Sivut

12.4.2020

15 HETKEÄ LAPISTA

Levin reissusta on jo reilut kolme viikkoa, mutta Lappijuttujen postaaminen on vähän jäänyt, koska en ole ehtinyt käymään kuvia kunnolla läpi. Nyt sain sen vihdoin aikaiseksi, joten lähipäivinä täällä pääsee mielikuvamatkailemaan kinosten keskelle 💕 Tämän päivän tunnelmoinnin lisäksi ajattelin viedä teidät kanssani ainakin virtuaaliselle kävelylle Tunturitielle. Katsotaan keksinkö vielä muutakin, mutta aloitellaan nyt ainakin näillä ;)

Toivottavasti kaikki ovat harrastaneet pääsiäisenä nimenomaan mielikuvamatkailua, sillä nyt jos koskaan on tärkeää pysyä kotona. Väärinymmärrysten välttämiseksi haluan vielä selventää omalta osaltani, että Lapin reissu olisi jäänyt meiltäkin väliin, jos se olisi ollut vähänkään myöhemmin. Meidän kohdallamme kävi kuitenkin tällä kertaa onni onnettomuudessa ja ehdimme nauttimaan lumesta ja Lapista, sillä koronatilanne pahentui ja alettiin puhua poikkeustilasta vasta kun jo olimme Pohjois-Suomessa.

Mutta nyt koronapuheet seis ja auton nokka virtuaalisesti kohti pohjoista, sillä mielikuvamatka alkaa n-y-t!!



X Eteläisemmän Suomen viiden kuukauden "ikuisen marraskuun" jälkeen tuntui maailman ihanimmalta astua Rovaniemellä ulos junasta, vetää syvään henkeä ja tuntea raikkaan pakkasilman huumaava tuoksu. 

X Mökkisaunan löylyt ulkoillen vietettyjen päivien jälkeen.

X Kun hiihtolenkin varrella oli niin upeita maisemia, että oli vain pakko pysähtyä hetkeksi ihailemaan (ja kuvaamaan).

X Kun tuuli puhalsi yli tunturin ja lumi pyörteili taianomaisina aaltokuvioina.

X Hiihtoladun varrelta löytynyt aitaus, jossa asusteli sympaattinen porokaksikko.



X Lempparirinteiden rauha. Vain muutama laskettelija ja paljon tilaa sekä hiljaisuutta.

X Viimeiset siskon kanssa vaihdetut sanat ennen nukahtamista. Nukutaan aina Lapissa vierekkäin samassa sängyssä ja siinä on kyllä oma fiiliksensä.

X Iltaiset väsymyshepulinaurut.

X Rinnekahvilan ihanat avokadoleivät ja kuuma kaakao.

X Latujen ja tunturin hiljeneminen auringon painuessa mailleen.




X Puhdas onni, joka kietoi syliinsä aurinkoisena laskettelupäivänä. Muutama pakkasaste, upeat maisemat, ei väenpaljoutta ja hyvässä kunnossa olevat rinteet. Voiko muuta enää pyytää?

X Jättimäiset lumikasat, jotka kohosivat teiden varsilla pään yläpuolelle. En ole ikinä ennen nähnyt sellaista lumimäärää!

X Se ihana tunne, kun rinnepäivän tai hiihtolenkin jälkeen jaloissa kipristeli kylmästä ja varpaat lämpenivät pikkuhiljaa astuessa sisään mökin lämpöön.

X Mökin seinille pehmeitä varjoja heittävä tunnelmavalaistus iltaisin.

X Viimeisenä iltana seisoin mökin pihassa tähtitaivaan alla. Revontulet tanssivat upeampina kuin koskaan. Lumoava liike vangitsi katsomaan. Siinä hetkessä oli jotain maagista.




Ootko sä käynyt Lapissa? Jos olet, kerrothan sun Lappimuistoja - niitä olisi ihana kuulla :)

2 kommenttia :

  1. Olipas tää ihanasti toteutettu postaus! Ihan tunsi pääsevänsä mukaan Lappiin <3 Mä oon käyny pari kertaa Lapissa mutten kertaakaan talvella. Syksyllä siellä on niin upean näköistä ja varsinkin tunturille noustessa, kun puut vain harvenevat ja maisemat ovat niin upeat *.*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kuulla!! Itse en sitten taas ole käynyt Lapissa muina vuodenaikoina kuin talvella. Syksyllä Pohjois-Suomessa olisi kyllä varmasti todella upeaa, ja ruska-aika pohjoisessa olisi hienoa päästä kokemaan myös valokuvauksen kannalta. Haaveilen myös ihan Pohjois-Lapissa, kuten Utsjoella käymisestä ja sellaisesta parin viikon valokuvausreissusta pohjoiseen sydäntalvella, kun puissa on ihanat lumihunnut. Jossakin Lapin kansallispuistoissakin olisi kyllä upeaa päästä käymään. Lappi <3

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa enemmän kuin uskotkaan <3 Muistathan kuitenkin pysyä asiallisena!

.sidebar { text-align: center; } .sidebar{ float: right; margin-right: -10px; }