Sivut

24.11.2019

VIIKON 48 SUUNNITELMAT

Tykkäsin kalentereista jo ala-asteikäisenä. Mun lemppariperinteitä lapsena olikin se elokuinen päivä, kun suunnattiin kirjakauppaan koulutarvikeostoksille ja siinä samalla sai hypistellä kalentereita ja valita sellaisen seuraavaksi vuodeksi kymmenien ihanien vaihtoehtojen joukosta. Mun kalenterihulluus ei oo iän myötä ainakaan hiipunut. Sen sijaan kalenterista on tullut vuosien mittaan entistä tärkeämpi ajanhallinnan väline. Arjen luksusta on kirjoitella rauhassa kalenteria ja suunnitella tulevia viikkoja. Samalla kalenteri on myös se juttu, joka pelastaa hermoromahdukselta, kun muistettavana on kaverin kanssa kahvittelu, pari deadlinea, ryhmätyötapaamisia ja luentoja vaihtelevilla aikatauluilla.

Sunnuntaista on muodostunut mulle se viikonpäivä, jolloin avaan kalenterin ja päivitän sen ajan tasalle tulevaa viikkoa (tai paria) varten. Kun kaikki pakollinen lukee samalla aukeamalla aikatauluineen päivineen, kirjoitan kyseisen viikon deadlinet ylös. Näin voin ruksia asioita tehdyksi sitä mukaa, kun saan ne hoidettua pois alta, eikä mitään (yleensä) unohdu tai jää tekemättä. Sunnuntaisin pohdin myös mille päivälle jäisi aikaa kauppareissulle, pyykkien pesulle, ruuan laittamiselle tai  muulle vastaavalle, mitä viikon aikana pitäisi jossakin kohtaa tehdä. Sunnuntai merkitsee mulle nykyään lähes poikkeuksetta aikatauluttamista ja siksipä tämän päivän postaukseksi sopiikin paremmin kuin hyvin tällainen, jossa pääsette kurkkaamaan mun ensi viikon aikatauluihin!


maanantai Päivän ainoa aikaan sidottu meno on parturi, jonne suuntaan puoli kahdeksi. Laitan herätyksen mitä luultavimmin kahdeksaksi ja keskityn aamupäivän erinäisiin pikkuhommiin riippuen vähän siitä, mitä ehdin vielä tämän päivän aikana tehdä. Maanantaiaamupäivänä voisin ainakin katsoa läpi ruotsin esitelmän, jota meidän pitäisi arvioida tiistaina. Parturin jälkeen aion puolestaan keskittyä täysillä viimeiseen tämän lukukauden isoon kouluprojektiin eli laajaan esseeseen, joka on vielä aivan alkutekijöissään. Aiheena esseessä on korkeakoulutettujen sosiaali- ja terveysalan yrittäjyys, ja taustamateriaaliakin siihen on ihan kiitettävä määrä. Illalla soittelen luultavasti äidin kanssa.

tiistai Meen yliopistolle kahdeksitoista tekemään ruotsin juttuja projektiryhmäni kanssa. Kello 13-15 mulla on teemakurssi kakkosen kokoontuminen, jossa käydään ymmärtääkseni läpi meidän tekemiä lyhytdokumentteja. Kolmen maissa tuon kokoontumisen jälkeen käyn varmaankin syömässä, ja sen jälkeen mun pitäisi kiiruhtaa kaupungille hoitamaan vähän jouluostoksia. Ajattelin myös ottaa treenivaatteet mukaan yliopistolle ja mennä päivän päätteeksi vielä 17.15 alkavaan zumbaan. Tämä suunnitelma kuitenkin toteutuu sillä varauksella, että saan kaupunkiasiani hoidettua riittävän nopeasti. Toivottavasti muistan yliopistolla myös tarkistaa, missä eräs tila sijaitsee. Illalla pakotan itseni kirjoittamaan tuota sosiaali- ja terveysalan yrittäjyyteen liittyvää esseetä ainakin vähän aikaa. 


