Aallot rikkoutuvat toinen toisensa perään pärskeiksi ja pisaroiksi rantakallioihin. Hiekalle tullessaan vesi lainehtii aivan eri tavalla, pehmeämmin - ensin sisämaahan päin ja sitten uudelleen kohti merta. Meri on villi, arvaamaton ja vapaa. Kaikessa karuudessaan se on myös sykähdyttävän kaunis. Lakkaamaton liplatus ja tuulen nostattama vesimassojen pauhu saavat sydämen sykkimään kiihkeämmin, kehon tuntumaan elävämmältä ja kylmät väreet kulkemaan selkää pitkin. Meri tyhjentää mielen, ottaa stressin mukaansa ulapalle ja pakottaa katsomaan suurta kauneutta. Eikä loppujen lopuksi mikään ole pysäyttävämpää kuin hiljainen ranta syysiltana.
Aivan ihania rantakuvia sinulla! Minäkin nautin syksyllä kulkea merenrannoilla.
VastaaPoistaKiitos paljon!! Meren rannalla on kyllä aivan oma tunnelmansa syksyisin :)
Poista