkkumme tulivat luokseni yökyläilemään. Meillä oli aivan superhauskaa, ja nauroimme neljän päivän aikana vaikka mille. Ehdimme myös puuhailemaan aika kivasti kaikkea, kuten testaamaan Pellas cafen kakut, nam!


Tätä teetä mun on pitänyt testata jo pidemmän aikaa, ja lokakuun lopussa sain vihdoin aikaiseksi ostaa tätä yhden edellisen teen loputtua. Suosittelen, sillä itse oon ainakin tykännyt! Sitä en tosin menisi vannomaan, että tämä vaikuttaisi nukkumiseen millään tapaa...

Oon pyöritellyt mielessäni jo pidemmän aikaa tätä juttua, joten loppuun ajattelin kysyä sitä teiltä ihan suoraan. Haittaako teitä mun kohdalla tai yleisesti blogeissa "vanhat" postaukset? Mulla olisi esimerkiksi suhteellisen paljon kivoja kuvia noilta neljältä päivältä kun siskoni ja serkkuni olivat kyläilemässä, mutta mietin kiinnostaako teitä ne kuvat ja jutut vielä nyt, puhumattakaan marraskuun lopusta tai joulukuusta (milloin ikinä ehdinkään seuraavan kerran postauksen kirjoittamaan). Eli lyhyesti: vanhat postaukset hot vai not?

16.10.2018

365 KUVAA - SYYSKUU

Syyskuu on jo hyvän aikaa sitten vaihtunut lokakuuksi, mutta tämän postauksen tekemiselle ei ole tahtonut löytyä aikaa. Nyt kun vietän perioditaukoa/syyslomaa, päätin raivata aikaa myös blogille. Se tarkoittaa toivon mukaan sitä, että tämän postauksen jälkeen on odotettavissa muutakin luettavaa ilman viikon taukoa välissä. Pidemmittä puheitta siirrytäänpä kurkkaamaan miten mun 365 kuvahaaste eteni syyskuussa!


Syyskuun ensimmäinen päivä oli lauantai, ja silloin oonkin näköjään räpsinyt kuvia myöhemmin sinä päivänä julkaisemaani blogitiimipostaukseen. Kyseinen tiimipostaus oli ensimmäinen, jossa mukana olivat uudet jäsenemme Elli, Enni ja Ilona. Kaikki sujui tosi kivasti, ja uudet jäsenemme otettiin mukavasti vastaan. Nyt tuntuukin jo ihan luonnolliselta, että meitä on jälleen kahdeksan (mikä siis oli tiimimme alkuperäinen koko)!


Tää scrunchie siniraidallisen kaverinsa kanssa on päässyt nyt syksylläkin suhteellisen ahkeraan käyttöön. Omistan näiden lisäksi vielä yhden sellaisen vaaleanpunapohjaisen kukallisen, jonka pelastin kesällä mun mummulta. Näistä on tullut ihan mun lempparijuttuja hiustenlaitossa, koska en osaa tehdä mitään lettejä, kiharoita tai muuta "erikoisempaa". Scrunchie onkin siis kiva piristys mun muuten tylsiin kampauksiin.


Öinen Tampere valoineen, niin nättiä! Kuvan ottohetkellä olin kotimatkalla yksistä tupareista. Kyseistä lauantaipäivää olin muuten viettänyt melko tiiviisti yliopistolla  käytännön kurssien perehdytyksessä, joten oli kiva kun illalla oli luvassa rennompaa ohjelmaa.


Helin kanssa chailateilla ja muffineilla, nam! Mulla oli varsin hektinen päivä meneillään, mutta oltiin onnistuttu sumplimaan Helin kanssa aikataulut niin, että ehdittiin sekä tehdä haastattelu mun radiojuttua varten että höpötellä hetki herkkujen äärellä. On vaan ihan parasta, jos kiireputken keskellä ehtii viettää hetken tällaisissa merkeissä.


Viimeinen kerta mökillä tämän vuoden puolella oli syyskuun puolivälissä. Merivesi oli jo suorastaan kylmää, mutta oli silti ihanaa päästä uimaan. Mökillä oli muutenkin ihanan tunnelmallista, kun ulkona oli viileää ja (varsinkin illalla) myös pimeää.


Päädyin yhtenä perjantaina aika extempore Helsinkiin tekemään haastattelua mun radiojuttua varten. Päivä oli pitkä, mutta jäi kyllä ikimuistoisena mieleen, sillä haastattelua oli ihan parasta tehdä Annin kanssa! Lopputuloksen voi käydä kurkkaamassa täältä. Ihan koko versiota biiseineen päivineen ei pysty enää kuuntelemaan, mutta tuossa on kuitenkin mukana noin 20/30min eli suurin osa.



Monen päivän hommat näyttivät radiokurssin aikana tältä. Editointi oli musta samaan aikaan ihanaa ja kamalaa. Sitä oli tosi mielenkiintoista opetella, mutta välillä kyllä olivat hermot kireällä, kun asiat eivät onnistuneetkaan niin kuin piti. Nyt voin kuitenkin sanoa, että editoinnin alkeet ovat hallussa, jee!


