ELÄMÄNTILANNEPÄIVITYS - PITKÄSTÄ AIKAA HYVÄ OLLA

Mooi!

Mulla on jo jonkin aikaa ollut sellainen olo, että haluaisin kirjoittaa tänne kuulumisistani vähän syvällisemmin. Vaikka olen miettinyt näin alkuvuodesta lähtien, en ole saanut sitä aikaiseksi. Suurin syy siihen on se, että vuosi 2021 on ollut itselleni tähän mennessä aika vaikea. Mitään suurempaa henkilökohtaisessa elämässäni tai lähipiirissäni ei ole tapahtunut, mutta kuluneet kuukaudet ovat olleet mulle siitä huolimatta monesta eri syystä henkisesti kuormittavia. Koronaepidemia rajoituksineen on toki tuonut oman lisänsä, mutta eniten mielialaani ovat vaikuttaneet koronasta riippumattomat syyt. Olen ollut jo pitkään aika avoin tällaisistakin asioista, joten se ei ole estänyt mua kirjoittamasta aiheesta. Blogi on kuitenkin ollut itselleni eräänlainen pakopaikka ja hyvän mielen harrastus, joka on tarjonnut muuta ajateltavaa. Ennen julkista kirjoitusta tarvitsin myös aikaa omien ajatusteni ja tunteideni läpikäymiseen. Nyt kun tunnelin päässä näkyy hieman valoa, tuntui oikealta hetkeltä myös kirjoittaa tämä postaus.

Tällä tekstillä haluan muistuttaa osaltaan myös siitä, että vaikka asiat jonkun elämässä olisivat ulkoapäin katsottuna paremmin kuin hyvin (kuten itselläni), se ei kerro mitään kenenkään elämästä oikeasti. Suoritan mahdollisesti tänä keväänä yhtä paljon opintoja kuin viime lukukaudella tai fuksisyksynä, eikä kukaan perheenjäseniäni lukuun ottamatta tietäisi ilman tätä postausta, millaista kamppailua jokaisen kuluvan kevään opintopisteen takana on ollut. Mulla on myös työ, jossa viihdyn, ja josta saamastani palkasta pystyn säästämään vaikka olen opiskelija. Vakaa taloudellinen tilanne tuo mielenrauhaa, mutta ei silti tarkoita yksinään mitään. Esimerkistä käy se, kuinka monta kertaa olen miettinyt, että voisin luopua työpaikastani ja säästöistäni ja kaikesta mitä olen saavuttanut, jos se takaisi ympärilleni tiiviin kaveriporukan. 

Mielialani on ollut pitkään alavireinen, ja ahdistavat ajatukset ovat pyörineet päässä päivittäin. Opiskelumotivaatiota ei ole ollut. Edellinen luentoni oli helmikuussa, eikä opinnoissa ole ollut sen jälkeen ollenkaan vuorovaikutusta. Opiskelu on supistunut tenttiin lukemiseksi ja esseiden kirjoittamiseksi. Se on varmasti yksi syy, miksi se on tuntunut niin vaikealta. Työt ovat tuntuneet mielekkäämmiltä, mutta sielläkin on ollut viime aikoina vaikeaa päästä työn imuun. Tekeminen on ollut enemmän riittämättömyyden tunteiden ja huijarisyndrooman kanssa painimista ja eteenpäin puskemista. Ihmissuhteissa on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ollut kasvavaa yksipuolisuutta, ja olen miettinyt taas kerran, etten taida juhlia seuraaviakaan syntymäpäiviäni tai valmistumista kavereiden kanssa, vaikka haluaisin.

Arki ja viikonloput ovat sekoittuneet toisiinsa, ja olen pitänyt vain vähän oikeita vapaapäiviä. Omien ajatusten kanssa on ollut raskasta, ja yksinäisyys on painanut harteita, joten olen paikannut tilannetta pakottamalla itseni opiskelemaan ja ennen kaikkea tekemällä paljon töitä. Työt ovat tuntuneet turvasatamalta. Työpäivien tarjoamat selkeät aikataulut ovat yksinkertaistaneet ajatuksia ja tuoneet onnistumisen kokemuksia tilanteessa, jossa niitä ei ole muualta tullut. Vaikka työt ovat sujuneet, moni tavallinen arkipäivän asia on tuntunut tahmealta ja vaikealta, ja koko ajan on ollut vähän väsynyt olo. Valmistuminen on tuntunut saavuttamattomalta etapilta, ihmissuhteet ratkaisemattomalta yhtälöltä. Innostumista tai inspiraatiota ei ole ollut näköpiirissä tai edes sen laitamilla.

