Sivut

30.3.2018

VIIME AIKOINA X 5

Edellisessä postauksessa tulikin jo vähän valotettua viime aikojen meininkejä, mutta päätin tän postauksen muodossa jakaa vähän laajemmalla skaalalla viime viikkojen tapahtumia, ja avata hieman tulevaakin. Kaikista ongelmista, stressistä ja kiireestä huolimatta, myös kivoja juttuja on ehtinyt tapahtua ja kivoja asioita on myös odotettavissa. Eiköhän sen voimalla jaksa painaa läpi tämän ihan pian alkavan hektisen huhtikuunkin!


X Viime aikoina oon viettänyt lähes kaiken vapaa-aikani koulutehtävien kimpussa ahertaen. Lukuisia tunteja on siis tullut pakerrettua tieteellisten artikkelien, opintopäiväkirjojen ja moodlekeskustelujen parissa. Onpa silti jotain tulostakin saatu aikaiseksi, nimittäin läjäpäin tehtäviä on hoidettu pois alta ja onnistuin nappaamaan yhdestä kurssista jopa yliopistotaipaleeni ekan 5/5 arvosanan!


X Olen myös hakenut ahkerasti töitä kesälle. Tunteja tuntien perään oon kuluttanut viilaten CV:tä, näpytellen hakemuksia ja selaten Duunitoria, Kuntarekryä ja mitä näitä nyt onkaan. Ehkäpä se työpaikka sieltä vielä irtoaa, sillä löysin jopa muutamia omaa alaa sivuavia hommia. Yrittämisen puutteesta ei ainakaan ole kyse.


X Perus yliopistoilun ja töiden hakemisen lisäksi oon mukana tiimissä, joka järkkäilee meidän alalle pyrkiville valmennuspäivää. Pääsykoemateriaalit julkaistiin tällä viikolla, joten nyt on aika tiivis aikataulu näidenkin asioiden suhteen, että saadaan itseopiskelupaketit ja valmennuspäivän materiaalit mahdollisimman ajoissa kuntoon. Tykkään kuitenkin tällaisesta jotenkin tosi paljon! Koen olevani hyvä muistiinpanojen tekemisessä ja tehtävien suunnittelussa, ja lisäksi on ihanaa tietää olevansa avuksi. Mä pääsin myös (muiden halukkaiden tavoin) Vostokin tuutoriksi ja se on kyllä kans sellainen asia, joka tekee mut tosi onnelliseksi. Heti ekalla yliopistoviikolla aattelin haluavani tuutoriksi, ja nyt sitä sitten pääsee syksyllä koutsaamaan tulevia fukseja ja suunnittelemaan niille vähintään yhtä parasta fuksisyksyä, kuin mitä itsellä oli.


X Useita kivoja juttuja on suunnitteilla ekasta opiskelijavapusta siskon yökyläilyyn. Mieltä piristää kummasti, kun kalenterissa on kaikkien tenttien ja deadlinejen joukossa merkittynä myös niitä kivoja asioita, joita odottaa. Eilen oli esimerkiksi todellinen päivän piristys höpötellä ja herkutella vohveleilla Ullan kanssa, ja just nyt oon matkalla Himokselle laskettelemaan - parasta!


X Vaihdoin asunnossani muutaman pikkujutun paikkaa, ja samalla laitoin parit talvisemmat jutut odottamaan ensi syksyä. Heti tuli jotenkin keväisempi fiilis, vaikka oli kyse noinkin pienistä muutoksista. Yksi lemppariyksityiskohtani tässä asunnossa on tällä hetkellä tämä yksinkertainen taulu, sillä tuo kortti on samaan aikaan niin söpö ja muistuttaa tärkeästä asiasta.

Mitä teille kuuluu - kiireistä vai vähän rennompaa? 💜: Jenny

4 kommenttia :

  1. Huippu postaus, i like! Mäkin olen yrittänyt hakea ahkerasti töitä, mutta ainakaan vielä ei ole napannut.

    Ja haha toi haalarimerkki! Ja onnea siitä, että pääsit tuutoriksi! <3 Mua harmittaa kun mä en hakenut ollenkaan, mutta meidän alalle oli kyllä aika kova tunku ja kilpailu. Ehkä haen ensi vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun laitoit kommenttia Julia, ja kiitos myös kehuista! Tuutoriksi kyllä haluaa varmasti moni, joten en yhtään ihmettele jos siihen on ollut vähän kilpailuakin. Toi haalarimerkki on kyllä niin paras, nyt kun vielä ehtisi ompelemaan sen jossain välissä :D Hae säkin ihmeessä vaikka seuraavana vuonna tuutoriksi, jos vielä tuntuu että haluaisit - sä oisit varmasti hyvä siinä ;)

      Poista
  2. Hei, mistä toi haalarimerkki on ja kuinka sellasen saa käsiinsä? Oon yrittänyt netin ettiä läpikotasin mut en oo löytänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me tilattiin noita alkukeväästä 2018 Facebookin haalarimerkkitorilta iso läjä. Sen jälkeen noita (tai muitakaan) muumihaalarimerkkejä ei oo oikein missään näkynyt, koska niitä ei mun käsityksen mukaan sais enää tehä jonkun lisenssihässäkän vuoks.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa enemmän kuin uskotkaan <3 Muistathan kuitenkin pysyä asiallisena!

.sidebar { text-align: center; } .sidebar{ float: right; margin-right: -10px; }