Sain Elliltä kutsun Ratinan P.A.Z-myymälän blogi-iltaan. Tää oli mun ensimmäinen virallinen blogitapahtumaosallistuminen ja oli kyllä tosi kiva kokemus! P.A.Z oli ihanan tilava ja siisti, tarjoilut maistuivat ja yhdet housutkin lähtivät liikkeestä syksyn hittikuosissa eli ruudullisina mukaan. Toivottavasti saan jossakin kohtaa jonkun kuvaamaan, niin näette sitten täälläkin.


Radiokurssin ohella olen suorittanut luonnollisesti muitakin kursseja. Syyskuun loppupuolella marssinkin eräänä iltana yliopistolta kotiin mukanani vähän useampi kirja. Huomasin vähän yllättäen, että Nuorisotyö ja nuorisotutkimus -kurssia varten pitäisi olla kirja nuorisotutkimuksesta ja vieläpä juuri tämä tietty. Kirjat olivat "yllättäen" loppu vähän kaikkialta, mutta sainkin sitten sumplittua itselleni moisen Ulvilan kirjastosta, joka siis ei ole kovin kaukana Porista. Muut kirjat taas lainasin erästä esseetä varten, joka on edelleenkin kesken. Aattelin kuitenkin saada sen omalta osaltani kuntoon tässä perioditauon aikana, joten hope so niin myös tulee tapahtumaan.

Nyt suuntaan tekemään niinkin innostavaa asiaa kuin referaattia tieteellisestä artikkelista... Elättelen ainakin toistaiseksi toivoa siitä, että saan sen nopeasti kuntoon, ja ehdin tänään mielenkiintoisempienkin juttujen pariin. Toivottavasti nähdään täällä blogissakin taas pian. Sitä ennen kuitenkin ihanaa lomaa kaikille, joilla sellainen on. Muille taas haluan toivottaa tsemppiä lokakuiseen arkeen!

10.9.2018

365 KUVAA - ELOKUU

Ennen kuin siirrytään kokonaan syysjuttuihin, mulla olisi vielä muutama kesään liittyvä postaus julkaistavana. Tämä kooste elokuun haastekuvista on niistä toinen. Yleensä kuvaan kesällä enemmän ja olen inspiroituneempi, mutta tänä vuonna syksyn lähetessä kuvausinspiraatio on laskemisen sijaan kohonnut! Uskon tämän johtuvan paitsi maisemanvaihdoksesta Tampereelle, myös siitä, että arjessani tapahtuu jälleen rutkasti enemmän asioita. Niin tai näin, toivotan kaiken palanneen inspiraation ilomielin tervetulleeksi takaisin. Silti oon myös sen verran jääräpää, että kun kerran jonkun haasteen otan vastaan tai aloitan, jatkan sitä sitten myös loppuun asti - oli inspistä tai ei. Nyt kuitenkin kuvakoosteen pariin ;)


Luin loppukesästä sekä Hobitin että Taru sormusten herrasta toistamiseen. Edelleen oon myös samaa mieltä kuin ensimmäisellä lukukerralla silloin pari vuotta sitten: ihan mieletön tarina!


Suunnittelin jo alkukesästä kuvaavani pisaroita sateisen päivän osuessa kohdalle. Sateita ei sitten tullutkaan ihan sillä tahdilla kuin yleensä, joten pisarakuvatkin jäivät elokuulle.


Vakkarityökampaukseni oli joko tämä tai vaihtoehtoisesti ranskalaiset letit. Ensi kesänä harjoittelussa kampausvalikoima on ehkä hieman laajempi.


Kesän auringonlaskukuvat voi tän vuoden osalta laskea yhden käden sormilla, mutta tässä kuitenkin yksi. Iltataivas on vaan niin nätti, että sen kuvaamiseen ei kai kyllästy koskaan.


Löysin kesällä ääniviestien hienouden. Välillä olisi tehnyt hirveästi mieli höpötellä kaverin kanssa, ja tämähän on oikein kelpo korvike face to face -keskustelulle.


Kuvasin siskolle antamani ylioppilaslahjan toisen puoliskon. Ja kyllä, hän sai toisen osan lahjastaan vasta elokuussa. Selitys ei tosin ole saamattomuuteni, vaan se, että verkkokauppojen kanssa oli erinäisiä ongelmia, joiden selvittely vei pari kuukautta. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, ja onneksi sentään lahjaani myös kuulunut muumimuki oli hieman helpommin hankittavissa.


En ole varmaan ikinä elämässäni odottanut niin paljon koulun alkua kuin tänä syksynä. Siksi suunnittelin ensimmäisen päivän asunkin jo hyvissä ajoin. Tuutoreilla pukukoodina olivat haalarit, joten pitikin miettiä vain yläosa niiden kaveriksi.


Rakastan lauta- ja korttipelejä, ja olinkin ihan superinnoissani kun jo ekan päivän päätteeksi pääsi pelailemaan.


Elokuussa lähetin myös muutaman postcrossingkortin maailmalle, ja loppukuusta postilaatikossani odottikin sen myötä kahtena aamuna iloinen yllätys.