keskiviikko Luvassa on viikon toinen etäopiskelupäivä. Aion herätä ajoissa ja pyhittää päivän perjantaiseen ruotsin tenttiin valmistautumiselle. Ruotsin tenttihän jakautuu kirjalliseen ja suulliseen osuuteen, mutta pitkän selvittelyn jälkeen varmistui, että itse suoritan kuulovammani vuoksi vain tuon perjantaisen kirjallisen tentin. Saamme ottaa tenttiin muistiinpanoja mukaan, joten aloitan valmistautumisen varmaankin sellaisia tekemällä. Lisäksi voisin kerrata ainakin muutamia kielioppiasioita. Mulla on ruokaa valmiina, joten sitäkään ei tarvitse onneksi tehdä. Jos sen sijaan kaipaan vaihtelua ruotsin pänttäämiseen, yritän luultavasti välillä kirjoittaa sitä jo pariin kertaan mainittua esseetä.

torstai Ensi viikkoon sisältyy kolmaskin etäpäivä. Luultavasti torstai sujuu aikalailla samalla kaavalla keskiviikon kanssa eli ruotsin tenttiin valmistautuen ja mahdollisesti vähän esseetä kirjoittaen. Näen kuitenkin myös ystävääni Ullaa lounaan merkeissä, tästä tosin pitääkin muistaa sopia vielä tarkemmin. Illalla pitää myös pakata, sillä lähden perjantaina Poriin pitkäksi viikonlopuksi.


perjantai Aamulle pitää varata hieman normaalia enemmän aikaa, jotta ensinnäkin ehdin ajoissa tenttiin ja toiseksi sen takia, että ehdin viedä roskat ja muuta pientä, koska lähden tosiaan suoraan yliopistolta Poriin viikonlopuksi. Ruotsin tentti on kymmenestä yhteen ja mun juna Poriin lähtee 14.15. Tuossa välissä ajattelin käydä syömässä jotain tai sitten ostaa syötävää mukaan, riippuen vähän minkä verran aikaa tuohon jää. Junamatkan yritän hyödyntää esseen kirjoittamiseen, mutta pitää katsoa vähän mahdollisuuksien mukaan, miten se onnistuu. Joskus on ihanan hiljaista ja pystyy helposti keskittymään, mutta toisinaan on taas hirveän täyttä ja meluisaa, enkä saa tehtyä yhtään mitään. Porissa tuskin teen muuta kuin vaihdan kuulumisia perheen kanssa ja kirjoitan sitä esseetä. Illalla tosin katsotaan porukalla vika Vain elämää -joulujakso!

lauantai Päivän ohjelma koostuu aikalailla sedän juhlista, jotka järjestetään Yyterin hotellilla. Illalla esiintyy Reino Nordin ja mun sisko on siitä sen verran innoissaan, että oon innostunut jo vähän itsekin, vaikka en tiedä hänen biiseistään kuin muutaman :D Vaikka lauantai meneekin pääosin juhlissa, yritän kirjoittaa jossain välissä vähän sitä esseetäkin. Motivoin itseäni sillä, että jokainen lause tarkoittaa sitä, että joululoma on lähempänä...

sunnuntai Viikon vika päivä starttaa parhaalla mahdollisella tavalla eli hotellin aamupalalla. Sekä mun sisko että mä lähdetään vasta maanantaina Tampereelle, joten kerrankin sunnuntaina ei pitäisi olla kiire. Yritän yllättäen sunnuntainakin kirjoittaa sitä samaa esseetä kuin koko viikon. Muuten päivälle ei olekaan sen ihmeellisempiä suunnitelmia kuin käydä mummun luona ja suunnata katse seuraavaan viikkoon ja sen aikatauluihin.

Mitä teillä on suunnitelmissa ensi viikolla? 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa enemmän kuin uskotkaan <3 Muistathan kuitenkin pysyä asiallisena!

.sidebar { text-align: center; } .sidebar{ float: right; margin-right: -10px; }