Sivut

15.4.2020

KOUTALAEN PORTAAT JA TUNTURITIE

Levin Eturinteiden kupeessa puiden keskeltä pilkottavat Koutalaen portaat. 766 askelmaa vievät ylös tunturin rinnettä ja lopulta hotelli Panoraman pihaan. Ylhäältä avautuvat upeat maisemat kohti Levin keskustaa.



Oli perjantai ja viimeinen kokonainen päivämme Lapissa. Aurinko paistoi kirkkaasti siniseltä taivaalta ja heitti hangelle varjoja kohti taivasta kohoavien puiden välistä. Lumi narskui jalkojen alla, tuuli humisi ja tuoksui metsältä sekä pakkasilmalta.

Unohdin kotiin palaamisen ja koronan. Unohdin kandin. Oli vain se hetki, tie kohti huippua.

Ensimmäinen porras. Toinen, kolmas, neljäs. Viideskymmenes, viideskymmenesensimmäinen. Seitsemäskymmenesensimmäinen, kahdeksaskymmeneskolmas - ja sen jälkeen menin sekaisin laskuissa. Jalkoja alkoi pakottaa, mutta hymy ei hyytynyt.



Välillä portaat olivat helppokulkuiset, mutta välillä niiden kiipeämiseen sai kiinnittää toden teolla huomiota. Askelmat olivat paikoittain niin tiiviisti tallotun lumen peitossa, että kaiteesta sai pitää kaksin käsin kiinni liukastumisen välttääkseen. Portaiden nouseminen kävikin todellisesta kuntoilusta niiden vaihtelevan kunnon vuoksi. Välillä sai onneksi levähtää, kun portaat pilkistivät vakaina lumen alta.

Pysähdyin kuvaamaan (ja rehellisyyden nimissä myös tasaamaan hengitystäni) monta kertaa. Muu perhe karkasikin välillä hyvän matkan päähän edelleni. Kolme loittonevaa hahmoa saivat minut jatkamaan matkaa kerta toisensa jälkeen, mutta kuvista ja tunnelmoimisesta en tinkinyt.



Portaiden päässä hengähdimme hetken ja ihailimme upeita maisemia. Sitten koukkasimme hotelli Panoraman pihan kautta Tunturitielle ja jatkoimme matkaamme yhä ylemmäs kohti tunturin lakea. Portaiden vaihduttua tasaiseen tiehen oli helpompi ihailla maisemia ja jutella.

Lumikasat kohosivat korkeina kummallakin puolella tietä. Hassuttelufiilis iski ja teki mieli leikkiä lumileikkejä kuten lapsena. Kiipesimmekin yhden lumikasan päälle siskoni kanssa. Kömpelö kiipeilyni sai osakseen huvittuneita katseita ja hyväntahtoista naurua.




Pienempien lumivallien päällä puolestaan kävelimme tien vartta eteenpäin. Kävellessämme innostuimme jo ajatuksesta lenkkeillä tunturin huipulle asti. Nälkä kuitenkin yllätti ulkoilijat ja totesimme huipulle olevan sen verran matkaa, että palasimme samaa reittiä takaisin.





Tunturitielle jäi palanen sydämestäni. Ehkä ensi kerralla kävelen sen alusta loppuun asti ja tuuletan huipulla voittajana. Ihailen laskevaa aurinkoa tunturin laelta ja tunnen taas Lapin täyttävän kaikki aistini. 

4 kommenttia :

  1. Mä oon kerran käyny Levillä ja noi portaat jäi ihan huomaamatta. Miten kauniita maisemia näissäkin kuvissa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka mäkin oon ollut perheen kanssa Levillä jo monta kertaa, mekin löydettiin noi portaat vasta nyt. Portaat on aika huomaamattomat, jollei tiedä mistä ne lähtee eli ei ihme, jos niiden olemassaoloa ei ole tajunnut. Kiitos kuvakehuista, maisemat oli kyllä niin upeita, että jos puoletkaan siitä kauneudesta välittyy kuvista, pidän sitä suurena onnistumisena!

      Poista
  2. Tosi kauniita maisemia siellä <3 Vitsi tuli ikävä lunta kun näin nämän kuvat, ja tänä vuonna jäi lapin reissu kokonaan välistä :/ Täällä eteläsuomessa ei ole pahemmin saanut lumesta nauttia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla oli kyllä upeat maisemat! Harmi ettet päässyt Lappiin tänä talvena, mutta toivottavasti sitten ensi vuonna onnistuu :) Totta, Etelä-Suomen talvi oli kyllä tavallistakin vähälumisempi nyt viimeksi :/ Jospa ensi talveksi saataisiin etelämmäksikin vähän enemmän lunta...

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa enemmän kuin uskotkaan <3 Muistathan kuitenkin pysyä asiallisena!

.sidebar { text-align: center; } .sidebar{ float: right; margin-right: -10px; }