9.8.2018

365 KUVAA - HEINÄKUU

Helou! Tänään on jälleen aika kurkata mun kuvahaasteen etenemiseen, joskin tälläkään kertaa en saanut postausta ulos kuun ensimmäisellä viikolla... No, ehkä se ei ole niin tarkkaa :D Heinäkuu oli mulle yleisesti ottaen jotenkin tuskainen kuukausi, varsinkin pari viimeistä viikkoa. Osin tää johtui fyysisestä työstä ja kuumuudesta, mutta melkein yhtä paljon siitä, ettei mun elämässä tapahtunut juuri mitään. Nyt elokuussa oon piristynyt tosi paljon, sillä töitä on tän viikon jälkeen enää kaks viikkoa ja yliopiston alkukin lähenee lupaavasti. Meidän tuutorointihommat ovat myös startanneet, ja se jo yksinään sai mun mielialan kohoamaan ihan superpaljon. Kuvausinspiraatio oli, kuten arvata saattaa, koko heinäkuun piilosilla. Muutama kivan päivän kuva tuli kuitenkin otettua, ja haaste jatkui kuin jatkuikin - eihän sitä nyt puolivälin jälkeen sovi luovuttaakaan haha. Tämän pikaisen kuulumispäivityksen jälkeen onkin aika siirtyä kuvien pariin, tässä tulee!


Siitä lähtien kun oon kuullut bullet journalista, oon miettinyt, että tykkäisin sellaisesta ihan superisti itsekin. Oon kuitenkin myös tiedostanut, ettei mulle sopisi perinteinen "kalenteribujo", sillä en ehtisi arjessa ylläpitää sitä, ja oon sen verran perfektionisti, etten jaksaisi suttuisia tai sinne päin kiireessä töherrettyjä sivuja. Alkuvuodesta sain idean jonkinlaisesta journalismivihkosta, jonne voisin koota esimerkiksi hyviä kolumneja ja onnistuneita lehtikuvia. Tajusin, että tästä voisikin tulla se mun bujo. Kauniita fontteja ja pieniä piirroksia, erilaisia sivuja inspiraatiotauluista uutisen rakenteeseen jne. Tää koko homma on aika alkutekijöissään vielä, mutta voisin jossain kohtaa avata tätä enemmänkin jos teitä kiinnostaa!


Eksyin eräällä kauppareissulla teehyllylle, ja ostinkin tällaista Clipperin teetä testiin. Hyvää on, ja syksyn tullen tätä tulee varmaan hörpittyä enemmänkin.


Kun ei keksi muuta kuvattavaa, kukat ovat varteenotettava vaihtoehto...


Tänä kesänä on tullut syötyä jätskiä parin viime kesänkin edestä.


Yöt ovat alkaneet taas pimentyä. Tänä kesänä oon huomannut tän erityisen selkeästi kun teen ilta/yötöitä.


Pian saa taas omien puiden omenoita, nami!


Suuntaan mökille yleensä lauantaina töiden jälkeen, ja se tarkoittaa yöuintia. Muistin tuona päivänä kuvan vasta yöllä, ja nappasinkin kivan otoksen kynttilöistä ja niiden heijastuksesta ikkunassa.


Oon lukenut Taru sormusten herrasta vain kerran aiemmin, ja päätin jo toukokuussa, että tänä kesänä on uusintalukukerran aika! Tää tarina on vielä rakastettavampi mitä muistin, miten joku on ees voinu keksiä jotain tällasta?


Yksi kesän parhaista päivistä oli, kun saatiin siskon kanssa sumplittua aikataulut niin, että päästiin yhdessä Yyteriin. Mä oon vieraillut rannalla joka talvi niin pitkälle kuin muistan, joinain talvina useammankin kerran. Edellisestä kesäisestä rantapäivästä oli kuitenkin kokonaiset seitsemän(!) vuotta, sillä rantaseuraa ei oikein ole ollut, eikä yksinäänkään sitten ole tullut lähdettyä.


Helteisiä kesäpäiviä on riittänyt ja eräänä sellaisena levitettiinkin siskon kanssa viltti naapurissa sijaitsevan mummulan takapihalle. Ihan kuin lapsuuden kesinä :)


Suunnittelin soittavani pianoa paljon nyt kun siihen on mahdollisuus. Se on kuitenkin jäänyt paljon vähemmälle kuin mitä alkukesästä kuvittelin. Osaksi asiaan ovat vaikuttaneet helteet, mutta toisaalta en ole vain saanut aikaiseksi, enkä ollut riittävän motivoitunut. Olen kuitenkin tyytyväinen, että oon saanut soiteltua sen verran, että taidot pysyy yllä. Se mahdollistaa sen, että voin taas opetella uutta, kun aika on sopiva ja tulee sellainen fiilis.

Tällaisissa merkeissä meni mun heinäkuu, miten meni sun? Ja hei, muistakaapa käydä vielä laittamassa kysymyksiä tänne mun siskolle, vielä tää ja huominen päivä aikaa!
.sidebar { text-align: center; } .sidebar{ float: right; margin-right: -10px; }