 

Viimeisen viikon aikana jotain on kuitenkin tapahtunut. Kaikki alkoi siitä, kun mua pyydettiin töissä  mukaan yhteen isompaan projektiin. Oikeastaan mulla on projektissa aika iso vastuu. Ensin mietin pystyisinkö siihen ja olisiko kyseinen projekti nykyisessä elämäntilanteessani aivan liikaa. Sitten kuitenkin innostuin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan juuri tuosta projektista. Ja sitten sanoin kyllä. Kevään opiskelusuunnitelmat muuttuivat vielä vähän, mutta loppujen lopuksi jäljellä olevat koulutyöt asettuivat projektin ympärille paremmin kuin hyvin. Tein saman tien kunnon suunnitelman siitä, miten saan opiskelut hoidettua. Motivaatiota ei ilmestynyt taikaiskusta, mutta nyt koulujututkin etenevät hieman paremmin taas. Yhden kurssin saan pakettiin ensi viikolla olevan tentin myötä, ja toinenkin alkaa olla loppusuoralla jo. Kolmannesta sain juuri essee-ehdotukseni hyväksytettyä, joten voin keskittyä sen kurssiesseeseen viimeistään tuon yhden tentin jälkeen. Tällä hetkellä mulla on kevätlukukaudelta kasassa vain viisi opintopistettä, mutta jos kaikki menee kuten olen suunnitellut, ehdin suorittaa tänä lukukautena yhteensä 25 opintopisteen edestä kursseja, niin uskomattomalta kuin se tuntuukin. Vaikka en ihan tuohon yltäisikään, 20 opintopistettäkin on kuluneiden kuukausien vaikeuksien jälkeen saavutus, josta olen ylpeä.

Saman viikon lopuksi, jonka aikana olin kuullut uudesta työprojektista ja ottanut sen vastaan, julkaisin Instagramissa päivityksen, jota olin miettinyt jo pitkään. Kirjoitin pitkän kuvatekstin yksinäisyydestäni, ja tekstin lopussa sanoin suoraan, että minua saa pyytää kuvaus- tai lenkkiseuraksi tai muutenkin mukaan ihan mihin vain. Kerroin myös tutustuvani mielelläni uusiin ihmisiin. En oikeastaan uskonut, että päivitys muuttaisi mitään, mutta tuntui hyvältä avautua ja päästää osa pahasta olosta ulos. Päivityksen jälkeen sain useamman viestin, joissa tarjouduttiin seuraksi. Osa kertoi myös omista vastaavista kokemuksistaan. Yhden yhteyttä ottaneen kanssa kävin ulkoilemassa jo samana päivänä, kun olin päivityksen julkaissut, ja  meillä oli oikein mukavaa. Olen ollut saamistani viesteistä aivan älyttömän kiitollinen, mutta samaan aikaan olen myös yrittänyt olla innostumatta liikaa. Vähän kuitenkin annan itseni iloita, sillä nyt on ainakin muutama ihminen, jonka kanssa voimme hiljalleen alkaa tutustua. Vaikka se ei johtaisi kuin siihen, että tapaisimme kaksi kertaa tai kävisimme kolmen kuukauden välein kävelyllä, sekin olisi jo paljon.

Ihanaa kun ilmassa on toivoa.

PS. Kuten tästä tekstistäkin voi päätellä, mulla tulee olemaan seuraavien 1,5 kuukauden ajan melko kiireistä. Työprojekti alkaa toukokuun alussa ja kestää kolmisen viikkoa, ja yritän saada kouluhommat mahdollisimman pitkälle ennen sitä. Blogissa on siis hyvin todennäköisesti hiljaista. Yksi pääsykokeisiin liittyvä postaus on kuitenkin vielä varmasti tulossa.

PPS. Vihdoin uusi banneri!!!