Sivut

7.10.2017

BT - KUVAHAASTE

Ihanaa lauantaita kaikille! Lokakuun eka viikonloppu on nyt käsillä ja sehän merkitsee sitä, että on taas tiimipostauksen aika. Tällä kertaa päädyimme tyttöjen kanssa ottamaan osaa kuvahaasteeseen. Tarkemmin sanottuna siis kuvasimme viidentoista ennalta miettimämme sanan inspiroimana 15 erilaista kuvaa. Mulla jäi näiden kuvien räpsiminen muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta aika viime hetkeen, mutta ehdin kuin ehdinkin saada tämän postauksen kasaan kiireistä huolimatta. Eiköhän siis pidemmittä puheitta siirrytä katsomaan mitä sain aikaan ;)

ENSIMMÄINEN ASIA AAMULLA


Tää nyt ei ehkä ihan se eka asia oo, mutta joka tapauksessa mun aamu ei lähde ilman aamupalaa käyntiin. Oli kuinka kiire tahansa, mä en ikinä skippaa aamupalaa.

OMA KOTI KULLAN KALLIS


Oma koti todellakin on mulle kullan kallis, tykkään tästä asunnosta ihan superpaljon ja oon viihtynyt täällä hyvin.

PORTAAT


Kuvasin eräänä päivänä lenkkini varrelle osuneet portaat, joissa olisi kyllä saanut kunnon porrastreenin aikaan -pituutta ja jyrkkyyttä nimittäin riitti!

MIKÄ SAA MINUT HYMYILEMÄÄN


Jonain päivänä mut sai hymyilemään siihen mennessä keräämäni haalarimerkit ja kaupan päällisiksi saatu leffalippu.

LEMPIAIKA PÄIVÄSTÄ


Lemppariaika päivästä on nykyään yleensä iltapalahetki (kynttilänvalossa). Se on se hetki, kun ehtii oikeasti rauhoittua ja keskittyä vain siihen meneillään olevaan.

RIIPPUVUUS


Instagram on kyllä yks mun suurin riippuvuus tällä hetkellä. On vaan niin koukuttavaa selata kauniita kuvia ja hakea inspiraatiota milloin mihinkin. Haluaisin kyllä vähentää sitä, ettei kyseistä sovellusta avaisi aina kun on vaikka vaan pari minuuttiakin aikaa...

LIIKE


Määräsin siskoni heittelemään lehtiä, jotta sain napattua tämän kuvan hahah :D

VALO


Kerrankin onnistuin nappaamaan kuvan juuri oikeaan aikaan. Tää on ehkä mun oma lemppari näistä!

ALAVIISTOSTA


Puut ruskan väreissä toimivat aina -myös alaviistosta. Syksyn parhaita puolia on ehdottomasti ruska jos täältä kysytään!

SYKSYN VÄRIT


Ikuistin syksyn värit yliopiston pihalta. Noiden vaahteroiden väriloistoa tulee kyllä ihailtua aina kun tuosta pihan poikki kulkee.

MITÄ ILMAN EN VOI ELÄÄ


Musiikki on mulle todella tärkeää ja se on kyllä yksi niistä asioista, joita ilman ois hyvin vaikeaa olla. Viime aikoina kovassa soitossa ovat olleet Vain elämää -biisit, niin kuin kuvastakin näkyy...

ITSE TEHTY


Eräällä kurssilla meidän piti tehdä portfoliot itsellemme ja vaikeuksista huolimatta sain kuin sainkin sellaisen aikaiseksi, vaikka se vielä onkin kovin keskeneräinen.

KOLME SAMANLAISTA


Syyskuussa ehdin harrastaa kiireistä huolimatta hieman turisteilua ja kävinkin tsekkaamassa upean Hatanpään arboretumin. Lisää kuvasaldoa kyseiseltä visiitiltä löytää täältä.

KÄSIN KIRJOITETTU


Hieman mun muistiinpanoja oikeinkirjoitusopin kurssilta. Kyseisillä luennoilla on tullut opittua vaikka mitä, esim. että EU:hun ja EU:iin ovat molemmat mahdollisia kirjoitusasuja ja että ministeriöt kirjoitetaan pienellä, mutta hallitukset isolla.

KELLO KUUDELTA


Syyskuussa kello kuudelta oon monesti ollut valmistautumassa johonkin illanviettoon tai tapahtumaan. Oon ehtinyt olemaan monessa mukana ja koettuna ovat mm. KalevAppro (mun team voitti!), meidän tuutoreille järkkäämä Vasta-Appro (ja huippu Haluatko miljonääriksi? -rasti) fuksiaiset, haalaribileet ja monet muut hauskat & ihanat jutut.

Nyt äänestys käyntiin: mikä on sun lempparikuva? Mun käsi nousee "kolme samanlaista" ja "valo" puolesta! Muista käydä kurkkaamassa myös muiden tiimiläisten kuvat: / Krista / Sini / 💜: Jenny

6 kommenttia :

  1. Kolme samanlaista on kyllä munkin lemppari, ihanat puut, vai puskat vai mitälie ovatkaan :D Olisimpa muuten mäkin niin reipas, että saisin kiskottua aamupalan aikasin aamulla, enkä vasta ysin kahvitauolla. On meinaan huomattava ero pirteydessä kun vaan jaksaa ouraista jotain ennen kuin lähtee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kerroit sun lempparin ja kiitos kommentista! Onhan sekin jo jotain, että sä kuitenkin syöt aamupalaa, vaikka se sitten vasta myöhemmin tapahtuukin... Ja voithan aina yrittää siirtää sitä aamupalan syömistä sinne aikaisemmaksikin pienin askelin ;)

      Poista
  2. Toi valo on ihan mahtava kuva! Tosi kiva muutenkin lukea sun kuulumisia. Nauti jokaisesta opiskelijaelämän hetkestä, pienet ärsyttävät hetket(joita varmasti myös mahtuu mukaan)unohtuu nopeasti, mutta kivoja muistoja ja uusia ystäviä saat mukaan kulkemaan elämään!

    -Merja-serkku + neititrio ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! Ja hei ihanaa, että laitoit kommenttia -tää sai hymyn huulille :) Uusia kavereita ja muistoja on ehtinyt tähän reiluun kuukauteen jo aika paljon mahtuakin, joten innolla odotan myös tulevaa. Teen työtä käskettyä <3

      Poista
  3. Toi valo-kuva on kyllä tosi hieno ja onnistunut! Siitä tulee niin hyvä mieli, kun onnistuu nappaamaan kuvan tismalleen oikealla hetkellä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kommentista Sini <3 Se on kyllä ihan paras tunne!!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa enemmän kuin uskotkaan <3 Muistathan kuitenkin pysyä asiallisena!

.sidebar { text-align: center; } .sidebar{ float: right; margin-right: -10px; }